Eräkoirat

Viikonloppu on sujunut jälleen vauhdikkaissa, mutta rentouttavissa kuvioissa. Perjantaina rämmittiin Sipoonkorvessa 1,5 tuntia. Merkittyjä reittejä ei seurailtu, vaan lähdettiin suota kohti. Biologiantunnilla olen vissiin joskus ollut, kun suon merkit näki jo kaukaa, maastosta tunnisti vesiheinää ja kaikenlaisia sammalia. Tietenkin varma suon merkki oli rämeiköstä luokse palaavat koirat, jotka sekä haisivat että näyttivät aika karseille. Mitä me pienistä, suolla on siistiä!

Toinen eräjorma reissu tehtiin paippisissa, tämäkin Sipoossa siis. Metsässä ja ihanassa ilmassa viihdyttiin mainiosti 2,5 tuntia. Aarniometsä oli niin koskematon, että kaikki oli peittynyt sammaleeseen, ja taidettiin koko lenkki Roosan kanssa hokea toisillemme, että on kamalan nättiä jokapaikassa. Kartoittelemme siis uusia lenkkimaastoja edelleen, ja lupaavaltahan tämä näyttää!

Samalla käynnistyy '' Ruffelta kilot pois''-kamppanja. Kaveri painoi eilen vaa'alla 10,5kg! Poitsun ihannepaino liitelee 9-9,5 kg välillä - joten matkaa on. Pudotus aloitettu siis erilaisella liikunalla, ruokavalio muutoksilla ja positiivisella asenteella! Kyseessä tietenkin 3 vuotias, kastroitu urho, joka lihoo ruokaa katsoessaa. Kivinen tie on edessä, mutta me pystytään tähän. Samalla punnitusreissulla totesin Leevin kasvavan oikeen kivaa vauhtia. Mun 6kk pikkumies on noin 40cm korkea, ja painoa löytyy 7,5kg. Aika koipevahan se on, mutta massaa tulee tietysti myöhemmin. Sporttisia hurttia koitetaan siis saada takaisin tähän taloon, helteillä kun pääsi vallan lihomaan. Pitäkäähän peukut pystyssä ja keksipurkkien kannet kiinni, me tehdään läskistä lihasta!

Friskies DoggyRun !

Viime sunnuntaina järjestettiin DoggyRun-tapahtuma vihdoin HElsingissäkin. Mietin kovasti itse osallistuvani viiden kilometrin juoksuluokkaan, mutta minut kutsuttiinkin paikalle esiintymään! Valitettava flunssa vei kuitenkin voittoa sen verran, että koirat saivat olla päävalossa koko päivän. Esiintymislavalle en siis kyennyt, joten esiteltiin doboa omalle pisteellämme koko päivä! Mukana meillä on maailman parhaan assarin virkaa toimittava Paula, joka hoiti koirien nesteytystä ja mun hermoja. Päivä meni ihan hujauksella ohi, ja olihan se ilo esitellä lajia näin mahtavien shetlantilaisten kanssa. Molemmat koirat siis mukana, ja vastoin odotuksia Leevi ei jäänytkään vain häkin koristeeksi tapahtumassa. Nuorimies yllätti täysin keskittymiskyvyllään! Häkissä olessa nukuttiin sikeästi, ja ulos päästyä oli katsekontia vaikka muille jakaa. Doboilu sujui hienosti, eikä pällistelevät koirakaverit läheisyydessäkään haitanneet. Vitsi mikä tyyppi mulla onkaan! Ruffe suoriutui tietenkin mahtavasti, onhan hän jo kokenut doboisti. Osaa sitä silti aina arvostaa, että koira pysyy hanskassa kaikenlaisissa tilanteissa. Ruffellehan tämä oli ihan uusi paikka, eikä me itseasiassa olla koskaan doboiltu ulkona, saati sitten isossa ihmismassassa. Niin huippua yhteistä tekemistä!

Tällaisia tilaisuuksia saisi olla lisääkin! Meillä oli ihan huippupäivä, ja suureksi yllätyksekseni lompakkokin säästyi teurastukselta (kiitos Paulan). Mitään ei tullut ostettua, vaikka paikka oli täynnä ihania juttuja. Ke-Hu lelut houkutteli, löytyi myös upea flirtti mikä olisi ollut pikantti lisä meidän liikuntamuotoihin. JA huhhuh. Ennen kaikkea tapahtuma sai todella hyvälle mielelle kaikki paikalla olijat! Tunnelma oli niin erilainen kuin missään kisoissa tai näyttelyissä. Ja kenttä pullollaan tavallisia tallaajia. Voi että, taisi tämä juoksulajien kärpänen päästä puremaan. Ken tietää mitä kaikkea me vielä keksitäänkään harrastaa!

