ARVONTA SUORITETTU

Arvontaan osallistui yli 30 henkeä, ja kaikkien näiden nimet päätyivät pussiin, josta meidän onnetar sai valita kaksi mieleistään. Ja koska näillä kahdella oli sama väritoive, arvottiin tämäkin perinteisellä ''kumpi käsi''-taktiikalla. 

Arvonnan voittivat ahkerat lukijamme nimillä Tia Svart ja MyLove! Tiialle lähtee koivunvärinen pussukka ja pinkki kotiutuu vantaan puolelle Nealle. Molemmille lähtee namipussin täytteeksi Racinelin herkkuja, pihvitikkuja ja kutkuttavia uutuuksia! Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille, te mahdollistatte uusien arvontojen jatkumisen ja upeiden sponsoripalkintojen saamisen kyseisiin kisailuihin. Mikäli sinulla on hyvä idea uuteen arvontaan, tai esimerkiksi kuvakilpailuun - laitahan kommenttia alle.

Onnittelut voittajille!

Tee se itse - kasvismössö!

Koko eilisen päivän pohdin koiran ruokintaa, ja sitä missä Ruffen kanssa mennään. Kaverin paino on jojoillut 500 g heitolla ikuisuuden. Tämä on siis meidän normi, ja koira painaa noin 10 kiloa. Se syö selvästi vähemmän kuin muut tämän kokoiset kaverit, mutta yksilöasioitahan nämä on. Kupissa killuvat kaksi-kolme vaistopullaa kuitenkin näyttää äärettömän tylyltä. En tiedä puhuuko täällä pehmotäti, mutta haluan että se saa enemmän ruokaa. Jos lisää lihan määrää, nousee paino. Jos lisää luuta, ei tule mitään enää ulos. Niimpä kuppiin tulee päätymään lisänä kasvista, raejuustoa, jugurttia, marjoja ja hedelmiä. Näin on ollut aijemminkin, nyt vain nostetaan panoksia.

Pirtelökoneeksi myönnetty sauvasekoitin pääsi ulos kaapistaan, ja minä taasen testailemaan sen salaamia ominaisuuksia. Omaan mömmöön pääsi tällä kertaa puolikas kurkku, jäävuorisalaattia, kokonainen omena, auringonkukan siemeniä ja maapähkinöitä. Koko mössö tuoksui äärettömän hyvälle, vaikka äklöltä näyttääkin. Keittiöön levisi raikas tuoksu, joka näin 14 tunnin jälkeenkin vielä leijailee ilmassa. Ahhh, ihankuin joku olisi nurmmikkoa ajellut.

Kesäisiltä tupperware kutsuilta ostin meille uudet vesipullot ja kylkiäisiksi sain tämän kaunokaisen. Kyseessä siis tietenkin jääpala muotti, mutta kuinka ollakkaan, että se sopii kasviskuutiointiin mainiosti! Rosoisempikin mömmö mahtuu tällaiseen hyvin, ja näin on helppo kasvista annostella. Muussaamisesta pakastimeen, tässä projektissa kesti vain 20 minuuttia - siivominen olikin sitten vähän erijuttu.

Aamulla kipitin pakastimelle ja tadaa. Tasaisen kokoisia ja hyvän tuoksuisia kuutiota valmistettu. Meidän muottiin mahtuu 14 kappaletta, joka saa tämän setin kestämään kahdeksi viikoksi. Mikäli 1 pala päivässä riittää. Palat on helppo saada ulos kotelosta, kätevien paino nyppylöiden ansioista, jotka näkyvätkin ylemmässä kuvassa. Ilman sen suurempaa tappelua sain kaverit irti muotista, ja suoraan pakaste rasiaan, josta niitä voi iltaisin nakata ruuan sekaan. Namnam.

Äärettömän tyytyväinen olen siihen, että yksi kuutio painaa noin 25g, ja sama pätee vaistopulliin. Näitä on niiiiiiiiiiin helppo laskea. 3 vaistopullaa tekee 75g, ja tähän yksi kasviskuutio lisää 25 g, jolloin saan 100 g aterian, josta 25 % on kasvista. Säästyimpä mutkikkailta prosenttilaskuilta, ja koira kiittää!

