Purpurpurinaa

Me purnattiin tänään kuin kissanpennut. Aamulla iski migreeni, ja olin ilmonnut itseni kolmeen starttiin purinalle. Kaksi tonnista buranaa selvitti päätä sen verran, että palasi tuntu raajoihin ja sain ihan lauseita aikaseksi. Ilmossa kuitenkin sönkötin vääriä nimiä ja kattoi kahta pidempään meidän kisakirjoja. En syytä, olihan mulla kieli puutunut ja mun koira on ilmeisesti '' Rekku, siis Ruuuufffe, joo Ruffe''. Anteeksi ja kiitos lääkehöyryistäni, on tämä migreeni niin ihana ystävä. Selvittiin siis kutenkin kisoihin ja onneksi selvittiinkin!

Eka startti oli ulkona ja sinne mentäessä totesin jo, että tämä on sitten hylly, enkä aikaa lähde tekemään. Oli venyviä valsseja ja koira paahtoi kovempaa kuin odotin, joten aika myöhässä olin. Hauska varsinkin tuo renkaalta aalle tulo. Olisin hyvin voinut tehdä persjätön renkaan ja Aan väliin. Huhhu, hauska otus. Kontakteja kovasti tarjoili. Kisa rata, hulvaton tuomari. Hämmentävän vähän putkia. Tuloksena täältä siis Hylly.

Toka startti oli niin mahtava. Meillä ei ole KOSKAAN ollut noin kivaa. Mentiin kovaa ja tehtiin hyvin. Kepeiltä jäi jarrutus, enkä sille yhtään antanut kropalla apuja siihen. Hyvin korjattu ja mieletön loppu suora. Kesti aalla kovankin etenemisen, ja otti kontaktit vaikka painelin. Aallehan meillä ei ole pysäytyksiä. Puomilla pikakontaktit, vapautin älyttömän nopsasti joka oli oikea päätös, ei nimittäin olisi pysynyt kauempaa. Hyvin teki, ja täältä tuloksena 5 kepeiltä, -12s aikaa ja huippu etenemä 4,04m/s! Meidän nopein etenemä virallisesti mitattuna. Olen kamaln tyytyväinen. 

Kolmannella rimoja ja jalkaan juokseminen. Tuomari sanoi, että tästä sakottaa armotta, mutta silti näin toimin. Ehdin väistämään niin, ettei siis törmännyt, hyvällä tsägällä töitäisi kuonolla. Oikeutetusti silti tästä vihreitä antoi. Rimat oli 45cm ulkoradoilla, kamalaa, miten niitäkin on hilattu ylöspäin. Ei koskaan tiputtele, joten vähän tämä hämäsi. Hierojalle aika jo varattuna! Muutoin ihan kiva pätkä, valitan sumeaa laatua, kamerasta oli akku aivan finito, eikä enää halunnut tarkentaa. Täältä siis tulos 15vp / 3s, sekä nelos sija.

En voi oikeasti olla muuta kuin tyytyväinen. Kaikista radoista jäi hyvä fiilis, ja paljon hyvää opittavaa käteen. Kerrankin luotin koiraan ja annoin sen tehdä. Jospa vielä itse ehtisin tekemiseen mukaan. Se on niiiiiiiiin mainio! Kuvaajille suuri kiitos, Nea ja Äiti olette ihania kun jaksatte raahautua mukana näin sunnuntai aamuisinkin. Tällä on hyvä mennä seuraavaan viikkoon. Me palataan olkkariin, Ruffe naudan niskajänteensä ja minä teeni pariin. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Mikä on teidän paras kisakokemuksenne?

Nyt en puhu titteleistä, vaan fiiliksestä ja yhdessä tekemisestä ym.

Kesäkausi pulkassa !

Eilen oli niin minun ryhmälläni, kuin treeniryhmälläni kesäkauden viimeinen treenikerta. Oli kyllä niin pätevää menoa, ettei samoiksi koirakoiksi enää tunnistaisi. Paljon ovat oppineet ja into on noussut älyttömiin svääreihin. Kirsikka kakun päällä oli kuitenkin se, että ryhmän ujoin kaveri on vihdoin syttynyt lajiin. Ihan mieletön meno. Koko ryhmä oli kovin innoissaan toisen edistyksestä - mulla on ihan parhaat koulutettavat. 

Meidän treeneihin päästyäni, ilmosi Juuso, että meillä on tänään leikkimieliset kisat. Hyvä että oli. Mikä mua vaivaa, luistin kontakteilla ja päästin koiran valumaan vääriin päähin putkia. Voi hölömö. Nämä käytiin kuitenkin korjaamassa, ja omistajalle huomioksi, ettei kestä radalla ihan täyttä juoksua sen puomin kanssa, niin ja, aina ei oo kiire. Muutoin radasta ei muuta kuin hyvää sanottavaa. Ruffe kuunteli älyttömän hyvin. Rengas sujuu niin mutkitta, se on sille ehkä varmin juttu kaikista. Ei koskaan tule välistä. Nytkin jätin kaverin yksinään suorittamaan ja painelin jo kauas keinua kohti valssaillen. Irtosi eilen todella pätevästi ja lammaspatukka oli loistava palkka! 

Valssit saisivat mulla olla selkeämpiä. Valun itse kovasti taaksepäin, joka esimerkiksi hypyltä 5, kutosputkelle aiheutti onkelmaa. Helppokorjaus, ja tokalla oikein. Keinusta plussat, oli todella näpsät suoritukset. Pimeät putkikulmat 100% oikein ja vauhtia riitti. Kepeiltä superplussat siitä, että kaikilla yrittämillä virheettömät ja varmat kepit. Ei kuikuillut mua, vaan pisti menemään. On se niin pätevä.

Olen kamalasti lähiaikoina keskittynyt siihen, että missä mättää. Niin välillä unohtaa, että missä on oikeasti hyvä. Meillä oli tällä kertaa oikeasti kivaa, vaikka räntää tulikin taivaalta. Me tehtiin yhdessä, ja keskittyneesti, ei tarvinnut napsia, eikä mun menettää malttia. Meillä oli kivaa, ja siitä olen iloinen. Olen jotenkin niin tilastoinut noita epäonnistumisia, että ei ihme, jos niitä alkaa kasaantumaan. Näillä fiiliksillä, ja ruotsinmestarienradan suorittaneena, on ihana lähteä sunnuntaina kisaamaan. Me osataan!

Missä te treenaatte talvella?

Onko seurallanne oma halli, käyttekö koirakoulussa ym.

Rakkaat anonyymit

Me kiitetään kritiikistä ja otetaan kaikki kura vastaan. Tämä kuitenkin meitä vahvistaa, ja kaikki vinkit on hyödyksi. Olen itse sananimittainen, joten olkaahan tekin. Kommentointi on evätty anonyymeiltä käyttäjiltä. Te samat ihmiset voitte omalla nimellänne ja käyttäjällänne kommentoida. Eniten minua häiritsevään puutuin kuitenkin, ja näin säästytään turhalta huutelulta. Saa huudella, omalla nimellä, omilla tiedoilla. Näin ollaan kaikki rehtejä. Vastaan nyt kuitenkin muutamaa teitä askarruttaneisiin kysymyksiin.

Ruffesta sen verran, ettei kyllä, hän ei ole kovin itsenäinen työskentelijä, kisatilanteissa varsinkaan. Olen sille luultavasti liian hidas ja epävarma ohjaaja. Estehakuisuuden kanssa on paljon töitä tehtävänä, ja vauhtia tulee samalla kun varmuus kasvaa.

