Pessiin perehdytys

Viime kerralla omistajan tuodessa Pessin, hän ilmoitti että uskoo Pessin saaneen lisää itsevarmuutta, sillä on ärhennellyt muille. Pessi on maailman kiltein poika, niimpä ihmettelin moista. Ennen Pessi otti turpaansa liki mielellään, ja alistui jokaiselle. Nytpä ei kuulemma näin ollut. Ruffen kanssa kaikki meni hyvin, vaikka pikku paimenen pitikin napsia toisen viiksiä.

Tätähän minä olen halunnutkin tehdä, pureutua ongelmaa, lukea koiraa, ja niin edespäin. Niimpä suuntasin tämä viikkoisten hoitokoirieni luokse Pessilän kanssa - Ruffe sai jäädä kotiin. Päästin hoffit Fenjan ja tämän pojan Rudin nuuskuttamaan Pessiä. Nartun kanssa Pessi tuli välittömästi toimeen, Rudin ja Pessin piti vähän pitää matalaa murinaa, jonka jälkeen antoivat olla. Koska Rudi oli jo käynyt minun ja Ruffen kanssa aamulla, nappasin Fenjan meidän kanssa lenkille. Kaikki sujui hyvin, kukaan ei kukkoillut ja ihan innostuivat leikkimäänkin! Tunnin lenkin jälkeen käytiin tipauttamassa Fenja Rudin seuraksi, ja jatkettiin matkaa kotiin. Ruffe oli jälleen ikionnellinen, kun pääsi pusuttelemaan Pessiä.

Viime kerralla löysin Pessilästä muutamankin punkin. Myrkkyjähän ei tässä koirassa ole, lähinnnä lasten takia. Näitä ikäviä kavereita tarttuu mukaan saaristosta, joten ajattelin helpottaa kaverin arkea pienellä trimmillä. Masusta lähti reeeeilusti karvaa, samoin nivusista ja vähän housukarvojakin. Tällä kertaa löytyi yksi aivan säälittävän pieni punkki, jonka sai nipattua helposti pois. Pessi antaa minun käsitellä itseään niin hienosti, aina jos sille tulee mielihalu lähteä, riittää pienikin ''äp äp'' ja koira rentoutuu uudelleen.

Pessi on tämän hetkisistä hoitokoirista ehdottomasti suurin. Vaikka turkki hämää, niin ei sisältäkään mitään ruipeloa löydy. Kamalan kokoinen lihasjärkäle. Tämä tuo vaihtelua pikku paimeneeni. Isojen koirien kanssa huomaa aina herkemmin asioita. Esimerkkinä vaikka remmissä kävely, mikäli Ruffe näkee jotain kiinnostavaa ja nykäisee (näin ei kyllä itseasiassa koskaan ole tapahtunut) niin käsi ehkä vähän nytkähtää. Pessin spotatessa jotain mielenkiintoista saa pistää kaikki jarrut kehiin. Välillä ihan naurattaa. Tähän ollaan pureuduttu Cesar Milan stylellä, eli kaulapannattomuudella. Hihnasta tehty kurkkari yläniskaan, joka nykyään pysyy löysänä koko lenkin. Huomautuksia olen saanut väillä tehdä, kaikki täydessä hiljaisuudessa. On aika ensiarvoisen tärkeää, että Pessi todella kunniottaa minua, muuten oltaisiin rekan alla molemmat. Nyt ollaan päästy suhteelliseen yhteisymmärrykseen siitä, kuka vie ja ketä.

Miten teillä ollaan hihnassa?

Vedetään yhtäjaksoisesti, innostuneena, kanien perään, vai onko koirasi hihnakäytöksen kuningas

Hulluvillis

Mulla oli mahdottoman kiva treenikerta hulluvilli Tytin kanssa, piristää päivää aivan mahdottomasti. Näytti hänelläkin kivaa olevan! Anteeksi ohjausvirheistä, nauratti vaan niin kamalasti. Tytti kun pitää suoritusääntäkin. Ei muuta sanottavaa, tässä olkaa hyvä!

Miltäs meno näyttää?

Onko blogin lukijoissa muita agivilliksiä.