Ruffen mielestä nää kävisi herkuista ihan millon vaan, ja yksi lattialle tippunut jäinen versio saikin iloisen vastaanoton pojan hampailta. Mikä sen parempaa, kuin kotitekoinen kasvismössö, nams! Seuraavaan satsiin haluan kokeilla parsakaalia tai avokadoa, kyllä voikin ihminen innostua koiranruuasta, huhhuh.

Syökö teidän koiranne vihanneksia?

Ruuassa, nameina tai muuten vaan, hedelmiä tai marjoja ym.

Tieto lisää tuskaa

Koko viikonlopun olen tankannut oppimispsykologiaa, sillä mulla alkoi eläinkouluttajan opinnot! Olen niin innoissani, että tästä tekstistä ei ole tullut järkevää kymmenennenkään kerran yrittämän jälkeen. Joten jätän psykologiantermit omaan päähäni, ja jätän energiaa koulutehtäviin (joita on muuten 'muutama'). 

Mitä enemmän tietää, sitä kierompaan katsoo itsensä mielestä vääri menetelmiä. Esimerkkinä nainen, jonka koira remmiräyhäsi meille, kun oltiin tulossa ohi. Pysähdyttiin ensin, että naisella olisi aikaa kasata koiransa huomiota. Tämä hän onneksi tekikin. Istutti koiran alas, ja nyökkäsi minulle, joten aloin kävelemään toista laitaa ohi. Tilaa jäi väliin ainakin metri, ja koirille enemmän. Nainen palkkasi koiraansa sanoin ja namein, kun tämä pysyi hiljaisena.Ohitus päättyi siis hyvin.

Toinen esimerkki käveli vastaan vantaan puolella. Vastaan tuli pienempi kaveri, joka alkoi jo kaukaa tuhahdella ja nostaa häntää. Jälleen pysähdyin ja nyökkäsin omistajalle hyväksyvästi antaen heille tilaa. Nainen hiljensi koiran ja lähti tulemaan kohti, joten lähdin myös kävelemään. Koira alkoi räyhäämään ja nainen nykäisi remmistä erittäin ikävästi. Koirasta pääsikin kamala ulahdus ja edelleen jatkoivat kohti tulemista. Siirsin ruffen toiselle sivulle ja kehuin sen reagoimattumuudesta. Kohdallamme koira sai vielä lisää potkua räyhäämiselleen ja hyökki kohti, jolloin nainen nosti koiran niskasta syliin. Melkein teki mieli kirkua. Koira sai haukkumiselleen paskaa palautetta, pääsi syliin ja pelottava koira (me) lähti pois.  Purin vaan hampaita yhteen. 

Koira-ajokortti ei oikeasti ole huono ajatus. Se voisi puolestani olla ilmainen, tai sisältyä pennun hintaan. Sen suorittamiseen vaadittaisiin aivoja ja opetustaitojen kehittymistä. Mulla on oikeasti selvä parantamisen tarve. Ylipainoisia koiria näkee joka päivä, ehkä jopa enemmän kuin normaalipainoisia. Harrastuspiireissä on sitten paljon enemmän osaavia koiraihmisiä ja sopivia koiria. Mutta, sielläkkin poikkeusvahvistaa säännön.

Esimerkkinä. Nuori tyttö astuu ovesta sisälle suuren sakemanni uroksensa kanssa. Hallissa kuhisee koiria, mutta saku tassuttelee lyhyellä hihnallakin rennosti. Tyttö jättää koiran käskyn alle ja menee ilmoittautumaan kisoihin. Palattuaan koiran luo, saa koira heti palautetta '' hieno mies! '' ja kumipallon suuhun. Koira vispaa häntää ja tietää olleensa hieno. Sama jatkuu radalla, kontaktivirhettä lukuun ottamatta. Tästä huolimatta loppu rata sujuu hienosti, eikä koiralle raivota radan jälkeen.

Ja toinen versio. Nainen astuu ovesta sisälle huutavan terrierin kanssa. Koiraa ei käskytetä, eikä se tiedä miten toimia toisin. Palautetta se kyllä saa '' nyt helvetti, käyttäytyisit joskus''. Äärettömän hieno käsky, eikö? Olisi se hienoa jos koirat ymmärtäisivät puhetta, mutta terrieri tietysti jatkoi haukkuaan. Radalle mentäessä koiralle ei oltu opetettu odottamista, vaan se tuotiin radalle sylissä, mentiin ensimmäiseen esteen kohdalle, ja heitettiin koira kahden metrin päähän taaksepäin, jotta saisi itse etumatkaa. Tuomari ei tähän puuttunut, eikä vielä siihenkään, miten nainen kohteli koiraansa epäonnistuneen radan jälkeen.