Kouluttamisesta sellainen sananen, että olen virallisesti suorittanut Sagin koulutusohjaajakurssin. ''Älkää tehkö niinkuin minä teen, vaan niinkuin minä sanon'', tämä on fiksu fraasi. Olen pätevä omaan asemaani kouluttamaan, muiden seuran kouluttajien ja koulutettavieni mielestä. Ryhmäläiset edistyy hienosti ja ollaan muutamia pulmia ratkottukin. 

Kiitokset vielä kaikille kommenteista, tiedostan meidän epävarmuutemme ja hyväksyn sen. En väitä, että mulla olisi SM-tasoinen koira. Väitän, että meillä on ongelmia ja nämä ongelmat johtuvat sataprosenttisesti minusta. Minulla on kova duuni muuttua tälle koiralle sopivaksi ja löytää sille oikea tapa sisäistää asioita paremmin ja syvemmin. Tekee kovin surulliseksi huomata, että on itse sössinyt koiransa edistymistä. Sen olen tiennyt aina, että koiraa selvästi hidastan, kaikessa. Uhkapostin ja kuran saaminen on kuitenkin ihan eriasia, kuin kritiikki. Käyttäytykäähän ihmiset.

Tähän se loppuu

Kun päädyin kirjoittamaan kuumumisesta, niin olin juuri kisaillut tuon hammashirviön kanssa kahdet startit I-HAHin kisoissa Kivikossa. Kisoissa olen ylpeä monesta asiasta, kuten puomin kontakti, lähdöissä odottelut ja se, ettei muurin palikat kolisseet alas. Vauhti oli myös hyvä, jokseenkin hyppytekniikka näytti kehnolta. Paljon hyvääkin siis ja fiilis radalla oli oikeasti tosi hyvä. En jännittänyt keppejä, sillä luotin sen ne osaavan. Vaan ei. Molemmilla kerroilla rukattiin kepit uudestaan, ja sitten ne oli ihan pätevät.

Radat oli hyvin pitkälti mukavia, mutta niinkuin muutkin, kitisin keppikulmasta. Pakollinen ohjaus ennen keppejä tai niiden jälkeen. Ei ollut kauheasti tilaa tulla itse pois keppisuorittajan alta. Siitä ehkä johtuikin mokat, olin liian lähellä ja sillä paloi kiinni. Radat oli peilikuvat toisistaan, eikä oikeastaan mitään esteitä siirrelty. Ansaputki veti monia koiria ja niimpä itse huusin hiukan kovempaa käskyjä, joka selvästi esti tämän homman. Tässä nyt nämä videot, voi huhhu.

Molemmilta radoilta hyllyt, ekalla väärinpäin suoritetusta hypystä (nro15) ja tokalla korjasin puomin kontaktia - vähän turhaan. Jostain syystä olin siinä uskossa, että me hyllytettiin jo (?). Ei saisi koskaan niin ajatella, mutta olen silti tyytyväinen että korjasin. Ja aika pitkään antoi Mikkilä mun korjatakin, ennenkuin nosti kädet raksin muotoon. Mutta, enempää analysoimatta, ihan kivat kisat - joissa näkyy hyvin tuo kuumuminen ja eeeerittäin huonoa ohjausta tällä kertaa. Yritys hyvä kymmenen.

Melkein oikea rekikoira

Kahden lepopäivän jälkeen, totesin, että koira oli yllättävän rauhallinen. Oli kuitenkin raikas oma itsensä, ja rasittavasti toi omia leluja jalkohin potkittavaksi. Meillä on ollut kaaauhea määrä ahaa-elämyksiä viime viikkojen aikana, enkä kadu että kirjoitin julkisesti meidän probleemista. Olen saanut paljon hyviä vinkkejä ja kiperiä kysymyksiä. Olen myös saanut kuraa niskaani, sekä ihka oikean tappo uhkauksen anonyymisti - voi huhhu. Kuten olin kirjoittamassa, me levättiin pari päivää. Eilen saavuttiin Faunattaren kautta kotiin, josta lähti mukaan nyt vihdoin nämä vetovaljaat. Jännittävää!

Kävin monet kaupat läpi mitään löytämättä. Megaeläimessä oli nonstoppia, jotka oli meille ihan väärän mallisia ym. Faunattaresta löysin kuitenkin kauhealla vaivalla hyvät valjaat. Trixien pehmustetut X-back valjaat - niin sanotut Husky-valjaat. Näillä jakaantuu paino tasaisesti ja olen hyväksi todennut aijemmin kokeilussa. Lunta noihin karvallisiin osiin vähän jää, ei kuitenkaan häiritsevästi. Myös lumenesto aineella saa ne siitä näppärästi katoamaan, jos oikeasti kulkisi pitkiä matkoja.

Valjaat on Ruffella kokoa M. Pikkasen reilut takaa, mutta ei haittaavasti. Ei kuluta karvaa mistään kohtaa, kun on hyvin topatut. Eikä hinkkaa etujalkojen välissä lainkaan - aika yleinen ongelma näillä syvärintaisilla kavereilla. Värivaihtoehdot ei ole kummoiset, näitä on mustaharmaina ja piste. Kokoja oli aina XXL asti, sekä pienin taisi olla XS. Kokeilin ässää siinä toivossa, että se olisi napakampi takaa, sen sijaan sain valjaat jotka eivät menneet edes päälle. Joten näiden kanssa kannattaa olla tarkkana - kauheat koko vaihtelut.

Me valmistaudutaan näillä vermeillä talveen. Kun metsäpolut ja oikeastaan kaikki tietkin Sipoossa unohdetaan huoltaa, jää jäljelle hankikantava pelto. Ihanat lumikelkkailija naapurit käy siellä rälläämässä meille reitit, joita pitkin voi hiihtää, lenkkeillä ja nyt sitten kelkkailla. Löysin meidän autotallin uumenista klassisen potkukelkan! Siitäpä minulle seuraava tuunaus projekti. Olen ollut kaiken lisäksi aina ihan älyttömän kädetön ja jalaton tuollaisten ohjaamisen kanssa. Mutta nyt on tullut aika oppia! Älyttömän hyvää liikuntaa pikkuiselle, ja vaihtelua myös omalle kropalle. Exsoottisia lenkkeilyvaihtoehtoja!

Valjaita kokeilin käytönnössä hetimmiten. Käytiin fillaroimassa Ainolle (noin 2 km). Poika on kovin tottunut siihen, että fillarin kanssa pitää mennä samaa tahtia. Niimpä se oli ihan hurmiossa, kun kuuli mun rääkyvään että '' mene eteeen, mene mene!''. Vilkaisi mua kysyvästi ja lähti kauhealla moottorilla menemään. Todella pätevästi kuuntelee ohjausta. Oikee ja vasen on hallussa, ja aina käskyn kuullessaan kääntää päätä olkansa yli kurkkamaan, että olihan se tää puoli. Kertaakaan ei oo vikaan mennyt. Autot ohitetaan paikallaan - ihan minun vainoharhaisuuteni vuoksi. ''jarruta'' käskyllä koira hidastaa ja tulee pyörän vasemmalla puolelle, mun jalkojen kohdalle. Kun pistän oman jalan alas, niin koira istuu. Näin pääsee autot ohi ilman paineita siitä, että sinkoaako toi karvakasa nyt vai ei.

Musta aika yllättävää oli se, ettei poju kuumunut tästä hommasta yhtään, siis ei yhtään. Ei haukkunut, meni vaan. Innostui muistaakseni kahdesti, jolloin heittää kiepin pyörän edessä ihan vaan ilonsa osoittamiseksi. Ihan kiva, mutta pikkasen on vaikeaa ohjata jos kaveri on renkaassa kiinni ja jalat solmussa. Näillä kerroilla jouduin pysäyttämään, ja sain osakseni harvinaisia Ruffen pusutteluja! Se oli ihan liekeissä ja kanavoi energiaa oikeeseen asiaan. Nyt on mulla hyyyyyyyyyyyvin rauhallinen kaveri, joka on ansainnut ainakin maanantaihin asti vapaata, kiitos vielä Ainuskalle kuvista - me tullaan taas pien käymään!