Positiivisuus

Yksi sateinen päivä riitti siihen, että muistin taas rakastavani bloggaamista. Millaista olisikaan arkeni ilman blogien lukuja iltateen kanssa, tai treenijuttujen kirjoittamista ylös - kamala ajatus. Vaikka meillä on ihan treenivihkokin, niin silti tunnen tarvetta analysointiin täällä netin ihmeellisessä verkostossa. Teidän ihanien lukijoidan kommentit saavat mut pitämään tätä blogia yllä - vaikka luultavasti kirjoittaisin vain omaksi iloksenikin. 

Blogi muuttuu sen mukaan, miten minulla riittää aikaa ja intoa. Suurinosa aktiivibloggaajista tuntee varmaan käsitteen kirjoitusahdistus. Mulla on niin paljon sanottavaa ja kuvattavaa, me tehdään ihan liikaa mielenkiintoisia asioita ja shoppaillaan uusia juttuja, kokeillaan uusia lajeja ja perehdytään asioihin ja mielipiteisiin. Tästä kaikesta en koskaan ehdi kirjottaa, vaikka haluaisin.

Viiden kerran dobokurssista jäi kaikki materiaali kirjoittamatta, niimpä koitan siitäkin kasata yhden isomman yhteenvedon. Täytyypä kuitenkin mainita, että kun muuan kanssa ryhmäläinen kysyi kotivinkkejä doboiluun, sanoi ohjaaja lukevansa hulvattoman hauskaa Super Sheltti blogia, kunnes alkoi hervottomasti nauraa, kun tajusin minun olevan kyseessä. Tätä seurasi muutaman minuutin blogin hehkutus ja naurukohtaukset. Olenko minä (niin tai siis Ruffe) oikeasti näin mieleenpainuva? Ollaanko me oikeasti näin positiivisia, ja ilmeisesti hauskoja. No, ei ole riemulla rajaa, kun on päästänsä vajaa. Me mennään aika pitkälle tällä sanonnalla.

Olen miljoonaan kertaan teiltä kysynyt syitä blogimme lukemiseen, agility, dobo, täysin unohtunut rally-toko, aloitteleva frisbee osuus vai mikä. Teiltä on tullut mitä mieltälämmittävimpiä vastauksia ja kommentteja. Olette ihan mahtavia. Treenipostaukset ovat vähän jääneet, kun en ole kesällä ehtiinyt istumaan koneen äärellä, teille on kuitenkin selvästi maittanut hoitokoirapostaukset sekä muut lätinät. Mainiota, kyllä niitä treenipostauksia ja pian kisapostauksiakin tulee - kunhan mä näiltä 'kiireiltäni' ehdin. Videoita muistakin kun agitreeneistä pyydeltiin, ja niitä olen kuvaillutkin - julkaisu vain on jäänyt. 

Kai tämän kaiken takana piilee hyvä tunne siitä, mitä ihmisissä olen saanut aikaan kirjoituksillani. Auttanut monia pulmissaan ja selvittänyt lajien saloja puolestanne. Nyt kysynkin siis seuraavaa mikä sinua mietityttää, onko sinulla jokin laji johon haluaisit tutustua, uusi tuote mikä epäilyttää tai kaipaat visaisia vinkkejä jossain asiassa. Me toivotaan voivamme auttaa. Älyttömätkin ideat otetaan vastaan. Viimeisimpänä ostin koiranpesuharjan, aivan älytön keksintö jota pääsen tällä viikolla teille esittelemään, toivottavasti videopostauksen muodossa.

Mikä mietityttää?

Uusi laji, tuote, idea, turkinhoito, käytöshäiriö ym. Mietin miellelläni kanssanne vastauksia niihin '' miksi ihmeessä?'' kysymyksiin, joita päässänne jokatapauksessa liikkuu.

Karvapäivitys #2

Toukokuun alussa lyhyeksi (9mm) leikattu karva alkaa nyt kasvaa urakalla. Tässä vielä linkki ensimmäiseen karvankasvupostaukseen, kliketiklik. Trimmipostaus löytyy loogisesti toukokuunkohdalta, mikäli sekin vielä kiinnostaa. Mutta nyt asiaan. 

