Rokki(tukka)tyttö

Koska mulla on maailman paras työpaikka, maailman parhaat työkaverit, maailman hienoin pomo ja maailman ihanin hoitokoira, niin työpäivät sujuu kivasti myös karvakavereiden kera. Oma karvaystävä pääsee myös kolmisen kertaa viikossa mukaan, mutta lepopäivinä saa jäädä kotiin nukkumaan. Silloin on ihanasti aikaa Tytille, joka onkin suorittanut viimeisten viikkojen aikana kahdeksan tuntisia työpäiviä - erittäin pätevästi.

Likasta on tullut ihan hullu-uimari! Mitä ikinä veteen lentääkään, pitää se hakea ja vauhdilla. Räpiköinti on jo vähän laantunut, mutta vielä jaksaa naurattaa Tytin rampilta lähtö. Likka nimittäin kävelee niin pitkälle kuin jalat ylttää. Ja alkaa uida etutassuilla eteenpäin - niin siis samalla kun pitää takatassuilla tiukasti kiinni rampista. Ihan pimeä toi ei ole, sillä on nyt viime kerralla oivaltanut altaaseen hyppäämisen, aika pätevää.

On villurin turkin kuivattamisessa kyllä kova työ! Useimmat villuriasiakkaat viettävätkin uimalassa useamman tunnin, kun kuivaamiseen kuluu ainakin 45 minuuttia. Onnittelut heille, joilla villis on leijonassa tai ranskalaisessa. Terrieri tukkaiset pääsevät edes hiukan helpommalla, paino sanalla hiukan. Tytin äiti mulle lupailikin lyhyempää tukkaa ihan uintia varten, mikä olisi tietenkin ihan mainiota. Mielellään kokeilisin omia taitojani trimmerin kanssa, kun olen aina omani osannut ajella/trimmailla nätiksi. Villureista ei kuitenkaan ole kokemusta, mutta jostainhan sitä pitää aloittaa?

Tytti on kovin tykätty niin töissä kuin muuallakin. Sen kanssa saan joka kerta kehuja jostain. Yleensä tulee tämä perus fraasi ''oi kun on nätti koira, onko se puudeli?''. Mutta olen myös saanut todella mieltälämmittäviä kommentteja kuten, '' Sen kyllä näkee, että kaveri rakastaa sinua''. Tokokoiraksikin kehuttu Tytti olisi varmasti mielissään, kun vain kehunsa ymmärtäisi. Aijai. Eiköhän mun täydy likka tälläkin viikolla raahata töihin, on se niin mahtava.

Oikea taktiikka

Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että olen välillä nero. Kotoa siis löytyy tämä kaikesyövä imuri, joka harmikseen lihoo erittäin herkästi, jo ennen leikkauttamistakin. Barffaavana poppoona en myöskään haluaisi syöttää sille mitään kuivanappulaa, enkä muutenkaan mitään rouskujaa aksatreeneissä. Juusto lihottaa ja sisältää kauheasti kaikkea, kinkku lihottaa ja saa ton ihan hulluksi. Ylipäätään kaikki mikä ei ole tuohon ruokaan mukaan laskettu lihottaa. Niimpä kehittelin ratkaisun. Aikasemmin käytössä ollut nakkipalloksi nimetty aktivointipallo sai uuden käyttötarkoituksen. Eipä liho enään, kun iltaruoka tuleekin treeneissä! Pallossa siis sisällä MUSH-pötköä, mitä millekin päivälle on kirjattu. Viime treeneissä nautaa - hyvin toimii!

Keltainen pallo sai seuraa, kun näin mustissa ja mirrissä 2 yhden hinnalla tarjouksen. Ei kahta ilman kolmatta. Tämä on oikeastaan kätevää, niin ei haittaa jos yksi palloista on pesussa. Demonstroidakseni näiden pallojen toimintaa ja syvintä käyttätarkoitusta, tein kesän aikana lyhyen pätkän. Tämä tosin tehty nakeilla, eikä mushilla, joten ihan samalla lailla ei enää toimi. Periaate silti sama, toimii kuin lelupalkka, eteen palkattavana. Pyöritellen se saa sieltä jotain irti, useimmiten kuitenkin tuo luokse ja naksautan auki.

(Namitaskuosa on pallosta poistettu kokonaan.) Tämä toimi meille treeneissä ehdottoman hyvin. Kaveri ei kuumu liki lainkaan, kun ei ole leluja mukana. Onhan tässä muutakin, siinä vain ensimmäinen havainto. Uintihan on rauhoittanut tota ihan selvästi, samoin useampi vapaapäivä viikossa. Töihinkin se on rauhoittunut nukkumaan, ja tyytykin meidän asiakaspalvelu likkojen kanssa nukkumaan, leikkimään ja rapsuittelemaan. Ja taas luisun jutusta sivuraiteille. Toimi siis treeneissä hyvin, ellei loistavasti. Kontakteilta vapautuksia tehtiin pallon kanssa, eteenlähetyksiä. Mush on onneksi niin kiinteää, että pysyy pallossa vaikka kuinka viskelen (ja toi imuri kyllä löytäisi lentäneet muruset heti).

