Koko viikonlopun olen tankannut oppimispsykologiaa, sillä mulla alkoi eläinkouluttajan opinnot! Olen niin innoissani, että tästä tekstistä ei ole tullut järkevää kymmenennenkään kerran yrittämän jälkeen. Joten jätän psykologiantermit omaan päähäni, ja jätän energiaa koulutehtäviin (joita on muuten 'muutama').
Mitä enemmän tietää, sitä kierompaan katsoo itsensä mielestä vääri menetelmiä. Esimerkkinä nainen, jonka koira remmiräyhäsi meille, kun oltiin tulossa ohi. Pysähdyttiin ensin, että naisella olisi aikaa kasata koiransa huomiota. Tämä hän onneksi tekikin. Istutti koiran alas, ja nyökkäsi minulle, joten aloin kävelemään toista laitaa ohi. Tilaa jäi väliin ainakin metri, ja koirille enemmän. Nainen palkkasi koiraansa sanoin ja namein, kun tämä pysyi hiljaisena.Ohitus päättyi siis hyvin.
Toinen esimerkki käveli vastaan vantaan puolella. Vastaan tuli pienempi kaveri, joka alkoi jo kaukaa tuhahdella ja nostaa häntää. Jälleen pysähdyin ja nyökkäsin omistajalle hyväksyvästi antaen heille tilaa. Nainen hiljensi koiran ja lähti tulemaan kohti, joten lähdin myös kävelemään. Koira alkoi räyhäämään ja nainen nykäisi remmistä erittäin ikävästi. Koirasta pääsikin kamala ulahdus ja edelleen jatkoivat kohti tulemista. Siirsin ruffen toiselle sivulle ja kehuin sen reagoimattumuudesta. Kohdallamme koira sai vielä lisää potkua räyhäämiselleen ja hyökki kohti, jolloin nainen nosti koiran niskasta syliin. Melkein teki mieli kirkua. Koira sai haukkumiselleen paskaa palautetta, pääsi syliin ja pelottava koira (me) lähti pois. Purin vaan hampaita yhteen.
Koira-ajokortti ei oikeasti ole huono ajatus. Se voisi puolestani olla ilmainen, tai sisältyä pennun hintaan. Sen suorittamiseen vaadittaisiin aivoja ja opetustaitojen kehittymistä. Mulla on oikeasti selvä parantamisen tarve. Ylipainoisia koiria näkee joka päivä, ehkä jopa enemmän kuin normaalipainoisia. Harrastuspiireissä on sitten paljon enemmän osaavia koiraihmisiä ja sopivia koiria. Mutta, sielläkkin poikkeusvahvistaa säännön.
Esimerkkinä. Nuori tyttö astuu ovesta sisälle suuren sakemanni uroksensa kanssa. Hallissa kuhisee koiria, mutta saku tassuttelee lyhyellä hihnallakin rennosti. Tyttö jättää koiran käskyn alle ja menee ilmoittautumaan kisoihin. Palattuaan koiran luo, saa koira heti palautetta '' hieno mies! '' ja kumipallon suuhun. Koira vispaa häntää ja tietää olleensa hieno. Sama jatkuu radalla, kontaktivirhettä lukuun ottamatta. Tästä huolimatta loppu rata sujuu hienosti, eikä koiralle raivota radan jälkeen.
Ja toinen versio. Nainen astuu ovesta sisälle huutavan terrierin kanssa. Koiraa ei käskytetä, eikä se tiedä miten toimia toisin. Palautetta se kyllä saa '' nyt helvetti, käyttäytyisit joskus''. Äärettömän hieno käsky, eikö? Olisi se hienoa jos koirat ymmärtäisivät puhetta, mutta terrieri tietysti jatkoi haukkuaan. Radalle mentäessä koiralle ei oltu opetettu odottamista, vaan se tuotiin radalle sylissä, mentiin ensimmäiseen esteen kohdalle, ja heitettiin koira kahden metrin päähän taaksepäin, jotta saisi itse etumatkaa. Tuomari ei tähän puuttunut, eikä vielä siihenkään, miten nainen kohteli koiraansa epäonnistuneen radan jälkeen.
Joskus sitä vaan miettii, että mitä ihmisillä liikkuu päässä. Ymmärrän erilaisia opetusmetodeja, mutta niiden pitää perustua johonkin. Miksi teet näin, etkä näin. Miksi huudat koirallesi? Kunnioituksen tulisi olla molemminpuolista, ja on tekopyhää sanoa, ettei koskaan ikinä milloinkaan ole hermostunut koiralleen. Jokainen on. Joistain ihmisistä se tuntuu pahalta, osa ei edes huomaa niin tehneensä. En tarkoita provosoida crosstrainereita, enkä heitä jotka pitävät koiraansa liian kovana tai pehmeänä. Niin koira vastaa kuin sille huudetaan.
Onko teilläkin urpoja naapureita?
rapussa hyökkivä räyhäriesa, hihnassa vanhukset kumoon kiskova karvakuono ym.
