31.8.2013

Iltatokoilua

Toko kärpänen on päässyt puraisemaan pahemman kerran. Syyhyä netissä päivät pitkät etsien jotain kivaa kurssia, että pääsisi valvovan silmän alle viikoittain. Itsehän en mikään asiantuntija ole, mutta uskalla väittää, että tehdään monia asioita väärin. Jotain on kuitenkin tehty oikein, kun pikkuinen nauttii tokoilusta suuresti. Motivaatio on ollut kohdillaan ja on pystytty keskittymäänn käskyihin. Treenaamisessa on sellainen pikku mutta. Meidän seuruu on maailman kamalinta. Ei sitä edes seuruuksi voi kutsua. Erittäin väljää, välillä edistävää välillä jättävää, joka tapauksessa jäätävää katsottavaa. Jotain sillekin pitäisi tehdä, vaan mitä. Alusta varmaan pitäisi aloittaa, hohhoijaa.


Viime viikolla vihdoin saapunut ruutunauha ja tokokartiot pääsivät testin alle kotipihalla. Hyvin toimii, vaikka en saanutkana niitä värejä mitä halusin. Pojalle on alkanut selviämään ruudun syvimmät salat, ja haki sinne jo muutaman kerran ilman targettia. Taitava otus - aina välillä. On ruvennut selvästi kuuntelemaan enemmän, ja haukkumaan vähemmän. Ehkä käskyt on tullut selkeämmiksi, vaikka vielä vähän nytkynkin turhaan ja taputtelen omaa reittä - tästä muuten pitää päästä eroon.


Noudon kanssa ollaan edistytty roimasti. Lähtee heitetylle ja paikalleen viedylle hienosti ja tuo aina luokse asti. Ainoa mutta tässä on se, että tiputtaa mun jalkoihin kapulan. Eilen tehtiin muutama älyttömän hieno toisto niin, että kaveri oma-aloitteisesti toi kapulan sivulle, vaikkei istunutkaan - niin piti kapulan suussa. Mielettömien kehujen jälkeen tosin muisti enää itsekään, mitä oli tehnyt oikein.


Hypyn kanssa ei koskaan ongelmaa ole ollutkaan. Todella hienosti tekee ja odottaa käskyjä. Ei kertaakaan rynninyt yli ilman lupaa. Harmittaa vaan tuo hypyn korkeus, ja turvallisuus, mutta minkäs teet. Kerran kolahti polvi ylälautaan, eikä näyttänyt kauhean mukavalta tuntuvan. Tämän jälkeen yksi onnistunut toisto ja lopetus siihen. On se taitava. 


Jääviä liikkeitä tulisi treenata enemmän. Sekä maahanmenoa liikkeenä, sillä on alkanut taas menemään istumisen kautta, vaikka kertaalleen jo oppikin sukeltamaan. Siihen siis treeniä, ja oma ryhmä hakuseen. Onneksi pääsee valvovien silmien alle jo huomenna, kun mennään supertoko ringin kanssa kentälle hösöttämään. I-H-A-N-A-A! ps. Alkaa tuo karvaotus näyttämään sheltiltä!

30.8.2013

Ujot kamut

Tiistaina heräsin kuudelta ja suuntasin suihkun kautta hakemaan Morrista lenkkeilemään. Meidän matka kesi tuhottoman kauan, ja stressimatkaaja saikin totutella busseiluun oikein olan takaa. Onnekis kaveri ei voi pahoin, mutta selvästi stressaa tilannetta. Rauhoittuu pikku hiljaa, mutta jokaisen kiihdytyksen kohdalla pitää aina haukotella ja vikistä - ihan varmuuden vuoksi. Hyvin kaveri matkusti, ja pian oltiinkin Tyttiä hakemassa. Tässä vaiheessa huomautan, että kaikki kuvat on ottanut Hanna!



Molemmat näistä kavereista on jokseenkin yllytyshulluja tuon haukkumisen suhteen. Jos teinen tuhahtaa, niin kaverin pitää alkaa huutamaan heti. Saivatkin napakoita huomautuksia, ja näillä avuin oltiin hiljaa jos pyydettiin. Annettiin koirien mennä nätisti ohi, vaikka osalle piti haukahdella. Kumpikin koirista on maailman kilteimpiä, kovin vokaalisia vain. Osa koirien omistajista meni ihan toiseen laitaan, kun toi pikku Morris haukahti. Vähän nauratti tämä, sillä koira antoi kuitenkin kaikki innostuneisuuden signaalit, eikä tietoakaan agressiivisuudesta - ikinä.

Koirat pääsivät lenkin aikana uimaan! Tytti on vähän arkatassu veden kanssa. Kahlaaminen ja loiskiminen on kivaa, mutta uiminen on hiiiiiiirveä ajatus. Kymmenen heiton jälkeen Tytti meni vahingossa uimaan, kun loikkasi syvänteeseen. Pärskimällä tultiin takaisin ja vedettiin kuuluisat villishepulit pitkin rantaa. Morris hepuloi koko Tytin uittamisen ajan, ja oman vuoronsa tullen ei halunnut yhtään mennä veteen. Harjoiteltiin rannassa seisoskelua, ja tassujen kastelua, sekä lyhyt matka ihan uintiakin. Taitava tassuilija olisi, vähän tarvitsee vielä apua uinnin kanssa, meri kun on vähän pelottava. Liplattavat laineet ja kaikkea!



Lenkin loppu puolellä käväistiin vielä kääntymässä tyhjässä koirapuistossa, jossa parivaljakko pääsi leikkimään pallolla. Niillä synkkaa ihan älyttömän hyvin. Näiden kahden ystävyyttä olin harkinnut jo pidempään, sillä luonteet kohtaavat sopivasti. Molemmat hiukan säikkyjä, eivätkä tykkää muista iholla. Niimpä yhteistuumin antoivat tilaa, ja hetken päästä riekkuivat pitkin peltoja ja metsiä. Pallosta ei tapeltu, vaan sitä tuupittiin toisilleen leikinomaisesti. Morris ei hätkähdellyt edes Tytin leikkihaukkua, joka on välillä todella kuuluva. Ja Tytti puolestaan rauhoittui ekalla käskyllä, ''riittää''-sanasta on tullu sille intoistumisen käsky. Liian innostuneena pitää istua, tasata hengitys ja sitten saa jatkaa - kunhan on hiljaa.