Mission Impossible

Kuuma kalle-jutun kirjoitettuani olen kovasti syventynyt meidän utuukaiseen ongelmaamme, vai onko se uusi sittenkään? Kamala määrä kysymyksiä on virrannut, niin blogissa, feisbuukissa, sähköpostissa kuin ihan tekstiviesteilläkin, joihin ajoin nyt vastata ihan ajatuksella. Kiitos teille, jotka olette kaikennäköistä vinkkiä antaneet, ja teille jotka olette näitä kysymyksiä kysyneet. Auttaa kamalasti myös itseä, kun ulkopuolinen huomaa asioita - tai kyseenalaistaa. Elkää ymmärtäkö väärin, vastaan haraajia ei jaksa kukaan. Tässä kuitenkin vastauksia ja mietteitä kysymyksiinne.

Terveys, pitäisikö käydä tarkistuttamassa?

• Ruffe kävi osteopaatilla, löydettiin liikkunut nikama
• Nikama on paikoillaan ja uusi aika osteopaatille on varausvaiheessa
• Käy hierojalla, kerran kuussa - ei moitittavaa
• Selkä kuvautettu kuumumisen alkamisen jälkeen, kaikki kunnossa

Ruokinta, mitä Ruffe syö?

• Royal Caninista vaihdettiin raakaruokintaan, Mushia siis
• Syönyt nyt kolmisen kuukautta, aikalailla yhdenmukainen kuumumisen kanssa
• Lääkärin hyväksymä taulukko käytössä, sisältääköhän liikaa energiaa?
• Iho, silmät ja turkki voinut paremmin ruuan vaihdoksessa, samoin kynnet

Hoitokoirat ja yhteislenkit - kuumuuko näissä?

• Valitettavasti nykyään kyllä, ei kuitenkaan käy minuun kiinni
• Toisaalta mukavaa, että leikkii nyt muiden kanssa innolla
• Puolustaa ruokaansa koirilta, joten hoitokoirille antamani namit saa kierroksia aikaan
• Muista koiran lepopäivät, myös yhteislenkeistä nykyään. Max I per viikko!
• Yksi kaverikoira matkassa ei nosta kierroksia, esim. Bea.
• Koirapuistossa ei kuumu, selvästi arempi siellä

Agility, paljonko treenaatte?

• Kesällä liikaa, tauot oli toukokuussa ja heinäkuussa
• Ohjatut meillä on keskiviikkoisin, vaparoin myös kerran viikossa (liikaa)
• Vähennetään hallilla treenaamista kertaan viikossa!
• Hinkkaamiset voi hoitaa omalla pihalla - ei kuumu lainkaan
• Remmissä nuuskuttelu lenkit käyttöön ennen treenejä - edellisenä päivänä
• Pysyy lähdössä, kouluttajat huomio vain mun huonoa ohjausta -tästä varmasti johtuukin

Eikö Ruffe ole kuumunut aijemmin?

• On, ei vain ennen ole käynyt repimässä lahkeita - tätä en siedä
• Hassua sinänsä, ettää nykyään osaa hölkkälenkillä olla nätisti jahtaamatta
• Mutta treenatessa on kahta pahempi hammasveikko

Miksi doboa ja fysiikka treeniä, sekä uusia temppuja?

• Nämä menee ihan aivojumpankin puitteissa
• Lisää keskittymistä ja tietoisuutta omasta liikkeestä
• Uuden oppiminen väsyttää ja rauhoittaa mieltäkin

Lenkkeily, liikuttekohan liikaa?

• Voi olla, Ruffelle kelpaa 20 km tai lenkitönkin päivä
• Vähennetään vapaana olo lenkkejä - heti remmiin jos käy lahkeeseen
• Otetaan reppu taas käyttöön, ravaa hitaasti ja omaa työn, ei hötkyile

Uinti, millaisessa mielentilassa se on?

• Hyvässä, ellei paikalla ole muita koiria
• Kahden kun ollaan, niin ui ja keskittyy
• Muiden koirien kanssa napsii toisten housukarvoja ja räkyttää laidalla
• On todella tyytyväinen ja väsynyt uinnin jälkeen

Palkkaus, kuumutatko koiraa vahingossa?

• Namilla palkkaus - Ruffe on todella innokasruokailija, ehkä liian kiva palkka
• Lelulla palkkaus - toimii aina välillä ja silloin tekeekin töitä hienosti
• Apuohjaajan palkkaamana - hämmentyy, joskus toimii joskus ei
• Targetilla - hyvä vauhti, toimii
• En koskaan juokse palkka kädessäni ja palkkaan käteen vain ohjaustreeneissä (esim. pakkovalssi)

Miten koira treenaa muita lajeja, toko, frisbee?

• Tokossa hyvä mielentila, ei käy lahkeeseen
• Rally-tokossa vielä parempi, johtuu ehkä omasta asenteesta
• Frisbeessä kuumuu, nykyään toinen kiekko aina valmiina - ei ongelmaa
• Dobossa ehdottomasti paras mielentila!

Vieläkö löytyy ideoita tai kysymyksiä?

Kaikki apu otetaan vastaan ja harkintaan.

Paimenlauma

Eilinen ilta sujui tällä kertaa yhteislenkin muodossa, aijettä oli mukavaa. Likat tuli taas meillepäin, ja talsittiin parissa tunnissa viitisen kilometriä. Mukana oli tällä kertaa kaksi vääränrotuistakin, mikä ei näyttänyt näitä roturasistejakaan haittaavan. Meitä oli siis kaikenkaikkiaan 5 shetlantilaista, niin siis tytöt ja Ruffe. Berninpaimen Luna, sekä hoitokoirani Aussi-Pessi. Hyvin tulivat kaikki toimeen keskenään, vaikk Ruffe kovasti yritti aiheuttaa  kaikenäköistä anarkiaa. Sillä oli ihan oma meno päällä, ja muittenkin suusta kuulin saman mitä itsekin mietin '' Mikä sitä vaivaa, ei se koskaan ole tuommoinen''. Eipä olekaan ei. Mun lahkeet kuitenkin jätettiin rauhaan ja luokse tultiin hienosti. Pessille piti huutaa ja tyttöjä oli kiva härnätä. Mukava lenkki kaikenkaikkiaan, ensi kerralla vain vähemmän metsää - kiitos. 

Voi olla, että jokunen kiljaisu pääsi metsässä, kun pelättiin hirviä. Penteleen kokoiset linnut räpisteli aina jostain puskasta eteen ja meinattiin kuolla sydänkohtauksiin muutamaan otteeseen. Kaupunkilaisille isot peukutukset siitä, että selvisitte mun luontoreitistä kunnialla. Seuraavalla lenkillä päästän teidät helpommalla, jos vaikka jätettäisiin patikointi ensi keväälle. Oli taas todella mukavaa ja paljon antoisia keskusteluita. Kiitos Anni, Katrin, ja Niina!