Reeneissä hymyilytti se, että olin valinnut samaisesta kirjasta tämän samaisen pohjan ensi viikon reeniksi mun omille ryhmäläisille. Hohhoijaa, olenkohan ollut liian kauan Juuson opissa? En, en ikinä vaihda tästä poppoosta. Hauskoja pätkiä, seitemisen estettä kaikissa. Paljon palkkaa ja mielettömiä kontakteja! Tällä kerralla siis vahvistin ensin puomia alustalla (jolla ei valmiiksi palkkaa kertaakaan), sitten A'aata, ja puomia ilman alustaa ja ihan viimeiseksi palkaksi jäi puomilta pallon loput herkut. Toi teki töitä niin hienosti. Ihanat kontaktit ja kehuja satelikin joka suunnalta. Nyt en mene niitä kisoihin sössimään sunnuntaina, hemmetti. Tässä vilä todistusaineistoa reeneistä, meillä oli parhaat treenit sitten kesäkauden!

ps. pahoittelut kännykkä laadusta.

Mikä on teidän suurin saavutuksenne?

Oman harrastuksenne parissa, kontaktien oppiminen, kenties täydellinen rata, mikä.

Rotua X

Tämä viikonloppu oli pyhitetty rentoutumiselle, en varannut yhtäkään koiramenoa, vain systerin kanssa oleilua ja lauantaina sukulointia. Sukuloinnin keskikohdaksi muodostu yksi kesäinen sekarotuinen serkkukoiramme Minni. Voi että! Miten me Ruffen kanssa aina päädytään näihin tyttöporukoihin. Onko meillä edes poikakavereita? Äkkiseltään tulee mieleen tasan kaksi. 

Jälleen sain olla tyytyväinen Ruffen käytökseen, niin sukulaisilla kuin ulkonakin. Uusi paikka ja uudet hajut, mutta mamman jalkoihin löytää tiensä aina. Pennullekaan ei tarvinnut ärrätä vaikka oli ruoka kyseessä, mahtipoju. Tunnettuna ruoka-agressiivikkona tämä on Ruffelle iso juttu. Se ei ole viimeiseen kuukauteen sanonut kaverikoirille mitään, vaikka ovat käyneet mu namitaskulla. Eihän se ketään ole koskaan purrut, mutta hampaita pitää näyttää aina. Ja vaikka  nätti hymy onkin, niin en suvaitse mitään hämärä käyttäytymistä.

Muistan skidinä katsoneeni koiraihmisiä, joilla oli hurjan kokoisia koiria - olin tosiaan itse joku 140cm, joten on voinut olla ihan bortsujakin - jotka kävelivät remmi löysällä vieressä, silmiin napittaen. Toisista koirista mentiin ohi häntä heiluen, tai iloisesti moikaten. Tämä lapsuus idylli särkyi, kun elämääni astui tuo meidän ärrieri. Se veti hihnassa, ärisi muille, napsi koirapuistossa, uhitteli ja napisi. Se räkytti autoja ja koitti juosta niitten alle. Jos sitä jostain yritti palkata, sai valmistautua menettämään omat sormensa - onneksi paljon on muuttunut. Ja tämä kaikki johti siihen, että tiesin, minkälaisen koiran halusin kouluttaa - sitä Ruffe nyt hyvin pitkälti on. Ihana herätä siihen, että ollaan saavutettu se tärkein asia. Yhdyskuntakelpoinen karvakaveri.

Töissä näkee vaikka minkälaisia karvaturreja, mutta sekarotuiset ovat harvassa. Mihin te olette kadonneet? Aksakisoissa olen muutamaan kertaan bongannut aksaristeytyksiä, kuten kerberoita, kelpie/bordercollie. Tai Tolberoita tolleri/bordercollie. Yhä vähemmän silmään pistää katukuvasta sekarotuiset kaverit. Minussa sana sekarotuinen herättää mielikuvan saksanpaimenen näköisestä, jokseenkin harmaasta koiruudesta. Vaikka tosiasiassa olen nähnyt viimeisen puolen vuoden aikana max 40cm kokoisia, todella erinäköisiä sekarotuisia. Jokainen muistuttaa aina vain enemmän näitä rotukoiria, eivätkä ole minusta mitenkän väheksyttäviä! Vaikka eivät valionarvoja saakkaan, niin yhtä koiria ne silti ovat. Harmittaa tämäkin, ettei agissa voi valioitua sekarotuisen kanssa - ja miksihän ei. Koira kuin koira, kaikkien kanssa on ilo harrastaa ja kisata!

Mitä rotuja luulette Minnissä olevan?

Ja miksi niin veikkaatte, väri, korvat, luusto ym.

Vesi Villis

Tytti on ollut mulla nyt kahdesti töissä mukana. Se on kelpo työkaveri, myös kolleegoiden mielestä! Omistajalla tietenkin huoli siitä, että miten toinen käyttäytyy, mutta hienosti likka piti kuononsa ummessa ja osasi rauhoittua ihan nukkumaankin. Isoja pieniä haukahduksia likka kuitenkin jakeli, kun poistuin kassan ääreltä. Pitäähän sitä nyt vähän sanoa, kun muut pääsee hänen altaaseensa polskimaan. Asiakkaiden mielestä Tytti oli sangen hurmaava, ja kaikkia jaksoi hymyilyttää mun sille tekemä ponnarikin. No okei, ei se ehkä ihan näyttelykuntoinen ollut, mutta ajoi asian.

 

Likkahan ei ole aijemmin uimisesta kovin innostunut. Mielummin on haukkunut rannalla, tai änkenyt syliin istumaan. Ekalla kerralla kuitenkin edettiin huimasti, kuten viedo antaa näyttää. Toisesta kerrasta en älynnyt ottaa videota, mutta hemmetti! Sehän loikkaa veteen omatoimisesti. Pääsee varmasti jatkossakin töihin mukaan, meidän pikku uimarinsessa.

