Millonhan ollaan viimeksi käyty jossain porukassa treenaamassa (ei varmaan ikinä)? Tulee käytyä useamminkin Mirandan ja nahkacollie-Ekan, Roosan ja belgien ym, mutta ihan ryhmätreenit - jännittävää. Treeniseura oli erinomaista, autokyytiläisenä matkustellu Laura mansseineen tuo kuulkaa nakitkin valmiiksi pilkoittuina, eikä tarvinnut edes kahdesti pyytää, me likey.
Leevi teki mun tyypeistä ensimmäisenä. Koska oltiin vieraalla kentällä (muhkurainen nurmipohja), oli mulla odotukset aika alhaiset. Sen sijaan penska yllätti täysin. Bongasi ihmisjoukosta Lauran ja meni heti pusuttelemaan tutun tyypin. Tyypin luoksepäästävyys on varmaankin pyöreä nolla, Leevi ei kauheasti perusta vieraista ihmisistä/koirista. Niimpä tehtiin kolmen hengen nakkirinkiä ja Leevillä oli aika siistiä. Vuorotellen siis ihmiset kutsui kyykyssä poitsua, ja nakkia sai naamariin aina. Hyvinkin onnistunut vieraisiin ihmisiin tutustuminen.
Tätä seurasi ihan oikeaa treeniäkin. Seuruuttelin vasemmalla muutamia pätkiä. Palkkaa sai hyvästä työstä, ja kontaktin palauttamisesta. Tippui muutamaan otteesen katse (lokki, kova ääninen rekka ja auton oven pamaus). Palautti kuitenkin itse aina kontaktin, eikä liike pysähtynyt. Hieno mies! Käännökset aika passeleita, vasen täyskäännös (leevin bravuuri) takkusi kun oli enemmän häiriötä. Myöskin erilaiset kartiot oli jänniä, joten niiden ympärillä seuruuteltiin useampi hetki. Yksi ihan rally-liikekin tulu otettua, sivulla maahan menoja muutama - nopeita ja hyviä. Tästä vielä loppuun nakkipalkan sijaan sosiaalinen palkka Lauralta, sekä tennispallo - oli aika siistiä. Tyyppi autoon takaisin kiljumaan ja muiden duunia katselemaan.

Taukoilun ja muutaman koiran jälkeen Ruffe töihin. Ja sehän teki. Hitokseen kivannäköistä seuruuta vasemmalla (Ruffen kriteereillä) ja hyvä vire. Takaakierroilla saa tyypille ihan uudenlaista potkua hommaan, ja alkaa vietikkäältäkin aina vahingossa näyttää meno. Meillä hakusessa iloinen tekeminen ja teknisesti taitava koira, mutta eipä tuo vietikäs ilme huono olo lainkaan!
Liikkeestä maahan takkusi, kun ohjaajalla joku ihan ihme pk-käskytys menossa. Kun muutti omaa käskyä, niin osasihan se koirakin. Liikkeestä seiso myös älyttömän kiva, istumista ei otettukkaan. Luoksarissa kamalasti vauhtia ja palkkautui älyttömän kivasti lelulla! Revittiin niin että omasta kädestä irtosi, ja hyvin pidettiin patukkaa suussa vaikka kuinka lennätteli. On Ruffe vaan hieno koira. Ja älyttömäksi rally-eläimeksi muuntautunut tyyppi.