Lämpötakki teillekin?

Multa pyydettiin ''Hurtalle kiitos'' postauksen ohessa juttua tuosta uudesta takista, joten tässä tulee. Oon sitä koittanut pistää erilaisten testien alle, aika hyvin tuloksin.

Liikkuvuus oli mun ensimmäinen huolenaihe, kaikki koirat ei takeista tykkää. Ja omani pelkää kahinaa jonkin verran tai vähintään ihmettelee. Sitä ongelmaa ei tosiaan ollut. Takki on kahisematonta materiaalia ja liikkuvuus takissa on ihan mieletöntä. Poika painaa menemään tuhatta ja sataa, ja takki pysyy vielä mukana menossakin. Takkihan on kiinni klipsuilla ja takaa kuminauhoilla, myös hännälle tehty kolo auttaa paikallaan pysymistä. Itselläni oli vähän turhan löysällä tuo rinnansuojaava kappale, ai miten huomasin? Koira tunki toisen tassun kaula-aukosta ja seuraavaksi olikin molemmat tassut samassa 'lahkeessa'. Voivoi, no kiristin kiinnitystä, ja ongelma katosi.

Aamukoleus on Ruffesta kauhean epämiellyttävää, ei tahtoisi tulla hakemaan posti luukulta tai käydä aamupisulla märässä maailmassa. Oon tolle nyt heittänyt vuoroaamuin takin päälle ja toisina sitten ilman. Takin kanssa lähtee ihan mielellään utuiseen ja kylmään ilmaan, eikä märät heinät haittaa yhtään, takkiin jääkin ihania vesipisaroita kimaltelemaan aamuisin, kuten uudesta banneristakin näkyy. Takin puhtaanapito on helppoa, kankaaseen ei kauheasti tartu mutaa, vaikka toi pyöriäinen heitteleekin jos minkälaisia kuperkeikkoja palloa hakiessaan. Ja silloin kun siihen jotain jää, olen itse sen saanut huuhtelemalla irti. Pesukoneeseenkin ton voi laittaa, mutta mä en ole (vielä) nähnyt tarvetta sellaiselle.

Treenitakkina toi on tosi hyvä. Ainoa murhe on se että mulla ainakin kestää hetki laittaa toi sille päälle, johtuen siitä, että Ruffe ei erityisemmin pidä takeista, saati niitten pukemisista. Muutoin pitää koiran lihakset hyvin lämpiminä odotusajan. Takki myös pakkautuu yllättävän pieneksi kääröksi, joten treenikassiksi ei tarvitse varata mitään lätkäkassia. Kangas ei myöskään rypisty, joten sen voi aika huoletta sulloa treenikassiin, vaikka kotimatkan ajaksi. Meillä tosin kylmässä autossakin saa pitää tuota päällä aika ajoin.

Kaulapannalle ja valjaille tehdyt koloset selkäpuolella helpottavat koiraihmisten elämää. Pannan kiinnityskohdan saa helposti kolosta läpi, testasin myös terrierimme valjalla, ja hyvin toimii, niin Y kuin tavallisillakin valjailla. Takin muotoilussa on ihanasti otettu huomioon monta muutakin oivaa asiaa, kuten se että klipsi on kahden kankaan välissä, eikä kankaan ja koiran karvojen välissä. Enää ei jää sitten karvat klipsin väliin, joten voi aika vauhdillakin pistää takin päälle (jos koira takkeja sietää). Tosi korkealaatuisia isoja heijastimia on edessä ja sivulla. Ja molemmilla puolilla koiran kylkiä siintää saumaan laitettu ohut heijastinnauha, joka näkyy yllättävän hyvin pimeässä.

Hieroin muutama ilta sitten Ruffen auki, ja tämä hoituikin alle tunnissa tällä kertaa. Lämpötakki on siis tehnyt tehtävänsä. Ruffe on yksi näistä koirista joilla on niska aaaaina jumissa, ei siedä yhtään kylmää tai huonoja asentoja, joten on näin ollen molemmilta puolilta ihan juntturassa. Nyt kun on toi takin kaulus ollut ylhäällä ja lämmittämässä, ei ollut läheskään niin jumissa ja näytti ihan nauttivan hieronnastaan. Takki suojaa myös ihanasti kovalla koetuksella olevia reisilihaksia, jotka nekin ovat paremmassa kunnossa. Täytyy varmaan soittaa hierojalle, että ei tarvitakkaan käyntiämme vielä.

Täytyy kaikille suositella tätä takkia, hintaahan sillä on, mutta aivan syystä! Talvioloissa en ole vielä päässyt testaamaan, ja toivottavasti en ihan heti vielä pääsekkään. Aktiivisille, helposti jumittuville, tokoileville, ageileville, säässä kuin säässä ulkoileville, patikoiville, matkaajille, ..siis ihan kaikille suosittelen. Niin pienille kuin suurillekin, oli sitten lyhyt tai pitkä karva!

Keilläs kaikilla on lahjalistalla lämpötakki?
ps. Blogger tässä väittää, että kuvatilani on loppunut. Mitä tehdä, onko muille käynyt näin?

Arkista treeniä

Lähdetään liikkeelle aiheesta, joka tuskin yllättää ketään. Mulla on ollut mieletön kiire, ja stressi. Jostain syystä särkee päähä jokapäivä, ja buranasta on tullutkin aamupala. Treenejä en silti ole jättänyt väliin, ne taitaakin olla ainoa mukava ohjelma mun arjessa, joten niistä pidetään kiinni!