Hyvinvointipäivä

Huhhu! Vihdoin ollaan kotosalla. Tämä päivä starttasi aikaisin, kun suunnattiin Konalaan, Koirakoulu Kompassiin Hyvinvointipäivään. Mukana meillä oli Nea, jotka eksyivätkin Dansun kanssa meille taas illaksi. Luentoja päivälle oli kaksi, joista molemmat kovin ajatuksia herättäviä. Ensimmäisenä oli vuorossa Koiran Lihashuoltoluento. Näitä ei voi koskaan käydä liikaa!

Luennolla oli tunnin pituinen alustus, jonka jälkeen koirapaikalliset jatkoivat käytännön harjoitteluun. Kuuntelu-oppilaatkin pääsivät pällistelemään keltanokkien suorituksia ja oli kovin mukana 2,5 tuntinen! Muistiinpanoja tuli otettua reilusti ja hirmuisesti jäi taas uutta tietoa taskuun. Mulla alkaa olemaan oikeasti hanskassa tämä hierominen. Järkytyin itse tänään ensikertaa, kun oikeasti löysin ne pienimmätkin epäkohdat ton karvakasan kropasta. Selkäjumit sain ihan itse auki, kehuine päivineen! Uusi jumi on löytynyt, lavasta. Vasen puoli edelleen enemmän jumissa, niinkuin se nyt aina tuppaa olemaan. Lapaa sain avatuksi, ja samalla huomiselle ohjeistukset sen venyttelyyn palauttavin liikkein. Ihan oikeaan hierontaan hän kuitenkin pääsee ensi viikon sunnuntaina - onneksi.

Kurssilla oli ihanan laaja kirjo erirotuisia ystäväisiä. Spanieli, collie, villis, tolleri, mäykkis ja saluki. Oli kamalan hilpeä ryhmä, ja oli ilo seurata kaikkien yhteistyötä koiriensa kanssa. Vielä kivempi oli, että kaikki suostuvat kuvattavaksi ihaninen koirineen. Edistyminen 2,5 tunnin aikana oli huimaa. Stressitilassa olleet koirat kellahtelivat jalkoihin rentoina kuin mitkäkin, ja Janne kävi jakamassa vinkkejä ja niksejä jokaisen ongelmiin. Olin hirveän tyytyväinen siihen, miten Ruffe käyttäytyi. Rentona pötköttäen, muiden haukkumiset ja älähdykset huomiotta jättämiset. Se on pätevä!

Luennolla jätettiin kyllä musta aika tärkeitä osia pois. Kuten lämmittely ja jäähdyttely. Itsehän kävin koiran kanssa kunnon pisukakilenkin ja tehtiin kieppejä ja liikeradan avauksia ennen hierontaa. Jätettiin pois puheet aksassa jäähdyttelystä ja lämmittelystä, luuleekohan hän, että nämä ovat itsestään selvyyksiä kaikille? Minulle harrastajana ja kouluttajana nämä ovat ehdottomia, mutta ei selvästi kaikille. Olisi ollut nytkin vähän tarpeen ehkä muistutella ihmisiä. ''Ei autosta kentälle'' ja sitä rataa - kaikkihan te olette tämän kuulleet.

Toinen luento oli tittelöity seuraavasti: Ruokinta osana koiran hyvinvointia. Tämäpä herätti mielenkiintoa ihmisissä. Huhhuijaa! Mukavaa kuitenkin oli, vaikka osa ruokamerkeistä litattiin maan rakoon, tosin suurinosa ihan aiheesta - tämäkin tietenkin vain minun mielipiteeni. Käytiin läpi nappulaa, kuivaruokaa yleensä, märkäruokaa, raakaruokaa, teollisesti tuotettua raakaruokaa ym. Asiaa oli paljon ja kaksituntinen meni kyllä ihan siivillä. Kynä sauhusi siihen tahtiin, että viimeinen puolituntinen meni ilman muistiinpanoja, onneksi opin kuulemalla paremmin. Kirjoittamalla kun en opi oikeastaan mitään, niihin on vaan mukava palata myöhemmin.

Molemmat luennot vahvistivat omaa kantaani, niin lihashuoltoon kuin ruokintaankin. En paheksu nappulan syöttäjiä, itse en vain enää syöttäisi. Niin paljon on niissä mitä vain ikinä sinne on sattunut tipahtamaan, sekä näitä sivutuotteita. Se missä lukee ''kana'', saattaa tarkoittaa '' luuta ja nahkaa'', eikä lihasta ole silloin tietoakaan. Jos eivät olisi kaikki täynnä näitä mainoskikkoja ja piiloutuisi brändiensä taakse, niin mikäs siinä. Itse koen raakaruokinna paremmaksi, ainakin meille. Helppo tietenkin näin lisäaine allergikon näkökulmasta tämä sanoa.

Ennen kaikkea oli todella mukava päivä, joten kiitos myös kaikille osallistujille. Hirmuisen mielenkiintoisia kysymyksiä ja vastauksia, myyttejä ja niiden murtamista. Nyrkkisääntöjä tuli taas miljoona lisää, hyvine riimeineen. Meidän pitäisi käydä useammin luennoilla, niin siis muillakin kuin aksa luennoilla. Seuraava luento onkin Janita Leinosen luento, koskien radanluku taitoa. Aijettä. Me odotetaan innolla seuraavaa opintopäivää ja kiitetään tästä päivästä, ihanaa sunnuntai illanjatkoa kaikille!

