27.10.2012

Aamuvirkku

Siis on lauantai ja olin hereillä jo ennen seitsemää. Ruffe olisi varmaan herännyt mielellään jo neljän aikoihin, mutta tylysti heitin sitä tyynyllä ja jatkoin uniani. Ruffe ei loppujen lopuksi ole mikään unikeon unelma, ja kavereilta saankin aina kuulla moitteita ton yöisestä käyttäytymisestä. Hassua kyllä, itse en huomaa mitään. Mua lähinnä huvittaa, jos koira tulee keskellä yötä antamaan muutaman pusun (välillä hieman kovan sellaisen).


Ruffelle on muodostunut hyvät rutiinit siitä, että millon herätään ja millon saadaan ruokaa. Kuudelta soi kello, jolloin Ruffe vikisee mun ovella, että äiti tulisi ja päästäisi sen ulos. Loput aamusta puuhailen omiani, ja Ruffe odottelee kärsivällisesti keittiössä safkaansa. Ruuan jälkeen se ei enää poistu mun huoneesta, vaikka portti onkin auki, tapittaa tyytyväisenä jostain sängyn perukoilta, ja jää kiltisti nukkumaan, kun vihdoin saan aikaiseksi lähteä. Itse olen koiran myötä tottunut aamurytmiin, eikä viikonloppuisin tulekaan nukuttua yhtään sen enempää kuin arkenakaan. Ihmettelen kavereiden kertomuksia siitä, miten he on nukkuneet 12 tai jopa 16 asti. En vaan kykene käsittämään, kun itse en osaa nukkua. Oon muutenkin kovin touhukas, ja tuntuu siltä että koko päivä menisi ohi, jos nukkuisi tollain. 

Tänä aamuna kahdeksan jälkeen oli ehkä upein auringonnousu vähään aikaan. Otin siis koirat matkaan ja sonnustauduin yltäpäältä villaan ja talvitakkeihin, pakkanen se on pienikin pakkanen. Aamu lenkille pituutta ei koskaan mulle kerry kauheesti, lähinnä seisoskelen ja valokuvailen, kun pojat hakevat palloa. Taino Lasse nyt mussuttaa tyytyväisenä lunta, kun Ruffe painelee tuhatta ja sataa.


Ilman koiraa tuskin koskaan tulisi lähdettyä ulos valokuvaamaan tai oikeastaan ulos muutenkaan. Mun aika ainakin kuluisi blogeja lueskellessa ja telkkaria katsellessa vallan mainiosti, ellei olisi koiraa. Onneksi mulla on päivän piristeenä toi oma puuhka, joka täyttää jo pian 2 vuotta, herttinen. Vastahan toi oli ihan vauvva. Pentukuume alkaa mulla nousta uudestaan, vaikka hyvin tiedän, ettei nyt olisi aikaa toiselle koiralle (saati sitten rahaakaan). Ehkä joskus tulevaisuudessa.

Seuraava aamuvirkku onkin jo herännyt, joten lähdetään moikkaamaan Jenniä ja Elvistä. Ciao!

25.10.2012

Kiire,kiire

Kiitän flunssaani siitä, että sain perjantaiksi jäädä kotiin. En olisi kyllä muuten tajunnut hengähtää, huhhuh. Tiistaina oli treenit ojangossa, jotka sujui mielestäni kauhean hyvin, mutta. Kepit saatiin sujumaan ainoastaan kerran, johon jätin tämän, sillä en halunnut enempää virheitä. Ruffe oli liian kierroksilla tehdäkseen keppejä alkuunkaan. Irtosi niille hyvin, muttei suorittanut kuin ehkä ensimmäiset 3 ja sitten alkoikin jättämään välistä ja tekemään kaikkea ihan kummaa. Tästä jäi paha maku suuhun, sillä aikaisemmin päivällä kepit meni täydellisesti, samoin treenien jälkeen.


Rata itsessään oli tosi meidän lainen, simppeli jossa sai vähän pyöriäkin. Vauhtiakin saatiin otettua vähän lisää, silti toi ipana pidättelee itteensä vielä. Kisoissahan toi liitee kovempaa kuin treeneissä, mikä kelpaa tosin mulle mainiosti. Mutta saisi sitä vauhtia treeneihinkin tuoda! Kaiken kaikkiaan kivat treenit, lähtötreeniä lisää häiriön alla.


