Onni on oma Orenius

Tänä vuonna ollaan ääääärettömän vähän käyty 'ulkopuolisissa' koulutuksissa. Meitä on kouluttanut tammikuusta toukokuuhun, Isabella omassa seurassa. Tästä ryhmästä siirryttiin kuitenkin seuraavaan, selvästi motivaatiota meillä enemmän ja kehityttiin nopeasti, kun oli omatoimivuoroja ym. Samaan aikaan kävin myös H&H'n agikurssilla koivukylässä, 10 kerran kurssi, jota vetä Miira Rauhamäki. Todella opettavainen, opin olemaan hiljaa ja käskyttämään. Toukokuusta tähän päivään meitä on kouluttanut Juuso Aho, meidän seuran yksi parhaimmista kouluttajista. Olen oppinut liikkumaan ja lukemaan koiraa huomattavasti paremmin. Lokakuussa mukaan tuli Pilvi Inkinen, joka kouluttaa meitä joka toinen viikko. Ryhmä on hajanaisesti sekoitus mölleistä kolmosiin, mutta aina löytyy jokaiselle sopiva treeni. Mielenkiintoisia pohjia joka kerta, kiitos siitä! 

Vuoden viimeisen treenin ajattelin kuitenkin kruunata Agility Akatemiassa. Viikkojen kyttäys peruutuspaikoista tuotti tulosta, kun vihdoin sain paikan 30.12! Treenipohjan saa aina etukäteen, mitä arvostan suuresti. Rataan tutustumiseen meni todella vähän aikaa, kun oli jo miettinyt autossa mitä tekee. Haastetta radasta ei puuttunut, mutta meillä ne vähän jopa yllätti. 1-6 oli ongelma vapaa, vaikka tietenkin päällejuoksuni 2-3 oli surkea (kuten aina). Suoran putken jälkeinen pika valssi vaati hiomista, sillä en edes muista, millon ollaan viimeksi treenattu putkijarrua! Oijoi, epätoivossa kaaduin polvillenikin ja naurettiin Juhan kanssa laittoman paljon mun aivokatkoksille. 

12-17 näyttää karsealta, mutta tehtiin se joka kerta nollana läpi - ja aina vain paremmalla ajalla. Olin vähän hämmentynyt, miten nopeasti hoksasin vaihtaa omaa asentoa päällejuoksuissa ja hypylle 14 tehty poispäinkäännös oli mielettömän hieno. Kehuja saatiin kontakteista, jotka on nyt liki täydelliset. Kaikilla kerroilla jäi upeasti odottamaan lupaa, ja yhden kävin erikseen tästä syystä palkkaamassa. Mielettömän hieno tirriäinen minulla! Mainittakoon vielä, että kaikki rimat olivat 40-45cm, eikä yhtäkään tullut alas, lihasjumien takia siis tiputellut joskus korkeita rimoja, ja näin onkin aina viimeistään huomannut, että on aika osteopaatille varattava. Hienosti siis toimi kroppansa kanssa, ja piti vaikeatkin rimat ylhäällä.

Tähän on enemmän kuin hyvä lopettaa agilityvuosi 2013, ja jatkaa vuotta 2014 heti 1.1, Juuson treeneissä. Olen vain niiiiiiiiiiin onnellinen, että saan harrastaa näin hyvässä seurassa, ja näin ihanien kouluttajien kanssa. Varmasti käydään Juhalla ensi vuodesta enemmänkin, ja jatketaan omassa seurassa näiden kouluttajien parissa, sekä etsitään uusia ihmisiä uusine tietoineen. Vuoden 2014 pyrkimyksiä ja tavoitteita listailen lisää myöhemmin, sillä nyt kutsuu aamulenkki. Pitää vielä ruksata omaan treenilistaan, että päällejuoksuihin vauhtia, vetoa ja uskallusta. Varovainen ohjaaja ei osaa ohjata, rämäpää meiningillä siis ensi treeneihin!

Muistattehan äänestä meitä näin viimeisinä tunteina! Johtosija vielä hallussa: tykkää meistä täällä: http://www.mushbarf.com/fi/barffaus-kokemukset/shetlanninlammaskoira-koira/shetlanninlammaskoira/kaikki-kaikessa ! Voidaan voittaa 100 € vaisto-pullia.

Lupauksia, lupauksia - 2013

Suuremmin tätä vuotta muistelematta, tsekkaan itselle asettamat tavoitteen viime vuoden samaiselta päivältä. Me ei niinkään muistella menneitä vaan iloitaan tulevasta vuodesta. Tässä kuitenkin tämän vuoden lupausten täyttymyksiä. 