Käyttekö te luennoilla?

Millä luennolla viimeksi, minne seuraavaksi ym.

Ihan oikeasti

Me treenataan, ja nyt on todistuaineistoakin. Meillä oli ekat talvikauden treenit Juuson ryhmässä. Aijettä! Koska meidän kuumumisjupakka sai hirveästi huomiota, niin nyt on aika julistaa havainnointia. Toi tooodella kuumuu leluilla, mutta vain välillä.  Tällä kertaa oli mukana lammaspatukka ja meidän uusi salainen ase, josta lisää myöhemmin. Koira pysyi hanskassa, ja hittovie että teki hyvin. Odottelun kanssakin sujui mainiosti, eikä shetlantilainen jupissut häkissä, vaikka muut saikin juosta hänen putkissaa. Mä niin tykkään talvikaudesta, hallissa on hyvä olla.

Treeninalla siis keinua (jes) ja vähän irtoamisia. Otus toimi hienosti, ja meillä oli huisin kivaa. Leijeröinti (tuossa kolmosessa) ei onnistunut, enkä näin olettanutkaan toimivan. Putkelle oli pitkä matka, eikä mun käskytys ollut oikeanlainen. Hälläväliä, toimi hyvin näinkin. Valssit ennen keinua paranemaan päin, ja ton keinuun alan olemaan melko tyytyväinen. Ekat kerrat muisuttelin hidastamisesta, loput kerrat sai tehdä täysillä, ilman hidastus suhinointia. Kyllä me vielä saadaan se keinu nopsemmaksi!

Varmistelua oli vähän liikaa, oishan toi enemmänkin osannut. Ensi kerralla vielä 100% ja lisä 10% tekemisen meininkiä jalkoihin. On mulla taitava hauvva, joka alkaa kasvaa isoksi! Viime hallikautena otti häiriötä kaikesta ja kaikista. Nyt ei tarvinnut huutaa muilla ja koko treeni oli hammasvapaa! Treenihousut ehjänä ja uusi palkkausmenetelmä kehitetty.

Millaiset kriteerit teillä on keinulle?

2on2off, juoksu, pamautusvapautus, vapaa suoritus, miten on toiminut.

Uimapeto videolla

Uittamisten välissä, on mulla aikaa neuvoa asiakkaita barffauksen ja harrastusvälineiden saralla. Parasta on kuitenkin ne tauot, jolloin ei ole varattu allasta. Myinkin siis oman sarjakorttini Roosalle ja Bealle, niin voin itse työvuoroissa hiljaisina hetkinä vaellella altaan puolelle. Ruffe on tykännyt ihan hurjasti uudesta työpaikasta. Kolmas viikko menossa ja Ruffe on ollut vähän alle puolet ajasta töissä. Se tulee noin joka toinen päivä mukaan, ja treenilliset päivät saa aina jäädä kotiin. Tulee hyvin tehtyä lepopäiviäkin, nytkun ei ole kotona koko ajan.

Ajatelkaa, että tämä karvapallo pelkäsi ihan törkeästi vettä pienenpänä. Vasta tänä kesänä se on uinut ihan vapautuneesti. Sitä edellisenä oppi sietämään ja välillä uimaan - ainakin pakon edessä. Pulikointi on nyt sen lempijuttu ja täytyy kyllä myöntää, että olen itsestänikin vähän ylpeä. Kova homma oli tuon totuttaminen veteen, mutta mä sain sen aikaan. Hieno poju mulla on, oikea vesipeto. Se osaa uida missä vain avovesissä, ja uimalan rampistakin on tullut sille tuttu leikkialusta. Me totuteltiinkiin ramppiin hienovaraisesti, tämän rantaleikin avulla mitä videollakin näkyy. 

Dummyt on ton mielestä ihan ykkösiä! Painaa yli kilon, mutta huhhu kun on kivoja. Pallojen kanssa menee edelleen vettä kurkkuun kamalasti, joten onneksi tykkää oikeastaan kaikista leluista, kunhan ne veteen heittää. Siinä ei siis ongelmaa. Toinen ongelma ollaan kohdattu ja liki peitottu, nimittäin altaan kiertäminen. Ton mielestä on ihan ykköstä koittaa saada lelu jostain muusta reunasta ylös ja nakuttaa altaan ympärillä. Tämä korjattu rentoutumisilla. Hetikun Ruffe pistää pepun alas rampilla, niin palkka lentää veteen. Tähän alan yhdistämään käskyä ''uimaan'', kunhan on ensin satavarma. Viime uinti kerralla kiersi altaan vain kolmesti, joka on noin 345723 kertaa vähemmän kuin yleensä. Kaikessa voi näköjään viilata pilkkua, mutta Ruffesta on kuitenkin hauskaa. Saa tehdä temppujakin, mikäs sen parempaa!

Huhhuh. Tänään Ruffe sai jäädä kotiin nukkumaan, ja illalla pääsee sitten ensimmäisiin hallikauden treeneihin. Kyseessä siis Juuson reenit, joten innolla (ja kauhulla) odotetaan mitä tuleman pitää. Nakkasin kamerankin mukaan laukkuun, joten piiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa treenipäivityskin tulossa. Kaivataankohan niitä edes? 

Muistatteko enää?