Keskiviikkona majailin Saulilla, joten Ruffe sai viettää äitin kanssa koti-iltaa kahden. Tänään olikin koivuhaan treenit, keppejä otettiin muutamaan kertaan, liukasteli kokolattiamatolla sen verran että saattoi 'kaatua' kepeiltä pois ja menetti rytmin. En sitten sen kummemmin halunnut niitä ottaa, kun huomasin, ettei Ruffella todellakaan ollut helppoa. Rata treeninä otettiin tällasta pätkää. Ykköseltä kakkoselle, valssi, kolmeseltä neloselle kuljetus, viitosella tiukin käännös ikinä, ja kutoselle palkka. Yksinkertainen, ja hiottiinkin tämä ihan huippuunsa. Mahtava fiilis jäi tästä pätkästä. Kakkoselle kokeilin kiihdytysvalssaamista ja pysähtyvää valssia, molemmat toimi, pysähtyvässä olin itse vähän hätäinen. Kuljetuksessa ei ongelmaa, toi on niin kiinni mussa, että tuijotti silmiin koko matkan ja sitten irtosi hypylle hienosti.


Muihin aiheisiin, ihanat lukijat. Me ollaan saavutettu 10 000 katsokertaa tällä viikolla. Kiitos ihan mielettömästi, tuntuu siltä että jaksaa kirjoittaakin, kun on ihan oikeesti lukijoita. Tulee niin ihana fiilis, kun mätsäreissä tullaan kysymään että '' onko tämä super Rudolf? '' Tekee mun päivän tällainen ihanuus. Mätsäreistä puheenollen, lauantaille olin suunnitellut meneväni Porvoon mätsäreihin, mutta en kyllä tällä kunnolla lähde huitomaan siihen suntaan. Ehkä vietetään vaan ihanainen koti viikonloppu. Jos sää pysyy samanlaisena niin aurinkoinen sellainen.

Ciao!

21.10.2012

Ihana kamala syksy

Ah, ihana syksy. Vielä ei ole pimeää, joten ei syysmasennus ole päässyt yllättämään. Toki kuraa on, ja ottaa päähän valkoisien tassujen peseminen, mutta pesun jälkeiset hepuloinnit piristää. Piristystä saatiin kerrakseen, kun suunnattiin Ainolle jo toista kertaa tällä viikolla. Yökyläily sielläpäin toimi yllättävän hyvin. Tosta mun pojasta on tullut kauheen tarkka ruuan suhteen, joten ihan hyvä, että sai siihenkin treeniä. Kotonahan se lennättää Lassen toiselle puolelle huonetta, jos jollain on kuppi kädessä. Reetulle se ei kuitenkaan ärissyt, vaan pojat söi keittiön lattialla samaa omenaa tyytyväisenä, helpotuksen tunne on suuri. Ongelmana onkin vain Lasse, sillä muut koirat on jättänyt rauhaan. Kissoista en mene takuuseen.


Pojilla on aina ykkönen silmässä, ja vauhti on ihan mieletön. Reetulla tuppaa palamaan hermot, kun ei enää saa Ruffea kiinni. Vaikka juoksiessaan Ruffen perässä kuullostaakin siltä, että riistää toiselta hengen, niin pysähdyttyään hiljenee ja vispaa häntää niinkuin pentu konsanaan. Ihme tehotiimi. Tuolla kyläily pisti hermoja koetukselle turkin kanssa. Oon jo leikannut tosiaan paljon puhutun 'kuraturkin', kaikki housukarvatkin lähti. Mutta silti se on ihan kurassa, siis aivan mustanaan mudasta. Ja mikä vielä kivempaa, syksyllä on takiaisia! Näitä ei onneksi meidän kotipuskissa ole, mutta Ainon piha on näitä solkenaan, meni hermot ihan täysin. Harjaamalla ei liikkunut mihinkään, joten käsipelillä sitten yksitellen nypin pois. Toiselta lähti karva jos toinenkin, ensi kerralla ota takin tolle mukaan, niin ei tarvii kiduttaa toiste.