Koirikselta käveltiinkin vielä vajaa 2 kilometriä viemään Tytti kotia kohti. Meillä oli siskon kanssa jo iiihan kamala nälkä, kun oltiin melkein neljä tuntia ulkoiltu näiden hulivilien kanssa. Niimpä suunnattiin Kontulan kiinalaiseen syömään, johon pikku Morrila pääsi mukaan. Sillä ehdolla, ettei juoksentele - tuumasi omistaja. Suureksi yllätykseksi ovesta ramppaavat ihmiset saivat jäädä haukuitta ja Morris makoili mun jalkojen päällä koko syömisen ajan. On se aika pätevä. Kamalasti enemmän heiluteltiin häntää kuin viimeksi, sieltä se itseluottamus tulee! Tytille extra kiitokset lempeästä luonteestaan, josta oli Morrikselle hirmuisesti hyötyä. Näistä kahdesta tulee vielä parhaat kaverukset.


Oletteko te käyneet koiranne kanssa ravintolassa?
Missä kävitte, miten teidä kohdeltiin, onko teillä vakkaripaikkaa ym.

Seuramestaruudet 2013

Viime viikonlopun seuramestaruuksista jäi yhdestä piiiiiiiiikku virheestä kiinni meidän seuramestaruus. Ei me huonolle hävitty ja oli mahtava kisapäivä. Tuomarina toimi virolainen Anne Tammiksalu, hyvin taipui suomikin vaikka viroksi osa ohjeistuksesta tulikin. Kielimestarina tämä ei minua haitannut. Molemmilla radoilla oli hyppyeste sarjat. Näissä ykkösillä unohtui säännöt usein, ja unohdettiin, että ihan sama millä niistä kolmesta töppää, niin pitää ottaa kaikki kolme uudestaan. Harmillisia hyllyjä siitä. 


Me kisaltiin siis ensimmäiseksi agirata, joka vaikutti ihan kivalta, osittain erittäin epäloogiselta. Kuitenkin menevältä. Töppäsin helpoimman kohdan minkä löysin, ja sain Ruffen ohittamaan yhden hypyn. Muutoin ei valittamista työskentelyyn, älyttömän hienot kepit. Kuumui taas kyllä perkeleesti, jalassa vähän mustelmia ja huosuissa reikä. Itselle muistiin, että oikeesti pyydä ne kontaktit. Siellä mä huitelen ja ihmettelen kun koirat tulee kontakteista läpi, no. Ei se kyllä ainakaan mitään käskyjä saanut, vaikka omatoimisesti puomin ottikin 2on2offina, aata taas ei. Tuloksena 5rv/-2,34


Toinen rata oli hypäri, josta ei kukaan selvinnyt kunnialla. Putkihullujen kauhu ja minun kuumuvan tirriäisen lempi juttu. Nauraen ja hölkätenhän toi rata meni, mutta mielettömän hyvä fiilis jäi. Ruffella oli vähän turhan kivaa, ja ensimmäisenä virheenä kolisi muurin palikat, jolle tultiin vinosta kulmasta. Seuraavaksi taidettiin tulla esteen ohi minun jalkaani, sitten ei haluttu mennä putkeen ja sitten mentiin esteen ohi, melkein maaliin. Ohjaus oli varmasti kamalaa, mutten voinut olla nauramatta toisen ilolle. Tuomariakin hymyilytti meidän meno ja tyytyväisenä juostiin kehuen maaliin. Hassu otus. Tuloksena, 20vp/, yllättävää kyllä kolme sekuntia ihanneajan ali!

Lyhyen kisapäivän (alle 2 h) jälkeen päästiin seisoskelemaan toisiksi korkeimmalle pallille, taas sinisen ruusukkeen kera. Taidetaan olla ikuisia kakkosia, kun näitä sinisiä härpäkkeitä alkaa kertymään yksi jos toinenkin. Ennen kaikkea ihana ja opettavainen kisapäivä, kiitos Roosalle hienoista kuvista, joita löytyykin lisää täältä. Mukava ku löytyy ammattitaitosta kuvausseuraa kaikille reissuillemme, arvostetaan kovasti!

29.8.2013

Putkipessi

Pessin viime viikkoinen vierailu oli ihana. Meillä vain jotenkin klikkasi. Ei tarvinnut kyseenalaistaa minun auktoriteettiä, eikä koroteltu ääntä kuuroille korville. Me oikeasti tehtiin töitä ja saatiin tuloksia. Positiivisella asenteella, nameilla ja hihkumisella, sai tästä aussista putkikaverin itselleen. Hannalle kiitos ihanista kuvista, paras isosisko - kun jaksaa näitä mun touhuja katsella.


Suureksi ilokseni Pessi hoksasi homman, vihdoin! Ja suostui menemään mutkaputkista ym. Pessiä jostain syystä kummastuttaa putki ihan urakalla, joten jouduttiin aloittamaan rengasharjoittelulla. Tämä sujui yllättävän hyvin, ja pistinkin putken sitten suoraksi sille. Mitään käskyjä ei otettu, vaan odotettiin koiran tarjoavan käytöstä. Muutaman toiston jälkeen sanottiin ''Putkeen'', kun Pessilä oli jo menossa. Näin yhdistyi käsky, ja opittiin uusia juttuja!



Palkaksi hienosta liki tunnin kestäneestä leikkimäisestä oppituokiosta, pääsivät pojat yhdessä juoksemaan sänkkärille. Tämä on se ihana vaihe sysksytä, kun vielä jossain voi lenkkeillä. Kun metsiin on tullut jo hirvikärpäsiä, eikä peltoja ole vielä kynnetty. Ai ihanaa. Silti pojat löysivät kaikki mutakot, jotka piti harata läpi. Kuka näitä saakelin valkojalkaisia jalostaa? Naurattaa aina lenkillä tämä sukan värin muutos. 


Olen kauhean tyytyväinen siihen, miten Pessin kanssa jotenkin saatiin todella yhteinen sävel. Tästä on niin hyvä jatkaa, ja ensi kerralla otetaan treeniin mukaan hyppyjä, ehkä kontaktitreeniäkin. Ihanaa, että tästäkin saa itselleen aksakaverin ja näinollen hänkin saa paljon mielekästä tekemistä, sekä aivojen aktivointia. Olen siis kerrankin tyytyväinen itseeni, ja siihen miten rauhassa kykenin toimimaan, vaikka toinen on ihan hepulissa. Hepulointi toki oli sallittua, onnistuneen suorituksen jälkeen. Taitava Pessi.


Hoitokoiratoiminta on sekä minulle, koirille, että omalle Ruffelleni antoisaa. Ruffe on toiminut mielettömänä esimerkkinä ja kovaa tahtia matkalla koiraterapeutiksi, ainakin näin epävirallisesti. On käsittämätöntä, miten Ruffe osaa rohkaista ja kertoa hoitokoirilleni asioita, joita minä en osaisi viestittää. Ruffelle nämä kaverit ovat korvaamattomia, ja suuri rikkaus. Erinlaiset, rotuiset, kokoiset, luonteiset, pelkoiset koirat ovat tehneet Ruffesta sellaisen kuin se on, ei täydellinen ehkä muille, mutta minulle - juuri se oikea.