Se on täällä taas

Nimittäin kehonhallintavideo! Eilinen päivä sujui testimielessä liki lenkittä. Otettiin todellinen vapaapäivä ja katseltiin nelisen elokuvaa - kaikki romanttisia komedioita tietenkin, mukaan lukien Spiderman. Ruffe viihtyi sohvalla vallanmainiosti, eikä murkkuillut mulle mistään. Ton yleisin murkkuilu on ehkä kaikista huvittavinta. Pyytää siis ensin ulos menemällä ovelle ja komentaa haukulla. Kun vihdoin istuu ja on hiljaa, niin lähden avaamaan sille ovea. Kun saan oven auki, poju nuuhkaisee ilmaa, ja sitten vetää hepulijuoksua olkkariin takaisin. Siis mitä. Tätä tapahtuu joka päivä, mutta tänään, tänään selvittiin ilman sekoilua ulos asti, ja ihan käskyn kanssa. On se välillä hassu.

Eilinen ilta sujuikin siis näiden keskittymisharjoitusten parissa. Piti vähän tiedostaa omaa kroppaa ja niitä takajalkoja. Vaikeinta tässä on ehdottomasti se, että mulla ei pidä pokka. Poika poukkoilee ja yrittää ihan kaikkea mm. kaataa vatia, seistä kahdella jalalla, istua vadilla kuin ihminen. Ilman käskyä yrittää siis kaiken läpi ja mä saan kyllä nauraa ihan roppakaupalla.

Kehonhallintaa oli tarkoitus nyt lisätä, meillä on menossa himolihashuolto kausi. Laitetaan kaveri nyt tasapainoiseksi ja pidetään se siellä. Viime osteopaatikäynnillä löydetty liikkunut nikama on jälleen paikallaan ja siellä saisi pysyä. Kuvioihinhan tulee nyt tietenkin uinti (nivelvapaata liikuntaa), keskittymisharjoitukset ja me luvataan aktivoitua tuon dobon kanssa! Olen ollut käsittämättömän laiska. Me aktivoidutaan ja piste. Tässä parit huomiot illan harjoituksista.

• Vasenpuoli heikompi kaikessa, aloita ensi kerralla siitä
• Tikapuiden meno tulisi ravissa kestää 4sec
• Mahtuu laukkaamaan tikapuut (?)
• Kiepeille korkeampi vati, niin ei yritä kontakteja
• Pyörinnät oli hienot, siksi vain nuo 4 teinkin
• Muista tehdä ristiseisonnat herättääksesi selkälihakset!

Onneksi meillä on osaavia lihashuolto henkilöitä, hierojat ja osteopaattini siis kiitos! Heiltä aina saanut hyviä vinkkejä, ja uusimman hierojan kanssa käytiin läpi parit rutiinit mitä tehdä ennen ja jälkeen treenien. Vielä paremmat lämmittelyt kuin yleensä ja lisätty liikeradan avaukset. Jäähdyttely kunnolla, viiiielä vähän pidempi kuin ennen ja lisätty palauttava lenkki - vaikkakin olen kotona vasta klo 23. Lisäksi tsekattiin muutama rentouttava tassujuttu, jolla saa koiran tähän olotilaan. Voi toista.

Onko teillä kehonhallintatreenejä?

Vinkatkaa omanne tai teitä kiinnostavat treenit, me tahdotaan kokeilla kaikkea.

Mini ystäviä

Kesä on mennyt ja syksy alkaa kukoistaa. Luonto alkaa punertaa ihanissa sävyissä ja ainakin meillä tuo koira ottaa itselleen käyttöön harmaansukat. Lenkkeiltiin Petran ja koikkereiden kanssa lauantaina kahdeksan kilometrin pätkä Fallpakkassa. Todella ihanat maastot vetää aina puoleensa. Meri, metsä, polut, hiekkatiet ja koirapuistoit - siitä on lenkkimaastot tehty.

Hiekkateillä saa mahdottoman paljon hyvää treeniä ohituksiin. Siellä seikkailevat niin pyöräilijät, juoksijat, hölkkärit, koiranulkoiluttajat ja lapsetkin. Vielä yhtään ihan törppöä pyöräilijää ei ole tullut vastaan ja ihmiset on kovasti hymyilleet meidän ohitusreeneille. Ruffe on alkanut tulemaan tokoseuruuseen heti kun bongaa ihmisen, tästä tietenkin sataa nannaan taskusta, joka vain vahvistaa käytöstä.

Kuvasta voi hyvin päätellä, ketkä ovat yhdessä leikkineet. Samoin voi veikata ikää. Seniori Taika ei paljoa tassujaan kastellut, vaan tyytyi tepastelemaan hiekkatiellä rennon oloisesti. Gimma härnäsi Ruffea ja juoksi kaikki ojat läpi. Noitten ilmeet oli ihan parhaita '' Ei hitsi mamma, me löydettiin tällanen oja!'', melkein pystyi kuulemaan ilonkirkaisut noitten ilmeiden perusteella. Ihanat mutasukat.

Yksi ikävä kanssa käyminen kuitenkin aina löytyy. Todella kapealla metsäpolulla vastaan tuli kulman takaa rollaattorilla kulkeva vanhus. Rollaattorissa roikkui muovikasseja ja kiliseviä pulloja, ja tietenkin vanhukset liikkuu eri tavalla kuin mihin Ruffe on tottunut. Poju oli mulla vapaana ja meni ihan uudenlaiseen paniikkiin nähdessää tämän rollaattirikauhistuksen. Meni aikaa ennenkuin sain sen tulemaan luokse. Sitten meni toooooodella aikaa, ennenkuin se pystyi ottamaan ruokaa vastaan. Todella siis pojua pelotti, tiedä sitten mikä osa tästä kokonaisuudesta.

Lenkiltä saatiin myös kotiin tulijaisiksi ikävä tuttavuus, PUNKKI. Näitä en ole koko kesänä nähnyt Ruffella, ja viime vuonnakin vain yhden mokoman. Ja nytkun katsoin kalenteria, niin edellinen baywantic oli tosissaan jäänyt antamatta, niinkuin viime vuonnakin. Tökötti siis toimii, ja päivän tarkalleen. Punkki on ihanan helppo napata pois tuolla lassovekottimella. Ei nipistä koiraa, ja pää tulee mukana sata varmasti. Otsahan pojulla on vielä vähän koholla, kuten ylä oikeasta kuvasta näkyy. Karvat tuntuu vähän irtoilevan, toivotaan ettei tule mitään pälvikaljua toiselle. Ikäviä nämä pienet verenimijät, me ollaan kuitenkin todella vähällä päästy. Ilman näitä pikkuseikkjoa meillä oli oikein hauska lenkki! Ruffella ja Gimmalla oli ekaa kertaa tilaa leikkiä, ja Ruffe oli enemmän kuin mielissään pienkoirien seurasta. Aina se joutuu näihin tyttöporukoihin!

Onko teillä ollut punkkeja?

Oliko koiralla panta/litkut käytössä kesän, montako löytyi ym.

KUUUUUUMAAAAA

Nyt olen kerrankin niin ymmälläni, että pitää ihan tästä kirjoittaa. Olen kesän mittaan saanut harrastuskaverikseni uuden tuttavuuden, saanen esitellä Herra hormooni-teini-riiviö-ylikuumuva-tikarihammas-lahkeessaroikkuja ja housujen repijä! Tämä postaus käsittelee TODELLA avoimesti meidän tämän hetkistä tilannetta, joten lukekaahan koko homma ennen kyselyä. Me harrastetaan iloisesti ja motivoituneesti, mutta tämä pikku sivujuttu haittaa!

Kun mietin tätä kuumumista, niin musta tuntuu että vähättelen Ruffea. Tässä varmaan herää tää mun neitimäinen puoleni. Toi on mulle niin älyttömän rakas ja ihan paras harrastuskaveri. Lähiaikoina se on kuitenkin ollut aivan käsittämätön. Nimimerkillä, Laskin juuri mustelmat jaloistani, ja pääsin jo säärien kohdalla lukemaan kymmenen. Kädet on nyt olleet yllättävän turvassa naarmuiltakin. Ruffe nimittäin kuumuu - siis ihan käsittämättömästi. Sillä ei oikeasti pysy pää kasassa, ja yritän parhaani mukaan tätä auttaa. Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen, että ollaan löydetty (toivottavasti) kuumumiseen syitä. Nämä kun ei ole aina yksin kertaisia, vaan monen tekijän summa. Puremista ja huutua esiintyy aina tällaisissa tilanteissa.