Joskus sitä vaan miettii, että mitä ihmisillä liikkuu päässä. Ymmärrän erilaisia opetusmetodeja, mutta niiden pitää perustua johonkin. Miksi teet näin, etkä näin. Miksi huudat koirallesi? Kunnioituksen tulisi olla molemminpuolista, ja on tekopyhää sanoa, ettei koskaan ikinä milloinkaan ole hermostunut koiralleen. Jokainen on. Joistain ihmisistä se tuntuu pahalta, osa ei edes huomaa niin tehneensä. En tarkoita provosoida crosstrainereita, enkä heitä jotka pitävät koiraansa liian kovana tai pehmeänä. Niin koira vastaa kuin sille huudetaan. 

Onko teilläkin urpoja naapureita?

rapussa hyökkivä räyhäriesa, hihnassa vanhukset kumoon kiskova karvakuono ym.

Lampola

Tänään se koitti, Ruffen ensimmäinen paimennuskerta. Viime vuonna tämän jo lupasin tehdä, mutta aika loppui kesken. Joulun kunniaksi ostettiin kymmenen kerran paimennuskortti Primal Sense Farmille, vantaan seutulaan. Kortti tuli alennus hintaan vähän alle kolmella sadalla, mutta on varmasti sen arvoinen! 

Sunnuntaipäivä, pakkasta reilusti yli kymmenen. Kuppi kuumaa ja menoksi. Koiralle autoon miljoona vilttiä ja botti päälle. 40 minuutin ajomatkan päässä sijaitseva paimennuspaikka oli kaikkea mitä olin ajatellut, ehkä enemmänkin. Ruffe loikkasi autosta ulos ja katseli ympärilleen ensin ihan äimistyneenä. Sitten alkoikin mahdoton piipitys. MIKÄ tämä paikka on ja MITÄ noi karvaset pallo on. Mua ihan nauratti Ruffen intopinkeus, vaikka samalla sen vietti ihastuttikin. Aina toi karvakaveri osaa yllättää! Ensimmäisenä oli luvassa muiden seuraamista, että pysyisin kartalla siitä, mistä on oikeasti kyse. Paimenusta oli hirmu mukava katsella, etenkin konkareiden töitä. Avustajan hommassakaan ei valittamista ollut, vaikka takkini narut ovatkin lampaan syömät - söötit otukset. Olen vakuuttunut, että ne haistoivat taskussani olevat lampaan ja riistanliha palaset, joita en muuten mihinkään tarvinnut.

Sitten päästiin hommiin. Ruffe liinaan ja menoksi. Aloitettiin pikkupuolelta, jossa tehtiin opastusta käskyjen yhdistämiseen ja tarkkaan ajoitukseen. Käskyjä täytyy vielä miettiä, ja hidastuskäskyä muuttaa. ''Jarru'' on meidän agissa käyttämä ilmaisu, mikä selvästi nostaa viretiilaa liikaa. Niimpä '' Woooou'', tulee varmaan olemaan meidän vinkkisanamme. Mutta muutoin olen suhteellisen tyytyväinen. Kaveria kiinnosti lampaat, mutta enemmän etäältä kuin tunkeilevasti. Edestakaista lampaiden hakua poika teki pätevästi liinassa, vain yhdessä käännöksessä kaveri innostui liikaa säpsähtäneestä lampaasta, ja haukahti loikkien lammasta kohti. Tähän käskytys, ja homma jatkui. 15 minuuttia lampailla, minuutin tauoilla sujui odotettua paremmin - ja ilman palkkaa. Koira oli niin elementissään, vaikka ei vielä mitään osaakkaan. 