27.8.2013

Heppatytöt

Viikonloppuna Tytti pääsi tallimaisemiin ekaa kertaa minun kanssani. Omistajan huolista huolimatta tyttö pärjäsi mainiosti. Hevosille ei tarvinnut haukkua ja muutkin tallilaiset saivat tehdä työnsä rauhassa.


Olen tyytyväinen ja todella yllättynyt, että ainoat haukahdukset tuli yllättäen kulman takaa tulevalle heppalikalle (jota piti tämän jälkeen pussailla?) ja silloin, kun ilkeä hoitotäti laittoin tytön kiinni tolppaan alle minuutiksi, kun piti auttaa jalustimien kanssa sotkussa ollutta siskosta. Muutoin oltiin hyssytihys. Ja vaikkei Tytti olekkaan haukkujen kuningatar, on sillä sen verran kova ääni, että on aina plussaa jos tyttö osaa olla hiljaa - vaikka vähän stressaisikin. Paljon saikin pusuja ja palkkaa hiljaisuudesta, ja ollaan tervettuleita uudellekin tallireissulle.


Maastoilu sujui mukavasti tällaisen isomman kaverin kanssa. Lenkin pituus taisi jäädä johonkin kolmeen kilometriin, varmasti allekin, mutta aktiviteettiä riitti. Piti kummastella hevosen kavion kopsetta ja väistellä kammottavia saniaisia, jotka olivat varmasti tulleet kaappaamaan meidän pikkutypyn. Kiitettävin arvosanoin selviytyi likka näinkin vauhdikkaasta hevosen perässä juoksentelusta ja odottelusta. Rautaiset hermot kasvattanut Tytti ansaitsee ehdottomasti tallikoira-nimikkeen, sillä tätä likkaa on miellyttävä ottaa mukaan. Kunnioittaa satakiloisia eläimiä kauempaa, ja silti tiedostaa niiden olemassa olon - taitava likka.


Tallin jälkeen eksyi Tytti vielä katsastamaan siskon kisuja, joista toinen tervehtii jo hienosti koiria. Nuorempi pysyttelee mielummin korkeilla tasoilla, kun Nipa-kolli kiehnää vieraissa. Tytti kuitenkin pelkäsi kisujen tuijottelua, ja näinollen pysyi oma aloitteisesti kahden metrin etäisyydellä. Pienempiäkin pitää kunnioittaa, tämän hoksaa isovillis. Taas olen kamalan tyytyväinen ja iloinen meidän yhteisestä illasta, kokemusta rikkaampana vietiin heppatytti kotiin hymyssä suin.

Onko täällä tallikoiria?
vuokraatteko/omistatteko itse polleja.

25.8.2013

PEVISA !

Perjantaina käytiin tekemässä muutamat tutkimukset, vainoharhaisen aksamamman vuoksi. Eläinlääkäriasema Ahmassa, oli taas ryhmikset, niinkuin joka kuukausi. Paikalla oli imatralta tulleet Sarkasen lääkärit, sekä röntkenissä venäläistaustainen Andrzej Suchodolski. Muistin jo viime kerralta, että Miehisempi Sarkanen ei ihan minun mieleeni ollut. Housut roikkuivat putkikorjaaja tyylillä hiukan matalalla ja asiakas palvelu... no sitä ei ainakaan ollut minun kohdallani. Tälläkin kertaa sama homma, paitsi että nyt piti puuttua minun koulutustapaani. ''Ei sitä koiraa tarvitse kehua, hyvin se pysyy siinä pöydällä.'' - nimenomaan. Tottakai minä kehun toista, kun antaan tuntemattoman miehen kopeloida silmät läpi kummallisilla laitteilla täysin mukisematta ja paikallaan. Damn right, I will! Siskon kanssa molemmat kihistiin aulassa aiheesta pidempikin tovi, ei ollut Sarkasen paikka sanoa milloin kehua ja milloin ei.


Itse tulokset olivat kuitenkin hyviä! Sydämmenkuuntelussa ei todettu mitään poikkeavaa, oikea urheilija. Erittäin terve ja laadukas sydän siellä pumppaa, ja kuulemma vielä pitkäänkin. Sivuäänistä olin huolestunut, mutta turhaan, terve kuin pukki. Silmissä aika oletettava tulos, molemmat silmät terveitä, ei perinnöllisiä silmäsairauksia. Oikeassa silmässä Diatchis, eli ylimääräisiä ripsiä. Kaksi taisi olla. Tämä olikin jo tiedossa, ei vain oltu virallisesti tutkittu aijemmin, kun ei pentuna näitä näkynyt. Silmähän siis oireilee välillä, kutisee ja näin edespäin, vuotaa välillä kirkasta nestettä, muttei häiritse tuon menoa lainkaan. Voisin nyt kuitenkin ripset paikannettua nyppäistä ne pois, jaiks. Toivottavasti en puhko herran silmiä tässä operaatiossa.

Nukuttaminen on aina yhtä kamalaa, vaikka tällä kertaa vähän naurattikin tuon kaverin kuukahtaminen. Muilla koirilla samassa huoneessa meni ainakin triplasti enemmän aikaa, ja virtaa olisi silti riittänyt. Ruffelle annettiin pienempi annos kuin pitäisi, ja silti se sammui ensimmäisen kymmenen sekunnin sisällä. Heräämössäkin tämä kaveri oli vielä ihan pihalla, ja sai herätellä oikein kunnolla, kun ei adredaliinipiikkikään tuntunut hemmoon tehoavan. Siellä me sitten seilattiin jalat ristissä kohti bussipysäkkiä, kovin hitaalla temmolla, raasu.


Vielä viimeinen osa oli kuvauttamatta, nimittäin selkä. Selässä ei ollut mitään vikaa, ei ylimääräisä nikamia tai puuttuvia osasia. Ei kiertymiä tai kaartumia, ja notkoakaan ei löytynyt. Olen todella iloinen, että koira on nyt kokonaan kuvautettu ja tutkittu terveeksi kaikin puolin. Tuossa samalla juteltiin noi lonkat läpi, eikä ole muuttuneet yhtään viime kuvauksista, joka taas on vahviste sille, että B/C lonkkaisen kanssa voi harrastaa ja kisata. Vainoharhainen kun olen, niin piti sitäkin taas kysellä. Oi että mulla on hyvä mieli, eikä tule enää Sarkasia ikävä. Toivottavasti löydetään toinen hyvähintainen ryhmispaikka, jos jotain vielä pitää tutkia. Näitä saa muuten ehdotaa!