• Liian myöhäiset käskyt/ohjaukset
• Toimin liian lähellä koiraa - turvavälin määritys vielä kesken!
• Kuuluva käskytys nostaa kierroksia, muttei aina johda näykkimiseen
• Hiljainen ohjaus toimii niin kauan, kunnes tulee moka
• Kaikkien mokien kohdalla leviää homma käsiin
• Kisoissa kuumuu älyttömästi, vaikken itse enää jännitä
• Palkalla ei väliä, kuumuu niin namilla kuin lelullakin (nameilla saattaa käydä käteen kiinni)
• Liikkeen tulee olla alati jatkuvaa, pysähtyä ei saa! (vaikka mokaisi)

Kun siis itse tämän kaiken saan sisäistettyä, ei mellä enää ole 'ongelmaa'. En ole koskaan nähnyt shetlantilaisen kuumuvan sellaisiin svääreihin kuin tämä kaveri. Radalla ei aina tykitä tai no, ehkä parempi sanoa, ettei yleensä tykitä. Kyseessä on siis keskimääräisesti 3,5m/s etenevä medi. Rimojahan hän ei yleensä tiputtele, mutta jos näin käy, niin saan todella kuulla kunniani ohjauksestani. Saahan se palautetta antaakkin, arvostaisin vain pikkaisen ymmärrystä. Tässä mulla nyt sitten on koira, joka ei todellakaan korjaa ohjaajan virheitä - ja niitä välillä kyllä oikein satelee. 

Ruffe myös todella paineistuu helposti. Esimerkkinä toimii hyvin tämä: Meidän lähtöasento on jalkojen välissä istuminen. Tämä on siitä ihan sika kivaa ja homma toimii kotona ja lenkillä hienosti. Päästettään kentälle ja irti remmistä, starttikäskyn kuullessaan riekkuu ympärillä tovin, ja napsaisee 1-3 kertaa polvesta etuhampailla. Sitten vihdoin menee jalkojen väliin, tapittaa ja saattaa edelleen huutaa siellä ollessaan. Kun pääsen siitä lähtemään, niin siellä se todella pysyy! Ongelmana on siis minun alleni tuleminen, mikä ei sinänsä ole ylläri. Ihmetyttää vain tämä yllättäinen muutos käytöksessä, jonne ennen mentiin mitään sanomatta ja häntä heiluen.

Vaikka tiedän, että kaveri on todella innoissaan kentällä. Niin uskon, että noin koville kierroksille mentäessään ei enää ole kivaa. Tämä kytkee varmasti lisää epävarmuutta koiralle, kun tulee itselle aina välillä todella kummallinen olotila tästä. Enkö oikeasti ymmärrä sitä, mitä en huomaa, onko sillä kipuja, vai liian kivaa. Liian monia kysymyksiä, mikä aiheuttaa lisää riekkumista. Tähän on nyt kokeiltu erinlaisia taktiikoita, nämä eivät ole kovin toimivia olleet.

• Kentältä pois vienti - kuumu ensi kerralla pahemmin
• Rauhoittuminen maahan - hullun kiilto pysyy silmissä ja sieltä ampaistaan vauhdilla
• Kieltosana 'riittää' - ei toimi enää noin korkeissa kiihtymisissä
• Itse ohjaajan rauhoittuminen paikalleen - koira kiertää ja haukkuu, käy jalkaan kiinni todella pitkään
• Lyhyemmät pätkät ei auta / pidemmät pätkät ei kuumuta lisää 

Kaikkeen siis en minäkään pysty - pakko myöntää. Tähän aijotaan ja onkin jo aloitettu pureutuminen. Talvikaudeksi on luvassa ihan uudet säännöt ja kauden suunnittelu eritavalla. Liikunnan määrän tulee pysyä samana (minimi 20 km päivä), Hieronnat n. kerran kuussa, doboilua, Osteopaatti käynti talvellakin ym. Treenithän meillä jatkuu nyt vain joka toinen viikko. Parittomat viikot vietetään aksan parissa, niin itse kouluttaen kuin oppien. Ja parillisille viikoille on siis keksittävä muuta, ja perätä yksi vapaavuoro. Me ollaan oikeasti tehty nyt ihan liikaa, ja se näkyy koirassa - me väääähään rauhoitutaan tämän aksaamisen kanssa ja otetaan ne omat aivot käteen ja mietitään.

 Huhhu, tulipa paljon asiaa, mutta on ainakin itsellä rauhallisempi mieli nyt. Ja kevennykseksi voin ilmoittaa, että toi on oppinut juoksemaan vierellä niin, ettei tarvitse yrittää lahkeiden perään. Tämä tuli sattuman kaupalla pyöräilyn ohessa, ja siitä olen iloinen. Tästä on hyvä jatkaa ja vinkkejä otetaan vastaan! Me ollaan nyt puhuttu ja uppoudutaan hieronnan ihmeelliseen maailmaan, kiitos teille jotka jaksoitte tämän kaiken lukea!

Kuumuuko teidän karvakuononne?

Millaisissa tilanteissa, missä lajissa, ja onko syy/hoito selvinnyt.

Uusia ystäviä

Ruffe on taas saanut uusia ystäviä. Tunnen itseni aina maailman parhaaksi mammaksi, kun vien sen uusien kivojen koirien luo. Kyseessä siis siskoni hoidokit, Maisa ja Tilly. Odoteltiin ulkona että kaverukset pääsevät rauhassa tervehtimään. Mummakoira cockeri oli kovin innostunut vierailijasta, ja tuli innolla pusuttelemaan. Hänellä oli maaaailman ihanin luonne. Ekasta rapsutuksesta lähtien päätti, että olen maailman kivoin ihminen (niinkuin ilmeisesti kaikki muutkin). Niin avoin ja iloinen. Nuorempi kaveri Maisa-papilloni, oli pikkaisen epäileväinen. Hyväksyi kuitenkin pojun seuraansa, ei vain turhan lähelle. 

Tikkurilassa on ihanat maastot! Me lenkkeiltiin keskiviikkona mukava 5  kilsan lenkki tunnissa ja torstai aamuna viiiielä mukavammat 7 kilometriä. Tuolla on paljon paikkoja missä koiraa voi huoletta pitää vapaana. Keravan joen vartta pitkin pääsee niin pitkälle kuin jaksaa, ja siellä voi nauttia ihanista hiekkateistä. Me nautittiin täysillä tästä ''syksystä''. Kummallinen +23astetta paistatti meitä koko lenkin ajan, ja mustat farkut oli kyllä liikaa. Pärjäsi topilla oikein hyvin. Ihan kummallinen syksynaloitus, tavallaan ei kyllä valitettavaa ole. Ainoastaan ilmastonmuutos huoli.

Ruffesta oli taas sikakiva saada uusia kamukoiria. Jotka ei olleet sitä riehuvaa tyyppiä. Sai kävellä rauhassa ja tehdä omia juttuja. Aina piti toki nuuhkia yhdessä ja näin, mutta riekkuminen ei ollut tarpeen. Ruffe oli melkein kaikki lenkit vapaana (ei tietenkään autoteiden vieressä), joten meni hiukan muita edelle tehden omiaan. On jotenkin ihanaa, että siihen voi luottaa luoksetuloissa ja siinä, ettei muita mennä ilman lupaa moikkaamaan. Koirienkin luota kääntyy pyynnöllä, ja remmiin on jostai syystä kiva tulla. 