Ruffelle

• Terveenä pysyminen / Onnistui, yhtäkään antibiootti tai ylimääräistä lääkärikäyntiä ei ole ollut. Asiaa varmasti edisti raakaruokaan vaihtaminen!
• Lapsifobian voittaminen / Edetty on suuresti, nyt on jäljellä enää paimennusviettiä. Miksi lapsilla pitää olla pipoissaan heiluvia palloja ja tupsuja?
• Paimennuksen kokeilu / Uups. Tämä siirtyy ensi vuodelle, ja onkin juuri tilattu 10 kerran paimennuskortti, Vantaan Seutulassa sijaitsevalle farmille. Lampaat, täältä me tullaan!
• Luonnetesti / Ei tullut täytetyksi, enkä tiedä mennäänkö ollenkaan. Mikäli sopiva tilaisuus tulee, niin ehkä ensivuonna.
• Rally-tokon jatkokurssille / Kolmelle ilmoittauduttiin, mutta nämä peruuntuivat vähäisen osallistuja määrän takia. Nyt alkaa kuitenkin tammikuussa Rally-toko kurssi - omassa seurassa!
• RTK1 titteli / SAAVUTETTU! tuloksin, 95p, 98p ja 96p. 
• Agilityssä virallisiin ykkösten kisoihin / Kisaaminen aloitettiin helmikuussa, ja kaksi kuukauden pituista kisataukoakin mahtui tähän vuoteen. Kaksi luvaa on olla ja kolmatta lähdetään hakemaan ensi vuoden puolella. Heti tammikuussa!
• Kepit liki täydellisiksi / Kepeissä ollaan edistytty paljon. Koira sietää kaikennäköistä, vaikka valmiita kepeistä ei koskaan tule, krhöm perfektionisti äänessä.
• Kunnolliset 2on2off kontaktit / Nyt ollaan jo äärettömän hyvässä tilassa! Koira todella tietää mitä tekee, ja treenatessa toimii kuin unelma. Saa nähdä millaisiin suorituksiin ajan sen kisoissa, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen.
• Ohjausta paremmaksi, ehkä luennon muodossa / Esimerkiksi käyty Juha Oreniuksen ja Janita Leinosen luennoilla. Tänä vuonna olen kamalasti oppinut liikkumaan paremmin, vaikka aina voikin parantaa. On kuitenkin mukava videota katsellessa huomata, ettei aina tarvitse hävetä omia ohjauksiaan.
• Dobo / Käytiin kesä- ja heinäkuussa aktiivisesti joka lauantai treeneissä ja oli muuten kivaa! Kotona ollaan oltu vähän laiskempia. Pitäisi panostaa!

Lasselle

• Terveenä pysyminen / Maha vaivasi kesään asti, kunnes Lassekin vaihtoi raa'alle ruualle. Nyt on pysynyt lääkärit meistä kaukana, ja Lassella on kamalasti energiaa. Epäillään kuitenkin hermoperäistä häiriötä, kun säpsyy teräviä ääniä ja rapinoita, eikä takajalat enää selvästi jaksa aina olla menossa mukana. Iloinen se kuitenkin on, ja antibiootit on saaneet jäädä hyllyyn!
• Kunnon kohotus, mahdollisuuksien mukaan / Kuntoa on kohotettu uinnilla ja lihaksia vahvistettu. Pitkät lenkit ovat jääneet jo alkuvuodesta pois ja kaveri saanut muita virikkeitä. 
• Iloisia eläkepäiviä / Iloisia eläkepäiviä on vietetty takan edessä, ja harvinaisten shelttikavereiden kanssa. Uskomatonta, mutta Lasse tulee kuin tuleekin muutaman koiran kanssa toimeen. Hauskaa sillä on ollut joka päivä, kun ei ole maha vaivannut!

Itselle

• Treenipäiväkirjan aloittaminen / TEHTY, kaikki treenit löytyvät kansiosta pohjineen päivineen, sekä muistiin panoineen. Olempas ollut ahkera!
• Ruokavalion muutos / Yritin! Olen tänä vuonna maistanut kaikkea mitä olen eteeni saanut, ja rakastunut kiinalaiseen ruokaan. Salaatin syöjää minusta ei kyllä tule, mutta yritys on ollut kova.
• Kovempi kunto / JES! Kunto on noussut koko vuoden kohisten ja altaassa ollessa nousee edelleen. Jaloissa on enemmän voimaa, eikä maitohapot ole haitanneet aksatreenejä kertaakaan. Käsivoimatkin ovat vahvistuneet, ei kaikki nostelekkaan työpäivinänsä rotikoita syliin!
• Dobo / Tälläkinn hetkellä. Työtuolilla oleva dobolörtsy treenaa hyvin selkää, joka ei ole loppu vuodesta haitannut elämää.
• Terveellisempi elämäntyyli / Nojaa, parempi kuin ennen. Terveellisyydestä en tiedä, mutta huomattavasti paremmin muuten. 20 km lenkit on joka viikkoisia ja muu urheilu lisääntynyt.