Neljäs viikko menossa ja karvaa on tullut nimeksi asti. Hännässä lisää pituutta, mutta edelleen on aika toivoton pötkylä. Ajojäljet ovat tasoittuneet tassujen ajelemattoman karvan kanssa, ja korvakarvoja on leikattu jo kahdesti. Naama vielä hiukan epämääsesti rajautuva, vaikka karvalla pituutta jo 3 cm. Väri kovin hailakka ja harmaansävyinen - housukarvoista ei tietoakaan.

Viikot vierii ja joku unohtaa ottaa viikkokuvia. Erilainen uvakulma housukarvojen takia - ne nimittäin tulee. Erittäin tuuheat uudet housukarvat kasvavat onnekseni karheaa karvaa. Päällivilla alkaa puskea selkeästi läpi - mustat mahonki karvat pilkottavat kuin pennulla ja väri alkaa vähän jo punertaa. Tumman harmaata aluskarvaa edelleen runsaast niskassa ja jostain syystä pepun päällä. Valkoinen on valkoisempaa kuin ennen - ihan hohtaa.

Viikko numero 10, vähän päälle kaksi kuukautta kulunut trimmistä ja kaikki luulevat Ruffea pennuksi. Häntään on tullut runsaasti karvaa, riippuukin jo vähän. Ällöttävästi pennun pehmeää karvaa, josta tuntuu läpi tuleva päällivilla, kovin karkeaa on tulossa. Korvakarvat rehottavat, tänään onkin niiden trimmi taas luvassa! Karva sen verran pitkää, että voi harjattavaksi kutsua, ja kuten näkyy, niin mahassa menee 'haloille'. Housukarva jo reilusti yli 5cm kuin myös rinnuskarvat. Valjaat alkavat upota karvojen sekaan, jos vaikka vertaa viikon numero 3, kuvaan.

Nopeaa tämä kasvu on, kuulemani mukaan se tässä vaiheessa hidastuu jonkin verran, saapa nähdä. Kaunis väri on ainakin tulossa, mikä ei kuviin oikein välity. Koira on kauttaaltaa pienten mustin päällikarvatupsujen peitossa, mukana myös aivan upea sävy punaista, jota ei tässä kaverissa niin kauheasti ole ollut. Ruffehan on kuitenkin tummemmansoopelin edustaja, toivotaan että saadaan upea mahonkiväri aikaiseksi - ihan niinkuin Ruffen mammalla.

Miltäs tukankasvu vaikuttaa?
Vieläkö löytyy pieniä epätoivon tunteita siitä, ettei karva kasvaisikaan takaisin.

Supikoira

Olipa kerran ihanainen lauantai aamu, jolloin Pessi saapui pidemmän tauon jälkeen aktivointiin meille. Pessi porukoineen on majaillut mökillä, jonka vuoksi ei olla osuttu samoihin aikoihin niin, että olisi päässyt touhuamaan tännekin päin.

Tänä kesänä olen viettänyt noin kaksi viikkoa ajastani kotona. Yksin en ole nukkunut yhtäkään yötä ja päivälläkin tunnit ovat kuluneet ystävien ja Saulin kanssa. Ollaan Ruffen kanssa yökyläilty Saulilla, siskollani Hannalla, Nealla ja mökillä. Varmasti muissakin paikoissa, mutta näissä nyt useammin. Siksi olikin vaihteeksi niin mahtavaa, kun pääse koirien kanssa kahden maastoilemaan. Ja niimpä tapojeni vastaisesti rämmin oikein urakalla itseni mutaiseksi, kerranhan sitä vain eletään.

Polulta löytyikin kaikkea maireata syötävää marjaisassa muodossa. Mustikat maistui koirillekin, mutta villivadelmia en uhrannut. Ne on sen verran hyviä.

Otsikon pois antama yllätys näkyy tässä. Pojat juoksivat leikkien pensaikossa, ja sekunnin verran en heitä nähnytkään - aika tavallista sinänsä. Pessistä lähtee kuitenkin sellainen ryminä, että kuulin niiden olevan lähellä. Hetken verran oli täysi hiljaisuus, jonka jälkeen Ruffe juoksi paniikinomaisesti jalkoihini, josta nappasin sen remmiin välittömästi. Tätä seurasi Pessin innostunut haukunta, joten laitoin Ruffen puuhun kiinni. Kukkulalle päästyäni löysin pessin leikkimästä supikoiralla. Johtuuko se vain minusta, vai onko supikoirat ollut ennen isompia? Tämä kaveri oli kuitenkin naaras ja masusta päätellen poikimassa tai poikinut. Pieneksi kaveriksi pisti loistavasti vastaan, kunnes hain Pessin pois. Vaaratilannetta tässä ei ollut, Pessi ei koittanut päästä niskan päälle. Läpsi tassuilla maata ja kerjäsi leikkiin.