Mitä osia teidän koiraltanne on kuvautettu?
Ja mitkä kuuluvat teidän rotunne pakollisiin jalostustutkimuksiin ym.

24.8.2013

Ekat mätsärit

Niin siis tänä vuonna oikeasti ekat märsärit Ruffen (ja Morriksen) kanssa. Nämä olivat PiskiTiskin mätsärit, joihin oli ennakkoilmoittautuminen ja maksimiosanotto 10 koiraa per luokka. Oikeasta virkistävää osallistua tällaisiin aikataulutettuihin mätsäreihin. Joissa ei tarvinnut odottaa kahdeksaa kymmentä koiraa arvioitavaksi. IHANAA. Mukana menossa oli sisko, jonka käsialaa nämä kuvat ovat. Kiitos hänelle!


Keli oli loistava, aurinkoinen ja tarpeeksi viileä. Morriksella taisi alkupeleissä olla vähän kylmä, kun vipatti ihan kamalasti takakoipia. Saikin hetken istuskella sylissä, kun maa oli kostea ja viileä. Me tullaa oikein hyvin toimeen, ja auktoriteetti on kohdallaan. Nyt jo hiljettiin jos sanottiin ja odotettiin kun käskettiin. Aika pätevä kaveri se on. Stressihaukkuja tuli vain silloin, jos jotain odottamatonta tapahtui. Kuten äkkinäinen ulahdus läheiseltä basenjilta tai pentutapausten ärinäpurinaleikit. Muutoin saattoi jo olla hiljaa pidemmän tovin, ja nauttia maisemista. Kaikenäköistä sai pikkuinen sietää, niin muilta koirilta kuin meiltäkin. Lääpittiin toisen hampaat ja korvat läpi, sekä naurettiin kippurassa sen pupukorville - ihana otus.


Itse mätsärit sujuivat supermallikkaasti! Toi osasi esiintyi niin hienosti, etten olisi enempää voinut pyytää. Kehässä ei tarvinnut namittaa lainkaan ja seisotuskäsky oli hallinnassa. Hihnaa vastaan ei pullikoitu ja polvetkin saivat jäädä hampailta rauhaan - ihan hölkätessäkin. Kymmen koiran seasta siis 4, mukaan lukien meidät, pääsivät punaisten kehään. Näistä neljästä me oltiin se, jotka tipahti kehästä ulos. Harmitti, sillä toi ei ole koskaan esiintynyt noin hyvin. Tolla tukalla en tosin ihmettele. Se mitä taas todella ihmettelen, on se, miten täydessä tukassa oleva hyvin esiintyvä sheltti sai sinisen nauhan, eikä sijoitusta. Rasismia aistin mä, vaikka tuomarilla olikin itsellään sheltti.


Huonona häviäjänä katselin kateellisena hervottoman kokoisia pystejä, ja totesin, että olen silti äärettömän tyytyväinen Ruffen esiintymiseen, vaikkei se tänään riittänytkään. Palkitopalleille päätyi kaksi kulttista ja rhodesiankoira. Me tosissaan oltiin isojen koirien kehässä, koska ton kisakirjassa lukee 40cm, ja se todella oli raja. Eipä tuo haitannut, hyvää siedätystä tömistykseen ja isoihin ääniin. Olen äärettömän ylpeä tuota junnustani.


Kun ei bissiin päästy, niin aijottiin suunnata kotiin, kunnes hoksasin, että hyödynnän heti tuon pöytätilanteen Morriksen kanssa. Niimpä saatiin tuomarilta kopeloitia ja totuttelua tällaiseen tilanteeseen. Hetken taputtelun jälkeen sai Morris syötyä namejakin tuntemattoman kädestä ja hienosti hyväksyi hampaiden katselun ja korvatsekkauksen. Todella mukava, että saatiin Morriksen kanssa tällaista kokeilla ja kokea yhdessä. Mukava päivä poikien kanssa auringossa, ai että. Pitää varmaan useammin käydä mätsäreissä! Punaisten nelonen tällä kertaa siis ''sijoituksena'', samaan on hyvä pyrkiä isommissakin piireissä.


Milloin te viimeksi kävitte mätsäreissä?
Missä luokassa, millaisin tuloksin ym.

22.8.2013

30V

HSKH'n 30v synttäreiden kunniaksi oli tämä juhlaviikkomme täynnä ohjelmaa. Erinlaisia lajiesittelyitä, kisoja ja hauskanpitoa. Yhteenkään lajiesittelyyn en töiltäni ehtinyt, mutta putkiralliin kuitenkin. Ehkäpä siksi, että olin ratahenkilökuntana duunissa ja siitä oli helppo hipsiä startille.



Kolme starttia, ajoin 42sec, 45sec ja yksi hyllytys. Hienosti pieni teki töitä, vaikka mulla onkin käsi hajalla ja ohjaus tuntui vaikealta. Hyvin siis siesi minun vikojani, ihan käsittämättömällä radalla. Perkelettä ja helvettiä kuului radalta useasti sillä ainoa looginen juttu tällä radalla oli se, että ylhäältäpäin kuvattuna rata muodosti ''30V'' printin.


Kivasti Ruffe odotti lähdössä ja teki duunia ihan nätisti. Jalkaan tuli vain kertaalleen tuuppaamaan, huonon ohjauksen takia - ja ilman mustelmaa tällä kertaa. Hauskaa meillä oli, vaikka mun ranne onkin nyt entistä huonompi. Hupsista.

MR. Morris

Täytyy tulla hetki hehkuttamaan uutta hoitokoiraa. Tässä siis valloittava perunkarvaton Morris - jolla siis on karvat. Morris tuli minulle siis sosialisoimaan ja viettämään kahden keskistä aikaa, joka toivottavasti auttaisi arkisiin pikkupulmiin. Kaverilla on vähän heikko hermorakenne, mutta oppii nopeasti hallitsemaan uusiakin tilanteita, eikä jää kammoamaan. Pätevä toveri.


Säkää ja painoa ei tältä kaverilta kamalasti löydy, mikä tekee hänestä ainoan taskurakettini. Isovillikseen ja aussiin verrattuna ihan virkistävä kokemus, vaikkei heissä tietenkään valittamista! Hauska oppia toimimaan aremman ja ehkä lievästi ennakkoluuloisen pikkukaverin kanssa, jolle on tehty kotona hyvä pohja perustaitoihin. Käskyjä kuuntelee hienosti ja ilman remmia kirmaa nätisti. Ei edes lenkkeilijät kiinnostaneet, kun oli viiden koiran lauma ympärillä. Leikkiseuraksi eksyi siis minun pentuaksa ryhmäni, jotka pääsevät näitä hoitokoiriani aina todistamaan tosi tilanteissa.