Pitkät lenkit on ihan parhaita. Onneksi ne on talvellakin vähän varustus kysymys, tosin vain minun osaltani. Tolla hunsvotilla ei kyllä tossut pysy jalassa edes jesarilla, en tosin ole kokeillut. Mutta ei se jeesusteippi kaikkea voi pelastaa! Tassut tolla aina jäätyy, siksi odotan talve vähän ristiriitaisin tuntein. Ihanat hanget ja hankii kannot, vetoreenit ja näin - mutta myös anturat kuivassa tilassa ja välillä aukikin. Tassurasvaus kannattaa tänäkin vuonna aloittaa ajoissa, niin on hyvässä kunnossa talveen mentäessä, mutta jos nyt ensin nautitaan tämä syksy!

Aksa-Aussi

Nimittäin Pessi. Viime postaus käsitteli Pessin putkioivallusta, ja nyt päästään jo hypyillekin. Pessi toimi viime viikolla loistavasti pihalla. Intoa tekemiseen riitti ja targetti on tajuttu. Poika irtosi hienosti putkelle, hypyille ei vielä intoa. Hypyissä rimat 20cm ja silti kolisee. Herra ei vielä tajua nostaa jalkojaan tarpeeksi, mutta tätä reenataan jatkossa ahkerammin. Ekaa kertaa ikinä näin Pessissä todellisen työmodin kun lähdettiin kantamaan siivekkeitä kentälle. 

15 minuutin reenin jälkeen pääsi Pessi sänkkärille. Sieltä löytyi ihan kaikki mahdolliset ojat ja lammikot, joissa piti kieriä. Yhdestä ojasta sain sen nostaa ylös, kun jäi mutaan kiinni - hölmö eläin. Nautti kovasti saadessaan tulla yksin lenkille, ja kävi pusuttelemassa aika-ajoin, kunnes taas kirmasi pellon toiseen päähän. Itsevarmuutta on tullut näkyvästi lisää, sillä poika uskaltaa kokeilla uusia juttuja ja tehdä ihan mitä tahansa siltä pyydänkään. Se ei paineistu enää käskyistä, ja tietää omia rajojaan. Esimerkiksi nykyään pikkupessi mahtuu kannon päälle seisomaan, johon ei aikaisemmin voinut missään nimessä laittaa edes tassuja! Ja jos sinne joutui, oli ilme sen mukainen. Nyt kaveri nauttii kuvaustilanteista, kun luvassa on mehevä palkka. 

Palattiin vielä kotiin pesulle, joka oli poitsun mieleen. Ensimmäisen kerran jälkeen olen Pessiä pessyt vain ulkona - sattuneesta syystä. Karvaa ei onneksi lähde enää, joten olisi sen varmaan sisällä nyt voinutkin pestä. Päädyttiin kuutenkin hevosmiestaktiikkaan ja pesin pojan autotallin vieressä letkulla. Lämmin vesi näytti vähän kutkuttavan, ja jostain syystä aivastuttavan! Kivaa sillä ainakin oli, kun sai jahdata vesipisaroita. On se Pessikin vaan muuttunut kamalasti ensi tapaamisestani, ja olen siihen kovin tyytyväinen. Poika tarjoaa jo kaikenlaista käytöstä ottaessani naksuttimen esille. Se hakee katsekontaktia ja haluaa oikeasti tehdä töitä - vaikka sille kelpaisi mun kanssa löllöileminen muutenkin. Parasta onkin yhteisen nurtsihetket.

KOIRAUIMALA

Capslock johtuu siitä, että olen ihan innoissani. Viime perjantaina mentiin vihdoin koirauimalaan. Eihän tästä ole puhuttu kuin vuodesta 2012 lähtien. Me siis vihdoin varattiin aika itsellemme, että myös Nealle ja Danalle. Matkamme kohti uimalaa sujui mukavasti ja perillä oli koirat ihan täpinöissä. Ruffe ei näyttänyt yhtään innostuneelta, ku löysy trimmaajan pöydän. Itse trimmaajan moikkaaminen oli kuitenkin aiheellista, sitten vain suihkuttelu kautta altaille. Itse uimisen jälkeen ei olisi kaveri halunnut altailta lähteä, ja vielä kuivattelunkin jälkeen hinkui alteille vievielle portaille, hassu otus.

Ruffe oli allasta kohtaan ensin kovin utelias, mutta päätetiin pistää pelastusliivit niskaan - varmuuden vuoksi. Hyvinhän tuo lähti uimaan, kun oli oma lelu mukana. Hommaa häiritsi alun laitakammo, joka siis johti siihen, että kaveri yritti kiivetä laidasta kuiville. Homma tajuttiin kuitenkin nopeasti ja sujuikin niin hyvin, että uittajamme saattoi hyvillä mielin jättää meidät altaaseen, näinollen ei laskutettu uimatunnistakaan - ihanaa. Muutamaan otteeseen saatiin oikeen altaaseen loikkaaminen aikaiseksi, jonka loiskahduksesta kaveri innostui kamalasti. Ennen ei ole veteen hyppinyt, edes luonnon vesissä! Uintia rauhoitti oma lelu, joka on sen verran litteäksi puristettava, ettei mene vettä 'avonaiseen' suuhun. Pallot on vähän huonoja tällaiseen tarkoitukseen, pitäkää siis Chomper-merkki mielessä, kun kaipaatte uusia vesileluja!

Ennen Ruffen uimista piipahti altaassa (vielä) vähän heikosti uiva Dansu. Likalla on vähintään yhtä omintakeinen uimatyyli kuin hamsterilla. Todella nopsasti hommasi jutun jujun ja sai uitua mallikkaasti rampille. Kia opasti kaverin veteen, rauhoitti siellä siihen asti, ettei nokka painunut enää veden alle ja likka rauhoittui hengittämään ja madaltamaan sykettään. Tämän jälkeen oli vapaapääsy pois altaasta, joka toimi hyvin palkkana. Taitava uimari vielä tulossa, kunhan oppii ymmärtämään veden ihanuudet!

Ruffe viihtyi altaassa niiiiiiin hienosti, etten kykene käsittämäänkään. En ole koskaan nähnyt sitä niin iloisena. Sen ei tarvinnut kiihtyä veden äärellä - kuten yleensä. Jätettiin mun lahkeet rauhaan ja keskityttiin iloitsemaan. Sen pienissä silmissä loisti ilo ja siskon sanojen mukaisesti se oikeasti tuntui hymyilevän. Meillä oli kamalan kivaa ja että voikin puolituntia mennä nopsasti! Riittävä aika kuitenkin oli, sillä kotiin viemisinä oli erittäin väsynyt ja tyytyväien hauvva. Kotiin lähti myös pari uutta narupalloa ja kausikortti uimalaan! Tässä on meidän uusi juttu, ai että mä tykkään ja niin tykkää junnukin.

Oletteko te käyneet uimalassa?

Hyvinkäällä vai helsingissä, vai onko reissu vielä tekemättä.

Kunhan mäkin osaisin

nimittäin tokoilla. Supertokorinki kokoontui toistamiseen Sipoossa, ja paikalle eksyi meidän lisäksi kaksi koirakkoa. Paikalla siis Ruffen oi niin ihanankamala tyttöystävä Bea ja meidän mentorin Tyrnin likka Nika. Jälleen oli poika keskellä tyttölaumaa, ja vielä juoksuinen tapaus mukana. Tästä huolimatta oli poika erittäin pätevä, ja olen itselleni vähän vihainen omasta passiivisuudesta. Jotenkin oli pää ihan jumissa tona päivänä, ja olin aika eleetön. Liikaa aurinkoa ja liian vähän vettä sanoisin. Nyt on kuitenkin kelkka käännetty ja tehty päteviä suorituksia. 