Treenailtiin siis tällaista pätkää aluksi. Keinu hirvitti mua heti kun pääsin halliin sisälle. Mielessäni jo rukoilinkin, ettei se olisi osana rataa, no olihan se. Kun päästiin kentälle, päätti Ruffe käydä vetämässä machoilukierroksen kenttää ympäri, rääkyi kuin mikäkin korppilapsi. Vihdoin rauhoittui ja kuunteli käskyjä. Ensimmäisenä otettiin muutamaan kertaan keinu, ja meni ihan mielettömän hyvin, ei arkaillut, vaan juoksi päätyyn ja pamauttu keinun nurmeen. Ihan mieletön fiilis jäi siitä. Rata sinänsä oli hauska ja vähän vaativakin. ''Juokse jo!'' oli yleisin käsky treeneissä, ja mähän juoksin. Ihanasti irtoaa putkeen, varsinkin näin tutussa hallissa, ihanaa.

Toinen pätkä oli lyhyempi, myöskin siksi, että Ruffe oli vähän hermona treeneissä. Otettiin tätä muutamaan kertaan, sivulle irtoamisia, ja tonne nelosen takaakierrolle irtoamista hiottiin muutamaan kertaan. Tarkempaa ohjausta mulle! Pitkällä radalla osaan ohjata, koska tiedän, että yksi mokaus pilaa mun koko draivin. Lyhyellä pätkällä aina huiskin menemään. Ihan tiedostettu ongelma, en vaan osaa tehdä tähän muutosta. Mua ei auta nämä, ''remmi on viimeinen este''-jutut. Pitää kehitellä oma sääntö näille lyhyille pätkille. Pystytään tähän. Seuraavat treenit onkin jo huomenna, kiitos siitä. Kyllä tästä arjesta selvitään, hetikun hyviä asioita on enemmän kuin huonoja, jaksaa taas keskittyä kaikkeen paremmin. Vaikka pääkaupunkilainen olenkin, haluan ihan kiittää lumesta. Tulee olemaan nättiä, vaikka kylmä kammottaakin.

Buonanotte!

Haastetta

Haasteesta kiitokset, Nooralle, Jennille, Jonnalle, Jasminille, toisellekin Nooralle. Sain siis Liebster blog-haasteen, joka on tarkoitus antaa viidelle lempiblogille, joilla on alle 200 lukijaa. Tätä on jaettu jo monelle lukemalleni blogille,  mutta keksin heti ihania blogeja joille voin tämän antaa eteenpäin. Loput ihan lempi blogeistani ovat jo haasteen saaneet, joten nyt haastan vain kolme lemppareistani.

Sentti & Co
Espoolaisen Marin kirjoittama treenipainoitteinen blogi. Koirat ovat tosi eritaoisia, joten löytyy vinkkejä aloittelijalle, niinkuin jo edistyneemmällekin. Positiivinen elämäntapa agilityn parissa, sheltti Domin ja jäkkäreiden Sentin ja Kevinin kanssa. Päivittyy tarpeeksi usein, ja sisältää ajatuksella kirjoitettua luettavaa.

Teppo
Lisää Espoolaisia! Ellan kirjoittama blogi nuoren sheltin Tepon elämästä. Blogi päivittyy harva se päivä, ja sisältää aina ihan mielettömiä kuvia. Teppo onkin onnen poika, on nimittäin saanut ihan mielettömän aktiivisen ja positiivisen mamman. Paimenkoirana päässyt ihan omankin lajinsa pariin, vaikka agility tuntuukin vetävän puoleensa. Hauskaa luettavaa ja tosiaan niitä mielettömiä kuvia.

Lara
Nyt siirrytän pois Espoosta, Laran ja Hannan maisemiin. Valloittava trikkinarttu Lara ihastuttaa kauniissa maisemassa liki joka postauksessa. Agilityä harrastava koirakko antaa ideoita omaan treenaamiseen. Ollaankin nyysitty välillä omiin treeneihin heiltä ratapohjaa. Ihana lukea edistysaskelista, ja pakko myöntää, että kateeksi käy noin nätin trikin omistajaa.


Lopuksi haluan vielä kiittää meitä äänestäneitä hauskin koirakuva-kisassa. Arpa on heitetty, ja tälläkertaa osui Jennien kohdalle! Herkkuylläri lähtee postissa tulemaan.

Mölleilemässä

Lauantaina olis ollut koulupäivä, mutta mölliagility sadan kilometrin päässä kuullosti paremmalta. Suuntasin siis jo perjantaina sukulaisille Lohjan lähiseutuun, ja aamulla lähtö siis ennen yhdeksää hallille. 

Näin aluksi voin jo harmitella sitä, että unohdin kameran (sekä navigaattorin). Oli ihan upea aamu, ehkä upein tänä vuonna. Alkoi oikein leijonakuninkaan musiikin soida päässä, sen verran siisti auringon nousu oli. Aaaaatsavengaa. Kisapaikka löytyikin ensi yrittämällä, ihan ilman karttaakin. No, okei yhdestä risteyksestä menin ohi, mutta se oli kyllä ihan vain peuran takia. Käytiin siis heti ilmoittautumassa, otettiin kaksi starttia ja lähdettiin ulkoilemaan. Sitten koira autoon ja rataan tutustumiseen. Ratahan oli aika simppeli, vaikutti ihan mukavalta. Juostahan siinä todella saisi, ihan hengästymiseen asti. Alla miettimäni linjaus ja reitti.