Olen kamalan iloinen, että Morriksen kotiväki etsi hänelle uusia tuttavia. Todella erinlainen kuin muut hoidokkini. Tästä päivästä on hyvä jatkaa, shokkihoito tehty ja todettu päteväksi oppijaksi. Lauantaina tämä söpöys pääsee mukaan mätsäreihin seuraherraksi. Vaikka varmasti pärjäisi paremmin kehässä kuin meidän karvakauhistus. Lauantaita innolla odotellessa, tämä herra on mainio.

Löytyykö täältä taskukokoisia kavereita?
Minikokoisia aksakoiria, tai laukkujen täyttäjiä ym.

18.8.2013

Paimenia kaikki

Mukava sunnuntai lenkki Iiron ja tämän sakemannipennun Teukan kanssa. Reipas nuorimieshän Teukka on, 14 viikkoinen ja valtava! Väritys on sangen mielenkiintoinen, tulee vielä uhkeatukka toiselle.


Manailustani huolimatta pääsi Ruffe vielä uimaan, ja hirvikärpäsiltäkin melkein vältyttiin. Kolme taisi löytyä meistä yhteensä. Ruffen menoa ei hiukan viileä vesi haitannut, kuumuu kovasti montulle päästäessä. Kamalaa miten innoissaan tämä entinen vesifoobikkko voi olla. Outo otus! Viimevuotinen chomperin lelu on jostain löytynyt, ja päässyt veteen asti - kelluu muuten hyvin! Todella lituska lelu, ettei ole suu (ja keuhkot) täynnä vettä.


Ruffe oli taas onnensa kukkuloilla, kun pääsi nuotamaan lelujansa. Tukkaa on tullut selvästi lisää, kun muodostaa jo raitojakin! Teukka ei uimaan asti uskaltanut, mutta ihan loistava kahluri se on. Mielettömällä vauhdilla pistää menemään, jos jonnekin haluaa. Lelua ei yrittänyt Ruffelta viedä, kun tätä kaveria ei opeteta noutamaan - sattuneesta syystä. 


Mukava kaksituntinen kului siis näiden tyyppien kanssa, uiden ja lenkkeillen. Matkaa kertyi 4.45 kilometriä, jolla sai kyllä molemmat ihan uuvuksiin. On se seuran kanssa lenkkeily rankkaa, kun pitää aina mennä toisen perässä ja juosta edestakaisin, ristiin rastiin ja toista vastaan - tai päin. Toivottavasti nämä eksyisi useamminkin lenkkiseuraksi, ennenkuin me eksytään heidän rantatonttinsa jäille kävelemään - mikäs tässä talvea odotellessa.

Löytyykö meidän lukijoista näitä suurempia paimenia?

15.8.2013

Lajina DOBO !

Monilta on tullut mieeeeletön määrä kysymyksiä doboa koskien. Tätä pidetään jännänä uutena lajina, niinkuin se onkin. Meille se on niin arkea, että unohdan aina kirjoittaa doboilusta! Nyt kuitenkin vastaan kaikkiin teidän kysymyksiinne tässä postauksessa. Tätä postausta seuraa uudet kysymykset, joita on herännyt henkiin tätä lukiessa -  sekä kuinka aloittaa kotona dobo postaus! Miltäs kuullostaa?

Mikä ero on tavallisella jumppapallolla ja dobopallolla?

Sen lisäksi että näillä on visuaalinen ero, niin ero näkyy myös koirassa. Ensimmäisenä haluan kuitenkin nostaa pinnalle sen, että ihmisten jumppapallo ei ole turvallinen koiralle. Sitä ei ole niille luotu, ja voi aiheuttaa erittäin vakavaa vahinkoa tai hajota koiran kynsiin. Oikeilla välineillä pääsee siis pitkälle. Dobopallon on munan muotoinen, joka antaa koiralle mahdollisuuden olla pallolla kokopituudellaan. Näinollen vaikeustasoa voi muuttaa myös sillä, mitenpäin palloa pidellään. Ero on huomattava koiranlihaksiston kannalta, enkä missään nimessä suosittele jumppapallon käyttämistä. Vaikka niitä saa kympillä honkkarista, on parempi säästää muutama kuukausia ja ostaa kunnon pallo - joka kestää ja kestää.


Voiko iso/kääpiö koira harrastaa doboa?

Tottakai! Minkä tahansa kokoinen ja rotuinen koira voi harrastaa doboa. Mikäli koiralla on löysät nivelet tai muita vammoja, niin juttelethan lääkärisi kanssa asiasta ensin. Ainoat esteet harrastamiselle ovat erinlaiset vammat ja vauriot.

Mitä tasapainotyynyllä tehdään?

Tasapainotyyny on suunniteltu helpompaan harjoitteluun - niin siis lihasten kannalta. Tällä tehdään tasapainoharjoituksia, niin koira kuin ihminenkin. Tämä on aivan ehdottoman loistava tassujen aktivoija. Tokokoirille liikkuvaa takapäätä, ja agilitykoirilla poistaa etupainoisuutta. Tällä voi myös harjoitella uusia temppuja, sekä kontakteja. Pienimmät koirat mahtuvat tähän kokonaisuudessaan, joten niille se käy ikäänkuin pallosta - mikään ei kuitenkaan korvaa pallosta saatavaa haastetta. Näilllä voi tehdä mitä vain ikinä mieleen tulee, niin yhdellä, kuin useammallakin. En kuitenkaan suosittele pinoamaan näitä päällekkäin. Tasapainotyynyjä on yhtä kokoa, 40cm halkaisijalla.


Mihin dobo vaikuttaa?

Tämä on kamalan laaja kysymys. Niimpä vastaan tähän yksinkertaisesti. Dobo vaikuttaa kaikkeen. Se parantaa teidän välistä suhdettanne huomattavasti, lisää luottoa koiralle. Lihaskunto kasvaa, niin koiralla kuin omistajillakin. Lihaksia voi myös venytellä pallolla, joten omistajatkin sanokaa hyvästit selkäkivuille. Dobo vaikuttaa arkeen positiivisesti ja antaa uutta energiaa ja tekemistä.


Mitä puolipalloilla tehdään?

