16.9.2013

Mini ystäviä

Kesä on mennyt ja syksy alkaa kukoistaa. Luonto alkaa punertaa ihanissa sävyissä ja ainakin meillä tuo koira ottaa itselleen käyttöön harmaansukat. Lenkkeiltiin Petran ja koikkereiden kanssa lauantaina kahdeksan kilometrin pätkä Fallpakkassa. Todella ihanat maastot vetää aina puoleensa. Meri, metsä, polut, hiekkatiet ja koirapuistoit - siitä on lenkkimaastot tehty.

Hiekkateillä saa mahdottoman paljon hyvää treeniä ohituksiin. Siellä seikkailevat niin pyöräilijät, juoksijat, hölkkärit, koiranulkoiluttajat ja lapsetkin. Vielä yhtään ihan törppöä pyöräilijää ei ole tullut vastaan ja ihmiset on kovasti hymyilleet meidän ohitusreeneille. Ruffe on alkanut tulemaan tokoseuruuseen heti kun bongaa ihmisen, tästä tietenkin sataa nannaan taskusta, joka vain vahvistaa käytöstä.


Kuvasta voi hyvin päätellä, ketkä ovat yhdessä leikkineet. Samoin voi veikata ikää. Seniori Taika ei paljoa tassujaan kastellut, vaan tyytyi tepastelemaan hiekkatiellä rennon oloisesti. Gimma härnäsi Ruffea ja juoksi kaikki ojat läpi. Noitten ilmeet oli ihan parhaita '' Ei hitsi mamma, me löydettiin tällanen oja!'', melkein pystyi kuulemaan ilonkirkaisut noitten ilmeiden perusteella. Ihanat mutasukat.

Yksi ikävä kanssa käyminen kuitenkin aina löytyy. Todella kapealla metsäpolulla vastaan tuli kulman takaa rollaattorilla kulkeva vanhus. Rollaattorissa roikkui muovikasseja ja kiliseviä pulloja, ja tietenkin vanhukset liikkuu eri tavalla kuin mihin Ruffe on tottunut. Poju oli mulla vapaana ja meni ihan uudenlaiseen paniikkiin nähdessää tämän rollaattirikauhistuksen. Meni aikaa ennenkuin sain sen tulemaan luokse. Sitten meni toooooodella aikaa, ennenkuin se pystyi ottamaan ruokaa vastaan. Todella siis pojua pelotti, tiedä sitten mikä osa tästä kokonaisuudesta.


Lenkiltä saatiin myös kotiin tulijaisiksi ikävä tuttavuus, PUNKKI. Näitä en ole koko kesänä nähnyt Ruffella, ja viime vuonnakin vain yhden mokoman. Ja nytkun katsoin kalenteria, niin edellinen baywantic oli tosissaan jäänyt antamatta, niinkuin viime vuonnakin. Tökötti siis toimii, ja päivän tarkalleen. Punkki on ihanan helppo napata pois tuolla lassovekottimella. Ei nipistä koiraa, ja pää tulee mukana sata varmasti. Otsahan pojulla on vielä vähän koholla, kuten ylä oikeasta kuvasta näkyy. Karvat tuntuu vähän irtoilevan, toivotaan ettei tule mitään pälvikaljua toiselle. Ikäviä nämä pienet verenimijät, me ollaan kuitenkin todella vähällä päästy. Ilman näitä pikkuseikkjoa meillä oli oikein hauska lenkki! Ruffella ja Gimmalla oli ekaa kertaa tilaa leikkiä, ja Ruffe oli enemmän kuin mielissään pienkoirien seurasta. Aina se joutuu näihin tyttöporukoihin!

Onko teillä ollut punkkeja?
Oliko koiralla panta/litkut käytössä kesän, montako löytyi ym.

14 kommenttia:

  1. Mitään ei olla käytetty ja punkkeja löytynyt yli kymmenkunta - verrattuna viime kesään, jolloin Bealta löytyi max 3 punkkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi kamala :/ Ei onneksi ole tarttunut matkaan borrelioosia tai muuta mukavaa. Ihme että näinkin tukkaisella tytöllä on noin paljon pikkukavereita!

      Poista
  2. Meillä on ollut tänä kesänä kymmenkunta punkkia, ei mitään litkuja tai pantoja. Viime kesänä oli litkujen kanssa sama määrä. Meilläpäin punkkeja varmasti onkin enemmän, joten siksi litkujen kanssakin niitä tarttuu matkaan, mutta nyt on ollut pohdinnassa laittaakko ensi kesänä vaiko ei, kun ei nyt kerta ollut eroa ilman litkuja. Tuollaista lassoa ei ole meillä vielä kokeiltukkaan, muoviset punkkipihdit (mustista ja mirristä) on meillä todettu kaikkein toimivimmiksi tähän mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tietenkin riippuu asuinpaikasta, harmillisia otuksia. Onneksi suomessa kovin harva kantaa näitä vakavia tauteja. Kattelin niitä kaupassa viimeksi, ja näytti kovin toimivilta! Meillä tämä ''lasso'' - oikeasti varmaan kulkee nimellä punkkikynä - on toiminut todella hyvin. Niin hoitokoiriin kuin omiinkin!