Taisin rataan tutustuttaessa kaataa yhden tytöt ja törmätä ainakin kahteen ihmiseen. Hyvää huomenta vaan lohjalaisille. Medejä oli 13, ja me tietenkin viimeisenä. Lucky 13, vai miten se meni? Vihdoin tuli meidän vuoro ja suuntasin lähtökuoppiin. Ratahan siis tulisi menemään hyvin, vitoselle valssi, ysille valssi, ja loppu läpi juoksemalla. Koira näytti odottavan lähdössä, kun katsoin sekunniksi jalkoihini, kuulin ihmisten huokaisu äänen, ja huomasin, että Ruffe oli lähtenyt tulemaan. Olisi tietysti pitänyt pysäyttää, mutta lähdin  vain menemään. Seisoin kakkoshypyn takana, todella kaukana kaikista mahdollisista esteistä, joten Ruffe juoksi mun rintama suunnan vastaisesti Aalle. Päästin hätää kärsivän sian äänen, ja sain koiran käännettyä kaksi senttiä ennen aata. Tuomari oli jo nostamassa hylkäyksen merkkiä, mutta muutti sen kielloksi. Otettiin siis kolmosputki uudelleen ja loppu rata täydellisesti ja puhtaasti maaliin. Tältä radalta siis 5, ja -12,45. Tässä koiran reitti todellisuudessaan.

Vartin tauon jälkeen, suunnattiin uudelleen radalle. Lähdössä varastaminen jatkui, enkä taaskaan pysäyttänyt koiraa, vaan aloin juosta. Kaikki sujui hyvin, kunnes jäin kutosputken väärälle puolelle. Näinollen sain kuin sainkin tyrkättyä Ruffen seiskahypylle, mutta tuloksena oli riman tippuminen. Jatkoin radan taas loppuun paremmin kuin ikinä. Jotan tätä toisen kerran suoritusta jään vaalimaan. Kävinkin heti kysymässä tulokset, taas 5, mutta aika oli mieletön, -16.68! Hyvä, etten jäänyt suu auki tuijottamaan kyseistä henkilöä. Voittajallakaan ei näin hyvää aikaa ollut, joten jäi kyllä toi femma harmittamaan. Oma ohjausvirhe, mutta kivaa oli! Tässä sitä kisakokemusta taas mukavasti lisää. Saisi enemmän olla näitä möllikisoja (ihan täällä pääseudullakin kiitos). Jokatapauksessa, viimeisin tulos jäi voimaan, ja femman takia päädytiin yhdeksänsiksi. Kaikilla edellä olevilla oli huonompi aika, mutta virheetön tulos. Itse en edes yrittänyt lähteä tekemään aikoja, mutta taidettiin paahtaa aika vauhtia.

ps. Olikohan meillä 2on2off kontaktit? Ei nimittäin siltä näytä.

Myytti murrettu

Joka maanantai, ollaan systemaattisesti oltu tutustumassa systerin kisuvaavaan, Ninniin. Viime viikonlopusta suurinosa kuluikin siis näillä kulmilla. Vaan yksi asia rikkoo rutiinin, nimittäin kehitys. Ruffe on oppinut käyttäytymään pennun kanssa. Kissojen kanssa ei siis koskaan ongelmaa ole ollut, mutta yli-innokkuus on Ninnistä pelottavaa. 

Viikonloppuna tultiin siis yöksi tänne, ja vihdoin päästettiin Ruffe irti iänikuisesta remmistään. Ne tuli niin hyvin toimeen, että oltiin kaikki kauheen ilosia ja jotekin helpottuneitakin. Ilo taisi levitä noihin pörrösempiinkin otuksiin, ja alkoivatki pian riehua keskenään. Leikin rajuus on vähän kyseenalaista, mutta Ninni pitää puolensa. Kiipeilyteline taitaakin olla näiden hipan turvatolppa. Sähädyksestä uskoo Ruffe nuorempaansa, ja antaa Ninnille etumatkaa piilopaikkaansa.

Aina on mua mietittyttänyt, tämä kissa vs. koira myytti. Itse selvitän asian itselleni niin, että molemmat ovat saalistajia. Siksi on vaikea päättää kaapin paikkaa. Koko erokaan ei ole kummoinen. Ensi kohtaamista onkin joskus kuvailtu niin, että otetaan mittaa siitä, että kumpi syö kumman. Joissain tapauksissa tullaan siihen lopputulokseen, että koira todella haluaa pistää kissan osiin. Mutta väitän, että suurinosa koirista, on vain liian kiinnostuneita kissoista. Mitä te meinaatte?

Tänäkin maanantai iltana ollaan siis muutama tunti istuskeltu lattialla rauhallisesti, ja osa ajasta hillitysti leikkien. Komentamista on molempiin suuntiin, mutta vain tarvittavissa määrin. Ihanaa, että noi kaksi tulee toimeen. Vaikka eivät samassa taloudessa asukaan, ovat ihan vaan kissa ja koira. Joulun aikoihin olisikin tarkoitus tulla kissavahdiksi tänne, joten toivotaan, että tilanne jatkaa kehittymistä. Sanotaan vaikka näin, että tämän paremmin ei voisi mennä. Ihana päivä, ihania ihmisiä, ihania tapahtumia, ihanaa.