Meidän ihan ykkösjuttu oli se, että toi palkkaantui lelulla. Siis Ruffe, ja lelut. Tämä on iänikuinen mysteeri minulle. Kotona lelut on maailman parhaita. Aksassa ne kelpaa vaan jos ollaan kahdestaan. Treeneissä ne ei kelpaa, vaan tullaan puntin viereen odottamaan nameja. Tokotessa on nyt yllättäen kelvannut pallot, patukat ja narutkin! Se oli niiiiiiiiiin pätevä, ja ilonen kun sai retuuttaa omia aarteitaan. Toivottavasti tästä tulee tapa. Asiaa aijon helpottaa sillä, että taskusta ei tuoksu kanafileen ihanat aromit, vaan kuolaisen pallon hurmos. Toivotaan, että toi oppisi palkkautumaan kunnolla aksassakin - yritys on kova!

Seuruu on aina ollut meille ongelma. Nyt tuli joku vihdoin tökkäämään tikulla silimään, että loppui tollainen. Mä olen painostanut koiran jätättämään seuruussa, kun koitan kokoajan sitä tuijottaa. Olen tämän itse tiedostanut, mutten jotenkin sitten kuitenkaan huomioinut. Pää eteen ja leuka ylös, toihan tekee hyvin hommia. Seuruu oli kivaa ja pätevää, käännökset tosin iiihan kamalia. Me harjoitellaan ahkerammin, I promise! Meitä on toko kärpänen purrut jo toistamiseen, hitsi kun ei millekään kurssille mahduttu. Pitää aktivoida tämä meidän rinki useammin reenaamaan. Roosalle taas iso kiitos kuvista, alkaa olla vakiona jo teksteissä tämä kiittely - kun nää on alkanut meidän kanssa touhuamaan! Ja Tyrnille taas älytöööön kiitos siitä, että sanot asiat miten ne on ja saat mut sisäistämään asioita. Tokokokeita kohti, sitten joskus.

Reppumatkaaja

Ruffe on mun taskurakettini. Se kulkee aina mukana - ihan joka paikassa. Kampaajalla, kaupassa, kahvilla, töissä, vierailla, siskolla, Saulilla, mummolla, juhlissa, kisoissa ja siis noin yleisesti se on aina mukana. Nyt myös siitä on hyötyä, sillä iltalenkillä täällä siskollain, Ruffe kantoi oman pyyhkeensä ja mun tavarat. Reppua tasapainotin puhelimen painoisilla kivillä, jotka siis oli kääritty pyyhkeeseen. Näin me taas ollaan oloiteltu reppukausi, kevyesti mutta pätevästi. 5km lenkki sujui puolet matkasta ilman reppua, ja kyllähän toi mullakin toimii, eikö? Voi tsiisus.

Käytiin vajaa kaksi viikkoa sitten osteopaatti Hanna Kivisellä, joka sai tuon koiran avattua. Yksi nikama oli kääntynyt kovasta iskusta eteenpäin, joka nyt palautettiin. Tätä seurasi treenitön viikko ja nyt uinnin aloitus. Me käytiin tutustumassa koirauimalaankin - josta saatte laajan postauksen myöhemmin. Mutta omatkin vesistöt kelpaa. Meillä kotona on noi hiekkakuopat, jotka pysyy lämpöisinä pitkään. Täällä siskolla on tämä meri, jota nyt hyödynnettiin. Kaverilla on niiiiiiiiiiiiiiiin kivaa vedessä, että hymyilyn voi ihan nähdä. Entinen vesikammoilija on täysin muuttunut, harmikseni en löytänyt vesikammoilu videoita, mutta muutos on shokeeraava. Sehän ui ja rakastaa sitä - ja vähän noita sorsiakin.

 Se on niin kompakti. Välillä mietin isompia rotuja, päällimmäisenä mielessä kelpie. Aina vaan jotenkin palaan siihen, että shetlantilaiset on niin hauskoja. Niillä on ihan omat jutut. Olen vannonut, etten ota maxi koiraa ennenkuin joka fiksu laskee kisarimoja. Enkä ota toista koiraa ennenkuin tämä rasavilli paimenviettinen teinihormonihirviö kisaa kolmosissa - ei meille varmaan tule koskaan toista koiraa. Ainakaan tällä menolla. Juuri nyt en kaipaakaan toista koiraa elämääni, sillä tämä on minulle tarpeeksi. Mulla on mielettömästi aikaa pikkuiselle, treenaamiselle, leikkimiselle, lenkkeilylle ja lihashuollolle. Uusia lajeja ei valitettavasti talveksi tule, kun ei mahduttu Flyball-kurssille mukaan. Rally-toko haaveet murskasi hallikauden aikataulu, joten aika aksapainoitteinen talvi tulossa. Haaveissa vielä koiratanssia ja ihan kaikkea, kyllä me vielä johonkin päästään!

Löytyykö teiltä reppuisteja?

Tai siitä kiinnostuneita, innostuneita, kokeneita.

Tyllerö aksaa

Käytiin torstaina reenimässä Bean ja Roosan kanssa hallilla. Mukaan eksyi myös Tytti. Tehtiin pientä radan tynkää, ja Ruffen kanssa ohjelmassa oli paaaaljon kontakteja. Päteviä suorituksia tuli molemmilta, vaikka Ruffe edelleen kuumuu kuin teinihirviö. Tytillä pää kasassa ja homma hanskassa, mielettömän hienoja suorituksia. Rimat oli 55cm, eikä edes pelottanut. Muuria ei kuitenkaan maksina, siihen paneudutaan myöhemmin. Puomin kanssa 'ongelmana' liika innokkuus, rymesee ja kitesee koko laite kun Tytti päättää mennä täysillä. Tässä vielä video meidän reeneistä, Tytin osuudelta!

Tajuton

Nimittäin Morris! Keskiviikkona pikkuinen pääsi mukaan monenlaiseen menoon, joka jaksoi kummastuttaa, ujostuttaa, ja sitten ihan ilostuttaa. Ilta aloiteltiin sillä, että kaveri pääsi mukaan mun vetämiin aksatreeneihin - kuuntelu oppilaaksi lähinnä. Uusi alue ei pelottanut, natisevat rautaovet ja mun heiluttelemat kevythäkitkin sai olla rauhassa haukunnalta. Hetkeksi istuttiin katselemaan muiden menoa ja kaveri otti vähän kontaktia kanssa ihmisiin. 

Treenien ajan sai olla osan ajasta häkissä, jossa vähän uikutti mutta meni lopulta makuulle.  Tämän tapahduttua pääsi syliin, josta oli hyvä katsella mun pätevien ryhmäläisten toimintaa - haukkumatta. Häntä heilui muiden tehdessä juttuja, joita oli Morriksesta kiva katsella. Loppu treenistä pääsi vielä uuden ihmisen kateltavaksi, jolla arvion sen kiintymistä muhun. Heitti hepulit, ja kaaamalaaa mikä sydäntä riipivä ääni siitä lähteekään. Anne yritti parhaansa, muttei kaveria mikään kiinnostanut. Nopeasti siis kiintyy ja hakee turvaa minusta, koska luottaa mun hoitavan tilanteet kuin tilanteet - ja niinhän se meneekin. 

