Lupaava agikoiran alku

Nimittäin meidän hoitokoira Tytti! Kaveri pääsi mukaan seuraamaan minun työpäivääni pentujen parissa, yhteislenkeille ja tietenkin aksaamaan. Tämä se vasta onkin Tytin mieleen. Olin ihan hämääntynyt Tytin osaamisesta, omistaja olikin sanonut, että muutama kurssi on takanapäin. Mutta huhhu. Se on oikea taitotassu!

Hallin valaistuksesta johtuen meillä ei ole kuvia liitelystä, videoistakin tuli erittäin hämäriä, valitettavasti. Nyt teidän täytyy vain luottaa minun sanaani siitä, että se tyttö osaa aksata. Aivan älytön vauhti ja into tehdä asioita. Palkkauksen jälkeen piti aina vetää kaaaauhea rallikierros hallia ympäri. Häntä heilui koko reeniajan ja vielä kotiinkin lähtiessä, mahtava tyttö.

Tytti ei ihan kamalasti pennuista tykännyt, oli ilmeisesti vähän ällöttävää, kun toiset tuli niin iholle. Tämä oli oletettavissa ja Tytti selvisi hienosti kymmenen pennun tapaamisesta. Taisi lähinnä häiritä, jos joku tuli liian lähellä hänen takamustaan, mikä on aika yleinen juttu. Huomenna treeniä tähänkin taas luvassa.

Olen oikein iloinen, että löydettiin Tytin kaltainen hoitokoira taas opittavaksi. Ruffe nauttii Tytin seurasta, minä tietenkin jokseenkin enemmän. Agilitytaidot on aina plussaa ja tästä onkin helppo jatkaa eteenpäin. Nopeasti oppiva villis on tuota pikaa liki kisavalmis pakkaus. On ihan käsittämätöntä, miten Tytti tekee tuikutuntemattoman ihmisen kanssa, täysin uudessa hallissa juttuja niinkuin olisi siellä aina ollutkin. Ihan hyvä ensikerta sanoisin.

Mitä tykkäätte näistä hoitokoirapostauksista?

Onko teistä mukava seurata kehitystä, vai ovatko nämä yhtä tyhjän kanssa.

Piukat paikat

Eilen oli Ruffella (liian) pitkään odotettu hierontapäivä. Ollaan ennen käyty aina Milla Lindin vastaanotolla, johtuen myös siitä, että Milla oli meidän rally-toko gurumme jonkin aikaa sitten. Nyt kuitenkin siirryttiin uusille vesille, ja suunnattiin Helsingin Koirauimalaan. Varatessani aikaa, ilmoittivat että Samille ei enää aikoja saisi, hänellä sattui sopivasti olemaan lomaa. Niimpä päädyin hänen harjoittelijansa vastaanotolle, enkä muuten kadu! Sana harjoittelija herättää aina tunteita kuten '' osaako se nyt varmasti, onko siitä mitään hyötyä ''. Noora kuitenkin osasi hommansa, ja onneksi jää töihin uimalaan, jottan voidaan häntä myöhemminkin häiritä. Todella mukava nuori nainen.

Ennen hierontaan ravailtiin ja käveltiin kentällä, jossa Noora tutki Ruffen liikkeet läpi. Oltiin samaa mieltä kaikesta näkemästämme, sokea olisi saanut olla että olisi näitä nähnyt. Ruffe peitsaa kävellessä, mitä ei ole aikaisemmin tehnyt, tämä ei siis voi olla hyvä juttu. Jos olisi aaaaina peitsannut, ei se olisi ongelma. Tämä yllättävä muutos kuitenkin aina hälyttää. Ruffe oli myös takaa kovin ahdas, mikä taas viittaa selkä ja lanne jumeihin, tietenkin myös loogisesti takajalkoihin, reisiin ym. 

Hieronnan aikana oli helppo huomata, milloin Ruffe ei pitänyt kosketuksesta. Protestihännäksi nimetty vipatus tapahtui aina käden osuessa loppu selä ja lanteen alueelle. Muut paikat sai hieroa auki mukavasti, Ruffen nuokkuessa silmät kiinni. Lanteen kanssa vietettiinkin pidempiä hetkiä. Note to self, nämä kaikki olivat enemmän tai vähemmän jumissa.