      Poista
  3. Meillä ei oo ollut yhden yhtä punkkia koko kesänä. Ainakaan kiinnittyneenä. Yhden bongasin kerran junassa käppäilevän bettyn selässä. Eihän se mokoma kuitenkaan päässyt tuohon tiheään ja silkkiseen karvaan tarrautumaan, kun meikäläinen sen siitä sitten nappasi pois ja päästi hengiltä. :D Pantoja tai litkuja meillä ei harrasteta. Molempien koirien karvat on sellasta laatua että saa olla joku hyperpunkki jos tohon meinaa tarrata. Kummankaan kasvattajan koirillakaan ei oo punkkeja ikinä ollut lukuun ottamatta viimekesää kun Bettyn isä oli saaristoreissulta onnistunut mukaan poimimaan yhden. Sisulla kun on vähän pidemmät korvakarvat niin punkki oli sinne sitten saanu tarrattua :D Näissä lyhyt karvaisissa koirissa on puolensa! Varsinkin kun toi karva on tollasta tosi tiivistä ja silkkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riippuu niiiiiiiiin koirasta! Käytännöllistä, että Bettyllä on tollainen sisäänrakennttu punkkikarkoitin. Hoitokoira pinsulla olen muutaman bongannut, plussaa silti se, että ne huomaa heti lyhyestä tukasta! :)

      Poista
  4. Meillä ei ole ollut mitään aineita tai muuta ja punkkeja on ollut kai 6 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvästi asutte aika hyvällä alueella - punkkien kannalta siis :) Ihannehan olisi se, ettei tarvitsisi noita aineita käyttää.

      Poista
  5. Meillä käytetään valkosipulia ruoan seassa ja uskon sen toimivan koska punkkeja ei ole löytynyt seropeista koskaan. Frinistä on löytynyt kaksi, tosin nekin vasta mönki turkin pinnalla, joten ne oli onneksi helppo napata pois. Tällä alueella tosin taitaa punkkeja olla melko vähän muutenkin, onneksi....! On ne sen verran ällöttäviä, että huhhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän olen kuullut toimivan, ja siksi ihmettelenkin joidenkin eläinlääkäriä 'valkosipuli on myrkyllistä'-saarnaa. Meille se ei maistu, toi jättää ruuat sikseen jos sinne valkosipulia pistää - missään muodossa :D

      Hyvä, että teilä on sopivat punkkivapaaat maastot. Noi on kyllä käsittämättöämän ällöitäviä.

      Poista
    2. Sipuli ja valkosipuli ovat väärin syötettynä (liian suuri määrä) koiralle myrkyllisiä, koska vaurioittavat punasoluja ja siten aiheuttavat mm. anemiaa. Oikean annostuksen kanssa on kättä väännetty jo vuosia, siksi eläinlääkärit sanovat mielummin että ne ovat myrkyllisiä annostuksesta riippumatta. Iso osa koiranomistajista ei nimittäin jaksa laskea oikeita (tai suht. oikeita) määriä ja siten heittelevät huoletta valkosipulinkynnen jos toisenkin.

      Tässä yksi aiheesta julkaistu tutkimus http://avmajournals.avma.org/doi/abs/10.2460/ajvr.2000.61.1446?journalCode=ajvr& jossa koirille saatiin aikaan verimuutoksia jo 30pvn aikana kun koirille syötettiin valkosipuliuutetta 5g valkosipulia/kg.

      Poista
  6. 2 punkkia löytyi alkukesästä, jolloin Africa sai niskaan Frontlinea. Heidelbergissä on melko kostea ja kuuma kesä, joten punkeille oikein ideaalinen ympäristö (valitettavasti). Frontline on meillä toiminut todella hyvin! Muistaakseni uusi annos n. 4 viikon välein, että pysyy tehokkaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Meillä tuota Bayvanticia on laitettu varmuudeksi 3 vk välein - huhuttu ettei muuten toimisi? Lääkärillä ei mitään tiheämpää tahtia vastaan. Täytyy tsekata tuo frontline, jos vaikka olisi vähemmän myrkyllinen :) Mielellään en käyttäisi mitään, mutta kuten teilläkin - KOSTEAA JA KUUMAA, hemmetti.

      Poista
  7. Miten mä nyt vasta havahduin tähän postaukseen? Meillä siis Kira-shelttinen keräili pitkälti toistakymmentä punkkia alkukesästä. Turkin ajelun jälkeen oli pitkä punkiton kausi, nyt syksystä on ehkä 2-3 punkkia otettu irti. Ollaan käytetty jotain yrttipantaa, tiedä sitten onko siitä yhtään mitään hyötyä. Kuura-nahkasta punkkeja on löytynyt koko kesänä ehkä kolme. Ehkä ne eivät saa lyhyestä ja liukkaasta turkista otetta? Vanhempien pk.collieilla sen sijaan on ollut kymmeniä (ehkä satoja?) punkkeja elämänsä aikana. Niskaan ja hännäntyveen laitettavat punkkimyrkyt vähentävät punkkien määrää jonkun verran, mutta silti niitä vaan löytyy. Viime kesänä vanhempien koiruli sai vieläpä jonkun allergisen reaktion myrkyistä, ja iho näytti pitkään todella kamalalta! Itse en ole punkkimyrkkyjä uskaltanut käyttää ollenkaan.

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)