Lukijat, miten teidän koiranne reagoivat kissoihin?

Shelttilenkki

Sunnuntai sujui shelttimäisessä seurassa, eikä parempaa seuraa olisi meidän Ruffe voinut toivoa. Oli ihan mielettömän ihanaa porukkaa, vaikka olinkin aika antisosiaalisesti kameran takana koko lenkin ajan. Paikalla oli ihan hillitön määrä shelttejä, liki 20 ellei enemmän. Laskuissa ei kyllä tollaisten huiskuhäntien kanssa pysynyt mitenkään!

Heti parkkipaikalla yllätyin siitä, ettei soopelit ollutkaan valloittaneet maailmaa vielä. Paikalla oli tosi paljon trikkejä, ja yllättävän monta bluemerleäkin. Yhtäkään bi-väristä yksilöä en huomannut harmikseni. Värikirjo oli kuitenkin laaja, ja kokoja löytyi jokaisen makuun. Oli ihania pieniä sipsuttajia, ja vähän ronskimpeja puuhkiakin. Löytyi joukosta yksi kynittykin yksilö, ihana nalle.

Lenkiltä löytyi 'tuttujakin', nimittäin Kepposen Tomtom, kavereille ''Tomppa''. Samasta kennelistä, kuin oma vaavi, ja melkein yhtä ihanakin. Edelleen oon ihan huippukateellinen näille ihanille soopeleille, jolla on naamakuviointeja. Muutenkin, Tomppa oli juuri minun silmään sopiva sheltti, ja kova pusuttelemaan. Alla siis tästä vesselistä kuva.

Ja mitä minun silmäni näkivätkään? Läjän upeita bluemerlejä. Näistä oli tietysti ihan liikaa kuvia, ja ehkä lievästi suosin näitä huomiollani, mutta minkäs sille mahtaa. Aivan upean värisiä, ja nämä siniset silmät on ne, jotka saa kyllä mun sydämmen sulamaan!

Paikalla oli myös Ruffen isän kasvattajan Marita Axin kennelistä porukkaa. Nimittäin Friida, kokonimi ei osunut mun korvaan, mutta väliäkö tuolla. Valloittava, pieni, arvonsaymmärtävä, sekä tottelevaisuuden huippu. Hyvää työtä Kennel Sunsweet.

Pisti kyllä silmään se, että miten hyvin näitäkin koiria on koulutettu. Yhdenkään ihmisen ei tarvinnut huutaa (paitsi jos joku vähän nappasi lahkeesta) tai uhitella. Lenkillä vallitsi hallittu leikkimielisyys ja rauhallisuus. Riehua sai, eikä ketään tarvinnut komentaa rauhoittumaan. Tämäkin ihanuus pysähtyi paikalleen, jolloin tietysti hihkaisin että '' oi ihana, odota '', kyseinen sheltti odotti kuvaukseni ajan, kiitin, ja koira juoksi omistajansa jalkoihin takaisin. Valloittava merle jälleen.

Tämä vihdissä sijaitseva ulkoilualue, on kyllä kuraa pelkäävän ihmisen painajainen. Onneksi olin asiaan varautunut omalta osaltani. Ruffesta en olisi niinkään varma, poika polski menemään kaikki ojat läpi, ja suossakin piti käydä. Uivan sheltin tittelin kuitenkin saa Hila, joka molskahti jokeen lenkin loppuvaiheessa. Voi pientä, vikinä kuului vaan, kun toinen koitti päästä pois vedestä. Apuun tuli kuitenkin nopeasti yksi, jos toinenkin, ja saatiin trikkirukka kuiville.

Pentukuume ei ainakaan tällaisilla reissuilla parane. Asiaa ei myöskään auta vapaana olevat pennut, joista ilmoituksia satelee mulle facebookissa. Kyllä se toinen koira tulee, mutta ei vain vielä. Valitettavasti, odotellaan oikeaa aikaa, niin rahallisesti, kuin ajallisestikin. Tähän en voi muuta sanoa, kuin että opiskeljia kun olen. Kyllä meidän aika tulee, ja silloin saa Ruffe pikkuveljen.

Oli ihan mahtava päivä, ehdottomasti ollaan menossa uudelleen lenkkeilemään ESS-porukalla. Pitäisi ehkä muutenkin osallistua enemmän kaikenlaiseen sheltti touhuiluun, hitsivie kun ei ikää ole vielä omaan autoon. Vaikkei sinne ole enää pitkä aika, on silti mahdotonta odottaa ajokortin tuomaa vapautta (ja laskuja).

ps. Osuiko sinun shelttisi linssiini, saat ihmeessä kopioida kuvan itsellesi.

Puistossa

Sehän osaa

nimittäin irrota. Treeneissä oli luvassa niin yksinkertaiselta vaikuttavaa radanpätkää, toisin kuitenkin oli. Mokailin ihan hassuissa kohdissa, mutta ehkä juuri siksi että olin niin häkellyksissä. 