• Niska, TOKOjumi.
• Lavat, vähän kireät saatiin auki
• Rinta, pientä kireyttä 
• Etujalat, kaikki ok, hyvät lihakset
• Yläselkä, suhteellisen auki
• Alaselkä, kovin jumissa, hiukan 'turvonnut'
• Lanne, erittäin jumissa, kova mötkylä
• Reidet, jumissa, johtuen lannejumista. Selvää kireyttä.
• Tassut, taupuvat hyvin, kokonaan auki

Kotona tulisi siis tehdä pitkiä ravilenkkejä. Jätetään laukkailut sikseen, jotta saataisiin tuo lanne auki. Pyöräily on ok, ja suotavaa mikäli vauhti pidetään koiran valittavana ja ravi askelajina. Näinhän se on aina ollutkin, täytyy vain toppuutella Ruffea tuon vauhdin kanssa. Se kun tykkää kisata pyörän vauhtia.

Venyttelyjä tietenkin täytyy tehdä, mitkä voikin aina tehdä lenkin jälkeen lihasten lämmittyä. Tuolle lanteelle on ihan oma venytyksensä, joka oli meille täysin uusi. Sainkin siis verrata vetreän koiran takajalkojen liikettä ja omani. Eipä kovin kauniisti taivu meidän herralla. Ihan harmittaa toisen puolesta, vaikka tämä on ihan rutiini juttu.

Hoito-ohjeita sateli siis taivaista, mikä on aina mukavaa. Ikävää oli se, että Ruffe todella on näin jumissa. Kehuja tuli jumeista huolimatta siitä, että lihakset ovat erittäin hyvässä kunnossa, niinkun näin harrastusvalintoihin nähden. Hierojan ilme olikin katselemisen arvoinen, kun aloin latelemaan harrastuksia, ja viikko aikatauluja. Huhhu. Tässä välähti itselläkin sen verran, että väääähän täytyy himmailla, ja pitää enemmän vapaapäiviä. 

Seuraava aika on heti heinäkuun alussa, parin viikon päässä. Me todella ryhdistäydytään tämän lihashuollon kanssa. Olen oikeasti ahkera huoltamaan lihaksia, doboillen ja venytellen. Silti ne ovat päässeet jumiin. Erityisesti tuo lanteen jumi harmittaa, sillä se todella on täysin kova. Siihen siis venytyksiä, ja hellää hoivaa. Hierontakirja ja dobo-ohjeet käteen ja hösseliksi. Toivotaan, että ollaan pian vetreämpiä.

Kuinka usein teillä käydään hieronnassa?

Mitkä harrastukset tähän johtavat, suositteko fyssareita vai hierojia.

Vapaalan vapaus

Niinkuin moni teistä tietääkin, vietän perjantaini ja lauantaini Nean ja minisheltti dana luona. Mikähän meitä oikeasti vaivaa, hullut koiraihmiset. Juhlimiset sikseen, sai jäädä perjantaiset baarireissut unholaan ja suunnattiin lammaslammelle. Shetlanninvesilampaat go,go.

Oli oikein antoisa lenkki, joka kestikin taas muutaman tunnin. Totuteltiin Ruffen kanssa laitureihin. Sillä on pienenmoiset traumat ilmeisesti jäänyt lauitureista, pelkää tassujensa joutuvan lautojen väliin. Niimpä löydettiinkin oiva laituri, jossa kelpasi ihan makoillakin. Lähellä oli tippuminen altaaseen, kun piti sorsia ahdistella alas Herran laiturilta.

On ihana huomata, että Ruffelle on kehittynyt lammaskoiran viisautta. Kovin on ilmettä kehuttu viisaaksi, eipä ole aijemin voinut sanoa samaa tekemisestä. Ruffe ei enää juokse pää viidentenä jalkana muita villitsemässä, vaan tyytyy esimerkiksi jahtailemaan Danaa sisäkaarteissa, ja himmaillen. On oppinut käyttämään energiansa hyvin, on melkein ilo katsella sen leikkitaktiikoita. Hämmentävää, kohtahan tuo vaavi täyttää 3-vuotta!