Mammasupi pääsi turvallisesti takaisin sakeampiin metsiin, ja me jatkettiin matkaa kohti kotia. Olen nyt välttänyt samaista kukkulaa, että saisi tämä kaveri olla rauhassa. Äärettömän kaunis luontokappale, jota moni (jostain syystä) pelkää. Kovin lähelle antoi minun tulla, eikä murissut enää, kun otin koirat pois. Rauhaisa pikku otus.

Mihin villieläimeen olet viimeksi törmännyt?

Ovatko koirasi metsästys viettisiä, vai saavatko citykanit temmeltää rauhassa.

LUVA

Sen kummemmin analysoimatta, tässä meidän ensimmäinen nollarata. Huomattavasti rumempaa menoa kuin yleensä, ihan naurattaa katsoa. Tämä hätäpää kuumuu aina kisoissa sellaiselle viretasolle, etten osaa enää ohjata. Valsseihin en 'muka' ehdi ja näistä tulee hätäisiä takaaleikkauksia. Tähän on nyt keskitytty, ja ehdin valsseihin paremmin - toivottavasti myös kisoissa.

Note to self, muista ne kontaktit.

Ensimmäinen LUVA siis taskussa, ihan mieletöntä - vaikken radasta olekaan ylpeä. Vielä kaksi nollaa ja ollaan kakkossisa, apua. Minulla ei mikään kiire sinne ole, pitää ensin opetella ohjaamaaan, juoksemisenkin jalo taito tuppaa välillä unohtumaan.

Kädettömät treenaa

Meillä on ollut mieletöntä Juuson pitämissä treeneissä, ja ollaan opittu paljon. Videoitakin on liki aina tullut otettua, mutta minun aikatauluni ei anna anteeksi illallisia videonrakennus hetkiä. Tässä kuitenkin kädetöntä ohjausta kesäkuulta!

Musta tuntuu, että joka treeneihin mennessä olen aina vain enemmän innoissani. Tämän jälkeen näen radan ja alankin olemaan epätoivoinen. Ensimmäinen vuoro menee aina päin metsiä, joka ottaa päähän. Tämän jälkeen otan itseäni niskasta Juuson avustuksella, ja vetelen nollia vaikka väärinpäin. Osaa se vaan tsempata - ryhmäkin on mahtava! Näin heinäkuussa meillä on ollut treenitaukoa, niin ollaan saatu jumit auki.

Mikä on teidän toistuvin virheenne?

Vika löytyy aina peilistä, meillä ainakin huidotaan liikaa.

Tytti tuli taloon

Meillä kävi keskiviikkona majailemassa ihanainen Tytti. Matka sujui mukavasti julkisilla ja likka oli kovin onnessaan minun tullessa hakemaan - jaan tämän saman riemun. Matkalla meille päin käytiin moikkaamassa Ainon cairnia, Reetua. Tämä herra ei aina niin ymmärrä ystävien päälle, mutta Tytti hänelle kelpasi. Tietenkin Tytin rauhallinen elämänasenne auttaa tässä asiassa. Mukava saada Reetullekin uusia tovereita!

Loppu päivä sujui Ainon kanssa lenkkeillen. Käytiin heittämässä pyörälenkki uimapaikalla, jossa Ruffe pääsi polskimaan oikein olan takaa. Sillä onkin ollut hetken uimatauko. Tytti sen sijaan oli hiukan varautuvainen äkkisyvän rannan kanssa, mutta pulahti kuitenkin muutamaan kertaan. Kyseenalainen uimatyyli tyttösellä, en ole varmaan koskaan kastunut näin paljon koiria uittaessa.

