Viikon agit

Viikko meni ihan tajuttomalla vauhdilla, oli treeniä ja töitä ja huhhu. Tiistaina oli tuttuun tapaan treenit Ojangossa, jonne suunnattiin kauheassa ilmassa, onnekkaina HSKHlaisina meillä on ihan mieletön halli käytettävissä. Ruffen ihanaisella treenikaverilla Sallilla on ongelmia tassujen kanssa, joten treenailtiin aika yksinäisesti, vaikka Sallin tilalla olikin tuuraaja. 

Rata oli tosi hauskan oloinen tutustuttaessa, joten kiersin sen muutamaan kertaan ja mietin, että mitä oikeastaan haluan treenata tässä. Irtomista ja kääntymisiä. Ekan kerran kun radalle lähdettiin, hyppäsi herra A'alle vauhdilla ja menikin kuono pinnassa ja jalat kasassa aikamoisella ryminällä ylös. Karvoja jäi kiinni aalle, mutta tuli turvallisesti ja vahingoittumattomana alas. Otettiin uudestaan, ja osasi vähän katsoa jalkoihinsa. Loppu rata suijui ihan älyttömän hyvin, ja Ruffe irtosi ihanasti putkiin. Vitos hypyn takana oli kepit, jotka oli loogisesti koiran linjalla, joten vietti itseään siihen suuntaan ja kaarteesta kutos esteelle tuli aika suuri. Tätä tehtiin sitten ihan pysähtymällä käännöksissä, että saatiin siedettävän pieni kaarros tehtyä. Loppu rata sujuikin kivasti, ja keinu oli ihan mieletön! Ei yhtän aristellut ja odotti kontaktilla vaikka juoksin kaaaaauas. Todella onnistuneet treenit, jos keppitreenausta ei lasketa.

Torstaina oli toiset treenit Koivuhaassa, joihin lähdin ihanilla uusilla kengillä. Ostin ihan näin hallikäyttöön sisäkengät, jotka on ihan mielettömän hyvät jalassa, muttei siitä sen enempää. Tutustuttiin rataan muutama hetki, ja päästiin taas ekana suorittamaan. Vähän mua hirvittää toi hallin pinta. Siellähän on siis sileä kokolattiamatto, todella ohut myös mun mielestä. Ei tunnu yhtään pehmeältä omien jalkojen alla, joten tuskin tuntuu Ruffellakaan. Liukastelee selkästi enemmän kuin missään muualla. Hieronta on ollut tarpeen, kun toisella on rintalihakset tosi jumissa aina treenien jälkeen. Montakohan kertaa se oli naamallan tonkin kaksikymmentä minuuttisen aikana?

Alkusuoraa otettiin odottamalla ja mukana juoksemalla, nopeammin meni jos itse juoksin koiran kanssa kilpaa, joten tällä taktiikalla vastaisuudessakin. Putkiin meni ihan loistavasti, eikä kertaakaan mennyt tai tullut väärästä päästä. Mutta, kutosputken jälkeen, meni autamattomasti puomille, kun mun ohjaus oli ihan sitä sun tätä. Sainkin siis ohajata ilman käsiä, ja käyttää vaan hartiaa, ettein huitoisi vääriin suuntiin. Johan alkoi homma pelittää, ei enää mennyt puomille, vaan suoritti (oi niin taitavasti) renkaan ja juoksi etäpalkalle Miiran luo. Me lopetettiin aina tuohon kahdeksanteen esteeseen, koska hiottiin mun ohjausta, enemmän kuin noita kontakteja. Hartiaa oppi vähän käyttämään ja oikeasti ohjaamaan. Vaikka Ruffe lukee rataa tosi hyvin, ei se tarkota sitä, että mä voisin löysäillä. Tosi maistuvat treenit ja ihana iltalenkki vantaan pimeydessä.

Ciao!