Ensimmäinen radanpätkä siis sisälti pitkän alku- ja loppusuoran. Esteet ei olleet minkään näkösessä linjassa keskenään, vähän enemmän vielä sekaisin kun tossa ratapohjassani. Kakkoshyppy oli kuitenkin selvästä erillään muista ja olin jo ihan että, hieno homma, ei tuu tapahtumaan. Kas kummaa radalle lähtiessä unohtui ennakkoluulot ja mentiin vaan. Koirahan siis irtosi hypyillä niin paljon sivulle ja eteenpäin, että en ehtinyt ohjata sitä mihinkään putkista. Taisi vähän valmentajaakin hymyilittää. Sano heti, että hienosti ollaan treenattu nyt irtoomista. Olin varmaan vielä suu auki siinä vaiheessa, hetken viivellä sanoin, ettei olla treenattu kyllä yhtään mitään. Toisen kerran rata meni ihan ok, ei hakenut kutosputkeen jostain syystä. Kolmannella kerralla meni ihan perfect. Kerta kiellon päälle, otettiin vielä neljäs ja sekin loistavasti.

Tauon jälkeen tultiin testaamaan tällaista muunnelmaa/pidennelmää radasta. Edellisen irtoamisen jälkeen, oli vaikea edes kuvitella, että toi tajuis kääntyä mihinkään suuntaan. Suora olikin nyt, edestä, takaa, edestä ja takaa. Toinen putki oli vain houkutteena. Loppu rata oli aika selvä. Tein siis kakkoselle pakkovalssin ja koitin kierrättää koiraa todella kummallisesti neloselle, joka jostain syystä kuitenkin onnistui. Mikään ohjaus se ei virallisesti ollut, ehkä tästä tulee kuuluisa Katja Käännös? Valmentajakin kysyi radan jälkeen, että mikä ohjaus mulla oli neloselle. Vastaus oli yksinkertainen, en mitään hajua. Otettiin se kuitenkin uusiksi, ja onnistui edelleen. Kaarros alkoi pienetä ja kiersi esteen takaa, vaikka seisoin ihan väärällä puolella. Seisoin siis neloshypyn oikealla puolella, koira minun ja siivekkeen välissä, josta vasemmalla kädellä tyrkkäsin sen jotenkin esteen taakse. En enää itsekään muista, huhhu. Rata meni kuitenkn hyvin. Tosin A'n kontaktit oli aika lennokkaat ja osui ehkä yhdellä varpaallaan kontaktiin, vaikka pysähtyikin.

Huomenna onkin jo toiset treenit, jonne suunnataan innolla. Jotain ihanaa tähän mustaan arkeen. Tämä ilta menee leffaa katsellessa, oma pörrö sylissä.

Ciao!

Koirakavereita kerrakseen

Jopas on ollut ulkoilmapitoinen sunnuntai. Harmaus ei meitä haitannut, vaan suunnattin heti aamusta lenkkeilemään naapurin hoffin Rudolfin kanssa. Ihana  taas katella, että miten hyvin pojat tuli toimeen keskenään, vaikka kokoero on huomattava. Metsässä vietettiinkin siis melkein 2 tuntia, eikä kyllä ainakaan tylsää ollut. 

Palailtiin siis kotiin lenkiltä, enkä vaivautunut pesemään Ruffea sillä meille oli tulossa shelttivieras, oi kyllä. Pienen haahuilun jälkeen vieraat löysi kun löysikin meille ja huuto saattoi alkaa. Heti, kun avasin ulko-oven päätti Ruffe päästää suustaan kaikki mahdolliset äänet mitä vain osasi, ja vielä samaan aikaankin. Innostui Teposta ihan mahdottomasti.

Iltapäivä kuluikin siis poikien leikkiessä ja nätisti lenkkeillessä. Ruffe pisti vieraskoreus osuuden päälle, ja harjoitti tokoseuraamistaan osan lenkistä. Saisi käyttäytyä noin normaalistikin. Tietysti välillä piti käydä nappaamassa Ellaakin polvesta, ihan vain huvin ja urheilun vuoksi. Ihana saada sheltti tuttuja, odotellaankin heitä jo uudelle visiitille! Jotenkin aina säväyttää tämä shelttiseura, niin Ruffea kuin muakin. Teppokin on niin ihanasti koulutettu nuorimies, että kelpaa katsella. Ruffellakin selvästi klikkaa omanlaistensa seurassa, eikä haukkunut Tepolle lainkaan. Okeiokei, kyllä se kertaalleen kun halusi Tepolta pallon, jonka heti saikin. Nössöjä ovat molemmat.

Oon vaan niin tosi ilonen, että Ruffe sai tasoistaan seuraa, joita tosiaan toivottavasti nähdään enemmänkin. Ilmeisesti jo ensi sunnuntaina, sillä luvassa on shelttilenkki. Kyllä, monta shelttia samalla aukealla, samaan aikaan. Voin vain kuvitella sitä huiskuhäntien määrää ja komentelevaa haukahtelua, toivottavasti meidän kasvattajakin pääsee paikalle, onhan tämä lenkki kuitenkin heidän paikkakunnallaan. Sunnuntaita odotellessa.

ps. muistattehan äänestää meitä täällä. Ja kun olet äänestänyt, kerro se minulle tänne, ja olet mukana herkkuyllärin arvonnassa.

Buonanotte!

Onnea Lasse 12 v !