Kotona ollaan treenailtu ahkerasti keppejä. Irtoaa ihan tajuhyvin, eikä tule enää väleistä pois. Kotona tosin ollaan treenattu vaan kuudella, koska haluan sitä palkkausta usein. Palkkahan ei enää tule kädestä, vaan meidän ihanasta namipossusta, joka lentää kepeiltä nenän eteen. Vauhtia on tullut lisää, ja hakee tosi hyvin kulmia, varsinkin niitä 'yleisesti vaikeita', jotka on siis meille ne helmpoimmat. Kyllä meidän kepeistä vielä tulee hienot, kisa kuntoa kohti! Irtoomista täytyy nyt vaan treenata aina ja koko ajan. Vaikea lopettaa treenaamista, kun menee niin hyvin, että otan aina vaa uudestaan. Vielä ei ole kolahtanut tämä homma omaan nilkkaan, mutta pitäis silti lopettaa aina parhaan suorituksen jälkeen. Ajattelin muutenkin lisätä 2 keppiä, ettei juututa tohon kuuteen keppiin, kahdeksan on kuitenkin ihan eri juttu ja vaatii enemmän duunia koiralta, saas nähä että malttaako yhtä hyvin pysyä väleissä ja siettääkö irtoomista.

Kontakteja ollaan treenattu nyt koti oloissakin, kun lomaa on ollut. Kaivoin esille tuon itse tekemän A-esteen ja pistin töpinäksi. Jätin aika matalalle, että jaksaa toi treenailla useemman kerran, eikä tulisi nivelille turhaa rasitetta. Muutamaan kertaan otin namikipolla, että sais lisää vauhtia. Sen jälkeen onkin vauhti pysynyt yllä, ja jämähtää ''Touch'' käskystä liimana kontaktille. Vähän hiipii, jos sitä siellä liian kauan pidän, muuten ihan mahtavat 2on2off kontaktit, ollaan melkeen valmiita tosiaan kisaamaan. Vielä kun Herra oppis keinun kunnollaa, ja mä oppisin ohjaamaan, niin ollaankin valmiita. Mahtava fiilis. Tiistaina sitten treeneihin samalla energialla, siitä taas postausta videoineen päivineen. Huomatkaahan viikon kysymys !


Ciao!

18.10.2012

Toinen mahdollisuus

..siis viime torstaiselle agility kurssille. Juttelin kouluttajan kanssa useampaan kertaan meidän lopettamis mahdollisuuksista, ja siitä, että miksi haluaisin lopettaa. Pystyin rakentavasti antamaan kritiikkiä, ja sanomaan, että mitä en aijo tehdä ja miksi. On niin monta tapaa opettaa agilityä, ja meille on jo muodostunut omia tapoja, jotka toimii. Joten en nää syytä vaihtaa niitä. Tietysti olen avoin ehdotuksille, jos joku homma ei vaan toimi.

Pistettiinkin siis tassua toisen eteen, ja suunnattiin Koivuhakaan päin. Perillä pistin Ruffen autoon (jossa toi osaa odottaa tosi nätisti) ja kipitin sisälle kuuntelemaan ohjeistusta. Treeniryhmään kuuluu siis 4 koirakkoa, mikä on ihanaa kun aikaa on vain tunti. Koko poppoo koostuu naisista, poikaystävät hilluvat mukana, jos kuvaajaa tarvitaan. Ryhmästä löytyy toinen sheltti, jonka nimi ei multa tietenkään ole mennyt ohi, Yoda. Muitten koirien nimistä mulla ei sitten (yllättäen) ole havaintoakaan. Rotuina kuitenkin Mittelspitz ja toinen taitaa olla jonkin sortin spanieli.


Meillä oli tälle kerralle kaksi harjoitusta. Toinen oli tuo takaa kierto, me  hiottiin sitä siis ensimmäinen vartti. Koko ajan koitin lähettää kauempaa ja kauempaa esteen taakse, ja koitin ajoittaa käskyä oikein eli siis ajoissa. Alkoi kuin alkoikin irtaantumaan, ja teki töitä oikein kunnolla. Kertaakaan ei tullut ennen estettä luokse, mutta riman tiputti muutamaan kertaan. Rimahan siis oli todella matalalla, joten toi ei vaivautunut nostamaan jalkojaan, pöhlö kun on.