Ensi vuodelle ei varmaan aseteta suurempia tavoitteita, mutta ainahan näitä on hauska listata. Ensi vuosi tuo tullessaan niiiiiiiiiiin paljon uutta ja ihmeellistä, että ihan halkean kun en ole niistä vielä tänne kirjoittanut. Tämäkin aika koittaa, mutta nyt on aika juhlia Ruffen 3v synttäreitä - kaksi päivää myöhässä. köhköh. Onnea omalle pienelle miehelle, joka kovaa vauhtia kasvaa ja muuttuu. Maailman paras oma karvakasa!

Mikä on teidän uudenvuoden lupauksenne?

Kunto, Agiity, Toko, vai jotain ihan muuta?

12 metriä iloa

Aatonaaton agilityt oli jälleen tarkkaan mietitty. Treenikaverilta tuli pyyntönä kontaktien sisällyttäminen rataan, joten puomi ja keinu sinne päätyivät - kun viimeksi aata otettiin reilussa määrin. Kepit löytyy liki joka treeneistä, että niihin vain saisi lisää varmuutta, ja olen tullut siihen tulokseen, ettei tämä este tule koskaan olemaan valmis. Ei minulla, ei kellään. En ole mielestäni koskaan nähnyt keppejä, jolle ei vielä voisi tehdä jotain. Olen nähnyt äärettömän hienoja keppejä, mutta. Ainahan voi parantaa? Tämä syvällisempiä miettimättä pääsi treeniin mukaan vähälle jätetyt putki/puomi erottelut ja tiukat käännökset. Tässä välissä muistutan teitä vielä meidän jouluarvonnastamme, johon voi osallistua täällä !

Treeni oli erittäin mukava, ja juuuuuuuri ja juuri ojangon halliin mahtuva.  Saatiin erittäin hienoja puomisuorituksia, ihan äärettömän päteviä. Kontaktit on jälleen hyvällä mallilla, ja vain yksi stiblu tuli. Juoksin puomin ohi ja valssasin sen jälkeen, ja koira juoksi muutaman askeleen liian pitkälle ja pysähtyi - kunnes peruutti takaisin kontaktille. Tätä hiottiin ja saatiin koira sietämään mun heilumisia.

Keinun kanssa on hämmennyksen aikakausi ohi. Koira on itse päättänyt, että siinä on tehtävä 2on2off, ja se siihen selvästi sopii. Koira on onneksi 10 kiloinen, joten keinu ei lähde nousemaan alta. Hienoja toistoja tuli, enkä rupea siltä 2on2offia vaatimaan, kun sitä ei niin ole alunperin opetettu. Keinulla siis kaikki hyvin, muutama erittäin nopea keinusuoritus saatiin aikaan, ja tavoitteeseen päästy. Nopeampi keinu joulukuussa 2013, check!

Treenin vaikein ja palkitsevin osuus oli leijeröinti ja älytön sellainen. 12 metriä välimatkaa, puomi ja putki välissä. Koira oli mieletön, vaikka epäilikin omaa pätevyyttään ensimmäisillä kerroilla. Kyllä jaksaa ihmetyttää, miten pätevä tuo on. Huomaa niiiiiiiiiiiiin ison eron nyt, kun koira on saatu sisäelimiä myöten auki. Vetreä ja hiljainen ystävä kentällä, aijai. Jälleen siis mykistävät treenit, myös treenikaverilta, jonka belgieläin teki ensimmäistä kertaa 12 keppiä suorana. Ehkä nämä on näitä joulunihmeitä!

Mikä on teidän kunnianhimoisin agiprojektinne?

omatoimiset kepit, haastava aikataulu tehtävään nähden, täydellinen keinu, 24 keppiä ym.

HURTTAmainen joulu + arvonta

Vaikka valkea joulu jäi saamatta, mutta saatiin me jotain vielä parempaa - josta joulun kunniaksi aijotaan iloa jakaa arvonnan muodossa! Hurtta lähetti meille ihanan jouluntoivotuksen, lahjakassin kera. Edellinenkin hurtan kortti koristaa jääkaappia ja tämä varmasti pääsee seuraksi. Salaperäisestä paketista paljastui yhtä jos toista, sekä teitä lukijoita varmasti ilahtuttavan arvonnan palkinnot!