Puolipallot kuuluvat myös tasapainoharjoituksiin. Puolipallot ovat koiran tassua isommat pallon puolikkaat, jotka voi asettaa lattialle kummin päin tahansa. Kun tasainenpuoli on lattiassa, on harjoitus helpompi koiralle. Täsä voi tehdä kaikilla neljällä jalalla, takajaloilla tai etujaloilla. Hyvä harjoitus on ristiseisonta näitten päällä. Eli koiran vasemman etujalan ja oikean takajalan nosto samaan aikaan, jolloin koiran tulee hakea keskipisteestään tasapaino. Agiliitäjille hyvä taito! Puolipalloja on vain yhtä kokoa.




Mitä hyötyä ihmiselle on dobosta?

Doboilu vahvistaa ihmisen syviä lihaksia, joita on muutoin vaikea muokata. Parantaa ryhtiä ja lisää energiaa suomen masentavaan pimeyteen. Tämä on myös mukavaa tekemistä samalla kun katselee telkkaria - nyt ei voi kukaan väittää, ettei olisi aikaa treenata itseäänkin välillä. Dobosta saa lempeää lämmittelyä, niinkuin rääkkitreeniäkin. Pallolla lihasten rentouttaminen on mahtavaa, ja poistaa tehokkaasti jumeja. Ja tietenkin tämä syventää sinun ja koirasi välistä suhdetta.

Mistä saan dobotarvikkeita?

Dobotarvikkeita voi tilata koulutustarvikkeen sivuilta. Tai hakea Koirakoulu Kompassin tiloista, Konalasta. Muualtakin varmaan saa, tämän olen todennut luotettavaksi lähteeksi, joilla on toimitusajat ja palvelu kohdallaan! psst, täällä pidetään myös dobokursseja.

Minkä kokoinen pallon pitää olla?

Pallon koko riippuu koiran koosta. Pallon tulee olla minimissään 10cm koiran säkää korkeampi. Palloja löytyy 35, 45, 55, 65 ja 85 senttimetrisinä. Meidän Ruffe on 38cm, joten sen pallo olisi minimissään 48cm, joten otettiin pallo koko 55cm. Pallon suuruus ei haittaa, ja näin sillä on helpompi itsekin harjoitella. Pienempiä palloja varmasti löytyy jostain, mutta niille on aika vähän tarvetta. Enkä tiedä ketään, joka treenaisi itse jollain 35cm pallolla. Lyhyesti: ottakaa aina mielummin isompi - kuin pienempi.




Pitäisikö käydä dobokurssi ensin?


Jos kurssille meneminen tuntuu siltä, että 'pitää' tehdä jotain. Niin on väärän lajin parissa. Kurssit on erittäin antoisia ja mukavia, joilla pääsee hyvin vauhtiin ja lajiin sisälle. Ohjaajat huomattavat vääristä asennoista, jotka voivat aiheuttaa ongelmia jatkossa. Esimerkkinä se, että polvien ja muiden nivelten tulisi aina olla rentoina - on se meille ihmisille vaikeaa. Niin kamalasti kun tykätään pistää niveliä lukkoon. Suosittelen siis kurssia, mutta dobon aloittaminen kotona ei ole kovin haastavaa, kunhan kuuntelee muita harrastajia ja kysyy rohkeasti. Mikäli aloittaa kotona, on kirja pakollinen. Sillä mielikuvitus loppuu kesken, samoin tuppaa jäämään tietyt vaiheet välistä.

Onko dobo kisalaji?

Dobo ei ole kisalaji. Se on puhtaasti harrastus pohjalle tehty yhteinen liikuntamuoto. Dobo esityksiä kuitenkin pidetään, kun yritetään nostaa ihmisten tiedostusta tästä lajista. Nämä ovat hauskoja esityksiä, joissa ei paineelle ole tilaa.

Jäikö vielä kysyttävää?
Me vastataan mielellään syventäviin ja askarruttaviin kysymyksiinne :)

14.8.2013

Yritys on kova

Haluaisin sanoa, että me ollaan treenattu ahkerasti, mutta valkoisiin valheisiin en ryhdy. Meillä on mielettömän kivaa aina kun treenataan, tunnelmaa on hiukan latistanut liika kuumuus ja ehkä mun kilpailuvietti. Ruffehan ei ole mikään luonnollinen frisbeelahjakkuus - juuri siksi haluan tämän opettaa. Koppeja ollaan yhteensä saatu noin 10 puhdasta ja muutama sellainen läheltä liippasi koppi. Suurimmanosan ajasta en osaa heittää - sivuseikkahan tämä on, eikö?


Saulin uuden asunnon luona Arabianrannassa on upeat maastot. Siellä ollaankin siis muutamat illat treenailtu ja jossain ollaan edistyttykin. Meillähän heitot on lähteneet liikkeelle siitä, että Ruffe kiertää mun takaa, saadakseen hyvän suoran linja ja vauhtia. Tämä ei yksinään riitä, jos minä viskelen vinosti - niinkuin tavallista.


Ollaan kopiteltu ''käsikoppeja'', joissa rohkaisen sitä nappaamaan kiekon mun kädestä reilusta hyppykorkeudesta. Käsky 'koppi' on sille jo tuttu, sillä kaiken muun se saa kopilla kiinni, paiiiiitsi frisbeet. Kovia on edes yritä ottaa, enkä ole tähän pakottanut. Jos se tuntuu ikävältä, niin ei sitten tehdä. Pikkuhiljaa olen käyttänyt kovempiakin kiekkoja, ja näillä puolipehmeillä on ottanutkin koppeja, kunhan vauhti ei ole kova.


Uusin kiekkomme on BF'fän peruskiekko, pehmeä. Koko on meille sopivampi, sillä toi tunaroi niiden normaalien kiekkojen kanssa jalkoihinsa. Ei pysy yhtään hallinnassa ja sillä palaa hermot hommaan täysin. Ihan ymmärrettävää, kun kiekko osuu melkein maahan. Nämä pienemmät on tolle helpompi, mutta mä en tosissaan osaa näitä käsitellä. Heittotekniikka kurssia tarviisin, enpä ole sellaiseen vielä törmännyt. Pitäisiköhän käväistä joku frisbeegolf-kurssi?


Toivottavasti meillä riittäisi aikaa treenailla enemmänkin kiekkoilun parissa, sillä molemmat tykätään kovasti. Nuo koppaamiset haluaisin kuntoon, sillä kaikenlainen temppuili kiekon kanssa menee jo. Käsirenkaasta hypyt, selänpäälle tulot ym. Vielä kun kiekon saisi kiinni, niin olisin maailman ylpein mamma. Täytynee tämän flunssan jälkeen kiiruhtaa ulos naksuttimen ja lörtsykiekkojen kanssa - meistä vielä tulee jotain!
Onko teillä kiekkokoiria?
minkä rotuisia/tasoisia, blogit saa linkata!