Tämän jälkeen treenailtiin keppejä. Ruffe meni siis ihan mainiosti, vähän hitaasti välillä, mutta muuten ihan loistavasti. Meillä oli etäpalkkaaja keppien toisessa päässä. Suoritettiin keppejä nyt pelkällä vihjesanalla, eikä mun kättä tarvittu ollenkaan, vau. Jos oikein muistan niin kahdesti tuli pois ennen aikojaan, joka johtui hötkyilevästä palkkaajasta, tähänkin saatiin muutos, joten pysyi hyvin kepeillä. Pujotteli hyvin, eikä sillä enää kauheesti ole merkitystä, että kummalla puolella olen. Koitin tehdä paikallajuoksua, että toi vähän irtois, mutta jäi tuijottamaan mua hölmistyneenä. Edelleen siis tarvitaan mielettömästä treeniä, että saadaan eteen irtoamista ja taakse jättöä toimimaan. Sivu irtoomisessa alkaa olla jo edistystä nähtävissä, ja käsi ei tosiaan ole tarpeellinen. Vau.



Jäi siis paremmat fiilikset tällä kertaa treeneistä, Ruffekaan ei ollut ihan ulapalla, kun ei ammuskeltu raketteja tai löydetty luita pensaista. Keskittyi ihan tosi hyvin, ja saatiinkin hyvillä mielin lähteä kotiin. Ei se niin kauheeta ollut, kun vaan jaksoi sanoa, että mikä on meille ehdoton ei, ja miten me ollaan treenattu ja tullaan treenaamaan. Ideoitakin saatiin, ja kotiläksyjä irtoomista varten. Nyt lähetään sateeseen, ja kohti Ainon kotikulmia, mennään yökyläilemään sinne. Ruffe saa pitkästä aikaa temmeltää Reetusen kanssa.

Ciao!

17.10.2012

Toiminta tiistai

Aamupäivällä soitin Jennille, että nyt olis aika kyllä nähdä, kun molemmilla on lomaa. Puolta tuntia myöhemmin suunnistettiinkin Ruffen kanssa bussille ja sieltä itäkeskukseen tapamaan Jenniä ja Elvistä. Oli siinä kauppakeskuksen porukalla ihmeteltävää kun herra sai hepulin huomatessaan Elviksen, kauhea huuto ja kummallinen puuskutus alkoi, eikä loppua näkynyt. Moikkailun jälkeen suunnattiin metrolle, ja sitä kautta Jennille. Käytiin ihanan ilman vuoksi ihan vain kävelemässä puistossa kamerahan tietysti oli mukana.


Loppu aika vietettiin pulisten mukavia, ja harjaten näitä takkuturkkeja. Kynnetkin leikattiin, sain ne vedettyä tosi lyhyeksi, ei kuulu parkettiiinkaan sitä iänikuista sipsutus ääntä. Äänistä puheen ollen, saatiin Jenniltä uusi lelu Ruffelle, ja voi miten ihana se ton mielestä onkaan. Se on sellainen kuminen röhinäpossu. Antoi siis siksi pois, että Elvis ei siitä tosiaan tykännyt, ennemminkin ehkä pelkäsi. Viiden aikaa lähdettiin suuntaamaan takaisin omille kotikulmille. 
Pian olikin jo treenit ojangossa, jonne lähdin hyvin tyytyväisenä uuden keksintömme kanssa. Irtoamisongelmaan keksitytään nyt, eikä joskus. Leluista kun toi ei aina välitä hallilla, niin ollaan otettu käyttöön namipossu. Leikkasin pallonmuotoiseen kumileluun reijän, josta ängen palloon mielettömän kasan nameja, jotka saa sitten, kun on hakenut pallon. Pakko vaan käytää kaikkia ällötahmaisia nameja, ettei lentele ulos tuolta miten sattuu. Mutta ällötahmasta viis, lelu toimii!


Tehtiin vähän lyhyempää radan pätkää, johon sisältyi se ei koskaan käyttetty pöytä. Otettiin pöytä treeniä vähäsen, osasi olla ja odottaa. Ensimmäisellä kerralla tosin teki 2on2off kontaktit pöydältä maahan asti, hyvin olikin, mutta vähän väärä este. Sitten otettiin itse rataa. Ensin kokeilin lähteä oikealta puolelta, että olin valmiiksi sillä puolella minne halusin päätyä. Noh, Ruffelle se ei ollut loogisin linjaus, joten tiputti muurilta palikan kun teki äkkikäännöksen. Muuten meni nappiin ja meni tuohon pilkkopimeään pussiinkin, aika hyvä treenata tollasella, missä ei nää yhtään mitään, meneepä sitten ihan mihin tahansa pussiin kisojen tullessa. Toisella kerralla korjasin virheen ja otin vasemmalta puolelta, ja takaaleikkauksen puomille, tadaa, vielä paremmin. Otettiin vielä kolmas kerta, mutta ilman pöytää halusin lentävän palkan. Sitten hetkeksi jäähdyttelemään.