Isänpäivän kunniaksi, Lasse täytti vuosia! Meidän ihana äkäpussi vanhus täytti siis tänään tosiaan jo 12 vuotta. Ikä ei tietenkään tule yksin, mutta tulkoot. Niin ihana oli aamulla katsella, miten se oli tänään jotenkin pirteämpi kuin yleensä, ihan juoksi postilaatikolle ja takaisin. Lassen masukin on pysynyt nyt kunnossa, kopkop. Ruoka on vaihdettu Eukanuba Sensitive ruokaan, ja näyttää toimivan. Energiaa sillä on vielä hyppiä sohvalle, vaikka vuosi sitten näytti siltä, että aika on koittanut. Lassen monesti leikattu rautaselkä, on kuitenkin kunnossa, eikä luitten eläminen ole haitannut. Ei tälläkään hetkellä onnu yhtäkään raajaa, siitä ollaan iloisia, ja niin on Lassekin. Tällä viikolla ollaan leikitty niin ulkona kuin sisälläkin, Ruffen mustasukkaisuus haukuntaa kuunnellen tietysti. 

Vanhuus ei tule yksin, sillä viisaus tulee mukana. Aina siitä puhutaan, että '' kyllä se tuosta oppii pois'' kun pentu räksyttää ohikulkijoille. Ei, ei ne opi ellei opeta. Ei koirat kasvahuonoista tavoista pois, jossei niille näytetä toista tapaa toimia. Lasse on vihdoin oppinut kävelemään remmissä, niinkuin normaali koira ja ottamaan nameja kädestä nätisti. Nyt on se voittaja fiilis, 11 vuotta kauheaa remmikäytöstä, ja nyt sain asian muutettua.

Blogissa on kauhean vähän juttua Lassesta, koska se oikeasti on ihan kotikoira. Ihana kotikoira onkin. Tässä siis muutama fakta Lassesta.

• Lasse nukkuu yönsä kodinhoitohuoneessa, jota kutsutaan Lassen huoneeksi.
• Lasse syö vain yhden kerran päivässä.
• Lasse rakastaa, kun sitä rapsutellaan pepun päältä.
• Lasse tottelee myös nimiä Pooka ja Ake.
• Lassen kummallisin lempinimi on varmasti AkedePookade
• Lasse on haukkuu aina, kun joku tulee pihaan.
• Lasse viettää päivänsä olohuoneen sohvalla nukkuen.
• Lasse saa tässäkin iässä leikkihepuleita iltaisin.
• Lasse on Ruffen tuki ja turva.
• Lasse on vanhempieni ensimmäinen koira.
• Lassen äidin nimi on Kippo.
• Lasse on alunperin Jyväskyläläinen.
• Lassella on lääkärin mukaan, kaksi vuotiaan hampaat.
• Lassella on ruuvi lonkassa.
• Lasse osaa kaikenkaikkiaan 4 temppua.
• Lasse nukkuu aina selällään, tai muuten todella hankalassa asennossa.
• Lassen masuun ei saa koskea, tai tulee ärrinmurrin.
• Lasse repii jouluna aina oman lahjansa tuhansiksi palasiksi.
• Lasse on maailman ihanin kärttyinen vanhamies.

Äänestys

Tällä kertaa me osallistuttiin (hauskaan) kuvakilpailuun, ja tietysti olisi mahtavaa voittaa. Tässä te lukijat voitte auttaa, menkää tänne ja äänestäkää numeroa 5! 

Ruffe kiittää ja kumartaa, sekä lupaa arpoa äänestäjien kesken herkkuyllärin. Kun olet äänestänyt, kommentoi tähän '' Äänestin '' ja olet mukana arvonnassa. Kiitos äänestäsi!

11

Saatiin uusi haaste Oliverin ja Marin blogista. Vastataan siis näihin 11 kysymykseen, ja laitetaan seuraaville eteenpäin samaiset kysymykset. Ihan mielettömästi pistää miettimään nämä tällaiset.

1. Miksi päädyit hankkimaan koirasi sieltä mistä sen hankit?

Aluksihan mun oli tarkoitus ottaa portugalin podengo, ja puhe oli, että se tulisi 2011 kesällä. Bongasin kuitenkin niin paljon ihanaa tietoa shelteistä, että googlailin kenneleitä useampaankin kertaan. Yhtenä iltana äiti tuli kotiin, ja ilmoitti, että mennään katsomaan pentuja Kepposen kenneliin. Eipä ollut mulla vastaan sanomista, Ruffe tulikin kotiin jo hiihtolomalla.

2. Mikä paras puolesi koirankouluttajana? Entä huonoin?

Varmaaankin kärsivällisyys ja tietysti taito lukea koiraa. Huonoinpuoli taitaa olla se, että teen tehtävistä todella vaikeita, ja joudun joskus helpottamaan niitä paljonkin.

3. Mikä on koiranomistamisessa parasta?

Kaikki. 

4. Minkälaisia metodeja käytät koiriesi kouluttamiseen?

Meillä on aina ollut tosi positiivinen tapa kouluttaa, naksutin ollut joskus käytössä (kunnes alkoi pelkäämään klikkauksia). Sanotaan näin, että meillä on perinteisestä koulutustavasta positiivinen versio.

5. Oudoin kommentti koiriisi liittyen?

'' Voiko sitä silittää, vai onko sillä vesikauhu? '' Koira siis kuolasi autosta tullessaan.

6. Mitä koirasi on opettanut sinulle?

Paljon, ihan mielettömästi. Kärsivällisyyttä ja yhteistyökykyä ja niin paljon muuta.