Niin siis Lassea - Pookaa. Eipä sitä juuri kukaan enää Lasseksi kutsu. Pooka tai Ake on paljon tutumpia nimiä kotona. Jos vaikka tämä postaus mentäisiin tuolla Pookalla. Lassen kuukausittaiset kuulumiset ovat vähän jääneet, mutta hei: no news, is good news, right? Lasse aloitti barffaamisen kesäkuussa. Nyt on siis nelisen kuukautta takanapäin ja paleltumat sormissa. Raakaruokinta sopii sille loistavasti. Antibiootteja mahan kunnossa pitoon se syö edelleen, mutta onhan herralla jo ikääkin. Löysällä sen maha ei ole ollut kertaakaan barffauksen aloittamisen jälkeen ja se jos jokin on hienoa. Pookalla on myös uusi pilke silmakulmassa ja intoa tehdä ihan mitä vain. Me ollaankin vähän temppuiltu pihalla, aksaputkien parissa.

Ikä ei kuitenkaan tule yksin, ja pappa täyttääkin ensi kuussa 13! Kolarin jälkeiset vammat näkyvät näin iän kanssa enempi. Lassellahan siis on rautaa selässä, ruuvit lonkassa. Seisotuskuvissa näkyy, miten luu elää ja rauta ei. Lantion kohdalla onkin ikävän näköinen pudotus - vaikkei eläinlääkäreiden mukaan ole haitallinen. No joo, eihän sillä tuntoa olekkaan. Takajalat on alkaneet toimia selvästi huonommin, kuukausi kuukaudelta. Ne välillä pettää ja ennenkaikkea menee bambisti solmuun. Siksi, me käytiin vihdoin uimassa!

En ole aijemmin uskaltanut viedä meidän ärisevää kiukkupussia paikalle, mutta nytkun itse olen vedessä, niin on homma huomattavasti helpompi. Lasse on oikea vesipeto ja sen uinti on oikein mallikasta. Takajalat käy kovaa tempoa ja vedot menee oikeisiin suuntiin. Jos tällä saataisiin nivelille tukea, kun lihakset voimistuu ilman sitä kamalaa niveliin kohdistuvaa painetta. Lenkithän Pookalla on nykyään muutamaa sataa metriä, koska alkaa muuten takajalat vipattamaan. Mutta uida se kyllä jaksoi!

Juuri ennen Pookan vuoroa, kävi altaassa toinen vanhus. Pienimpi Cottoni herra, jolla oli ikää samaiset 12-vuotta. Hänelle kolmekierrosta simmarit päällä oli ihan maksimi. Tällaisia vanhuksia on paljon. Siksi olin entistä iloisempi, kun Lasse vaan jaksoi ja jaksoi. Ei puuskutellut vedessä tai näyttänyt väsymyksen merkkejä. Kertaakaan sitä ei altaaseen tungettu, sai mennä silloin kuin itse halusi, mutta lopettaa piti meidän ehdoilla. Toinen oli vielä ihan liekeissä, vaikka oli oman puolituntisensa jo käyttänytkin.

Mua vähän hirvittää tuo ylläoleva kuva. Missä on meidän papan lantiolinja! Vanhoja kuvia selailemalla selvisi, ettei sillä oli sitä koskaan ollutkaan. Kylkiluut tuntuu ehkä paremmin kuin hyvin, eikä koirassa ole pehmeeä kohtaa. Näyttää hirveän punkealta tämä sivuprofiili - vaikka kyseessä on luikkukaveri. Lassella on parhaillaan ollut korkeutta 40cm, nyt vanhusiässä ollaan päästy rotumittoihin, nimittäin mittailin eilen sen usemapaan kertaan ja aina vain näytti 35cm. Paino on pysynyt lääkärin määrittämässä ihanteessa, 10 kilon paikkeilla. Rakennahan tuolla kaverilla on törkeän vankka! Niveliä ajatellen ei missään nimessä voi olla ylimääräistä painoa. Onneksi on slimmi kaveri entuudestaankin!

Olen hirveän ylpeä Pookasta. Uimalassa se ei ärissyt kellekään, eikä säpsynyt mitään. Rohkeasti ja innolla meni joka paikkaan. Antoi jopa kuivata itsensä superpuhaltimella, sekä pukea ihan ällön saunapuvun päälle. Töissä kun oli alessa, niin nappasin molemmille uudet ''kylpytakit''. Tällä kertaa hihalliset, niin pysyy päälläkin. Hyvät naurut saatiin, kun pojile ne päälle puettiin. Oltiin kyllä niiiiiiiiiiin tönkköä niin tönkköä. Höpsöjä poikia.

Kiinnostaako Lassen kuulumiset?

Ruokinta, liikunta, edistys, kolari ym. Onko teillä kotona pappa tai mummakoira?

KARVAPÄIVITYS #3

Karvaa on taas tullut lisää, jokseenkin shokeeraavat kaljukuvat löytyvät edelleen blogista. Ensimmäinen ja toinen postaus. Heti ensitöikseni täytyy sanoa, että Ruffen iho on pysynyt täydellisessä kunnossa. Asiaan vaikuttaa varmasti myös alkuvuodesta alkanut barffaus. Toinen on niin iloinen, kun mun ei enää tarvitse hinkata sitä lenkin jälkeen allergian kammossa. Se saa olla vähän mutainen, eikä ole heti kiire pesemään sitä. Ihoa testattiin myös uudella shamppoolla, ja kappas! Ei reaktiota, ei hilseilyä. On se mainiota, trimmin ja ruokavalion ansiota - jompaa kumpaa en uskalla kokonaan ihkuttaa.