Ruffe on kyllä niin helppo kuvattava. En kykyne käsittämään, että miten se on oppinut tönöttämään mitä kummallisimmissa asennoissa käskystä. Siellä se odottelee ja vaihtelee ilmettä. Supermalli siitä vielä tulee kulkaas! Pieni miinus, näistä kuvista muuten valitettavasti näkee, miten Ruffen simmu vuotaa. Kyseessä ei siis ole silmätulehdus, eikä diatchis (ylimääräisiä ripsiä), vaan pentu ajoista olleesta tulehduksesta jääneet rakkulat. Jos vielä tulisi silmätulehdus, nämä rakkulat poltettaisiin hapolla. Aika rajun kuulloista, siksi olen himmaillut. Hyviä kokemuksia kuitenkin olen kuullut, joten kai se on meilläkin edessä.

Pessi the vesipeto

Uudesta hoitokoirasta ei ole täällä vielä kamalasti kuulunut, mutta sitä on kyllä meillä näkynyt. Kirjoittaminen aina vain jää, kun on niiiiiiiiiiiiin kamala kiire näiden koirahommien kanssa. Olenkin tullut seuraavaan ratkaisuun, lyhyempiä analyysejä ja enemmän näitä haluttuja kuvia, osuinko lukijat oikeaan?

Pessi on käynyt meillä ensitapaamisen jälkeen joka viikko, aina alkuviikosta. Diili on loistava, Pessin perheelle rentoutumishetki ilman koiraa ja Pessille älytön määrä aktivointia. Tietenkin minäkin tästä jotain irti saan, parasta tässä on kuitenkin mutaiseksi tuleminen ja pusujen saanti. Hiukan omaperäisen haita muistuttavan uimatyylin omaava Pessi, onkin osoittautunut loistavaksi uinti seuraksi. 

Uimakausi avattiin helteiden vuoksi myös takapihalla. Ruffelle viimevuonna siskoni ostama lastenuimallas on eritoten pätevä tähän hommaan. Kuminen pohja kestää koirien kynsiä, kevyttä muovia olevat reunat pitävät veden sisäpuolella, mutta joustavat koiran halutessa pois altaasta. Liian kova allas on pahaksi. Joten olkaahan omienne kanssa tarkkoja. Altaan mukana tuli vielä korjausteippiä, joten näillä mennään. Vielä ei ole korjauskamoja tarvittu, mutta nämä vesipedot varmaan pistävät altaan kahteen osaan tuota pikaa. 

Pessi on meidän terapiakoira. Ruffelle Pessi on hyvää siedätystä isoihin koiriin, sillä kaverin ylilempeä luonne antaa Ruffen pelon anteeksi. Niimpä kaverukset leikkivät hippaa iloisesti metsäpoluilla ja uivatkin siis yhdessä. Pallon hakeminen on kovin yksitoikkoista, kun Pessi luovuttaa pallon aina vikkeläjalalle. Pojat välillä hurjistuvat pusuttelemaan nurmella maaten, mikä on hellyyttävin asia ikinä. Pessin innostuessa liikaa, alkaa liikkis vinkuna jota seuraa Ruffen hiukan kovanpuoleiset pusut, kuten kuvista näkee. Näistä Pessi innostuu kauheasti, ja alkaa armoton takaa-ajo.

Blogi on jälleen uudistumaan päin, ja tämä johtuu kesän tarjoamasta valosta, jonka kanssa on miellyttävä liikkua ja kuvata. Postauksia tuleekin siis täyttämään suuremmat ja sisällöllisemmät kuvat. Kuvakollaaseihin mahtuu kivasti enemmän katseltavaa, ilman että postaus venyy kauhean pitkäksi.

Miltä tällainen postaus maistui?
Onko uusi kuvatyyli miellyttävä, vai päteekö sanonta ''less is more'' blogeissakin.

Kolmekymmentäneljä

Perjantai sujui mukavissa merkein, kun aamusella heräiltiin Nean luota, pakattiin kassit ja suunnattiin superlenkille laajasaloon. Nealla tietenkin oli töitä, joten Ruffe sekä Dana tulivat minun mukana hoitamaan Tinaa. Tämä sopi Tinan mammalle paremmin kuin hyvin, sillä Tinan on aina hyvä saada positiivisia yllätyksiä uusista koirista, eikä koirakavereita voi olla liikaa!