Kassi sisälsi ison läjän Racinelin herkku uutuuksia ja meille tuttuja (ja lemppari) pihvitikkuja. Pojat oli harvinaisen kuulolla, kun availin paketteja hihkuen. Päällimmäisenä lepäsi kuitenkin Hurtan uudesta mallistosta metsän värinen joustotalutin ja puolikuristava pehmustettu panta! Nämä otettiin tietenkin heti käyttöön. Joustohihna pääsi koeajelulle vetopuuhiin heti samaisena päivänä. Aijettä, toimi oikein loistavasti, vaikkei tämä olekaan hihnan suurin tarkoitus. Puolikurra oli oikean kokoinen ja tällä kertaa päätyi vanhukselle joululahjaksi. On muuten aivan ihanan värinen, maanläheinen ja ah.

Suurin hihkuminen ja hengen vetäminen oli kuitenkin vielä edessä. Meille suotiin joululahjaksi Hurtan uusimmasta mallistosta maailman ihanin villahaalari! Ja niinkuin pakkauksessa lukee, niin paita todella on ''Dogs secondskin''. Paita on kaksikerroksinen, erittäin tiheää ja kestävää ommelta. Paita sisältää 70% akryllia, 20% ihan oikeaa villaa ja loput 10% polymiidia. Joten paita ei kutita, ei koiraa eikä ihmistä. Aito villa puolestaan takaa lämmön. Minua ilahduttaa suuresti kolme asiaa tässä villapaidassa. 1. Paita on konepestävä! (30asteessa). 2. Paidan materiaali ei mene rikki ensimmäiseen oksaan osuessaan, sillä silmukka on niiiiiiin hienoa ja tiukkaa, ettei jää kiinni mihinkään. Ja 3. Villapaita on muotoiltu niin koira kuin ihminenkin huomioon ottaen. Paidassa on sopivan pituiset ja levyiset hihat, sekä suuresti arvostamani pissiaukko! En edes kehtaa kertoa montako villapaitaa on mennyt roskiin sen takia, että kaveri on pissinyt niiden sisälle. Tämä ongelma loppui nyt, kiitos siitä suunnittelijalle!

Tästä on tullut meidän ykköspaita ja keväällä turkinajon yhteydessä erittäin hyödyllinen asia. Kiitos vielä mielettömästi Hurttalaisille ihanasta joululahjasta - me ollaan äärettömän otettuja! Eritoten Ruffe, joka nytkin nukkuu pienellä kerällä uusi upea paita päällään.

Ja koska on joulu, me haluamme jakaa omastamme, ja tästä saamme jälleen kiittää Hurttalaisia. Arvontaan lähtee 2 upouutta Motiavion-malliston namipussia! Väreinä vadelma ja koivu. Pussit ovat 1 dl kokoisia ja äärimmäisen käytännöllisiä treenatessa. Kiinnitys perinteisellä koukkumetodilla. Kaikilla pitäisi olla oma treenipussukka! Lisäksi nämä kaverit ovat niin nättejä, että kelpaavat näyttelykehäänkin. Arvontaan voit osallistua seuraavalla tavalla; 

1. Liity blogimme lukijaksi!
2. Jaa alla oleva kuva blogissasi tai facebookissa linkin kera! 
3. Kerro mikä on teidän lempituotteenne hurtalta tämän kirjoituksen kommenteissa!

LAITATHAN KOMMENTTIISI TOIMIVAN SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI!

Muistathan laittaa kommenttiisi sähköpostisi ja linkin blogiisi&facebookkiin, jonne olet arvonnan kuvan linkittänyt, sekä väritoiveesi! Namipussit saavat tietenkin myös sisältöä, Racinelin tarjoamista herkuista! Lisää tuotteista kannattaa ehdottomasti lukea hurtan upeilta sivuilta, käykää kurkkaamassa: uudistunutta Hurtta.comia, KLIK KLIK !

Poispoispois

Hallille eksyin sunnuntai päivän kunniaksi, ihan mielettömän hyvin varusteltuna. Olen jo kaksi viikkoa hautonut mielessäni kyseistä rataa ja nyt vihdoin pääsin sitä reenimään! Pointtina onnistuneita keppisuorituksia ja hauskoja tekniikoita. Radan voi suorittaa miljoonilla eri ohjausyhdistelmillä ja vaikeustasoa on erittäin helppo säädellä. Meillä ideana poispäinkäännökset. Keppien kanssa saatiin hienoja suorituksia ja ensimmäiset poispäinkäännökset ikinä! Keppikulmiksi osui kaksi suoraa (2,6), sekä sulku (11) ja avo (18). Koira toimi tosi hyvin, ja teki hienoja keppejä. Jarrutteli ajoissa ja meni näppärästi joka välin. Luonnollisesti uusi ohjaus otti vähän vauhtia pois ja sekoitti ensimmäisten kertojen rytmin, mutta muutama upea toistokin saatiin. Tässä etupalkka käytössä, että huomio olisi jo edessäpäin (eikä minun sähellyksessäni).