7. Mistä keksit koirasi nimen?

Voi apua, tähän on todella pitkä stoori, mutta. Ruffe on R-pentueesta, enkä halunnut samanlaista tökerö nimeä kuin terrierillämme ''Pandarellan Spurtti - Lasse ''. Joten kun kasvattaja kysyi, että olisiki mulla ideoita pennun viralliselle nimelle, sanoin heti että ''Rudolf''. Näin ollen siitä tuli sointuva nimi, ja sain käyttä koiramaista nimeä, enkä naapurin pekkaa.

8. Koirasi erikoisin lempinimi?

Puklu. Nimi tulee siitä, että herralla on tapana syödä ties mitä lankoja ja leluja, ja puklailee näitä sitten ihan tarpeeksi säännöllisin väli ajoin. Nimi kuitenkin myodostui yöllä, kun puklu puklasi poikaystäväni jaloille.

9. Mikä on ollut paras hetkesi koiranomistajana?

Oi näitä on paljon. Ensimmäiset kisat, vaikeiden temppujen oppiminen, täydelliset ohitukset, oivallukset. Varsinkin viime kesäinen uimisen oppiminen, taidettiin itkeä ilosta kaikki?

10. Millä perusteella olet valinnut koirasi nykyisen ruokavalion?

Kasvattajan ohjeita ja omaa näkemystä noudattaen. Royal Canin Miniä 40g ja jauhelihaa. Sama satsi aamuin illoin, ja aamulla saa vielä kuivan ruisleivän. Treenipäivinä on puolikas aamupala, ja iltapala jää pois treeneissä käytettävän koiranmakkaran takia.

11. Yksi asia, minkä haluaisit koirasi ehdottomasti tietävän?

Sen että se on mulle kaikki kaikessa.

Kiitos Marille vaikeista kysymyksistä, pakko laittaa samat menemään eteenpäin, koska haluan kuulla muitten vastaukset näihin! Haastankin siis nämä ihanat blogit.

Mari ja Domi

Mia ja Lara

Anne ja Laaban

Roosa ja Bea

Noora ja Hila

Irtoo, ei irtoo

Otsikko varmaan kuvaa joka ikistä agilitytreeniä minkä ikinä olen tehnyt, mutta väliäkö tuolla. Palattiin juuri kotiin treeneistä, jotka olivatkin yllättävän rankat. Paikalla oli vain 3 koirakkoa, joista yksi lähti jo lyhyen pätkä jälkeen, joten oli melkein kokonainen tunti kahdelle koirakolle, huhhu.

Eka pätkä oli simppeli, ihanasti onnistui takaaleikkaukset kolmannelta hypyltä nelosputkeen (joka oli muuten musta ja pelottava). Teki taas aikamoisia kaarteita vitosen ja kutosen välille, alkaa irtoamaan turhankin hyvin. Otettiin täsä siis välistä vetoja, että osais kääntyä. Tämä jälkeen suju ihan hyvin, alko kääntymään vähän paremmin, eikä mennyt montaa sekunttia enää hukkaan. Tämä jälkeen otettiin kerran kepit, helmpommalta puolelta ihan täydellisesti. Jätin asian siihen, ja superpalkkaa saikin natustella odotus ajan.

Toinen pätkä olikin about samanlainen perusrakenteeltaan. Kolmas este oli todella kaukana, ja irtosi sinne ilman ongelmaa, meinasin tukehtua siihen paikkaan, kun huomasin, että sehän oikeasti menee. Seuraava irtoaminen olikin seiskahypylle joka oli myös hirveen kaukana ja ihan poissa kaikilta mahollisilta linjauksilta. Onnistui sekin, mutta stiblusin muutaman kerran ohjauksessa oikein urakalla. 

Loppu aika (jota oli ihan liikaa) otettiin kontakteja, jotka oli ihan mielettömiä, mutta. Alkoi jäämään vinoon, kun mulla ei ollut tilaa mennä suoraankaan. Säädettiin vähän, ja alkoi asento suoristumaan. Puomilla jää enemmän vinoon kuin A'lla. Mutta silti, ihan mielettömästi, voin jo melkein painaa täyttä vauhtia ohi, ja luottaa siihen että koira jää. Pian ollaan päämäärässä, vaikka kontaktit eivätkään koskaan ole valmiit! Pitää muistaa treenata noita välistä vetoja ihan urakalla, sillä mun ohjaus oli ihan pelkkää sitä itteensä. Ilmeisesti näin oikeakätisenä oon agility kentällä vasenkätinen, eikös tämä mene kaikkien logiikan lakien mukaisesti ? Pitää pohtia kans noita käännöksiä tiukemmiksi. Kaksi pähkinää purtavaksi, torstaina seuraavat treenit, ehkä sieltä irtoo ideoita.

Ciao!

Koolla on väliä

Perjantaina lähdettiin kurkkaamaan Mäntsälää (vuoden suloisimman pennun) Manun kunniaksi. Ei oltukaan Jennyn muuton jälkeen nähty kertaakaan koko kesänä, joten oli jo korkea aika lähteä siihen suuntaan visiitille, matkallani sinne vein Jennylle tietysti palkinnon mukanani, siitä lisää heidän blogissaan.