Meidän lenkki alkoikin siis aamu kahdeksalta, jolloin lähdettiin seikkailemaan koirasaarta kohti, meren viertä tietenkin. Meitä ei pieni sade haitannut, sopivasti viilensi ilmaa. Tytöt tulivat hienosti toimeen keskenään, ja ihan innostuivat leikkimäänkin. Minulle olisi riittänyt jos ne olisivat sietäneet toisiaan. Tytöt kuitenkin yllättivät, ja riehuivat iloisesti metsäpoluilla. Tina näyttikin meille parhaat polut, hän tiesi aina minne mennä. Päivän aikana piipahdettiin kahdessakkin koirapuistoissa, jossa pääsivät rallattelemaan oikein kunnolla, ihan uimaankin. Toisessa puistoista oli seurana isokokoinen boxeri junnu, jonka kanssa Tina ihmetyksekseni alkoi leikkimään. Omistaja oli kuitenkin niin nyrpeä, etten kehdannut kysyä lupaa kuvata hänen koiraansa. Minä kun olen niin tarkka näitten copyright juttujen kanssa, etten julkaise kuvia joihin minulla ei ole lupaa.

Päivän lenkin pituudeksi tuli älyttömät 34 kilometriä. Tämä on sekä tämän vuoden, että koko pienen elämäni pisin lenkki. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi vähempikin riittänyt, muttei koiria näyttänyt haittaavan. Matkan aikana kuluikin monta vesipullollista sekä älytön läjä nameja. Tämä johtuu siitä, että kaikki kolme olivat vapaana, seuraavin ongelmin. Tina säikähtää välillä muita koiria, ja se on hyvä ottaa ajoissa huomioon, sekä palkata luoksetulosta. Dana taas haukkuu muille koirille, peläten skeittilautoja sekä skoottereita, näiltäkin siis piti suojautua namin voimin. Ruffea namitin lähinnä upeista luoksetuloista, vaikka olisi ollut niiiiiiin paljon kivempi jahdata pyöräilijöitä ja hanhia.

Tina on kyllä ihan ihmetypy. Aina siitä löytää uusia puolia, vaikka ollaan jo monta kuukautta tunnettukin. Ehkä hellyyttävimpiä hetkiä Tinan kanssa, ovat hetket jolloin käydään pyörähtämässä sisällä. Istuin sängylle ottaakseni kengät pois, Tinsu hyppäsi perässä iloisesti ja länttäsi tassut syliini. Taputtelin sitä hetken ja kellahdin selälleni. Tyttö oli saman tien aivan sekaisin, illoisesti pyöri ja hyöri naamani ympärillä ja puski päästäkseen antamaan pusuja. Aikamoinen pusumoottori onkin. Tinan halit on maailman parhaita, niitä saa kuulemma käskylläkin, mutta minun ei ole kertaakaan tarvinnut pyytää. Hieno tyttö.

Mikä onkaan teidän 'normilenkin' pituus?

Vietetäänkö teillä ihanan pitkiä viikonloppulenkkejä, vai liikutaanko vain pakon edessä.

Vanhan koiran ongelmat

Lassen postausta on jo kyseltykin, anteeksi että unohdan papasta välillä kirjoittaa. Lasse kärsi viime viikonlopuna hyvin ikävän päivän. Lauantai aamuna ennen päättäreitä, oli Lasse alkanut linkuttamaan etutassuaan. Tämä poikkeaa normaalista, vaikka välillä itseään linkutteleekin, on linkutus aina ollut leikatussa takajalassa. Etutassua siis ontua, eikä antanut katsoa ollenkaan. Iltapäivällä saapui näitä vieraita, ja Lasse joutui stressikäytöksensä vuoksi odottamaan omassa huoneessaa juhlien ajan. Kun vihdoin tuli hiljaista, ja Lasse haettiin takaisin ihmisten ilmoille, oli sen tassu eriskummallisen näköinen. Tumman punainen nestettä tihkuva möykky. Tassun huuhtelu ei käynyt päinsä, joten pienen puhdistuksen jälkeen laitoin tassun päälle siteen ja tötsän päähän.