Toisena harjoitteena oli tämä kolmen esteen hyppyhärpäke. Tutustuessa tähän oli kaikilla erilaiset ohjaukset, mutta kaikki kuitenkin sitä mieltä, että täähän menee kuin vettä vaan. Kaikkien koirat meni putkeen vähintään kerran, kaikki paitsi yksi tiputtivat ainakin yhden riman, ja montakoha kertaa tätä pätkää loppujelopuksi otettiin?


Ruffen kanssa oli taas läheltä piti tilanne treeneissä. Kentän toisessa päässä treenasi keppejä kovaääninen koirakko, joka meni välillä putkeenkin. Tätä koiran kiljuntaa ja putki ääntä Ruffe ei siedä, enkä kyllä ihmettele. Ryntäsi siis sinne ja sai vastaansa astetta isomman koira, tuli kuitenkin kutsusta pois, vaikka haukkuikin koko matkan mun luokse. Tämän jälkeen oli kontaktin saaminen hiukan hankalaa, ja juoksentelikin ympäri kenttää, ja kävi tarkistamassa monesti, että eihän missään putkessa ole toista koiraa. Saatiin kuin saatiinkin kontakti takaisin, ja suoritettiin tämäkin harjoite yllättävän hyvin. Kaikenkaikkiaan treeneistä jäi hyvä fiilis, varsinkin ihan loppuun otetuista kepeistä, jotka tää yks veteli vauhdilla. Ensi treenit onkin jo torstaina, päätettiin antaa paikalle uusi mahdollisuus, mutta pysytään kovina. Sanellaan suoraa, että mistä tykätään ja mistä ei. Tehdään hommat meidän tyylillä ja otetaan vastaan vain rakentavaa kritiikkiä. Mutta tänän, ah tänään on meidän huilipäivä kera elokuvien ja Saulin.

Ciao!

16.10.2012

Tehis ja lääkäri

Sunnuntai iltana lähdettiinkin hallille TEHIS koulutukseen. Olihan sitä nyt pakko, oli oman seuran koulutus, ja hintakin tosi alhainen. Koulutus kesti 2 tuntia, mukana oli 6 koiraa, joten odoteltiin omaa vuoroamme yli 1,5 tuntia, mutta tehtiin siinä sitten haukkutreeniä, ja juteltiin vierustoverien kanssa, jota saankin kiittää kuvaamisesta. Treeniporukasta löytyi myös Mari koiransa Sentin kanssa, hassua nähdä heitäkin ihan livenä. Ollaan tosiaan heidän blogia seurattu ties mistä lähtien, mutta ei koskaan oltukaan tavattu.


Radan kokoaminen sujui minuuteissa, kun oli niin monta auttavaa kättä. Katselin rataa kauhulla jo rakentamis vaiheessa, ja vielä enemmän sitten rataan tutustumisen aikana. Onneksi tehtiin tätä pätkissä, sillä Ruffella ei ollut motivaatio jostain syystä kohdillaan. Loppujen lopuksi radalla ei sen kummempia ohjausksia tarvinnut, ja koska Ruffe ei ole putki hullu, oli A-putki erottelussa erilainen ongelma, kontaktit on nykyään niiiiiiiiin paljon kivempia. Edes pieni nytkähdys multa siihen suuntaan sai koiran sinkoamaan Aalle. Tätä ilmiötä on tallentunut videollekin, samoin meidän niistoharjoittelua ja irtoamis ongelmaa. Ainakin muistaa, että mitä pitää treenata, kun tota videota kattelee. Fiilis oli vähän apea radalla, kun Ruffea ei jostain syystä kiinnostanut treenata, kotona syy selvisi, pojulla oli masu vähän löysällä. Nyt on kuitenkin masu kunnossa!