Isot koirat on Ruffen vahvuus ja samalla heikkous. Osaa pelkää kuollakseen, osan kanssa painii kuin viimeistä päivää. Manu jakautui jostain syystä molempiin lokeroihin. Ahdas eteinen oli sateenvuoksi ensimmäisen tapaamisen paikka, ja Ruffe käpertyikin nurkkaan, josta vilautteli hampaita yli-innokkaalle tutkijalle. Meinattiin että sateesta viis, ja heitettiin koirat pihalle. Molemmat tiesi, että Manu on niin lössykkä, että tulisi luokse eikä kävisi päälle. Ruffe juoksenteli pitkin pihaa Manu perässään, ja pojat alkoivatkin leikkimään hetken kuluttua. Palattiin kuraisina sisälle ja Ruffe meni taas välillä nurkkaan peloissaan, mutta illan mittaa pojat saivat kunnon painit pystyyn.

Tänään sen sijaan käytiin ihan kotikulmilla moikkaamassa satunnaista lenkkikaveria, nimittäin naapurin Ruffea. Heidän Rudolfinsa on tosin kokoa XL nimittäin Hovawartti, ja kutsuma nimenä onneksi toimii Rudi, joten ei mennyt koirat ihan sekaisin. Ennen ollaan käyty vain yhdessä kävelemässä remmilenkkejä, sillä molemmin puolin löytyy yli-innokkuutta. Tänään vihdoin uskaltauduttiin päästämään pojat metsään, ja voi että. Ne oli niin nätisti. Aivan ihana katella niite kirmaamista, puolin ja toisin. Ei tullut painimisia, vaan nättiä leikkimistä. Puolisen tuntia pojat saivatkin leikkiä pensaikossa, ja sen näki kyllä turkista illalla. Iltapesun ohessa lähti puolet koirasta viemäriin, ja trimmasin tassu ja korvakarvat tälle vuosisadalle. Tyytyväinen, väsynyt ja kalju Ruffe kuittaa.

Buonanotte!

Viikon agit

Viikko meni ihan tajuttomalla vauhdilla, oli treeniä ja töitä ja huhhu. Tiistaina oli tuttuun tapaan treenit Ojangossa, jonne suunnattiin kauheassa ilmassa, onnekkaina HSKHlaisina meillä on ihan mieletön halli käytettävissä. Ruffen ihanaisella treenikaverilla Sallilla on ongelmia tassujen kanssa, joten treenailtiin aika yksinäisesti, vaikka Sallin tilalla olikin tuuraaja. 

Rata oli tosi hauskan oloinen tutustuttaessa, joten kiersin sen muutamaan kertaan ja mietin, että mitä oikeastaan haluan treenata tässä. Irtomista ja kääntymisiä. Ekan kerran kun radalle lähdettiin, hyppäsi herra A'alle vauhdilla ja menikin kuono pinnassa ja jalat kasassa aikamoisella ryminällä ylös. Karvoja jäi kiinni aalle, mutta tuli turvallisesti ja vahingoittumattomana alas. Otettiin uudestaan, ja osasi vähän katsoa jalkoihinsa. Loppu rata suijui ihan älyttömän hyvin, ja Ruffe irtosi ihanasti putkiin. Vitos hypyn takana oli kepit, jotka oli loogisesti koiran linjalla, joten vietti itseään siihen suuntaan ja kaarteesta kutos esteelle tuli aika suuri. Tätä tehtiin sitten ihan pysähtymällä käännöksissä, että saatiin siedettävän pieni kaarros tehtyä. Loppu rata sujuikin kivasti, ja keinu oli ihan mieletön! Ei yhtän aristellut ja odotti kontaktilla vaikka juoksin kaaaaauas. Todella onnistuneet treenit, jos keppitreenausta ei lasketa.

Torstaina oli toiset treenit Koivuhaassa, joihin lähdin ihanilla uusilla kengillä. Ostin ihan näin hallikäyttöön sisäkengät, jotka on ihan mielettömän hyvät jalassa, muttei siitä sen enempää. Tutustuttiin rataan muutama hetki, ja päästiin taas ekana suorittamaan. Vähän mua hirvittää toi hallin pinta. Siellähän on siis sileä kokolattiamatto, todella ohut myös mun mielestä. Ei tunnu yhtään pehmeältä omien jalkojen alla, joten tuskin tuntuu Ruffellakaan. Liukastelee selkästi enemmän kuin missään muualla. Hieronta on ollut tarpeen, kun toisella on rintalihakset tosi jumissa aina treenien jälkeen. Montakohan kertaa se oli naamallan tonkin kaksikymmentä minuuttisen aikana?

Alkusuoraa otettiin odottamalla ja mukana juoksemalla, nopeammin meni jos itse juoksin koiran kanssa kilpaa, joten tällä taktiikalla vastaisuudessakin. Putkiin meni ihan loistavasti, eikä kertaakaan mennyt tai tullut väärästä päästä. Mutta, kutosputken jälkeen, meni autamattomasti puomille, kun mun ohjaus oli ihan sitä sun tätä. Sainkin siis ohajata ilman käsiä, ja käyttää vaan hartiaa, ettein huitoisi vääriin suuntiin. Johan alkoi homma pelittää, ei enää mennyt puomille, vaan suoritti (oi niin taitavasti) renkaan ja juoksi etäpalkalle Miiran luo. Me lopetettiin aina tuohon kahdeksanteen esteeseen, koska hiottiin mun ohjausta, enemmän kuin noita kontakteja. Hartiaa oppi vähän käyttämään ja oikeasti ohjaamaan. Vaikka Ruffe lukee rataa tosi hyvin, ei se tarkota sitä, että mä voisin löysäillä. Tosi maistuvat treenit ja ihana iltalenkki vantaan pimeydessä.

Ciao!