Tuttuja vilisi kentällä, seuramme jäseniä ja agilitymaailman tuttuja. Oli äärettömän hienoa seurata muiden paimennuksia, vaikka varpaat huusivatkin armoa lumisella maalla. Talvikengät tai ei, paikallaan tulee aina kylmä. Pienen hetken päästä (lopun seurueen mielestä iäisyyden) kuluttua oli taas aika lämppäilyn ja hihnan vaihdon. Ruffe tuli portille jo innokkaasti, ja yritti ihan punkea sisälle ennen minua. Tässä sitten skarppina jatkossakin!

Toinen kierros tehtiin isolla kentällä. Erilampaat, erifiilis. Koiralla oli enemmän silmää hommalle, ku oli saanut hetken autossa miettiä. Kipinää myös löytyi, sillä haukkuja tuli muutama enemmänkin. Opettajamme hihkaisikin '' Noniiin, ja kipinää löytyy! '', kun Ruffe itki lampaiden perään - olihan välimatkaa jo 2 metriä. Olin erittäin tyytyväinen siihen, miten Ruffe jaksoi keskittyä lampaisiin ja minun ohjeisiini. Ainoa asia mikä häiritsi keskittymistä, oli tuo ihana lampaan papanakasojen määrä! Ne oli ihan parhaita, ja niistä piti napata välillä maistiaisia. Muutoin homma sujui kivasti ja ohjeistuksella ajettiin lampaita ihan hyvin. Erityiskehuja Ruffelle haluan antaa, riittää-käskyn ymmärtämisestä. Heti, kun tämä suustani pääsi, palasi koira jalkoihin heiluttamaan häntää. Työt oli tehty. 

Paimennus noin kokemuksena oli jokseenkin mieletön. Lampaat oli ihania, vaikka punkikin melkein syliin ja natusteli takkia. Porukka oli mukava, ja ohjaaja on minulle melkein esikuva, niin työssään, harrastuksissaan, ruokinnassaan ja asenteessaan. Mukana ollut oma porukkani, kuvaaja-kaksikko ja kuski oli urhoollisia jäädessään kaikkea tätä katsomaan, kolmeksi tunniksi! Kuukauden päästä on toisen sytyttely kerran vuoro, enkä todellakaan malta odottaa. Videoita tästä kerrasta kertyi, mutta niiden julkaisua saa odottaa, niin näkee vertailua edistymisessä - sitten myöhemmin!

Oletteko te kokeilleet rodunomaisia lajeja?

metsästys, paimennus, vetolajit ym.

Todella !

Suunnitelmallisuus on tämän vuoden ykkössana. Niin treeneissä, arjessa kuin kaikessa muussakin. Ruffe on käynyt kuukausittain osteopaatilla, ja vielä olisi tämän kuun kerta edessä. Nyt on luvat saatu hierontaan, joten Ruffe sellaiseen pääsikin perjantain kunniaksi. Napattiin itsellemme uusi hierojatar, jonka hierontoja olen duunissa seurannut ja todennut hyväksi. Virpillä on myös hoitavaa laseria, mikä on muuten äärettömän tehokasta!

Hierontaa aloiteltiin askellajien tsekkauksella - joka hyisessä ilmassa sujui melkein liukastelematta. Käynnissä/kävellessä peitsaa kun on remmissä, ja joskus muutoinkin. Olen tätä miettinyt enemmänkin, enkä kykene muistamaan, että onko se tehnyt näin aina? Jos ei aina, niin ainakin koko viime vuoden. Nyt olen siihen kiinnittänyt huomiota, mutta myös Dogs In Motionia katsellessani todennut, että suurinosa koirista peitsaa kävellessään.

Ravi puolestaan oli perinteistä ja paimenmaista. Huomasi heti, että takapää on jumissa, sillä askel oli turhan lennokasta aina kun oli takajalkojen vuoro. Vinotus ei pistänyt Virpin silmään, mutta ei se perjantaina niin pahasti vinottanutkaan. Kesällä pahimpien jumien aikaan pisti siis ulkopuolelta (ravissa) takajalkaa etujalan laskeutumiskohdan yli. Edestäpäin siis näki etujalat ja oikean takajalat. Nyt ei kuitenkaan näin ollut, joten osteopaatille iso kiitos selän availusta!

Laukkaa oli mahdoton saada aikaiseksi. Ruffe innostui minun hölkkäilystä siihen malliin, että pomppi innosta ja loikki mun edellekin. Pallon perässä juoksi ihan kiitettävästi, mutta eihän siitä selvää kukaan ottanut, kun toinen vaihtoi laukkarytmiä joka kerta. 