Eilen käväistiin pitkään pitkitetyllä lääkärikäynnillä. Ruffella on siis tosiaan ollut ihottumaa masussa, ja etenkin kosteiksi jäävissä kohdissa, kuten jalkojen välissä ja kainaloissa yms. Lääkäri otti raappeet ton ihosta, mikä oli Ruffesta ihan kamalaa, piti kiemurrella ja pomppia mun syliin pöydältä. Sain sen kuitenkin rauhoittumaan, ja tehtiin parit temputkin samaisella pöydällä. Mitään ulkoloisia ei ole, joten kutinan syyksy todettiin lievä syysongelma. Kosteus aiheittaa ton ihossa tälläsen aknemaisen reaktion, joten shamppoo meni uusiksi, tilalle siis kaurashamppoota, joka ei sisällä saippuaa. Jos tilanne menee pahemmaksi, niin antiseptistä puhdistus geeliä, joka imeytyy ja vaikuttaa pitkään. Samassa syssyssä ostettiin Doilssia, nivelille ja sama auttaa tuohon turkinvaihtoon ja iho-ongelmaan. Innostuin vielä menemään apteekkiin ja ostamaan sitä tassurasvaa! Otettiin lukijoilta vinkkiä, ja kävin ostamassa valkovaseliinia. Ihanaa mömmöä onkin, kuivuu yllättävän nopeasti. Ja herra makoili kuivimisen ajan sylissä selällään, joten lattialle ei tullut mömmöisiä tassun jälkiä. Toimiva tuote, saas nähdä millainen ero on muutaman viikon kuluttua, otetaan pieni tehorasvaiskuuri.



Ciao!

14.10.2012

Voittaja on selvinnyt!


Ja mulla on suuri ilo kiittää kaikki osallistuneita, ja rehdisti pelanneita. Ihanaa, että tämän vuoden ''suloisin pentu'' kisaan osallistui näin monta hellyyttävää otosta. Kisoja tulee vastaisuudessakin olemaan, samasta tittelistä voi tulla kilpailemaan ensi vuonna, mutta ennen sitä on varmasti monen monta hauskaa kilpailua tulossa. Vielä suuren suuri kiitos osallistujille, ja kisaonnea seuraaviin kilpailuihin, pitäkää kamerat lähellä!


Äänestyspalkista jää tuohon yläreunaan riekkumaan meidän blogin uusi juttu. Nimittäin viikon kysymys. Vastanneiden kesken lähettelen välillä hauskoja ylläreitä aiheesta riippuen. Mutta nyt itse äänestykseen! Äänestäjiä oli yhteensä 482, joten tässä välissä olisi hyvä kiittää niitä äänestäjiäkin, kiitos! Osa valitettavasti kuitenkin äänesti omaa koiraansa monia kertoja, joten heidät olen laskenut ulos kilpailusta. Voitto on kuitenkin nyt selvillä, onkin ollut jo pidemmänkin aikaa.


Vuoden suloisin pentu on Labradorinnoutaja Manu!

Manu äänestettiin 120 kertaa, ja tämä riitti saavuttamaan suloisin pentu 2012 tittelin! Manulle lähteekin laatikollinen ylläri tavaraa menemään, omistaja on tuttuni Jenny, joten ehkä vien ihan henkilökohtaisesti perille. Onnea vuoden pennulle!

12.10.2012

Ponipoika ?

Sisko soitteli tänään ja pyysi mua tallille kuvaamaan, syyslomalla kun ollaan niin pakkasin koiran autoon ja lähdettiin liikenteeseen. Meiltä tallille on reilu 10 min matka, joten Ruffe viihtyi hyvin autossa. Aamusella olin leikannut Ruffelle muutenkin 'kuraluukki''-turkin, joten en tallin mutia pelännyt.


On talilla aina niin ihanaa, ainakin koiran näkökulmasta. Kaikkialla tuoksuu ihanalle, ja lattialle tippuneet kaurat on aivan ihania pikkunaposteltavia. Kuitenkaan yksin tallissa oleminen ei ole yhtään kivaa. Kaikkien hevosten turpia pitäisi käydä lipaisemassa, jos olisi jollakin jäänyt vaikka kauraa suupieleen. Ihmettelen, ettei tuo ole kenkää vielä saanut vaikka oonkin tuttujen talleille raahannut mukanani. Tänäänkin sai rauhassa nuuhkutella polleja ja kärryjäkin. Lantaan ei yllättävää kyllä törmätty, joten ei sitä päässyt nappaamaan mussutettavaksi, tästä olen kiitollinen. 