Aamulla tilanne oli jälleen muuttunut. Tötsä oli ollut liian pieni, ja mahdollistanut siteen repisimisen. Tassu oli rajusti turvonnut ja aivan pinkki. Puhdistus onnistui kahden ihmisen voimin, tötterö päässä ja koira sidottuna. Oli varmasti äärettömän kipeä, en ole koskaan nähnyt Lassea niin hurjana. Puhdistaessa huomasin isompi kokoisen patin jalassa, ja eläinlääkärille samantien soitto. Saatiin aika ainoastaan Myyrmäen eläinsairaala Aistiin. Suuntasimmekin siis sinne hetimmiten. Paikalla saimme odottaa useamman tunnin. Sillä paikalla oli paljon hätätapauksia. Meillä kuitenkin oli pienimmät ongelmat, joten odoteltiin kiltisti ja nautittiin ilmaisesta kahvista sen minkä kerkesimme. 

Lassen tassussa todettiin olevan mätäpaise. Puhdistus vaati rauhoittavia, kuonokopan sekä kolme ihmistä. Terrierin taistelutahto, huhhu. Tassu ajeltiin, ja puhdistettiin perusteellisesti. Sekä niskaan pistettiin kahdet pistokset, antibiootti ja kipulääke. Määrättiin suunkautta molempia muutamaksi päiväksi. Antibiootti on siis edelleen päällä.

Tassu näyttää tänään jo hyvältä. Paise on hävinnyt ja tassu ei turvota ollenkaan. Ei tarvita siteitä, pelkkä huuhtelu ja viilennys riittää kahdesti päivässä. Lasse alkaa oppia liikkumaan tötterönsä kanssa. Vaikka Ruffe yrittääkin sillä leikkiä kovasti. Edelleen kuitenkin pidettävä tötsää päässä, yrittää kovasti nuolla tassua, mikä ei taas ole kovin lupaava merkki. Toivotaan Lasselle paranemisi, eikö?

Supertokorinki

Monen viikon hurahduksen jälkeen, vihdoin kirjotin tokointoilustani. Tämä on selvästi tuottanut tulosta ja innokkaita treenaajia löytyi heti! Mahtavaa. Teille on järjestetty ryhmä facebookin puolella, klikatkaahan itsenne jäseniksi, niin päästään aloittelemaan rinkiä:

 Klikkaa itsesi tänne!

Kiitos kaikkien vinkeistä! Tilaukseen lähti Salme Mujusen ''Tie tottelevaisuusvalioksi'' ja siinä samalla toinen hänen agiratakirjoistaan. Muutakin tilattavaa tietenkin löysin. Eksyin nimittäin ensin Berra Shopin sivuille, josta mukaan lähti tokoruutu, kartioita, noutukapulaa sekä palkkaukseen uusia leluja mm. naruleluja ja vinkuvia tennispalloja. Taisipa vielä seassa olla uusi naksutinkin! Tämän jälkeen eksyin tietenkin vielä katselemaan toko hyppyjen hintoja. Purskahti mehut suusta, kun katsoin 50€ hintaisia esteitä. Olen niin kovin tottunut jo siihen, että agilityesteet maksavat liki puolitonnia. Tämäkin siis lähti tilaukseen, kohta meillä on siis tokon hyppykin pihalla.

Kiitos Roosa kuvista!

Eilen kävin heittelemässä hiukan kapulaa pihalla. Hakee vallan hienosti, vaikka naapureiden lapset juoksikin meidän pihatiellä. Tuominen takaisin on vähän hakusessa. Tuo puoleen väliin ja jättää kapulan siihen, kipittää luokse ja parhaimmillaan tunkee väkisin minun jalkojen väliin istumaan (agistartin asento). Tähän siis treeniä, toisaalta, mihin me ei tarvittaisi treeniä? Apua, vähän hirvittää tämä meidän rinki, onneksi löytyy osaavaakin porukkaa mukaan!

Vieläkö löytyy halukkaita rinkiimme?

Toko, Dobo, mikä neuvoksi?

Aijai, jälleen kerran minulla on kinkkinen pulma. Johon osaan olenkin jo kehitellyt ratkaisun. Aloitetaan siis tästä. Doboilua on ollut huomattavasti vähemmän blogissa, johtuen jälleen kerran minun selkäongelmastani. Se on kuitenkin paranemaan päin, ja vaatii 2,5 tuntia viikossa doboilua. Fysiatrini on onneksi fiksu mies, joka kannustaa ihmistäkin käyttämään dobopalloa enemmän - terveellisempi kuin pyöreä pallo. Joka myös asettaa lihaksille enemmän haastetta ja venytys kohdistuu auttamatta oikein. 