Onni on olla... #1

Paljastan pienissä osissa isoa osaa arjestani, ja siitä miten kaikki pikku hiljaa muuttuu. Onni on olla, sarja jatkuu siihen hetkeen asti, kunnes voin teille kertoa, että mistä oikein on kysymys. Unelmani ovat siis käymässä toteen!

Jokunen ihminen varmasti muistaa, miten olen päätynyt koira-alalle ja mikäli tarina ei ole tuttu, sen löytää yhä täältä. Tänä vuonna kävin opiskelemassa Eläinkouluttajaksi, osaamisalanan koirankoulutus. Koulu oli niin antoisa, tunteita ja ajatuksia herättävä, etten sitä kokemuksena koskaan unohda. Tämä johti miljooniin ristiriitaisiin tunteisiin ja lopulta tähän minulle ainoaan oikeaan ammattiin. 

Herään joka aamu pieniin onnellisiin sheltinkuonoihin jotka tungettelevat peiton reunalta naamalle. Tämän jälkeen jatkan matkaani hakemaan kahvia ja aamulenkkeilen töihin kera hurttien. Jokainen aamu tuo tullessaan onnen ja ilon aiheita. Enkä voisi kuvitella olevani 8-16 töissä, niinkuin normaalit ihmiset. Matka töihin on lyhyt, joten kiertelen puistojen kautta, joissa pääsee koirat nauttimaan vapaudestaan ja minä rauhassa kahvistani. Jokainen aamulenkki on erilainen, mutta kahvi maistuu aina yhtä hyvältä - satoi tai paistoi.

Toimisto ei ole konttorirottien paratiisi, vaan paikka ideoille, innostukselle ja suunnittelulle. Toimistossa makaa jaloissa karvaturri jos toinenkin, ja nämä otukset saa muutkin työntekijät hymyilemään tervehdyksillään. Toimistossa raikaa kahden intoa pursuavan nuoren naisen nauru ja joskus äänekäskin ideointi, koirien uninen tuhina ja kahvinkeittimen porina.Toimiston parvekkeelta aukeaa näkymä niitylle, jossa käydään viettämässä luovia taukoja koirien ja kahvin kera, välillä mukaan eksyy firsbeekin.

Asiakkaat ovat kaikki yksilöitä, kaikki omalla tavallaan ihania. Jokainen asiakas saa hymyn huulille, ja väkinäinen asiakaspalveluhymy on jäänyt ravintola-alalle, johonkin kaukaiseen muistoon. Saatat huomata puhuvasi puolikin tuntia saman asiakkaan kanssa, täysin asiaan kuulumattomasta aiheesta - vaikka koirapölinä onkin aina tervetullutta. Kassalla istuminen ei olekaan perinteistä kassitäti hommaa, liukuhihna duuniksi voi kutsuakkaan. Puhelimen iloinen helinäkin saa hymyä naamalle, joku uusi innokas uimari soittaa.

Tiskillä on mukava olla, kassakoneen kilinä ja tuttu näkymä liikkeeseen ovat liki rauhoittavia. Oven narina kertoo tulevasta asiakkaasta, ja pian tiskin reunalta pilkistää kuonoja. Kuonot vaihtuvat nopeasti tiskillä tempoviksi tassuiksi, vakio asiakkaat tulevat liki syliin asti. Kahvia keitellään ja rupatellaan, jonka jälkeen saa kuunnella asiakkaiden iloisia nauruja ja koirien loiskahduksia veteen. Hymy ei häviä taukojenkaan aikana.

Uimaopetuslistaa vilkaisessani, näen tuttuja nimiä. Kuntoutettavia koiria, joita olen jo saanut ilon auttaa lähemmän normaalia arkea. Vakio asiakkaita, jotka pärjäisivät jo omillaan, mutta kaipaavat tukeani ja seuraani altaalle. Uusi nimiä, jotka nostavat intoa ja ajatuksia uudelle tasolle. Joka päivä on hyvä päivä. Altaassa on kotoisa olla, ja minun hyväoloni tarttuu opetettavaan koiraan nopeasti. Pian saan ilolla katsella miten uusi maailma avautuu jokaiselle haukulle, ja vedestä saa ihan uudella tavalla iloa irti. Jätän asiakkaan hyvillä mielin uittamaan koiraansa, päivän hyvätyö on tehty.

Ja kaikki tämä tapahtuu ennenkuin kello lyö puolta päivää. Minulle ei koskaan ole ollut huonoa työpäivää, en koskaan mene kotiin tyytymättömänä, joskus toki väsyneenä, mutta aina tyytyväisenä. Aina on kerrottavaa päivästä, ja joka päivä pääsee todistamaan pieniä ihmeitä. En voi muuta sanoa, tämä on se missä minun kuuluukin olla.

Onni on olla oikeassa paikassa.