8.11.2016

HSKH Seuramestaruudet 2016

Kyllä voi pientä ihmistä jännittää. Seuramestikset oli viime viikonloppuna, ja allekirjoittanut vietti hallilla 13,5 tuntia. Valehtelin sen verran, että tänä aikana heitin koirat kotiin ja hain takaisinkin, sekä hain ruokaa - mutta 13,5 h hallissa/autossa on jo ihan hyvä kisapäivä. Halli oli pullollaan tuttuja ja tutuntuttuja, koulutettavia ja kouluttajia, tuomarituttuja ja uusia tuttavuuksia. Koiraharrastaminen on tällaiselle sosiaaliselle hullulle parasta maailmassa. Tutustuin varmasti taas kymmenkuntaan uuteen ihmiseen ja juttelin äänen käheäksi muiden innokkaiden rallyisti ja tokoistien kanssa. Te kuulkaa teette mun kisapäivistä ihan parhautta - kiitos!



Eniten koko kokeessa jännitti Leevi. Entä jos se jähmettyy, entä jos se menee ihan kipsiin, entä jos se ei kykene seuraamaan, entä jos... Kaikki kauhuskenaariot oli käyty läpi. Otin tyypin halliin jo 8.30 ja käytiin hillumassa ja moikkailemassa tuttuja ihmisiä. Taukoilemaan minimies pääsi metallihäkkiinsä klo 8.45, rataantutustuminen meillä alkoi klo 9. Ratiksen ajan pikkumies oli hipi hiljaa häkissään ja minä suhteellisen rentona tutustumassa rataan. Vaikutti oikein kivalta! Ei kartiotehtäviä, paitsi houkutus. Ei mitään mitä Leevi ei osaisi ja käytösruutukin reilussa paikassa. Ratis päättyi 9.15, ja Leevi oli vuorossa jo kolmantena. Heti ratiksen jälkeen siis koiralta takki pois ja muutama temppu nakkipalkalla.

Meitä edeltävä koirakko oli valmis ja siirtyi käytösruutuun odottelemaan. Ennen kehään menoa jännitti niin perkeleesti, ettei tosikaan. Kehänauhojen ulkopuolella kysyin Leeviltä kuiskaten, että ''lähteekö se hommiin?'' ja sain vastauksesi uskomattoman voimakasta haukkua ja loikintaa. ''No hyvä, sit mennään'' ja kehänauhasta yli.



Ohjaaja rentoutui täysin, kun koira lähti lähdöstä täydellä temmolla seuraamaan! Muistan oikeasti hengittäneeni ulos ja hymyilleeni, miten hieno pieni koira. Koko rata meni tosi hyvillä fiiliksillä, ainoat hämmennyspaikat olivat kylteillä 4, 12 ja maali. Joissa huomasi, että koira kuuli jotain mutta jätti reagoimatta katseella - vaikka olisi halunnut. Olen vaan niin tyytyväinen koiraan, ettei tosikaan! Houkutus meni loistavasti, hypylle irtosi todella helposti, käytösruudussa makasi koko ajan. Niinno, kyynärpää oli irronnut 2cm maasta, mutta tämä ei mua just nyt harmita yhtään. Omaa mieltä lämmittää eniten uusimiset, mikä asenne. Koiraa ei jännitä virheet, ei ota itseensä uusimesta, vaan hihkuu onnesta kun saa vielä tehdä uudestaankin! Tätä ollaan haettu, mikä asenne puuhka ja häntä tötterö, maailman paras nokkelo.


Onnen kyynelien ja tuulettelun jälkeen piti aika sutjakkaasti vaihtaa koira ja rientää mestariluokan ratikseen klo 10. Rataprofiili oli todella erilainen kuin yleensä, kivaa vaihtelua. Kuitenkin tutustuessani jo mietiskelin, miten meidän ylivireongelma pääsisi oikein valloilleen tällaisella poukkoilu radalla. Tustustumisen jälkeen siis autolle hakemaan koira, joka olikin ihan sekopää tuulella. Kitisi ja vikisi ja heitteli volttia. Voi Ruu. Oltiin vuorossa jo neljänsinä, joten suhteellisen tiukkaa treeniä ennen rataa.

Lämpässä koira oli aika järkevä, palkkailin hiljaisesta tekemisestä ja rauhoittelin reippaasti. Koira alkoi jähmeytyä meidän lähestyessä kehää. Niimpä temputtelin vielä ja palkkailin lähtöluvista liikkeelle lähtöjä. ''Valmis'', naksu ja maksu. Sitten vaan kehään mars. Ennen lähtökylttiä vielä koiran hiljentäminen pyörähdyksillä ja sitten lähtökuoppiin.

Koko radan ajan mietin, että mikähän koiraa vaivaa. Virheitä joita ei ole ikinä koko tottisuransa aikana tehnyt. Todella hämmentävät seuruupaikasta poikkeamiset ja sen ohittamiset - vielä KOLME kertaa? Sarjahyppyjen jälkeen, pujottelun jälkeen ja liikkeestä kutsumisen jälkeen. Tämän lisäksi kummallisuuksia kuten kyltin yli hyppäminen, istumisen vaikeus uusittaessa ja kävi sillä nenäkin maassa (?!) sarja hypyillä. Koiralle vaikeat asiat sujuivat kyllä ihan näppärästi, mutta sitä oikeaa Ruudolfia nähtiin ainoastaan spiraalin jälkeen yhden käännöksen ja maalin verran. Vaikka löydän radasta paljon virheitä ja huonoa tekemistä, niin opin päivästä kuitenkin jotain.




Esimerkillisen hieno oli Ruffen merkille lähetys, ensimmäisellä virittelykäskyllä katsoi merkkiä ja löysi itsensä merkille. Toinen iso plussa on hiljaisuus! Yksi haukku, joka loppui kesken heti tiukalla NYT käskyllä. Käytösruudussakin täysi hiljaisuus ja hieno paikalla makuu. Ainoa mikä oikeasti jäi kaihertamaan oli nuo ohjaajan ympärillä hyrräämiset? No tähän varmaankin siis treeniä, vaikka voi hyvin olla että tämä koiratanssitemppu oli nyt vain kivempi tarjottava kuin seuraaminen. Hohhoijakkaa. Onneksi siis koiralla oli hilpasen hauskaa ja mullakin sitten spiraalin jälkeen! Mä en vaan osaa ottaa tätä niin tosissaan, kehän jälkeen koiralle nakkia naamaan ja kehut ''Ootko ihan kaheli, ootko ihan kamalan surkea karvasukka'' joihin Ruu vastasi tietysti hurjalla hännän vispaamisella ja volttien heittelyllä. Vitsillä naurettiin tätä mun ''SM-tason koiraa''. Onneksi koirat on vaan koiria ja aina riittää treenattavaa.

Seuraava koitos onkin meillä tämän viikon lauantaina TuuKKissa. Otin paikan vain Ruulle, kun Leevin kanssa edetään rauhassa. Saapi nähdä osattaisiinko me jo jotain, josko ehtisin vielä viikolla naksuttelemaan jotain muuta, kuin ohjaajan ympärikiertoa. Pitäkäähän Ruulle peukkuja!

Kaivataanko kisapostauksia, saako näistä mitään irti / mitä toivoisit lisää?