Mielikuvitus mulla kuitenkin loppuu kesken. Omistanhan tuon loistavan kirjan, ja olen sen muutamaan kertaan lukenutkin. En silti osaa lukemaani soveltaa sen kummemmin. On suhteellisen työlästä tasapainoilla pallolla ja lukea ohjeita. Niimpä olen keksinyt meille ratkaisun. Mennään dobokurssille. Kyllä. Mä jotenkin niin tykkään kursseilla, uusien ihmisten ja koirien ympärillä. On niin kauhean kiva touhuta yhdessä tuon kanssa, varsinkin näin kurssimuotoisesti. Kurssi alkaakin tämän viikon lauantaina, ja jatkuu kuusi viikkoa. Kurssi on koirakoulu Kompassin ja järjestetään Konalan tiloissa. Tila on meille kovin tuttu, niin mätsäreistä kuin agilitystäkin. Odotan kauhean innolla! Iso plussa on se, että saatiin Nea ja Dana houkuteltua mukaan, onneksi kurssilla on siis joku, joka nauraa minulle kun olen persiilläni maassa käkättäen. Kyllä, pallolta voi tippua.

Asia numero kaksi, on seuraava. Olen innostunut tokoilusta. Siis siitä perinteisestä, siis minä, jo on aikoihin eletty. Älkää lajin harrastajat ottako kuumaa, en vain ole ennen pitänyt lajin jäykkyydestä. Rally-toko vei mukanaan, joten liikkeet on tehty tyylillä ''vähän sinne päin''. Meidän perusasento on kovin vino, sillä Ruffe hakee katsekontaktia ja näinollen kaartaa itseään järkyttävään asentoon. Seuruuta sille ei ole kummemmin opetettu, osaa nykyään kuitenkin lyhyitä matkoja hienossa kontaktissa. Apua kaipaan silti. Kurssille minulla ei ole aikaa mennä, kun keskiviikko, torstai ja lauantai ovat jo täynnä harrastuksia. Pitäähän raukalla lepopäiväkin olla - Ruffe ei välttämättä tätä allekkirjoittaisi, ilmeisesti lepopäivät on turhia.

Seuran ryhmät ovat auttamattoman täynnä, enkä ehkä kehtaisi sinne mennä säheltämään. Ellei aloittelija ryhmän sijaan olisi ryhmä nimellä ''ei osata yhtään mitään''. Koitan treenailla siis kotosalla, en kovin suurin menestyksin. Läheltä löytyisi aidattu hiekkakenttä, jossa olisi loistava harjoitella. Siispä te lukijat voitte auttaa! Mikäli teitä kiinnostaisi tokoilla meidän kanssa, olette äärimmäisen tervetulleita. Meiltä irtoaa kahvit ja pullat treenihetkeen, jos teiltä irtoaa neuvoja ja opettamistapoja. Kenttä on itähelsinkin ja sipoon rajalla. Löytyy siis aidattu hiekkakenttä -  sekä aitaamaton nurmikenttä. Olisi huippua saada pieni tokorinki kasaan!

Olisiko sinusta meille tokoseuraksi?

odotteletteko jo innolla dobopostauksia?

Shetlanninvesikoira

Jokainen meitä aikansa lukenut muistaa, kuinka tuskailin Ruffen vesikammoa. Ja kuinka tuuletin, kun se oppi viime kesänä uimaan Saimaanreissulla. No, nyt ollaan otettu vielä askeleita eteenpäin. Ruffe lentää veteen pallon perässä, eikä aallot pelota. Vesi korvassa on ilmeisesti ihan ok, koska sukeltelukin passaa. Ollaankin siis kavsatettu massaa uimalla - joka päivä. Okei, muutama päivä on jäänyt väliin, esim agipäivät ja ylppäripäivä. 

Uimaseurana on ylväästi toiminut Belgianpaimenkoira Bea, sekä villakoira Riki, joka ei kyllä jalkaakaan veteen laittanut. Muutamilla kerroilla on ollut mukana cairnterrieri Reetu. Eilen käytiinkin viiden sheltin voimin läträämässä, oli huisin hauskaa! On kovin harmillista, ettei Lasse voi osallistua uintiin. Parka ei jaksa enää vanhoilla päivillä kaahata puoltatoista kilometriä montuille ja takaisin. Uimapaikkanamme toimii siis keväisin kolme erisyvyistä allasta. Matalin kuitenkin kuivuu pois pikkuhiljaa, mutta onneksi me ei enää kahluu altaita tarvita. Ruffe polskii menemään kuin vanha tekijä.