Koira oli jälleen mainio, ja kesti tuuuuuuuhannet määrät toistoja, kunnes molemmilla alkoi vauhti hiipua. On se vaan pätevä kaveri ja välillä tuntuu, että aliarvion sitä kovin. Huomasin myös hidastavani koiraa aika reippahasti välillä - turhaan. Omia töppösiä eteenpäin. Videolla vai pieni määrä materiaalia, kun kuvaajan piti katsella hoitokoiriensa perään. Taas tuli uusia ideota treenilistalle ja paljon hyviä kokemuksia, sekä hyvä muistutus siitä, ettei pitäisi treenailla liikaa. Liian monet toistot otti vauhdin melkein nollille ja selvästi rasitti kaveria. Nyt meillä on selkeä raja ja tieto siitä, milloin on paras lopettaa. Pelattiin ihanasti yhteen hiileen ja hymyssä suin! 

Videolla näkyy hyvin se, miten olen päättänyt olla ehtimättä. Ja suunnitelma Aaa vaihtuu Beeksi. Huonoa ohjausta ja hieno koira. Hyviä pulmia löydettiin ratkaisuineen päivineen!

Maailman paras

On tietenkin aina oma harrastuskaveri. Täytyy myöntää, etten ole käynyt vapaatreenaamassa kertaakaan ennen edellistä viikonloppua, vaikka olenkin vaparikortista rahaa pulittanut. Viikonloput ovat olleet muuta täynnä, ja kyytien saaminen on aina vähän haastavaa. Nyt kuitenkin sain soitettua Roosalle & Bealle, että lähdetään reenimään. Innokkaina harrastajina heille sopii aina, ja tuntia myöhemmin tönötettiinkin hallin pihalla. 

Treeni oli kovin tekniikka painoitteinen, niinkuin olin ajatellutkin. Ohjaukset onnistuivat 100% varmuudella, eikä yhtään kieltoa saatu aikaiseksi, vaikka kuinka heiluin ja irtosin. A'alla pitää olla vähän huumoria mukana. Kovassa vauhdissa tuppaa herralla unohtumaan mihin pitikään jäädä. Tämä on taas näitä viikko kohtaisi ongelmia, ensi kerralla varmasti taas muistuu. Aina ei ehdi, kun on niin kivaa! Erityisen tyytyväinen olen meidän rytmitykseemme (paitsi este 6, kun varmistelen aalla). Jotain kummia liukasteluja tuli putkissa useampaan otteeseen, joten voin vain olettaa, että koira on nyt jumissa. Putkiin tosiaan upposi kamala määrä aikaa, ja jouduin kertaalleen ihan odottelemaan sutivaa shetlantilaista. Muutoin oli ehkä mainion vapaatreeni ikinä, hienoine keppisuorituksineen (ensimmäisiä leijeröintejä kepeille tehty, check).

Roosan ja Bean lisäksi halliin pääsi mukaan viikonlopun hoitovauvva Tico. Tico kävi kesällä pentujen alkeisagissa, ja kurssilla tuli selväksi, että putket on ihan tosi pelottavia. Siitä pelosta kuitenkin päästiin jo silloin, ja viimeisillä kerroilla putket oli ihan ylitsevuotavan kivoja. Suurempia ratapätkiä tai lähetyksiä ei olla koskaan tehty, eikä putki käskyä ole vielä yhdistetty. Lähdettiin siis vain vähän kokeilemaan mitä käytöstä kaveri tarjoaa, jonka jälkeen tehtiin mutkaputkea ja kahta hyppyä onnistuneesti. Olisi hauska jatkaa kaverin kanssa reenimistä, on aika potenttiaalinen taistelutahtoineen!

Kirsikkana kakun päällä oli häkissä oleva melkein hiljainen shetlantilaispoppoo. Kun Bea oli radalla, piti molempien älistä putkien kohdilla. Muutoin oli rauhallista, ja Tico osasi olla täysin uudessa häkissä todella hienosti - niin autossa kuin kentälläkin. Tietenkin häkissä oli oma peitto, ja ihana pehmolelu, ja niillä leikkiessä ei tainnut tylsää hetkeä tulla.