Hieronnan aikana ei ollut yllätys, että Virpi irvisti muutamaan kertaan, kun löytyi näitä isompia jumeja. Näistä olin tietoinen ja siksi treenitkin väliin jättänyt. Reisissä oli kovia kohtia enemmän kuin lakisallii ja lavoissa pientä palautumaa aijemmin siellä olleesta 'massasta'. Onneksi koirasta näkee aina, milloin se on jumissa. Se kyllä kertoo, kovinkin äänekkäästi treeneissä, että mikä sattuu ja mihin. Tämän huomion tein myös kisoissa, kun kaveri ensimmäistä kertaa koskaan juoksi puomin niin vauhdilla, että kaatui naamalleen kontaktille - tyylikästä. Lopetin radan muutaman esteen päähän, kun koira pisti räkytysmodin päälle. Tämä kertoo Ruffella aina kipuilusta - ääni oli turhankin tuttu. 

Hieronnasta kuitenkin oli taas hurjasti apua! Koira nukkui tyytyväisenä koko illan, ja aamulla heräili niiiiiiiin iloisena, etten edes muista milloin olisi noin pennusti käyttäytynyt. Lauantai olikin totaalilevon päivä. Tänään pääsee lenkkeilemään, ja kisat jäävät väliin. Kaksi starttia omiin kisoihin olin jo maksanut, mutta koiraa en lähde sinne rikkomaan. Harmillisia nämä jumit, mutta tästä se taas lähtee. 

Lihashuolto on prioriteetti numero yksi, eikä palata kisakentille, ennenkuin hieroja totetaa lopuksi, miten hyvässä kunnossa koira on. Kehuja saatiin nytkin hienosti rakennetusta kropasta, lihasmäärästä ja terveestä koirasta. Sovittiinkin nyt intenssiivi hoidosta, joten Virpi tuleekin jo maanantaina antamaan kaverille laaseria takajalkoihin ja lapoihin. Lihakset kuntoon-operaatio siis käynnissä, tämä luultavasti tarkoittaa agitaukoa, tai 5cm rimoja ja kontaktiesteidn välttelyä. 

Vanhan herran huolia

Pienten ilojen keskellä arki on ollut aika harmaata Lassen kohdalla. Sen elämänilo oli kesällä käsinkosketeltavaa ja kuultavaa. Heitetty tennispallo jaksettiin hakea, tietenkin vain pari kertaa. Ruffen perässä juostiin, eikä omista luista luovuttu. Ensimmäisellä uinti kerralla jaksoi uida hyvin 20 minuuttia, mutta nyt kymmenen kohdalla näyttää rättiväsyneeltä.

Ennen barffausta oli aika, kun Lasse asui kodinhoitohuoneessa. Sen maha oli jatkuvasti ihan kuralla - siis ihan. Lääkäreillä ei ollut tähän selitystä, eikä lääkitystä. Kun porukat oli luovuttamassa, vedin barffikortin esiin. Lasse on pärjännyt sisälle kakkimatta ja ilman löysää mahaa, yli kuusi kuukautta. Mikään ruokinnassa tai liikunnassa ei ole muuttunut. Mutta meidän talo alkaa taas näyttää kolkolta. Nyt ensimmäisenä lähti olohuoneen karvamatto pesulaan, tästäkö se taas alkaa?

Kodinhoitohuoneeseen nyt vapaaehtoisesti siirtynyt vanhus on ihan raasu. Kuvassa näkyvä skenaario on arkipäiväinen. Aamulla ei meinaa millään jaksaa lähteä pikku lenkille, ja ylämäen olen joutunut kantamaankin ylös. Äidillä ja minulla on aika yhteinen mielipide siitä, että koira ei ole entisillään, eikä se näin voi elää. Koiran omistajuus ja kohtalo ovat kuitenkin toisella henkilöllä, jolla tiedän luopumisen olevan äärettömän hankalaa. Onhan Lasse hänen ensimmäinen koiransa. Voin vain kuvitella.