12.8.2013

Mitä nuoret tekee viikonloppuisin

Viime viikonloppu on jälleen erittäin hyvä esimerkki siitä, miten saan kaikesta tehtyä koira-aiheista. Koko viikonloppu sujui karvakuonojen parissa, eikä mulla ole valittamista. Että kuitenkin pysyisin järjissäni, niin Nea tuli pitämään mulle rotia tämän homman kanssa. Ei pahemmin onnistunut, herättiin kuitenkin aamu kahdeksalta lenkille, katseltiin aksavideoita ja luotiin uusia barffaustaulukoita - hohhoijjaa. En siis ehkä ole se, ''tavallisen nuoren vklp''-esikuva. Onneksi, sillä en voi kuvitella parempaa tapaa viettää viikonloppu.


Tässä siis meidän ryhmärämä. Dansu ja Nea tulivat koko viikonlopuksi, samoin Tytti ja Pessi vain lauantailenkille. Ruffe automaattisesti oli kamalan iloinen, kun sai näin paljon ystäviä ympärilleen. Tulee aina maailman paras fiilis, kun näkee Ruffen leikkimässä muiden kanssa. Sillä vaan on niin hauskaa, ja se, että voin tarjota sille näitä uusia koirakavereita monia ja usein. Kovin erinlaisia kaikki. Tämä on tehnyt Ruffesta tasapainoisen kaverin, vaikka omia nakkeja pitää edelleen puollustaa, lihapullia vielä vähän enemmän.


Hakiessani Tyttiä, oli minulla aikaa bussissa ronklata toista läpi. Löysin muutaman takun, jotka suunnittelin selvittäväni heti kotiin päästyäni. Toisin kävi. Läpiharjaus, pesu, kunnollaharjaus ja kampaus. Sitten tassut saksin ja trimmerillä, samoin vähän korvia. Hauska puuhastella turkkirodun parissa, ja herranjumala, että vie aikaa! Tytillähän siis kotitukka, jossa pitkää vai tassuissa. Näitä en saanut mihinkään 'näyttelykuntoon', mutta auki kuitenkin. Tytillä on huomattavasti pehmeämpi tukka, kuin muilla tapaamillani villiksillä. Menee takkuun alta nanosekunnin. Tähän sain kuitenkin kaikkeen yhteensä kulumaan kuutisen tuntia - enkä ottanut ihan viimeistellyistä tassuista edes kuvaa. Hyvä minä!


Koitti lauantai aamu ja kello herätti kahdeksalta. Sängystä ylös ja nameja pilkkomaan. Pessi saapui yhdeksältä, jolloin napattiin koko remmi mukaan lenkille hiekkakuopille. Ensimmäiset kaksisataa metriä pysyttiin tiellä, josta tietenkin eksyttiin ojan toiselle puolelle - peltoon. Koirista on mielettömän hauskaa leikkiä siellä. Tytti ja Pessi näkevät viljan yli, toisinkuin nämä hiipivät hyökkääjät. Hulvattoman näköistä menoa.

Onneksi osaavat pienemmät asettaa rajoja, eikä ketään litattu kasaan, vaikka ajoittain näyttikin hurjalta. Kaikilla neljällä hienot luoksetulot leikintiimellyksestäkin - kyllähän nakit aina kelpaa.


Värikoodi ja sukupuolierottelu oli lenkillä aika selvää, pojat on poikia, ja tytöissä oli varmasti jotain pöpöjä. Pessi ja Ruffe kävelivät koko lenkin aikalailla kahden, kun Tytti koitti tehdä omia reittejään, sai se aina Dansu mukaansa. Mielenkiintoista, miten noi bestikset (Ruffe&Dana) unohtavat toisensa kun tulee muita. Metsäreitit ei enää lyhyen pätkän jälkeen houkuttaneet, kun löydetiin toisistamme yli 20 hirvikärpästä. Yep, on taas se aika vuodesta, kun nämä hirviöt tulevat esiin. Meidän hiekkakuoppalenkit loppuivat siis tähän, sillä läheinen suo houkuttelee niin hirviä, kuin noita kärpäsiäkin. Me pärjätään ilmankin!


Hiekkakuopilla oli vesi haihtunut olemattomiin, ja Pessi pääsikin uimaan vain harvoissa kohdissa. Sitähän ei kahlailu haitannut, kunhan sai polskia. Ruffekin pääsi vielä uimaan, saattaa jäädä viimeiseksi kerraksi, oli nimittäin aika viileää hommaa. Huomasi, kun toinen alkoi tutisemaan muutaman toiston jälkeen, vaikkei Pessillä tuntunut missään. Pieni koira ja pieni tukka, nautti kuitenkin kovasti uimisesta ja ennen kaikkea tuosta hinkkaamisesta. Sen on vaan aina pakko päästä hankaamaan itseään mun jalkoihin. Samalla pitää tietenkin epämääräisiä ulina ääniä, merkillinen shetlantilainen.


Meillä oli mahti viikonloppu! Lenkkeiltyä tuli jalan yli 25km, pyöräillen kauppaan taittui pelkän Tytin kanssa 6km. Ihan liikuntarikasta siis. Eikä pidä unohtaa takapihalla riehumista (ehkä vähän sisälläkin). Kamalan hiljaistahan tänne tuli sunnuntaina, kun kaikki toverit lähtivät omiin koteihinsa. Oltiin Ruffen kanssa aika orpoja sohvalla kaksin. Toisaalta on sekin ihanaa, että saadaan välillä olla näinkin. 


Mikä on teidän koiramaisin viikonloppunne?
näyttely- tai kisaviikonloput, kasvattaja päivät vai mitkä.

6.8.2013

Huh hellettä

Kesäkuussa saadun ensimmäisen LUVA'n jälkeen, meillä alkoi aksatauko. Tämä kesti heinäkuun viimeiselle viikolle asti. Kotona ollaan treenailtu aksaa vähän huijaten, puun kiertoja ja kontaktijuttuja sohvalla. Mutta oli kiva päästä takaisin kentille, vaikka tämä hullu oli taas jostain keksinyt, että voisi juosta vielä kovempaa kuin ennen. Osasyy huonoon ohjaukseen on se, että en aina vaadi koiraa juuri niinkuin olen ajatellut, esimerkkinä. Jos se ohittaa persjättöni väärältä puolelta, korjaan tilanteen hätäisellä takaaleikkauksella tai muuta tällaista. Enää ei korjailla!