Elokuussa tuli napattua kisapaikalla puolivahingossa seisotuskuva väärinpäin. Niimpä tämä kuva peilattu. Kolmen kuukauden kohdalla oli siis jo ihan hassusti karvaa, ja niin pehmoista, että huhhu. Karkeaa karvaa edelleen mohikaani-alueella ja häntä sekä huosukarvat oli ihan hullun karkeita ja käkkärällä. Korvakarvoja taas leikelty tuhanteen kertaan - kamalan nopeasti kasvaa.

Huomatkaa häntä! Tukka on saanut sekä pituutta, että voluumia. Väri vielä vähän heppoinen ja mahakarvat ajeltu. Näyttää todella etupainoiselta, kun klipsin masukarvat, sekä jalkakarvat. Tämä oli sen hemmetin takiaisajan ongelma, ja onneksi leikkasin. Helpottaa aikapaljon muta aikaa, eikä ole oikeasti edes nähtävissä, jos ei näin näyttelyposeisssa tiiraile. Housukarvat sojottaa vielä taaksepäin ja karva on todella höttöistä.

Viisi kuukautta. Sinne meni kesä, mutta tukka on ilmiömäinen. Se on saanut takaisin omaa tekstuuriaan ja huhhu mikä väri. Mustatkarvat alkavat taas puskea läpi ja punaiset sävyt kukoistaa. Koirasta ei lähde karvan karvaa irti! Karvalähtöä ei siis ole lainkaan. Helpottaakseni pällikarvan työtä, furminoin kaverilta pohjavillaa pois, mutta mitä. Sitä lähti ehkä 3 ruokalusikallista. Tämän jälkeen alkoi kasvaa vauhdilla tämä päällikarva, upeine väreineen. Tukka on ehkä parhaimmillaan ja herra alkaa taas näyttää sheltiltä. Karvanlähdöttömyydestä saan kiittää myös uintia. Tehokas tapa päästä irtovillasta eroon. Masukarvatkin vähän kasvaneet takaisin, saisivat vielä pysyä lyhyenä, ainakin lumen tuloon asti.

Tällaisessa vaiheessa siis nyt ollaan. Kastrointi varmasti vaikuttaa siihen, miten nopeasti tukka on kasvanut. Tutut ovat ajelleen muutamaankin kertaan kesässä, mutta meille selvästi riitti tuo yksi, kun vedettiin niin klaniksi. Ja koko kesän on mielessä kaivellut, Ellan blogissa kirjoitettu lause, '' Karvaisena se on sheltin näköinen, lyhyenä Tepon näköinen''. Ja tämä pätee myös Ruffeen. Se on musta kaunis miten vain, ja oli ilo seurata miten se jaksoi kesällä puuhastella ja treenailla. Saa nähdä miten ensivuonna käy, mutta uskoisin, että tukka saa taas lähteä. Miten vain ikinä sille on mukavampi!

Joko tämä herra menisi sheltistä?

Onko nämä päivitykset herättäneet uusia mietteitä, mielenkiintoa, mitä.

Haaste X2

Taas olen saanut haasteita osakseni, ja tämän 11 kysymyksen haasteen olen jo ainakin kolmesti tehnyt. Tässä se taas kuitenkin on, tälläkertaa 22 kysymystä, sillä minut tähän hommaan haastoi Mari, sekä Janette! Tämä on siis ei niin koirapainoitteinen päivitys, kysymykset suunnattu tälläkertaa enemmän kirjoittajalle. Mutta, ennen kysymyksiä, tässä 11 faktaa minusta.

1. Olen paljon nuorempi kuin luulette.
2. Asun keskellä metsää, ja pidän siitä.
3. Rakastan collareita, farkut on turhia.
4. Viihdyn kotona paremmin kuin hyvin.
5. En juuri käytä alkoholia, enkä tupakoi lainkaan.
6. Olen shoppaholisti, mutta vain lemmikkikaupoissa.
7. En syö kasviksia, no välillä väkipakolla.
8. Säästän uuteen kameraputkeen!
9. Olen myöhästynyt usein bussista, ihan vain bloggaamisen takia.
10. En kauheasti kuuntele musiikkia, inspis hukassa.
11. Seurustelen nyt kolmatta vuotta Saulin kanssa.
    
    
      Tässä siis ensin Marin kysymykset, ja sen jälkeen Janeten.

1. Mistä haaveilet?

Haaveilen monistakin asioista. Tällä hetkellä kuitenkin elän jotenkin haaveetonta kautta, mistälie johtuvaa. Ehkä elän nyt omien haaveiden mukaisesti.

2. Mikä on lempivärisi?

Aijai, saako sanoa kaikki? Varmaankin sitten tuo limenvihreä, onhan sillä tullut maalattua huoneen seinä, ja koirailukamat on sen värisiä.

3. Mikä on parasta tässä päivässä?

Se, että nyt on perjantai, mulla on töitä ja sittemmin saan löhötä ja treenailla rauhassa. Viikonloppu edessäpäin on aina päivän paras juttu.

4. Suomen kielen kaunein sana?

Monisana päältä kaunis, ilman niiden merkityksiä osa kirosanoistakin kuullostaisi kauniilta. Mutta vastaan tähän, että pisara tai solvuja.

5. Millaisia paheita sinulla on?

Suklaa ei ainakaan kauaa kaapissa pysy. Mun tarvikeharrastaminen on varmaankin myös pahe - en mä ehkä nytkään tarvitsisi uusia valjaita herralle, muttakun!