Barffauksen ohella poika on kuitenkin joutunut syömään raintolisää, mikä pilkkoo ruokaa pienemmäksi, kun Lassen kroppa ei siihen enää pysty. Yksi tabletti päivässä on siis pitänyt mahan kasassa, eikä meistä kukaan ole halukas nostamaan annosta - sillä suunta on kohti huononpaa. Turkki on menettänyt kaiken kiiltonsa ja tekstuurinsa. Koira pesusta huolimatta haisee erittäin tunkkaiselle, näkö ja kuulo reistailee, takajalat eivät enää kanna ja säpsymiskohtauksia tulee kymmeniä päivittäin. Eli siis näitä korkeille, rapiseville, ym äänille säpsähtelyä, tärinää ja parketilla kaatuilua. Koira on naamallaan ainakin kymmenen kertaa päivässä. Parketilla kaveri on ihan bambi jäällä.

Lääkärikäynti olisi varmaan taas paikallaa, mutta mitähän sieltä tulee. Kipulääkkeitä, annoksen nostoa, toiveita vai huonoja uutisia. Meillä ei kovin suuressa arvossa pidetä eläinlääkäreitä enää, vastaukset kun on harvassa. Täytyypi pitää vähän keskustelua vanhuksen hyvinvoinnista. Onhan se kuitenkin meidän Lasse.

DOBO-ohjaajaksi 2014

Vuoden ensimmäiseen haasteeseen on tartuttu. Viime viikonkonloppuna nimittäin käytiin opiskelemassa itseämme Dobon koulutusohjaajiksi! Ja kun sanon me, luen mukaan ahkeran luentolaisen joka nukkuin hienosti häkissään ja temppuilu pallolla. Koulutukseen otettiin 11 onnekasta, joihin me lukeuduttiin. Hauskinta hommassa oli se, että samaan kastiin mahtui 3 muuta sheltin omistajaa. Heidi, Henna ja Hannele. Kauniita koiria kaikilla, vaikka vain yhtä pääsi livenä töllöttelemään.

Meidän kahden hengen takanurkan pöytään osuikin siis uusi tuttavuus, Hannele, jolla oli ihana merlenarttu Kiia mukanaan. Shetlantilaiset nuuskuttelivat enemmän ja vähemmän innoissaan toisiaan (Ruffe enemmän, ääliö). Juuri sopiva pöytäkaveri saatiin, sillä mielipiteet oli aika yksioikoisia molemmilla. Kannatetaan medishelttejä, terveyttä, lihashuoltoa ja raakaruokintaa. Onneksi törmättiin ja törmätään vielä uudestaankin!

Lauatain ohjelma oli täynnä perusoppeja ja mutta-kohtien tunnistamista. Opettajana tietenkin yksi ja aino oikea, lajin kehittelijä Camilla Peura, jonka kursseilla ollaan tykätty kovasti käydä. Luennot olivat niin iloisia ja mukaansa tempaavia, että erittäin hajalainenkin sakki läheni välittömästi. Ikähaarukka oli 18 vuodesta aina viiteenkymmeneen. Mukavaa porukkaa kaikki, koirineen päivineen. Loppupäivästä yhteishenki hinkattiin yhteen doboilun parissa, ihan konkreettisesti. Kaikki lihasryhmät pistettiin uuteen uskoon ja alokkaat kuntotestin alle. Hauskaa oli, ja vatsalihakset on vähintään naurusta kipeänä. Sunnuntai aamuna teki äärettömän pahaa nousta ylös sängystä, varsinkin kun kamalasti tämä ongelma nauratti. Camillaa tietenkin hymyilytti aamulla, kun penkeille ryömivät lihaksiaan ruikuttavat koiraihmiset, oijoi. 

Sunnuntai sisälsi eläinlääkärin Sanna Malkamäen luennon koiran kivusta ja sen esiintymisestä, sekä sen huomioon ottamisessa urheilun kanssa. Samalle päivälle mahtui Samuli Peuran ihmisten kouluttamisluento ja fysiikkaosuus. Tietenkin jäi aikaa Camillan kanssa jutustelulle ja opiskelulle, kuin myös dobolle. Tunti vietettiin aamulla koirien kanssa tsekkaillen venytyksiä, liikeratojen avauksia ja lämmittelyjä. Ja toinen mokoma myöhemmin päivällä lörtsyjen ja pallojen parissa. Ruffe oli ihan pähkinöinä kun pääsi hommiin!