Illalla oli edessä pienimuotoinen yllätys, nimittäin Tytin leikkihepuli. En ole Tyttiä nähnyt toisen koiran kanssa näin sisätiloissa. Joten en tiedä onko tämä joku yleinen juttu. Pisti naurattamaan niin kamalasti, sillä Tytin leikkityyli on kovin kanamainen. Aijai, edelleen naurattaa. Kunnollista videota ei tullut, kun Ruffen innostuessa mukaan tähän nokkimiseen jäi kamera toissijaiseksi naurakohtausten keskellä. Outojen otusten kerhosta hyvää päivää.

Hepulin jälkeen käperryttiin katsomaan elokuvia ja syömään lettuja, naaman vieressä kerjäävä Ruffe jäi ihan toiseksi, kun Tytti esitteli hienoja ruokatapojaan. Se jäi tyytyväisenä makoilemaan kauemmas, eikä edes kuvitellut ottavansa lattialla olevaa ruokaa. Tästä pisteet Tytin perheelle! Meidän koirat kyllä rohmuaa kaiken minkä eteen jättää.

Kaiken kaikkiaan oli taas mukava reissu, vähän minua varoiteltiin Tytin haukkumisesta, tästä huolimatta sain nukkua yöni rauhassa. Tietenkin satunnaiset pusuttelukohtaukset vähän häiritsivät, mutta tämä annettakoon anteeksi. Aamulla oli enemmän kuin huvittavaa herätä siihen, että kuuluu hännän pauke lattiaan. Ruffen hännästä kun ei ääntä lähde. Raotin silmiä ehkä millin verran, jonka jälkeen sainkin varautua kuolaamiseen, aamu pusut on parhaita.

Mitä tänään syötäisiin?

 Meillä vaihdettiin eläinlääkäri käynnistä viisastuneen ruuanmaksajan toimesta vihdoin ruoka Lasselle. Lääkäri mittaili lämpöä ja kävi ison litanian testejä läpi, kaikki kuitenkin hyvin. Lassessa ei ollut mitään normaalista poikkeavaa. Ei siis muuta selitystä kahden viikon vesiripulille, kuin vanhuus. No, tämähän tietenkin pitää paikkansa, onhan Lasse pian 13-vuotias. Lääkkeeksi saatiin suhteellisen luonnonläheinen ravintolisä, joka tukee Lassen masun toimintaa joka päivä. Nyt ensin tämä viiden viikon kuuri kahdella napilla päivässä, sitten vähennys yhteen ja mikäli niinkin toimii hyvin, voi vielä tiputtaa puolikkaaseen.

Puhuttiin pitkä tovi ruokailemisesta. Lassehan on tottunut syömään kerran päivässä. Viimeisimmässä kokeilussa oli tosiaan Purina, eikä sekään selvästi sopinut. Sitä edeltävissä ruuissa oli täysin eriainesosia, eikä ruuilla (ainakaan kaikilla) ole yhteistätekijää -  paitsi lisä-, väri- ja makuaineet. Niimpä lääkärillä tokaisin hetken mietittyäni, että miten olisi raakaruokinta. Lääkäri alkoi silmät hehkuen ihannoimaan meidän puitteita, ja suositteli raakaruokintaa välittömästi. Tämä olisi hänen mielestään paras vaihtoehto, ja tulisi halvemmaksi kuin kalliit lääkenappulat. Eipä siinä minulle ollut kauheasti miettimistä. Piti kuitenkin vakuuttaa Lassen lompakot, eli meidän porukat. Tähän kului puolisen tuntia, laajan barffaus esittelyn kera. Ne oli myyty.

Perjantaina siis alkoi vanhan herran barffaus, pehmeästi lohiaterialla. Vähän varoittelin, että saattaa mennä vatsa tosi sekaisin ja oksennellakin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Lasse söi erittäin rauhallisesti ja nautti ruuasta. Hotkiminen unohtui ilmeisesti makuelämysten keskellä. Seuraava päivä sisälsikin kana-aterian ja uutta ravintoöljyä. Tämäkin näytti maistuvan, vähän ripeämmin kuin kala. Tänään olisikin luupäivä luvassa, pienen liha-annoksen kera. 