Kentällä kuvailin siskon ja arabitamma Miinan menoa, jolloin Ruffe odotti omassa renkaassaan kentän laidalla. Luuli ilmeisesti odottamisen ajan, ettei pääse tuolta itse pois, vaikka sinne itse menikin. Hääri siellä välillä ja istuskeli suurimman osan ajasta ihan nästisti, välillä piti haukahtaa, jos mamma oli liian lähellä hevosta. Ei tykkää siitä yhtään, että oon lähellä noita isoja otuksia. No, kamera kädessä ei kauhean lähellä tartte mennäkään, joten pysyin sen verran lähellä koiraa, että malttoi olla hiljaa. Miinan ja Hannan lopetellessa, väsättiin kentälle muutama hyppyeste ja pompittiin hetki. Kentällä on ihana pehmeä maa, niin sai Ruffekin vähän revitellä. Otettiin muutama välistäveto ja pakkovalssi, ja sitten tasapainoiltiin pienellä penkillä joka kentällä oli. Jos tätä voi kontaktien treenaamiseksi kutsua, niin niitäkin tuli treenattua, ihme ipana.


Ihanasti näkyy nyt toi syysluukki, masussa kauheen lyhyet karvat. Mutta eipähän ainakaan tartte pestä kokoajan. Koko päivä ei ihan pelkkää auringonpaistetta ja hauskuutta kuitenkaan ole ollut, vielä on kämpän siivous jäljellä. Ruffenkin voisin pestä, mutta en halua nyt tehdä mitään sen iholle, sillä on masuun ilmestynyt kummallista ihottumaa, tavallaan lähtee ihoa irti ja muodostuu hassuja kuvioita pienten paukamien kohdille joita on tosiaan nyt lähipäivinä ilmaantunut. Maanantaina aamusella sitten suuntana lääkäri, toivottavasti on kyseessä vain joku kosteudesta johtuva ihottuma ja saataisiin tähän jotain ihanaa rasvaa. Tästä mieleen, täytyy muistaa ostaa tassurasvaa! 

Onko teillä lukijat tassurasvoja, jos on niin mitä, mistä ostitte, millaisilla hinnoilla?

11.10.2012

Agilityä ja epäagilityä

Tiistaina oli taas ohjatut ojangossa, joihin suunnattiin ehkä maailman kaameimmalla ajokelillä ikinä. Kaikkialla oli ihan litimärkää ja mustaa, mitään ei kyllä kuskikaan nähnyt, mutta mummovauhtia päästiin perille! Hallilla onkin aina ihanasti valmiiksi koottu rata (käytetään samaa kuin edelliset), joten päästiin heti hommiin. Rataan tutustumisen ajan, sai kaikki tietenkin kuunnella Ruffen haukahtelua, enää en voi sanoa haukkumista, kun erään treeniläisen koira haukkuu kuin joku sitä pesäpallomailalla hakkaisi, pientä eroahdistusta ilmassa siis. 


Rata vaikutti aluksi ihan mahdottomalta ja olin ihan hukassa toisen esteen kohdalla. Päätin tähän kuitenkin treenata sylkkäriä. Mietin aluksi pakkovalssia, mutta tähän olisi kulunut paljon enemmän aikaa. Joten sylkkäriä hakattiin muutama kerta, sitä ei niin kauheasti ole Ruffen kanssa tehty. Ihan hyvin se lähti sujumaan muutaman kerran jälkeen. Mun ohjaus vaan takkuaa siinä, kun koiran vetämisen jälkeen heilautan käden aaaaaivan liian nopeasti esteen suuntaan, jolloin Ruffe aina komentaa kertaallee, että ''MIHIN'' mutta hyppää kuitenkin oikean esteen. Tämä on kuitenkin hidas tapa suorittaa ja ohjausvirhe, joten sylkkäri treeniä siis.