Näin vain loppusilaukseksi, on pakko kertoa miten ylpeä olen omasta pojustani. Yhtäkään kuumumis tilannetta ei saatu aikaan koko trenin aikana. Ei napattu hihoista, lahkeista käsistä - vaikka poikkeuksellisesti palkkailin lelullakin. Ruffe palkkaantuisi kovan työn jälkeen hienosti leluilla, mutta. Kesällä totesin sen kuumuttavan tuon yli laitojen. Nyt se kuitenkin toimi, ja kuuteen onnistuneeseen lelupalkkaukseen jätinkin homman - sitten sai sitä kuuluisaa nakkipalkkaa! On se vaan niin muuttunut, tuhannesti kiitos meidän lihastiimillemme, ja erityisesti osteopaatillemme. Me tullaankin jo torstaina uudestaan, toivotaan että on kaikki paikoillaan.

ps. Maailman parhaan Ruffen sivuja on päivitetty, kas näin.

Pontevat pojat

Eilisen aamun lenkitys oli kovin pallo painoitteinen. 5 km kävelyt ja siihen päälle pallon viskelyt. Pojat hakivat kuuliaisesti omia pallojaan, vaikka Ruffen pitikin huutaa (myös pallo suussa), kun ei ollutkaan mamman ainoa lempipoika. Mustasukkaisuus kuitenkin aina hälvenee tuntien kuluessa, ja lenkin jälkeen ollaankin ton urputukselta säästytty.

Ruoka on maistunut enemmän kuin paremmin itse kullekin. Ruffe on mielissään saamastaan puuromömmöstä, vaikka pian onni loppuukin, sillä maha alkaa olla kunnossa. Tico sen sijaan ei voisi olla iloisempi saadessaan ruokakupin eteensä - raakaa lihaa. Se on singota sijoiltaan, kun riisinmäärä kupissa on vähentynyt ja barffi lisääntynyt. Ruokailut onkin sujuneet hyvin poikien kesken, vaikka Ruffe onkin himohamstraaja. Ticon kupin on kuitenkin antanut olla, vaikka nyrpisteleekin, kun hänen pakkasestaan annetaan toiselle pullia. NIIH.

Me ollaan kovin tykästytty Ticoon. Porukat on kans aivan rakastuneita, ja illat onkin pojut katselleet telkkaria ihan sylipaikoilta, hohhoijaa. Vaikka ovatkin täysin erilaisia tapauksia, niin silti niissä on näitä ihania shelttipiireitä. Kiehnääminen onkin talossa tuplaantunut ja aamupusuilta en ole voinut säästyä (nää ovelat hyökkää kaikista suunnista kuin salamat). On kaikenlisäksi mukava huomata, miten Lasse on paljon aikaisempaa aktiivisempi, kun talossa on 'pentu' leikittämässä. 

Taas on aika pimeän ilta lenkin, kun päivä on vietetty Mummolassa. Pojilla oli taas ylelliset oltavat, kun mummolassa olikin satanut monen monta senttiä lunta! Aijettä. Jalkapallon kanssa riehuminen hangessa oli ihan parasta, ja hätnäkarvat pöllysivät molemmilla. Paimennusleikki onnistui siis ilman lampaitakin, kun toisiaan nyppivät. Hassut otukset. Toivottavasti Ticosti tulee meille uudestaan pian! Illemmalla vielä julkaisen eilisen päivä agilityhalleilut, kunhan saan youtuben kanssa yhteisymmärryksen.

Poikia talo pullollaan

Eilen mulle tupsahti töihin tuttuja vetämästäni pentuagista, nimittäin shelttipoika Tico. Pojun vanhemmat lähtivät viikonlopun viettoon hippasen kauemmas, joten Tico pääsi meille kolmeksi päiväksi. Ruffella oli asenne ongelma ensitapaamisen kohdilla, lähinnä nauratti toisen urputus. Se on ihan kamalan mustasukkainen muista koirista mun lähelläni - on aina ollut. Tico kuitenkin viis veisasi ja jakoi pusuja kaikille. Ruffe sulatteli asiaa ensimmäiset pari tuntia, kunnes vihdoin hyväksyi kaverin omaan yleelliseen seuraansa.

Ilta vietettiin totuttelun parissa. Kotoa tosiaan löytyy tämä hurjistahurjin tappokone - Lasse. Ärrieri herra on tullut toimeen tasan kolmen koiran kanssa koko elämänsä aikana. Dansu-sheltti on ollut yksi näistä onnekkaista. Dana on pienempi, ja alistuvainen joten Lassella ei ollut syytä pompotteluun. Ticon kanssa oletin samaa, mutta sain yllätyksen. Lasse punki ihan iholle tavatessaan Ticoa, ja poika nappasikin ärrieriä korvasta kiinni ja älähti suureleisesti. Se toimi. Lasse järkyttyi ja jäi hiljaa seisomaan paikalleen, kunnes pojat alkoivatkin leikkiä. Kai se näinkin käy, vaikka Lasse taitaa ollakin pohjan alimmaisena - voi toista. Ymmälläni olen edelleen siitä, että tälläkin hetkellä pojat makaavat kaikki makkarin lattialla sulassa sovussa. Ja Lasse on tavallista iloisempi, ihanaa, että sille löytyy näitä shelttikavereita.