Musta on niin mukava barffata. Niin koiran, kuin itsenikin puolesta. Tulee niin hyvä olo, kun tiedän oikeasti tarkalleen mitä koirani syö, eikä paketin kyljessä lue tuhatta eri E-kirjainta tai liutaa numerosarjoja. Jo näin kahden päivän jälkeen huomaa selvän eron silmissä, Lassen simmut on kirkastuneet, eivätkä ole viimeyönä rähmineet. Aijai, kyllä on Lassella mukavat eläkepäivät. Ruffe pysyy vielä 50/50 jaettelussa, sillä syö kahdesti päivässä. Näin on myös helppo napata mukana seilaava koira reissuun, kun ei tarvitse ottaa koko pakastinta mukaan. Muistetaan vain aina tämä 12 tunnin tauko ruokien välissä!

Olen muuten havainnut käsiä ja lattiota säästävän tavan pistää pötköjä osiin. Pöytään kiinni, taltta ja leka käteen. On muuten nopeaa, yli 80 patukan rivi taittui hetkessä järjestykselmälliseksi pakastearsenaaliksi. On muuten hiukan ahdasta pakastimessa, mutta eipä minun tarvitse mitään pakastepitsoja vetääkään. Molempi parempi!

Mitäs teillä syödään?

Nappulat, märkäruoka, raakaruokinta, kotiruokinta, lisukkeita?

Onni on oma Tytti

Olempa nähnyt Tyttiä paljon - liki joka viikko. Kerta taisi jäädä välistä pienen pulman takia, mutta tällä viikolla taas palattiin asian ytimeen. Agilityyn ei päästy, mutta kaikkea muuta kivaa keksittiin. Käytiin nimittäin ystäväni Jennin ja hänen hauvansa Elviksen kanssa puuhastelemassa Itäkeskuksessa, tai Itishän se on nykyään. Käytiin Stockamannilla pyörimässä, tai Tytti ainakin pyöri. Se oli aluksi kovin rauhaton. 20 minuutin jälkeen se antoi periksi, ja lopetti päättömän läähättämisensä. Niimpä minulla oli puntissa kiinni istuva tokokoiranalku, jota ihmiset tulivatkin ihmettelemään ja kehumaan. Yleisin kysymys oli, että minkä rotuinen tämä kaveri on. Onhan sillä vähän erilainen tukka, mutta kyllä se nyt villikseltä näyttää! Hyvällä ihmiset kuitenkin tarkoittuvat, ihasteltiin koiran kauneutta kovasti.

Jäätelön syönnin ja ohitustreenien jälkeen Tytti sai jostain hepulin. Se vispasi häntää ja antoi kamalasti pusuja, jonka jälkeen hyppi vallattomasti mun ympärillä, tämän ilonpurkauksen sallin, mutta intohaukun tullessa kävi käsky olla nätimmin ja Tytti istui samantien alas. Olen nyt virallisesti nimennyt Tytin 'oman jutun', joka on intoistuminen. Jos se huomaa kiihtyväntä liikaa tai tulee jotain liian kivaa esille, se istuu alas ja näyttää niin yltiö onnelliselta. Ihan hassu tapaus. Tätä saa katsella usein temppuja tehdessä, sekä palloa heittäessä.

Lenkin aikana käytiin Laajasalossa, sillä kipaisin hakemaan miesystävältäni unohtuneen synttärilahjan, sekä vettä. Tytistä pidettiin sielläkin kovasti, mikä kertoo jo jotain. Tämä ''minä en pidä koirista''-Sauli alkaa kyllä niin lämmetä kaikille roduille. Tytti ilmeisesti mieluisin.

Laajasalossa päästiinkin lenkkeilemään puistoissa vapaana, loistavin luoksetuloin. Käytiin myös rannassa kääntymässä, ja ai että Tytti tykkäsi. Sehän on ihan vesihullu. Täytyy useammin päästä tämän kanssa veteen, jos vaikka siskon läheiselle koirarannalle kiikuttaisin. Täytyy tosin vielä varmistaa, että ehdin karvahirmun pesemäänkin. Olisi lievästi ikävä palauttaa puoli musta ja hiekkainen koira. Ehkei me päästäisi bussiinkaan.

Minä kyllä oikeasti pidän Tytistä jotenkin syvällisesti. Sen into tehdä ja elää on ihailtavaa. Ei koskaan tiedä, että mitä kummalista sen kanssa keksii. Kauhean fiksu ja helposti motivoitava tapaus. Herkkäkin kaveri. Toivottavasti saadaan viettää Tytin kanssa paljon aikaa. Näin hienoja koirasieluja on aina ilo tuntea.

