Maailman paras

On tietenkin aina oma harrastuskaveri. Täytyy myöntää, etten ole käynyt vapaatreenaamassa kertaakaan ennen edellistä viikonloppua, vaikka olenkin vaparikortista rahaa pulittanut. Viikonloput ovat olleet muuta täynnä, ja kyytien saaminen on aina vähän haastavaa. Nyt kuitenkin sain soitettua Roosalle & Bealle, että lähdetään reenimään. Innokkaina harrastajina heille sopii aina, ja tuntia myöhemmin tönötettiinkin hallin pihalla. 

Treeni oli kovin tekniikka painoitteinen, niinkuin olin ajatellutkin. Ohjaukset onnistuivat 100% varmuudella, eikä yhtään kieltoa saatu aikaiseksi, vaikka kuinka heiluin ja irtosin. A'alla pitää olla vähän huumoria mukana. Kovassa vauhdissa tuppaa herralla unohtumaan mihin pitikään jäädä. Tämä on taas näitä viikko kohtaisi ongelmia, ensi kerralla varmasti taas muistuu. Aina ei ehdi, kun on niin kivaa! Erityisen tyytyväinen olen meidän rytmitykseemme (paitsi este 6, kun varmistelen aalla). Jotain kummia liukasteluja tuli putkissa useampaan otteeseen, joten voin vain olettaa, että koira on nyt jumissa. Putkiin tosiaan upposi kamala määrä aikaa, ja jouduin kertaalleen ihan odottelemaan sutivaa shetlantilaista. Muutoin oli ehkä mainion vapaatreeni ikinä, hienoine keppisuorituksineen (ensimmäisiä leijeröintejä kepeille tehty, check).

Roosan ja Bean lisäksi halliin pääsi mukaan viikonlopun hoitovauvva Tico. Tico kävi kesällä pentujen alkeisagissa, ja kurssilla tuli selväksi, että putket on ihan tosi pelottavia. Siitä pelosta kuitenkin päästiin jo silloin, ja viimeisillä kerroilla putket oli ihan ylitsevuotavan kivoja. Suurempia ratapätkiä tai lähetyksiä ei olla koskaan tehty, eikä putki käskyä ole vielä yhdistetty. Lähdettiin siis vain vähän kokeilemaan mitä käytöstä kaveri tarjoaa, jonka jälkeen tehtiin mutkaputkea ja kahta hyppyä onnistuneesti. Olisi hauska jatkaa kaverin kanssa reenimistä, on aika potenttiaalinen taistelutahtoineen!

Kirsikkana kakun päällä oli häkissä oleva melkein hiljainen shetlantilaispoppoo. Kun Bea oli radalla, piti molempien älistä putkien kohdilla. Muutoin oli rauhallista, ja Tico osasi olla täysin uudessa häkissä todella hienosti - niin autossa kuin kentälläkin. Tietenkin häkissä oli oma peitto, ja ihana pehmolelu, ja niillä leikkiessä ei tainnut tylsää hetkeä tulla.

Näin vain loppusilaukseksi, on pakko kertoa miten ylpeä olen omasta pojustani. Yhtäkään kuumumis tilannetta ei saatu aikaan koko trenin aikana. Ei napattu hihoista, lahkeista käsistä - vaikka poikkeuksellisesti palkkailin lelullakin. Ruffe palkkaantuisi kovan työn jälkeen hienosti leluilla, mutta. Kesällä totesin sen kuumuttavan tuon yli laitojen. Nyt se kuitenkin toimi, ja kuuteen onnistuneeseen lelupalkkaukseen jätinkin homman - sitten sai sitä kuuluisaa nakkipalkkaa! On se vaan niin muuttunut, tuhannesti kiitos meidän lihastiimillemme, ja erityisesti osteopaatillemme. Me tullaankin jo torstaina uudestaan, toivotaan että on kaikki paikoillaan.

ps. Maailman parhaan Ruffen sivuja on päivitetty, kas näin.

Pontevat pojat

Eilisen aamun lenkitys oli kovin pallo painoitteinen. 5 km kävelyt ja siihen päälle pallon viskelyt. Pojat hakivat kuuliaisesti omia pallojaan, vaikka Ruffen pitikin huutaa (myös pallo suussa), kun ei ollutkaan mamman ainoa lempipoika. Mustasukkaisuus kuitenkin aina hälvenee tuntien kuluessa, ja lenkin jälkeen ollaankin ton urputukselta säästytty.