Ensimmäinen rata näytti niin yksinkertaiselta, että muistan Nean kansa naureskelleeni, että tämä on varma nolla. Rataantutustumisen jälkeen kuitenkin ilmoitin, että kepit ei tässä tule menemään, koska asetelmana oli putki-kepit-putki. Luotin sen kuitenkin ne hakevan, ainahan se on mut positiivisesti yllättänyt. Tällä kertaa näin ei kuitenkaan käynyt, joten kepit otettiin, uuudestaa ja uuudestaan. Putkista tuli liikaa vauhtia, enkä tähän ollut täysin varautunut. Taputan itseäni siitä, että hermojani en menettänyt! Tietenkin ärsytti, että tiedän koiran tämän osaavaan, mutta ei silti näin toiminut. Kyllä, ohjauksen ja vauhdin syy. Hienosti vihdoin rauhoittui ja saatiin rallatella rata loppuun iloisesti. Koko mediluokalta tässä hyllyt!


Toinen rata näytti kiireisemmältä, vaikka ihanne aika oli yhtä sekunttia löyhempi - tämä kuumuudesta johtuen. Kepeillä parannus vain yhteen korjaukseen, muutoin vähän hätiköivää ohjausta. En ole helteen ystävä, eikä auringon pistos ollut tänäkään päivänä kaukana, en kuitenkaan radalla tuupertunut. Hyvin kesti koira mun häiriköintiä ja sähellystä. Tuloksena 10RV ja -2,23s. Ihanne aika oli 46sec. Tämä riitti kakkosijaan, hienon trikkisheltin luvan alle päästiin koreilemaan. Loput medit hyllyttivät. Huomioikaa puomin alastulon järkyittävä kontakti, jonka kuitenkin tuomarin mielestä otti, hmmm.


Kolmas kerta toden sanoo, nyt tehtiin kepit kokonaisena. Ei kuitenkaan kunnolla. Ilman musiikkeja radalta kuuluu keppien alku päässä '' MENE '', kun käyn varmistamassa ettei ala pelleily. Meni kun huudettiin, ja tästä jatkettiin ihan mukavasti. Kaarrokset vähän venyi, mutta tämä taas ohjauksesta riippuvaa. Hienosti irtoo poika, varsinkin väärään päähän putkea, aivan älyttömästä kulmasta. Yleisössä kirottiin minun puolesta, sillä tästä olisi toinen LUVA tullut. No, hyllytettiin tämä, ja loppu rata meni nauraen. Ruffe näytti niin iloiselta, ''näitkö mamma, mä hain sen kulman hienosti!'', ihme höperö. Tuloksena siis hyl. Toisaalta olen iloinen, ettei LUVAa tullut, tollaisilla keppipelleilyillä en halua saada tuloksia. Kummastuttaa tämä yllättäinen ongelma!


Muutoin koko kisapäivä oli oikein mairea! Seurana toimi Nea, äiti, naapurin perhe ja kummisetä. Ihan mahtavaa. Oikein mukavat kisat, ja älyttömät palkinnot. Lämpötilaa oli liikaa, mutta Ruffe teki silti kovin vauhdikkaasti. Täytyy tarttua vielä yhteen asiaan, nimittäin renkaaseen. Liki kaikilla - kaikissa luokissa, oli rengas ongelmana. Mentiin joko ohi tai sivusta. Olen niin onnellinen, että Ruffe on varma renkaan suorittaja. Nyt jälleen keppi ongelma kuriin, taisi olla molemmilla vähän kisajännitystä!
Oletteko te käyneet nuuskimassa kesäkisoja?
Huomaatteko eroa koirassa ulko- ja sisäkisoissa, onko säällä sanomista asiaan.

3.8.2013

Kesätinsu valloittaa

Koko kesän olen saanut pärjätä ilman mun lempparityttöä, ihan kamalaa! Niimpä muuttohässäkäkin keskellä marssin tapaamaan tyttöä 12 kilometrin lenkin kera, on se vaan kesällä niin erinlainen. Stressi on tipotiessään ja osaa nauttia kaikesta tekemisestä, mutta koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, tässä näitä olisi.


Vaikka sää oli pilvinen, uskaltautui meidän vesihirmu uimaankin - jos sitä voi uimiseksi sanoa. Likka pärskii ja loikkii, kunnes juoksee täydellä vauhdilla rantaan, kierii hiekassa ja sitten homma alkaakin alusta. Hauskahan tätä on seurailla. Keppiä noudettiin onnistuneesti melkein kymmenyksen verran, mun kanssa ei yleensä tykkää leikkiä noutoleikkejä - pahvilaatikoiden repiminen kyllä passaisi. Vaikka vesikin oli kylmää, sai Tinsu mut innostumaan kahlailuun, pitihän meidän kerran kesässä vähän 'uida' yhdessä!


Tinsun naapureiden sanoin ulkoilutan hengen vaarallista ja riekaleiksi repivää koiraa - vähän epäilen. Tämä neiti on aika vokaalinen välillä muiden koirien seurassa, muttei koskaan ole hampaitaan käyttänyt. Tinsu pitää omasta tilastaan ja ilmoittaa loksuttelulla ja ulahduksella, että nyt ollaan liian likellä. Tämä on musta koiralle suotavaa ja oikeuskin. Ei me ihmisetkään haluta kaikkia ventovieraita syliin, eihän?

Koirapuistossa jaksetaan aina ihmetellä, että miten nätti kaveri Tinsu on ja kuinka hyvin se käyttäytyy. Puistossa ei ole ikinä rähissyt minun kanssani, muttei leikkinytkään suuremmin. Tällä kertaa puistossa oli isokirjo koiria, joten minun oli sinne pakko ängetä. Kaksi rauniokoiraa, toyvillis, sekarotuinenpaimen uros, sekä ystävämme Dansu-sheltti. Hyvin likka pärjäsi isossakin laumassa, eikä tarvinnut näille kavereille louskutella - osasivat antaa tilaa. Noin muutenkin koko lenkki sujui erinomaisesti, kaikki merkit joskus remmissä vetävästä Tinsusta oli poissa! Nätisti ravailtiin vierellä ja välillä takanakin. Kellekkään ei ärräilty, vaikka yksi terrieri koittikin vähän Tinaa haastaa - likka viisveisasi ja tuli vierelle seisomaan.


On se vaan mainio. Kamalan suuri kehitys tapahtunut niin pienessäkin ajassa. Eihän Tinsu koskaan ole remmirähjä ollut tai vetokisojen sankari, mutta silti. Ennen hiukan mulkoili vastaan tulevia, nyt ei tarvinnut edes kytätä. Ennen veti alkulenkistä, kun oli niin innoissaa, enää ei sitäkään. Rauhallinen ja entistä iloisempi pinseri vietiin siis hymyssä suin kotiin. On se vaan niin kovin tärkeä koiraystävä, hieno likka.