6. Kenet ottaisit mukaan autiolle saarelle?

En oikeasti ketään. Jos saisin mukaan yhden asian, se olisi varmasti jokin tappoväline. Musta tää autiosaari juttu on aina ollut ahdistava, lapsena kun aina kuvitteli, että se ois joku paratiisi - jäi varmaan huomaamatta toi autio-sana.

7. Paras asia/hetki viimeisen vuoden aikana?

Hmm. Arvostan pienimpiäkin asioita, joten hienoja hetkiä on ollut paljon. Nimettäköön vaikka se, millainen ilme hoitokoirien äiskillä on, kun heitä palautan. Koirat on aina niin iloisia ja tyytyväisiä, omistajatkin osaa sillä hetkellä nauraa ja unohtaa, miten se kohta kuitenkin räksyttää sisällä. Se on hieno, pieni maaginen hetki.

8. Mitä tavoitteita sinulla on?

Koirien kanssa niitten henk.koht tavoitteet löytyy niiden sivuilta. Omat tavoitteet on mitattoman suuret. Tällä hetkellä kuitenkin tavoitteena stressitön elämä. En mä sillee liikoja pyydä.

9. Mikä eläin olisit, miksi?

Varmaankin lintu. Koirana voisi joutua vaikka minkälaiseen kotiin ja kissana olisi aika yksinkertainen elämä. Häkkieläin en tahtoisi olla. Lintuna saisi olla vapaa. Kenties vaikka haukka, ettei ihan heti joutuisi syödyksi. 

10. En voi sietää kun... ?

Ihmiset eivät huolehdi koiristaan. Kisapaikalla näkee täysin lämmittelemättömiä koiria ja jäähdyttelemättömiäkin. Hirveintä on kuitenkin se, kun kentältä tullaan ilman nollaa takaisin yleisönpuolelle, ja potkaistaan koiraa kylkeen parkuen ''Mikä toi nyt oli, en oo tyytyväinen, hyi'' Sitä en siedä.

11. Toivoisin, että...?

Meidän hauvat pysyisi terveinä piiiiiiiitkään. Ja näin talvea vasten on hyvä toivoa flunssattomuutta.

1. Millainen olisi unelmiesi talo?

Omakotitalo, isolla pihalla.

2. Lempparibiisisi tällähetkellä?

Michael Bublè - Feeling Good 

3. Minkä villieläimen haluaisit omistaa, jos voisit?

En mitään. Ne kuuluu ehdottomasti luontoon, enkä haluaisi kotiini vahvaluontoista eläintä. Mikäli kettu olisi kesykettu, olisi sellainen harkinnan arvoinen. Tiikerit ja sudet saa kuitenkin jäädä luontoon.

4. Minne tahtoisit matkustaa?

Tästä ei ole varmaan ollut puhetta, mutta mä en pidä matkustelusta. Kyllä, olen outo. Yhteen paikkaan kuitenkin voisin mennä. Kroatiaan, sinne jostain syystä kaipaan.

5. Osaatko soittaa jotain? Mitä?

Pianoa, kitaraa, ym. Oikeastaan mitä vain kun antaa hetken aikaa. Nuotteja minä en osaa, olen oppinut soittamaan korvakuulolta. Nyt on laulaminen ja soittamine vähän jäänyt, kun on tullut koirailtua niin penteleesti.

6. Mikä on unelma-ammattisi?

Tähän taisin juuri vastata, täällä.

7. Mikä on pahin pelkosi?

Se, että Ruffelle tapahtuisi jotain. Olen äärettömän vainoharhainen. Esimerkiksi, aina autoillessa oletan pahinta, ja koko matkan mietin, miten se komeassa kaaressa paiskautuisi lasista läpi. Häkkiinlaitettaessa olen vähän rauhallisempi.

8. Uskotko Jumalaan? 

Irrelevantti kysymys, sillä minkään uskomuksen ei pitäisi muuttaa sitä, miten ihmisen näätte. Mutta siis, en. Olen ateisti.

9. Mitä sinun tekee tällähetkellä eniten mieli?

Kaakaota. En ole vielä aamuista kuppostani juonutkaan. Yritän kovasti lopettaa kahvinjuomista, kun siitä viime viikolla sain hirveät vieroitusoireet. Eipä sitä ihminen oikeasti tarvitse, ennenkuin on koukussa.

10. Mikä on hulluinta mitä olet tehnyt?

Miksi mulle tulee mieleen tuon A-esteen rakentaminen. 

11. Oletko onnellinen tällähetkellä?

Olen. Mulla - tai siis meillä, on kaikki täydellisesti.

Kiitos jälleen meidän haastamisesta plikat! Me haastetaan kaikki tekemään tämä, vähintään itsemietiskelyn piikkiissä. Oli hauskoja kysymyksiä, pisti vähän ajattelemaan. Toivottavasti jaksoitte lukea välillä mustakin, kauheasti en itsestäni noin muuten viitsi kirjoitella. Nyt me painutaan aamulenkille ja sitten töihin. Hulvatonta perjantaita kaikille!

Erillainen nuori

Lopetin ravintola-alan koulun elokuussa. Kyllä, olen vissiin virallisesti nyt sitten school drop out. Tajusin, ettei se ala ollut mua varten, ja niin mulle kertoi myös oma kroppa. Vasen käsi oli ihan tuusanuuskaa ensimmäisen tarjoiluviikon alussa ja jännetuppitulehduksia ne lääkärit vai totetisivat uudestaan ja uudestaan. Sitä se ei kuitenkaan ollut, sillä ranteessa tuntuu kipu ja kouristukset vain ja ainoastaan tarjoiluasennossa. Yhdessä opettajani kanssa pohdittiin ja päätettiin, että mun olisi parempi tehdä muuta työkseni - etten riko itseäni kokonaan. Vähän tämä silti harmitti, koska rakastan kahviloita ja asiakkaitakin. Tämä ei kuitenkaan ollut mun juttu.

