Rotua X

Tämä viikonloppu oli pyhitetty rentoutumiselle, en varannut yhtäkään koiramenoa, vain systerin kanssa oleilua ja lauantaina sukulointia. Sukuloinnin keskikohdaksi muodostu yksi kesäinen sekarotuinen serkkukoiramme Minni. Voi että! Miten me Ruffen kanssa aina päädytään näihin tyttöporukoihin. Onko meillä edes poikakavereita? Äkkiseltään tulee mieleen tasan kaksi. 

Jälleen sain olla tyytyväinen Ruffen käytökseen, niin sukulaisilla kuin ulkonakin. Uusi paikka ja uudet hajut, mutta mamman jalkoihin löytää tiensä aina. Pennullekaan ei tarvinnut ärrätä vaikka oli ruoka kyseessä, mahtipoju. Tunnettuna ruoka-agressiivikkona tämä on Ruffelle iso juttu. Se ei ole viimeiseen kuukauteen sanonut kaverikoirille mitään, vaikka ovat käyneet mu namitaskulla. Eihän se ketään ole koskaan purrut, mutta hampaita pitää näyttää aina. Ja vaikka  nätti hymy onkin, niin en suvaitse mitään hämärä käyttäytymistä.

Muistan skidinä katsoneeni koiraihmisiä, joilla oli hurjan kokoisia koiria - olin tosiaan itse joku 140cm, joten on voinut olla ihan bortsujakin - jotka kävelivät remmi löysällä vieressä, silmiin napittaen. Toisista koirista mentiin ohi häntä heiluen, tai iloisesti moikaten. Tämä lapsuus idylli särkyi, kun elämääni astui tuo meidän ärrieri. Se veti hihnassa, ärisi muille, napsi koirapuistossa, uhitteli ja napisi. Se räkytti autoja ja koitti juosta niitten alle. Jos sitä jostain yritti palkata, sai valmistautua menettämään omat sormensa - onneksi paljon on muuttunut. Ja tämä kaikki johti siihen, että tiesin, minkälaisen koiran halusin kouluttaa - sitä Ruffe nyt hyvin pitkälti on. Ihana herätä siihen, että ollaan saavutettu se tärkein asia. Yhdyskuntakelpoinen karvakaveri.

Töissä näkee vaikka minkälaisia karvaturreja, mutta sekarotuiset ovat harvassa. Mihin te olette kadonneet? Aksakisoissa olen muutamaan kertaan bongannut aksaristeytyksiä, kuten kerberoita, kelpie/bordercollie. Tai Tolberoita tolleri/bordercollie. Yhä vähemmän silmään pistää katukuvasta sekarotuiset kaverit. Minussa sana sekarotuinen herättää mielikuvan saksanpaimenen näköisestä, jokseenkin harmaasta koiruudesta. Vaikka tosiasiassa olen nähnyt viimeisen puolen vuoden aikana max 40cm kokoisia, todella erinäköisiä sekarotuisia. Jokainen muistuttaa aina vain enemmän näitä rotukoiria, eivätkä ole minusta mitenkän väheksyttäviä! Vaikka eivät valionarvoja saakkaan, niin yhtä koiria ne silti ovat. Harmittaa tämäkin, ettei agissa voi valioitua sekarotuisen kanssa - ja miksihän ei. Koira kuin koira, kaikkien kanssa on ilo harrastaa ja kisata!

Mitä rotuja luulette Minnissä olevan?

Ja miksi niin veikkaatte, väri, korvat, luusto ym.