Ruokinnan kanssa on saanut olla skarppina. Ruffe söi jotain tunnistamatonta keskiviikko yönä, eikä oksennutus yrityksistä huolimatta aarteestaan lupunut. 2,5 päivää se olikin täysin kakkavapaa koira, mikä huolestutti suuresti. Puuron, öljyn ja uinnin avustuksella kuitenkin saatiin mahdollinen tukos auki ja koira entiselleen, kummallisesti se ei missään vaiheessa käyttäytynyt - mutta tottakai huoli oli suuri. Saakelin koiramyrkyttäjätkin vallitsee helsingissä. Ticolla puolestaan oli maha vetänyt löysälle ennen tänne tuloa, ja mammallansa tietenkin siitä huoli. Yhdessä puhuttiin barffaamisesta, ja täällä onkin aloiteltu vaihdosta piiiikku hiljaa. Millä vauhdilla menikään Ticon ruoka, kun kuppiin tipahti sika/kana/nauta pallero, namnam. Aamuruuat siis syöty ja matka kohti pidempää aamulenkkiä alkaa pian, heti kun lopetan kahvista ja auringosta nauttimisen. 

Ylpeydenaihe

Koirien kanssa työskentely on kutsumustyö. Tässä ei koskaan ole, eikä saakkaan olla kyse rahasta - vaikka toisin usein kuvitellaan. Tässä duunissa olen viihtynyt, enkä oikeastaan voisi olla tyytyväisempi. Mikään ei stressaa, asiakkaat on aina ihania ja työilmapiiri on mahtava. Tämä työpaikka myös mahdollistaa mun hoitokoiratoiminnan jatkuvan ja tietenkin uimisen kaikille mun koiraystävilleni. 

Jokainen hoitokoiristani on ollut kovin erillainen uimari. Kaikilla luonnollisesti asetan erilaisia tavoitteita ja aikarajoja. Tytin kanssa mulla oli ajatuksena se, että hyvä jos ensimmäisellä kerralla päästään veteen asti. Likka kuitenkin yllätti, ja jo toisella kerralla hakia palloa vedestä. Lelulla motivoituvatyksilöt on helppo saada uimaan, mutta Tytillä olikin toinen ongelma. Uimatekniikka oli retuperällä, niinkuin Tytin Mamma jo varoittelikin. Takatassut roikkuivat menossa mukana pohjaa hipoen, etutassut pärskivät vettä naamalle, ja korviin tietenkin kulkeutui vettä runsaasti. Tällaisen muuttaminen on äärettömän vaikeaa. Kärsivällisyydellä ja ymmärryksellä on vihdoin saatu Tytin takajalat hereille ja likka uimaan suorassa!

Ongelma numero kaksi oli laidat. Tytti ei koskaan niissä roikkunut, mutta aristeli kuitenkin. Jos pallo meni liian lähellä laitaa, lähdettiin sitä hakemaan, ja stopattiin paniikki räiskinnällä ennen seinää. Hohhoijaa. Tähän on kulunut yhteentä 10,5 uimatuntia ja nyt ei tarvitse laitoja enää katsella pahalla. Niistä voi nyt ottaa jopa vauhtia! Eikä edes haittaa, vaikka kuono menisi ihan rullalle palloa hakiessa, laidat onkin ihan jees.

Viimeinen pulma vielä ratkaisematta. Rampilta lähtö on vähän töksähtelevää, jos ei pallo lennä edeltä. Harvempi koira tekee ratauintia näin vapaahetoisesti ja häntä heiluen. Tällaiseen suoritukseen me pyritään tuon mun oman vesselin kanssa. Tytti on taitava. Alla olevassa videossa vain 1 tunti takana itsenäisesti rampilta lähtöä ja uintia ilman välitöntä pallo palkkaa. Se on super!

Maailman pätevin likka!

Miksi ?