Olen niin tyytyväinen, että vaikka sali oli täynnä dobopalloja, ainakin 20 kappaleen verran, samanlainen määrä lörtsyjä ja ihmisiä - se keskittyi kuin unelma. Ei tarvinnut mennä nuuskimaan muita, niinkuin ei muulloinkaan. Tämä jaksaa aina ilahduttaa, kun porukoilla on terrieri, joka ei osaa ollaa missään kunnolla. Shelttiseurakaan ei houkutellut, kun oli työt kesken! Hienomies oli esimerkki koira, niinkuin kesäisessäkin dobokurssissaan.

Rotukirjo kurssilla oli mukavaa vaihtelua. Flatti, sheltit, chihu, aussiterrierit, skyenterrierit, partis, silkki, bortsu yms. Lajia voi oikeasti harrastaa kuka vaan, koiran tai omistajan, kunnosta, koosta, muodosta tai iästä riippumatta! Oli niin naurun täyteinen viikonloppu, että odotan innolla omia dobotuntejani - saa nähdä, että kenen leipiin päädyn näitä vetämään. Seuralle, muualle, uimalalle, hmm.

Vielä puuttuu dobo-koulutusohjaaja kokeen suoritus ennenkuin saan alkaa kursseja vetämään. Aika tyytyväinen sai olla omaan kuntoon testissä ja doboillessa. Ainoa mutta tässä koko hommassa on tämä mun selkä. Alaselän hajoama kiusoittelee suoranselän liikkeissä, mutta pikku hiljaa helpottaa. Onneksi minun puutteitani korvaa maailman pätevin dobo-ohjaaja, Ruffe. Kiitos vielä kaikille ihanille kurssilaisille, toivottavasti teitä näkee jatkossakin! Tietenkin iso kiitos Koirakoulu Kompassille ja Camillalle, me tykätään teistä kovasti ja tullaan doboilemaan, kenties taas kesällä!

ps. Hurtta-Arvonta on vielä käynnissä, ja päättyy tammikuun loppuessa (31.1.14) !

2 0 1 4

Nyt on aika juhlan. Uudesta vuodesta selvittiin, ja oikein puhkun intoa tätä vuotta kohti. Minulla on niiiiiiiiiiin paljon tehtävää ja kalenteri alkaa täyttyä. Kisakausi avataan 6.1 ja kisakautta jatkuu siihen päivään, kunnes ykkösluokan viimeinen LUVA ja SERTi osuu kohdalle. Erittäin iloisella mielellä lähdetään kisaamaan, kun on hammasvapaa koira mukana! Nyt kuitenkin ensi vuoden tavoitteita, pakkohan nämä on listata, että voi ensi vuonna katsella taas ylpeänä (toivottavasti).

Rally-toko

• Keväällä lajin herätteleminen uudestaan, omassa seurassa
• Mahdollisuuksien mukaan ryhmässä jatko, niin pitkään kuin mahdollista
• AVO-luokan korkkaaminen!

Frisbee

• Hauskanpitoa kiekkojen parissa, ei paineita!

Agility

• Kerran viikossa ohjatut treenit (niinkuin tänäkin vuonna)
• Käy useammin ulkopuolisissa koulutuksissa
• Luentoja, lihashuollosta - kisasuorituksen parantamiseen ym.
• Ohjaustekniikoiden parantelu!
• Onnistuneita kisasuorituksia, ilman paineita! (tietysti kakkosluokka houkuttelee)

Dobo

• Aktivoituminen dobon saralla, lihaskuntoa&tasapainoa
• Sekä uusien temppujen opettelua sen avulla

Paimennus

• Lampaisiin sytyttely (10 kerran kortilla)
• Mikäli löytyy potenttiaalia, niin toisenkin paimenkortin osto!

Muusta ei vielä luvata mitään, ja sanomattakin selvää, että toivotaan tervetta vuotta! Harrastustavoitteita siis listattu ja loput pidetäänkin omana tietonamme. Minun yleinen toiveeni tälle vuodelle on edetä omalla allallani ja kouluttautua uusiin haasteisiin. Agilitykoulutusohjaajakortti tuleekin voimaan tammikuussa, ja dobo-koulutusohjaaja kurssi alkaa viikonloppuna. Tästä tulee hyvä vuosi!