Ruoka on maistunut enemmän kuin paremmin itse kullekin. Ruffe on mielissään saamastaan puuromömmöstä, vaikka pian onni loppuukin, sillä maha alkaa olla kunnossa. Tico sen sijaan ei voisi olla iloisempi saadessaan ruokakupin eteensä - raakaa lihaa. Se on singota sijoiltaan, kun riisinmäärä kupissa on vähentynyt ja barffi lisääntynyt. Ruokailut onkin sujuneet hyvin poikien kesken, vaikka Ruffe onkin himohamstraaja. Ticon kupin on kuitenkin antanut olla, vaikka nyrpisteleekin, kun hänen pakkasestaan annetaan toiselle pullia. NIIH.

Me ollaan kovin tykästytty Ticoon. Porukat on kans aivan rakastuneita, ja illat onkin pojut katselleet telkkaria ihan sylipaikoilta, hohhoijaa. Vaikka ovatkin täysin erilaisia tapauksia, niin silti niissä on näitä ihania shelttipiireitä. Kiehnääminen onkin talossa tuplaantunut ja aamupusuilta en ole voinut säästyä (nää ovelat hyökkää kaikista suunnista kuin salamat). On kaikenlisäksi mukava huomata, miten Lasse on paljon aikaisempaa aktiivisempi, kun talossa on 'pentu' leikittämässä. 

Taas on aika pimeän ilta lenkin, kun päivä on vietetty Mummolassa. Pojilla oli taas ylelliset oltavat, kun mummolassa olikin satanut monen monta senttiä lunta! Aijettä. Jalkapallon kanssa riehuminen hangessa oli ihan parasta, ja hätnäkarvat pöllysivät molemmilla. Paimennusleikki onnistui siis ilman lampaitakin, kun toisiaan nyppivät. Hassut otukset. Toivottavasti Ticosti tulee meille uudestaan pian! Illemmalla vielä julkaisen eilisen päivä agilityhalleilut, kunhan saan youtuben kanssa yhteisymmärryksen.

Poikia talo pullollaan

Eilen mulle tupsahti töihin tuttuja vetämästäni pentuagista, nimittäin shelttipoika Tico. Pojun vanhemmat lähtivät viikonlopun viettoon hippasen kauemmas, joten Tico pääsi meille kolmeksi päiväksi. Ruffella oli asenne ongelma ensitapaamisen kohdilla, lähinnä nauratti toisen urputus. Se on ihan kamalan mustasukkainen muista koirista mun lähelläni - on aina ollut. Tico kuitenkin viis veisasi ja jakoi pusuja kaikille. Ruffe sulatteli asiaa ensimmäiset pari tuntia, kunnes vihdoin hyväksyi kaverin omaan yleelliseen seuraansa.

Ilta vietettiin totuttelun parissa. Kotoa tosiaan löytyy tämä hurjistahurjin tappokone - Lasse. Ärrieri herra on tullut toimeen tasan kolmen koiran kanssa koko elämänsä aikana. Dansu-sheltti on ollut yksi näistä onnekkaista. Dana on pienempi, ja alistuvainen joten Lassella ei ollut syytä pompotteluun. Ticon kanssa oletin samaa, mutta sain yllätyksen. Lasse punki ihan iholle tavatessaan Ticoa, ja poika nappasikin ärrieriä korvasta kiinni ja älähti suureleisesti. Se toimi. Lasse järkyttyi ja jäi hiljaa seisomaan paikalleen, kunnes pojat alkoivatkin leikkiä. Kai se näinkin käy, vaikka Lasse taitaa ollakin pohjan alimmaisena - voi toista. Ymmälläni olen edelleen siitä, että tälläkin hetkellä pojat makaavat kaikki makkarin lattialla sulassa sovussa. Ja Lasse on tavallista iloisempi, ihanaa, että sille löytyy näitä shelttikavereita.

Ruokinnan kanssa on saanut olla skarppina. Ruffe söi jotain tunnistamatonta keskiviikko yönä, eikä oksennutus yrityksistä huolimatta aarteestaan lupunut. 2,5 päivää se olikin täysin kakkavapaa koira, mikä huolestutti suuresti. Puuron, öljyn ja uinnin avustuksella kuitenkin saatiin mahdollinen tukos auki ja koira entiselleen, kummallisesti se ei missään vaiheessa käyttäytynyt - mutta tottakai huoli oli suuri. Saakelin koiramyrkyttäjätkin vallitsee helsingissä. Ticolla puolestaan oli maha vetänyt löysälle ennen tänne tuloa, ja mammallansa tietenkin siitä huoli. Yhdessä puhuttiin barffaamisesta, ja täällä onkin aloiteltu vaihdosta piiiikku hiljaa. Millä vauhdilla menikään Ticon ruoka, kun kuppiin tipahti sika/kana/nauta pallero, namnam. Aamuruuat siis syöty ja matka kohti pidempää aamulenkkiä alkaa pian, heti kun lopetan kahvista ja auringosta nauttimisen.