Yhdessä on hyvä olla

Meidän viikot ovat kuluneet hyvin pitkält mökkeillessä. Juhannuskin vietettiin rauhallisissa merkein täällä Raaseporissa, Nea ja Dana tietenkin silloinkin mukana. Ainoa eroavaisuus tähän viikonloppuun on se, että Lassekin pääse nyt mukaan. Meidän ärrieriterrieri kun ei tule toimeen oikein muiden kanssa, niin päätettiin ottaa sosialistumismökkeilyä. Ja hyvin on mennytkin!

Tietenkin sillä sekunnilla, kun autolliset ihmiset poistuivat, sai Dana jalkaansa jostain viiltohaavan. Siisti ja pieni viilto oli onneksi helppo puhdistaa ja paikata. Ylidramaattisesti sidottu tassu on nyt paremman näköinen. Dana on onneksi suhteellisen viksu tyttö, ei revi sidettä pois kokoajan - toisin kuin jotkut nimeltämainitsemattomat ärrierit.

Kuukauden ''Lasse''-postaus on nyt vähän jäänyt, kun on Lasse ollut muissa maisemissa, isovanhempien kanssa mökkeilemässä. Lasselle kuuluu kovin vaihtelevaa. Massu on taas antanut periksi moneen otteeseen, mutta kasannut itsensä muutamassa päivässä. Ruoka on vaihdettu jälleen, tällä kertaa kokeilussa Purina One. Näyttää toimivan ihan toimivaisen laisesti, massu menee sekaisin jostain muusta kuin ruuasta, tämä on todettu fakta. Silti sitä toivoo oikean ruuan löytyvät, kun ei vikaa mistään muualta löydy.

Ylemmissä kuvissa näkyy Lassen into kynsien leikkuuta kohtaan. Junnumpana ei sille kukaan kertonutkaan kynsisaksista, ja minun käsiini päästyään oli Herra kovin epäileväinen. Varmoin ottein ollaan kuitenkin päästy niin pitkälle, ettei tarvitse neljää ihmistä ja kauluria leikatakseen kynsiä - kovan homman on saanutkin tehdä. Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen, vaikka vielä muristaankin. Uudet kynsisakset helpottivat hommaa todella paljon, Mikin ''Long Claws'' sakset siis M&M'stä, 12,90€. Nämä ovat ne isommat mallit, Lassella kun on niin paksut kynnet.

Meillä on ollut ihan kamalan kuuma! Hellettä vain pukkaa, mutta onneksi välillä pääsee uimaankin. Meidän mökkihän ei ole minkään rannalla, joten uimaan mennessä saa kävellä kolmisen kilometriä mutkittelevan tien vuoksi. Helteellä on tosi huono mennä koiran kanssa sellaista matkaa kävellen, joten autoitse täytyy käydä viilentymässä. Nytkun ei autollisia ole mukana, niin ollaan taisteltu itsemme aamulla ylös ja uimaan. Kotimatka sujuu märkänä ihan hyvin, Ruffekin jaksaa riekkua. Hotspottejakaan ei ole ilmennyt, vaikka vähän tätä märkänä pelleilyä pelkäsin. 

Agilitystä ollaan vähän taukoiltu. Kahden viikon ohjatut ovat jääneet välistä himohelteiden vuoksi, mutta kotosalla ollaan kuitenkin tehty. Persjättöjä ollaan treenailtu, jos vaikka oppisin joskus ohjaamaan. Lihakset ovat myös tässä ajassa letkistyneet ja huomenna olisikin hieroja luvassa. Toivottavasti saadaan vielä vähän enemmän auki tätä hömppeliä.

Agilityn saralla on tapahtunut muutakin jännittävää, mistä olen pysynyt vaiti mökkeilyn ajan. Voisin kotiin päästyäni postata aiheesta videon kera, saattaapi olla, että tehtiin meidän ensimmäinen nolla.

Oletteko itse mökkeilleet tänä kesänä?
Mitä teidän mökkeilyynne kuuluu, löhöilyä, talkoo hommia, treenailua.