Elokuu sujui hyvin hoitokoirien kanssa, josta meidän kiire johtuikin. Poikkoilin ympäri helsinkiä erikoirien parissa ja tsiigaamassa muutamaa uuttakin hoidokkia. Kaikista kovasti pidin, mutta mun aika ei enää riittänyt. Keskityn nyt näihin nykyisiin, ja uusiin haasteisiin.

Koska kaikki työttömät ja kouluttomat löytää tiensä työkkäriin, niin mäkin siellä kävin. Täti-ihmiset hösöttäminen oli kyllä äärettömän puuduttavaa. He sai aikaan sellaisen ilmapiirin, että ''noniin, voi helvetti, ei sustakaan koskaan tule mitään''. Mun huumoria ei siellä kyllä ymmärretty, mulla oli jo selvät sävelet eteenpäin - nimittäin koira-alalle.

Sain maailman upeimman mahdollisuuden, kun eksyin kirjoittamaan Koirauimalan päällikölle, miten hienoa heidän työnsä on. Metripitkään viestiini sain vastaukseksi '' Tuleppa käymään :)''. Totta hemmetissä menin ja äkkiä sittenkin. Naurun täyteisen ja kahvintuoksuisen keskustelun jälkeen me pistettiin nimet papereihin. Olen harjoitteluajalla siis Helsingin Koirauimalassa. Toinen viikko jo menossa ja mä olen ihan liekeissä. Päivät on ihania, eikä ahdista mennä töihin - näin siis oli ravintola-alalla. Työkaverit on parhaita, ja onkin mennyt kahvit väärään kurkkuun useampaan otteeseen. Ilmapiiri on rento ja kaikki kerrankin ymmärtää mun syvää mielenkiintoa koirien sielun elämään. Asiakkaat on kaikki samaa maata - koiraihmisiä. Me rakastetaan meidän duunia, molemmat! Ruffekin siis pääsee muutama päivänä viikossa mukaan töihin. Vapaina aikoina pääsee uimaankin. Enimmäkseen se toimii kuitenkin asiakaspalvelijana ja henkilökunnan pehmoleluna. Se tykkää hirmuisesti olla mukana töissä, mutta nauttii näistä vapaapäivistäkin, esimerkiksi tänään, sillä ei ole lupaa tehdä mitään. Kotona, nuku, hyvä poika.

Multakin osin syksy on kovin uudenlainen. Aloitin vihdoin autokoulun viime maanantaina ja huhhuh. Tiedän enemmän kuin kuvittelin, daddylle kiitokset autohullun luomisesta. Pesen siellä monet junnupojat mennen tullen, ihan pösilöjä kaikki. Teoriatunnit siis aloitettu ja ajotunteja pitäisi varata, apua. Helsinkiläiset suojautukaa, ne aikoo päästää mut liikenteeseen.

Treenipuolella tulee myös muutoksia. Meillä on uusi kouluttaja! Elkää huoliko, ei me Juusoa päästetty mihinkään, eikä koskaan päästetäkkään, se on niin mahtava. Juuso kouluttaa meitä parittomina viikkoina, ja uuteen ryhmään mennään parillisina viikkoina, kouluttajana toimii Pilvi Inkinen. Hänestä en sen enempää tiedä, hyvää kuullut ja koiria katsellut. Katsotaan saataisiinko uusia näkökulmia ja tuttuja. Koitan taas alkaa kuvaamaan reenejä enemmän, niin näkisi sitä kehittymistäkin. Me ollaan saatu hiukan kadonnut harrastamisen ilo takaisin, kun oma stressitaso on laskenut. Katsotaan mitä kaikkea hurjaa hallikausi tuo tullessaan, innolla odotetaan!

Vielä viimeinen ilmoitusluontoinen asia kerrottavana - niinkuin yksikään tätä koko päivitystä lukisi, mutta silti. Tammikuusta alkaen alan käymään Suomen Eläinkoulutuskeskuksen Koirankouluttaja tutkintoa. Ei ole ihan halpaa hupia, mutta teen sitä mitä haluan tehdä. Pääsen äärettömän mielenkiintoisille luennoille ja oppitunneille, pääsen kouluttamaan konkreettisesti erinlaisia tapauksia ja auttamaan ihmisiä koiriensa kanssa - tai toisinpäin. Mulla siis on kuin onkin elämälleni suunnitelma, sanoi ne työkkäritäsit mitä vain. Tämä on mun polkuni koiramaailmaan, mitään muuta en voisi kuvitella tekeväni. Siitä käy kiittäminen kaikille meidän ihanille kouluttajillemme, Juuso, Juha, Iida, Elina, Isabella, ja te kaikki joiden nimiä en edes muista - kiitos. Kuitenkin vielä pidemmän korren vetää Ruffe. Vain yksi voi olla oma ensimmäinen, ja hän on sen paikan täyttänyt moitteettomasti. Tästä tämä lähtee, hullukoiranainen kuittaa.

Mikä on teidän päiväduuninne?

Missä te vietätte aikanne, kun koira jää kotiin, vai jääkö silloinkaan ym.