Tunnin jälkeen hyvästeltiin kanssa olijat, rauhallisin kavereista - kääpiövillis Into pääsi ihan nuuskuttelemaankin. Kovasti tykättiin Morriksesta kentällä, eikä hänelläkään ollut hullumpaa. Kivointa oli ihan uuden asian kokeilu - puomi. Ai että. Eka kerta meni arvaille, ja toinen jo vauhdilla. Kolmas kerta meni juosten ja häntä heiluen, itseluottamuksen  ryöpähdys oli silmän nähtävää, ja mulle tuli niiiiiiiiin hyvä mieli.

Ilta jatkui matkalla Tammistoon, jossa edessä oli uusien kenkien metsästys. Tänne halusin nimenomaisesti Morrilan mukaan. Kohteena siis Retkiaitta, josta uudet haikkarit hakusessa. Kokeilin monet halvat läpi, eikä vaan istunut. Onneksi löytyi tukevat ja hyvät kengät koirailuun alennuksesta, alta kahdeksankympin. Morriksella näytti olevan kaupassa huippuhauskaa! Seurasi tarkasti rasittavasti kirkuvia lapsia, joille ei yllätyksekseni haukkunut kertaakaan. Myyjää olisi mielellään nuuhkinut enemmänkin, ja miesten takkiosasto oli ihan ykkönen. Tästä jatkui matka vielä eläinkauppaan, josta sitten vihdoin kotiin! Aika tyytyväiseltä vaikutti pikkukaveri, niiiiiin pätevä Morris.

Koikkerien kanssa kentällä

Tiistai päivän löhöily loppui kesken kun Petra soitti kysyäkseen meitä treenaamaan - tottakai me mentiin. Autolliseksi ihmiseksi ihanaisesti luonnistui Petralta meidän haku ja palautus, eikä tarvinnut kärvistellä julkisissa koiran ja häkin kanssa. Suunnattiin siis puoli yhden aikaa ojankoon, jossa vietettiin seuraava tunti neljän koiran kanssa reenaillen. 

Ruffelle oli aivopähkinänä persjätöt ja kontaktit. Tuo rasittava 180asteen hyppy meininki ottaa päähän. Kisoissa ollaan usein saatu kielto keskimmäiseltä hypyltä, joten nyt loppui. Treeneissä sujuikin tämä hienosti, vaikka koira kuumui johonkin ihan omiin svääreihinsä kovin nopsasti. Muistutti ihan murkkuikäistä koko treeniajan, napsi jalkoja ja käsiä ja haukkui ja riekkui, ei tullut luoke ja lähti iha karkuunkin - todella pätevää. Onneksi tämä oli vain sen päivän juttu, tiedä sitten että mistä johtui.

Puomin kontaktit oli älyttömän hienot. Huhhu. Käskynä toimii nyt se ''STOP'', koska sen saan karjaistua niin että kuuluu. ''koske''-käskyllä laitetaan etujalat objektille, ''touch''-käskyllä taasen takajalat, tämä meillä on ollut kontakti käskynä, vaan ei riitä noin pehmeä sana meidän riiviölle. ''Stop'' on toiminut ja sillä mennään, lauantain kisoissa sitten pitää perkule käskyttää, eikä ihmetellä kun koira tulee läpi.

Aa'n kontaktit on edelleen aika väljät, tulee niin hitaasti alas, etten oe pysäyttänyt. Myös osteopaatin vinkistä pitää harjoitella jotain muuta kuin 2on2off, länget käyttöön? Eihän se koskaan hyppää aalta liian aikaisin, mutta pidän siitä, miten 2on2off antaa mulle etumatkaa. Nyt täytyy sitten vain olla nopsa jalka. Mutta, kaiken kaikkiaan kivat treenit ja hyvää seuraa! Loppu lenkki sujui sänkkärillä, jossa Gimma puri itseään kieleen ja Ruffe kävi keräämässä rapiat 200 takiaista. EI KIVA.

Mitkä kontaktit teillä on?

2on2off, juoksu, muut, miten on sujunut.

Olipa kerran

pikkuiset sheltit ja iiiiiiiiiiso Luna. Ollaan nyt kolmisen kertaa käyty aina vähän erinlaisen ryhmärämän kanssa sipoon metsissä lenkillä. Ensimmäinen kerta taisi olla jo toukokuussa. Tämä on siis ihan fb-ryhmä Sipoon ja Porvoon seudun shelteille. Mukavaa on ollut! Tällä viimeisimmällä lenkillä oli mukana Niina soopelirinsessansa Hertan kanssa, joille olenkin vetänyt pentuagility koko kesän! Hertta on niin älyttömän pätevä, mieletön vauhti ja tarkkuus. Tästä veijarista tuleekin pentuja kesäksi, ja minä täällä kädet syyhyten odotan - vaikken pentua vielä voikkaan ottaa. 

Mukana myös Karin ja hänen pikkumustansa Ella, sekä isomusta Luna. Jos jollekin on epäselvää, niin rotuina sheltti ja berni. Yksi vääränrotuinen suotiin mukaan, kun kyseessä on lempeäjätti. Ellakin oli minun kursseillani koko kesän, eikä hänestäkään pahaa sanottavaa. Tarkasti tekevä tyttö kuuntelee hyvin ohjeistusta, eikä pelkää uusia juttuja lainkaan - kamalan itsenäinen sheltiksi! Päteviähän te kaikki olitte.

Lenkki sujui mutkien kautta sänkipellolla, vielä kun näitä on. Matkalta löytyi Lunalle leikkikaveriksi peltohiiri, joka taisi menettää henkensä hippaleikissä. Loppu lenkki sujui siis hiirtä kannellen, ettei nämä veijarit sitä söisi, ällöjä kun ovat. Muutoin lenkki sujui rauhaisasti ja olikin mukavaa! Säästyttiin hirvikärpäsiltäkin, vaikka syksy kovasti tekee tuloaan. Toivottavasti likat tullee pian uudestaan, vaikka isommallakin porukkalla! Ihanan saman henkisiä ollaan, niin juttu luistaa - vielä silloinkin kun koirat on jo pakattu autoon.

''Meidän kesä''

Saatin hauska haaste heelereiden blogista, joissa seikkailee Vili ja Juuti mammansa kanssa. Pakkohan tähän on heti vastata. Eli seitsemän kuvaa, seitsemän sanaa. Seitsemän haastettavaa. Tässä on meidän kesä. Tänä kesänä me...

...Aksattiin (©Roosa)

Uitiin(©Roosa)

Trimmailtiin

Tokoiltiin (©Sauli)

Patikoitiin 

Kiekkoiltiin (©Sauli)

Löhöttiin

Meidän kesää ei kyllä saa mahdutettua seitsemään kuvaan. Meidän kesä on ollut yhtä hullu myllyä! Ei olla oltu samassa paikassa kolmea päivää enempää. Ei olla nukuttu yksin yhtäkään yötä. Ollaan käyty yli kahdessakymmenessä tapahtumassa ja tavattu uusi ihania ihmisiä koirineen. Me ollaan riehuttu hoitokoirien kanssa ja käyty syömässä. Me ollaan opeteltu uusia jutta ja huhhu. Asia vaan on yksinkertaisesti niin, että meidän kesää ei voi tiivistää. Kiitos kuitenkin kaikille, jotka ovat meidän kesästä tehneet tällaisen! Myös jokaiselle lukijalle, joka on meitä auttanut tai pyytänyt apua, kaikille kommentoijille ja tykkääjille - olette ihania. Ja teitä onkin jo 134, VAU!

Haastankin siis haasteeseen kaikki ne, jotka tämän päivityksen lukevat! Linkatkaa kommenttilootaan teidän versionne kesästä, koska me halutaan nähdä lisää tällaisia kuvajuttuja!

Sinut on haastettu!

Muistathan linkata kommentteihin teidän postauksenne.