Mustalle putkelle tein takaaleikkauksen, jonka jälkeen huomasin, etten ehdi mitenkään mihinkään milloinkaan ennen koiraa. Joten treenailin valssin tohon väliin, joka oli ilmeisesti mulle ongelma. Vähän alkoi naurattaa, jos sain valssin tehtyä en osannutkaan enää keppien kohdalla käskyttää kepeille vaan jämähdin äimänä seisomaan, kunnes lopulta sitten kolmannen kerran jälkeen aloin nauramaan, että mikä mua vaivaa tänään. Isabellaakin hymyilytti mun ongelmat, ja tokaisi vaan että, ''hyvä että joku edes osaa nauraa itselleen!'' Jossain sentään onnistuttiin, sillä tuohon meidän kentän umpipimeään pussiin toi sinkosi ilman ongelmaa, ihana ipana. Vauhtia oli joissain kohdissa oikein kiitettävästi, ja putkijarrutukset tuli aina oikeisiin suuntiin. Lopuksi otettiin vielä kontakteja kun aikaa jäi, ihan mieletön vauhti! Muutamaan kertaan ei jäänyt kontaktille odottelemaan, mutta suurimmaksi osaksi jäi, mahtavaa.

Torstaina olikin sitten aika meidän uuden kurssin, joka todellakin loppuu todella lyhyeen. Paikka oli tehdashalli mikä ei mua yllättänyt, mutta lattia oli kylmää betonia, jonka päälle oli levitetty todella ohut kokolattiamatto. Jalathan koirilla tollasessa menee! Esteillä ei ollut siivekkeitä, vaan metallitangot, hyvähän se on treenata erillaisia esteitä, mutta siellä ei yhtään 'tavallisia' ollutkaan. Koiran kanssa piti odotella ulkona melkein 30 minuuttia kurssin alkamisen jälkeen, joten sain ihan kunnolla hölkätä että koira pysyi lämpöisenä. Joku älypää ampui raketteja viereiseltä pihalta, joita Ruffe onneksi ei edes säpsähtänyt. Onneksi on paukkuvarma koira. Joku oli myös nurmikolle jättänyt 'tuoreluita' joita toi tietysti nappas pimeydessä suuhunsa. Käskytin päästämään heti, kun näin että sillä jotain on. Niin paljon juttuja lukenu koirienmyrkyttäjistä, että putsailin ton suuta paniikinomaisesti tovin. Toivon todella, että ne oli jonkun autosta vahingossa tippuneet.

Vihdoin kun päästiin siis treenaamaan, oli kouluttuja täääysin erimieltä kaikesta, mitä meille ollaan ikinä opetettu. Ihanaa, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä, mutta pitäisi ehkä kuunnella sitä oppilaana olevaakin. Halusi opettaa meille kaiken alusta, ja monesti tiuski että mitään ei ilmeisesti meidän seurassa opetella kunnolla. Halusi mun myös olevan täysin mykkänä radan ajan, vetosi siihen että kai munkin ois vaikea juosta jos kokoajan joku huutaisi käskyjä. Itsehän siis sanon tasan kerran esteen nimen, ei kilju että ''putkee,putkee,putkee'', vaan kajautan kerran ''läpi'' ja se on siinä. Turhia en puhu, en myöskään huutele ''tässä,täällä'' ollenkaan, vaan ihan vaan tarpeelliset esteiden erottelu sanat. En ole agility kenttien änkyttäjä, eikä meille ole päässyt tuota ''tässä''-käskyn pahaa tapaa muodostumaan. Kiitin tunnista ja lähdin kotiin. Ensitöikseni pistin kurssin peruutusprosessin käyntiin, syytä en sen kummemmin ilmoittanut. Mutta en kyllä 225€ maksa 10 kerran kurssista, jos en saa siitä mitään irti.

ps. äänestys aikaa enää muutama päivä, kärjessä tunnista riippuen Manu tai Nella, hyvänä kolmosena toimii Koda. Vielä ehdit äänestää tai muuttaa äänestystäsi! 

8.10.2012

Viimeinen mahdollisuus äänestää!

Äänestys päättyy tänään !

 Äänestää voit oikeassa reunassa olevassa äänestyssarakkeessa. Kullakin pennulla on oma numeronsa, ja niillä voitkin siis äänestää suosikkejasi. Ihania kuvia on niin paljon, että äänestys on vapaata, voit äänestää niin monta kuvaa kuin haluat. Reilunhengen mukaan, ei kuitenkaan sitä omaa kuvaa sitten äänestellä eihän? Klikkaa siis ensimmäistä kuvaa, plärää kilpailijat läpi ja äänestä!































Oletko jo äänestänyt? Voit muuttaa mieltäsi samaisesta palkista. Kisaa saa ja kannattaa linkittää eteenpäin, enemmän äänestäjiä, enemmän mahdollisuuksia. Kiitos äänestäjille!