Toinen mahdollisuus

..siis viime torstaiselle agility kurssille. Juttelin kouluttajan kanssa useampaan kertaan meidän lopettamis mahdollisuuksista, ja siitä, että miksi haluaisin lopettaa. Pystyin rakentavasti antamaan kritiikkiä, ja sanomaan, että mitä en aijo tehdä ja miksi. On niin monta tapaa opettaa agilityä, ja meille on jo muodostunut omia tapoja, jotka toimii. Joten en nää syytä vaihtaa niitä. Tietysti olen avoin ehdotuksille, jos joku homma ei vaan toimi.

Pistettiinkin siis tassua toisen eteen, ja suunnattiin Koivuhakaan päin. Perillä pistin Ruffen autoon (jossa toi osaa odottaa tosi nätisti) ja kipitin sisälle kuuntelemaan ohjeistusta. Treeniryhmään kuuluu siis 4 koirakkoa, mikä on ihanaa kun aikaa on vain tunti. Koko poppoo koostuu naisista, poikaystävät hilluvat mukana, jos kuvaajaa tarvitaan. Ryhmästä löytyy toinen sheltti, jonka nimi ei multa tietenkään ole mennyt ohi, Yoda. Muitten koirien nimistä mulla ei sitten (yllättäen) ole havaintoakaan. Rotuina kuitenkin Mittelspitz ja toinen taitaa olla jonkin sortin spanieli.

Meillä oli tälle kerralle kaksi harjoitusta. Toinen oli tuo takaa kierto, me  hiottiin sitä siis ensimmäinen vartti. Koko ajan koitin lähettää kauempaa ja kauempaa esteen taakse, ja koitin ajoittaa käskyä oikein eli siis ajoissa. Alkoi kuin alkoikin irtaantumaan, ja teki töitä oikein kunnolla. Kertaakaan ei tullut ennen estettä luokse, mutta riman tiputti muutamaan kertaan. Rimahan siis oli todella matalalla, joten toi ei vaivautunut nostamaan jalkojaan, pöhlö kun on.

Tämän jälkeen treenailtiin keppejä. Ruffe meni siis ihan mainiosti, vähän hitaasti välillä, mutta muuten ihan loistavasti. Meillä oli etäpalkkaaja keppien toisessa päässä. Suoritettiin keppejä nyt pelkällä vihjesanalla, eikä mun kättä tarvittu ollenkaan, vau. Jos oikein muistan niin kahdesti tuli pois ennen aikojaan, joka johtui hötkyilevästä palkkaajasta, tähänkin saatiin muutos, joten pysyi hyvin kepeillä. Pujotteli hyvin, eikä sillä enää kauheesti ole merkitystä, että kummalla puolella olen. Koitin tehdä paikallajuoksua, että toi vähän irtois, mutta jäi tuijottamaan mua hölmistyneenä. Edelleen siis tarvitaan mielettömästä treeniä, että saadaan eteen irtoamista ja taakse jättöä toimimaan. Sivu irtoomisessa alkaa olla jo edistystä nähtävissä, ja käsi ei tosiaan ole tarpeellinen. Vau.

Jäi siis paremmat fiilikset tällä kertaa treeneistä, Ruffekaan ei ollut ihan ulapalla, kun ei ammuskeltu raketteja tai löydetty luita pensaista. Keskittyi ihan tosi hyvin, ja saatiinkin hyvillä mielin lähteä kotiin. Ei se niin kauheeta ollut, kun vaan jaksoi sanoa, että mikä on meille ehdoton ei, ja miten me ollaan treenattu ja tullaan treenaamaan. Ideoitakin saatiin, ja kotiläksyjä irtoomista varten. Nyt lähetään sateeseen, ja kohti Ainon kotikulmia, mennään yökyläilemään sinne. Ruffe saa pitkästä aikaa temmeltää Reetusen kanssa.

Ciao!