9.4.2012

Voitto kotiin!

Herättiin (ainakin toinen meistä) virkeänä pakkasaamuun. Ja lähdettiin vähän ulkoilemaan, koitin väsyttää Ruffea, sillä tänään oli tiedossa mätsärit. Lähdettiin kahden aikaan ajelemaan kohti Konalaa ja tipautettiin Sauli taas kotiin matkalla. Sekun ei tahdo noihin mätsäreihin mukaan, koirat ilmeisesti haisee, höpsö kun on.

Perille päästyämme käytiin ilmoittautumassa, ja saatiin numero 414. Aika sopiva, siinä keskivaiheilla. Ei tartte aloittaa, eikä tarvii jäädä suoraan kehään. Tyytyväisenä vedin puolen tunnin lenkin lähimaastossa ja palasin sisälle leimautuen kehän laidalle. Siinä sitten möllöteltiin ja tuijoteltiin suloisia koiria, tosi paljon villakoiria ja kleinspitzejä. 


Tuli meidän vuoro mennä kehään. Pariksemme saapui ruskea pinseri. Olin enemmän kuin tyytyväinen Ruffen askeleeseen. Katsoi eteenpäin häntä alhaalla ja viisti maatakin ihan sujuvasti. Pinseri meni ensin pöydälle, ja me odoteltiin kärsimättöminä vuoroamme. Nostaessani Ruffea pöydälle hölmö potkaisi pöydän reunaan oikeen kuuluvasti, tuomari (Anri Viskari-Lojamo) tokaisikin, että ''hupsista''. Ruffe vähän väsiteli pöydällä, mutta antoi kuitenkin katsoa kaiken mukisematta. Juostiin vielä suora edestakaisin ja palattiin seisomaan parimme viereen. Tuomari kipitteli hymyillen meidän luokse, onnitteli ylitsepursuavasti ja antoi meille punaisen nauhan! Selitti valintansa näin: ''Ikäisekseen rauhallinen. Kauniit liikkeet. Iloinen ja aikaansaava. Kokeneen tuntuinen ja tasapainoinen.'' Kritiikkiä tuli pöytä ujoudesta. Työstetään sitä siis.


Aika kului nopsasti arvoinnoissa ja jutellessa muiden kanssa. Voitettiinkin arvonnassa sellainen rengaspurulelu. Pian tulikin meidän vuoro mennä punaisten kehään. Asetuttiin paikoillemme ja Ruffe odotti yllättävän kärsivällisesti. Porukka jaettiin kahtia, ja molemmat ryhmät esittivät kaksi kierrosta. Tämän jälkeen tuomari valitsi viisi jatkoon. Joukossa oli kääpiömäyräkoira, cairnterrieri, tricolour sheltti ja musta kääpiövillakoira. Seisotettiin koirat, ja kaikki juoksuttivat suoran edestakaisin. Sanoi valinnan olevan helppo. Hän palkitsi kolmanneksi villakoiran. Sitten toiseksi Cairnin. Ja ensimmäistä palkintoa pidelle tuomari tuli meitä kohti onnitellen. Hyvä etten äänen kirkunut. Otin pokaalin ja kiittelin vuolaasti poistuen kehästä. Meidän ensimmäinen sijoittuminen! Punaisten 1.


Mätsärit jatkuivat ja jäätiin vielä BIS-kehään. Koiria oli noin 10 ja näistä 3 palkittaisiin. Porukkaa jaettiin ja halottiin moneen kertaan. Siinä vaiheessa, kun koiria oli enää kuusi kehässä, meidät käteltiin ulos. Kiitin ja poistuin. Olen todella tyytyväinen tähän päivään ja Ruffen käytökseen. Tämä halli oli Ruffelle täysin uusi paikka, ja toimi siellä niinkuin kotonaan. Ihana ipana, lisää tällaisia päiviä. Ensi mätsärit ovatkin 22 päivä tätä kuuta. Sitä odotellessa(:

Ciao!

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Yupyup(: Oli kyl ihan erinäkönen ku kummankaan terrieri. Mut, Ruffe oli nätimpi tällä kertaa (:

      Poista
    2. No tottakai, kun ne on trimmattu semmosiks. Oisit nähny reetun sen näyttely-aikoina, huh.

      Poista
  2. En mä sitä karvaa :D Koko ruumiin rakenne. Sairaasti Lassee pienempi, ja Reetustakin ehkä vähän. Kauheen lyhyet tassut ja paaaaljon lyhyempi vartalo ku kummallakaan meijän pojista. Et sellasii ruumiinrakenteellisia eroja :o Tosi nätti kyllä oli ei siinä mitään.

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)