Koiran peseminen uinnin jälkeen ei enää ole niin iso urakka, aikaa kuluu se ruhtinaallinen 5 minuuttiia, ja siinä vaiheessa on koira jo kuivattukin. Hotspoteilta ollaan toistaiseksi vältytty, toivottavasti ei tänä kesänä tarvitsekaan niitä kärsiä. Niiden sijaan lihasta on tullut roimasti lisää, paino on noussut nyt 700g eikä kyse oli läskistä. Raejuustoa ja kananmunaa popsiva sheltti kiittää ja kuittaa, uiminen on maailman parasta

Roosalle iso kiitos mielettömistä kuvista ja tietenkin seurasta, toivottavasti teitä nähdään enemmänkin meillä päin. Meidän montut eivät kesällä kuivu, joten uimisreissuja on vielä tuhansittain jäljellä! Nyt ihan oikeasti sitä raejuustoa.

Onko teillä jo uimakausi avattu?

Kumman talviturkki lähti ensin, sinun vai koiran?

Mieletön sattuma

Nyt on kyllä käynyt hauskasti. Etsiskelin jälleen uutta hoitokoiraa tiimiimme, ja kappas mitä löysinkään. Kyseinen perhe asustelee samalla paikkakunnalla. Mietin ensin pitkään, sillä Sipoo on kovin laaja käsite, eikä täällä kulje busseja sisäisesti, niinkuin vaikka Espoossa. Kuitenkin kiinnostuin ja siitä tämä lähti. Omistaja onkin ollut samassa seurassa kuin me nykyään olemme, HSKH'laisia siis. Vuosina ennen vuotta 2010, koulutti kyseinen nainen rauniopelastusta meidän seurasssa. Shokeeraantuneena näistä kaikista asioista, soiteltiin muutamana päivänä. Kävipä ilmi, että he ovat muuttaneet kuuden kilometrin päähän meiltä. Siis mitä. Eihän kukaan täällä korvessa asu, ihan mahtavaa! Kyseessä oli vielä suureksi onnekseni paimen, eikä mikä tahansa paimen, vaan aussi. Olin niiiiiiin innoissani, ja nähtiinkin heti seuraavana päivänä. 

Pessi on tämän kaverin nimi. Pessiläinen on siis Ruffea muutaman vuoden vanhempi uros, kuvasta näkyen bluemerle. Nykyään rauniota harrastanut seurakoira. Lasten tultua taloon on aktivointi jäänyt vähemmälle, ja huonoa-omatuntoa poteva omistaja teki oikean ratkaisun. Pessi nauttii suunnattomasti saamastaan huomiosta ja seurasta. Ei kiinnostaa niinkään nami tai lelupalkkaus, vaikka ahne onkin. Paras palkka on heittäytyä maahan lellittäväksi. Ihana otus.

Ensimmäinen kerta olikin siis viime maanantaina kun Pessi kävi täällä lenkillä yhdessä omistajansa kanssa, jonka jälkeen jäikin minun kanssa puuhastelemaan ja trimmattavaksi. Tuollaista turkkia olisi ollut kauhea palauttaa pilaantuneena, onneksi osasin trimmata poitsua. Ja hienosti se möllötti paikallaan kun pyysi. 

Ihanaa, että löytyy tällaisia hoitokoiria. Moni teistä on ihmetellyt ja kysellytkin, että miksi ihmeessä otan hoitokoiria, kun minulla on omiakin. Yksinkertaisesti siksi, että haluan. Opiskelen eläinalaa laajalti, ja tämä on niin lähellä sydäntä. Kaikki koirat ovat persoonia, ja on upeaa tutustua uuteen koiraan, oppia siltä uutta ja antaa takaisinkin. Koirat kiintyvät nopeasti hoitajiinsakin, ja onkin ihana huomata miten esimerkiksi Tina juoksee ovelle vastaan niiiiiiiin hurjana ja pusutellen, etten ikinä haluaisi luopua siitä. Nämä koirakaverit ovat mulle kuin omia, ja niitä on ihana nähdä ja kouluttaa viikoittain.

Onko teillä hoitokoiria?

Vai onko omallasi hoitaja, yleisesti tai lomilla.