Minulta on vuoden mittaan kysytty satoja, ellei tuhansia kysymyksiä shelteistä, rotuvalinnoista, paimenista ja mielipiteistäni. Nyt olen valmis näistä kirjoittamaan, sillä koko vuoden olen tehnyt itsepohdiskelua rotujen välillä. Uittajan työssä näkee kaikkia FCI-luokkia edustetuina, ja useimpiin koiriin pääsee tutustumaan hyvin läheisestikin. Minun tehtävänänihän on saada koiran luottamus, ja opettaa sitä uimaan - ja kaikki tämä ei aina käy puolessa tunnissa. Niimpä rotujen välillä huomaa selviä eroja, ja näin on helmpompi ymmärtää milloin mitäkin kaveria. Tämä on vain vahvistanut käsitystäni tutummista ja vieraammista roduista, ja etenkin tästä omastani.

Luonteesta puhuttaessa koitan välttää sanoja hyvä tai rodunomainen. Nämä kun usein tarkoittavat ihan eriasioita ihmisille. Rotumääritelmän mukaan sheltti on ''Valpas, ystävällinen, älykäs, sitkeä ja aktiivinen. Omistajaansa kiintynyt ja kuuliainen, vieraita kohtaan pidättyväinen, ei koskaan hermostunut.'' Tämä ei tietenkään kuvaa kaikkia shelttejä. Paimenen tulee olla minun mielestäni nimenomaan valpas, miltein terhakkuuteen asti. Koiralla saa ja pitää olla virtaa tehdä yhdessä ja erikseen juttuja. Sitkeys ja älykkyys kulkee yleensä käsikädessä. Älykkäämmät kaverit tarjoaa sitkeästi kaikki temput läpi, hetikun namipala löytyy kädestä, mikäli vanhat eivät toimi, tarjoavat ne uutta käytöstä. Hyvin harva sheltti on passiivinen, varsinkaan ruuan läheisyydessä. Pienet paimenet ovat välillä jopa ahneita, vähintään persoja ruuan perään. Nirsoilijoita tietenkin löytyy, mikä taas ei ole rodunomaista.

Rodunomaisuus on häilyvä käsite. Shelttien kuvaillaan olevan vieraita kohtaan pidättyväisiä, muttei missään tapauksessa arkoja. Hmmm. Tämä on tietenkin luonnekohtaista, mutta suurinosa riippuu omistajista, ympäristöstä, kokemuksista ja vaistoista. Hyvänä esimerkkinä toimii täysin rodunvastainen trikkityttö Ella. Hän tervehtii kaikki ihmiset, koirat ja männynkävytkin jos vain tilaisuuden saa. Kaikki ihmiset on ihania ja kaikkia voi pussailla. Onko tämä nyt sitten väärin? Minusta sheltin ei tarvitse olla pidättyvä. Harrastuspiireissä katsotaan hyvällä sosiaalisia koiria - onneksi.

Rodunomaisena esimerkkinä toimii omani. Ruffe ei välitä ihmisistä kummemmin, ellei kyse ole tutuista. Moikkaamaan ei tarvitse mennä, ellei kyseessä ole minun tuttavani. Perheenjäsenet moikataan vinkuen ja kroppaa vispaten, mutta tuntemattomat jätetään omaan arvoonsa. ''Saako sitä silittää?'' on nykyään aikuisten käyttämä ilmaisu. Ruffe antaa kaikkien koskea itseensä, olipa tuntemattomia tai tuttuja. Haistelemaan hän vaivautuu vain toisia koiranomistajia, mutta bussissa viereen istuvat kummajaiset jätetään omaan arvoonsa. Tätä arvostan siltä osin, että Ruffea on helppo pitää vapaana. Se ei lähde lirkuttelijoiden perään, eikä moikkamaan piknikillä istuvia pariskuntia.

Arkuutta kuitenkin esiintyy rodussa. Tämä ei johdu ''huonoista vanhemmista'', ainakaan niistä biologisista. En tietenkään toivo, että kaksi hermoheikkoa kaveria risteytettäsiin keskenään, eikä näin onneksi usein kuule tehtävän. Koiranpennun ottajalla on jokaisen rodun kanssa iso työ tehtävänään, että koirasta tulee yhteiskuntakelvollinen. Shetlantilaiset oppivat nopeasti uutta, ja tulevat mielellään mukaan joka paikkaan kanssasi. Tutustuttaminen erilaisiin paikkoihin, pintoihin, vempeleisiin, kulkuneuvoihin, liukuportaisiin, uusiin koiriin - niin isoihin kuin pieniinkin, tulee aloittaa ajoissa. Oli kyseessä sitten kotikoira tai harrastuskaveri. Jokaisen tilanteen handlaava pentu on pian aikuinen, ja suuri ilo ulkoiluttaa. Arkoja kavereita tulee yleensä maalta, jossa ne eivät pääse sosialisoimaan toisten kanssa. Arkuus tulee myös usein tappelun jälkipyykkinä, jota pitäisi alkaa heti koulimaan pois. Rohkaiseminen on kaiken A ja O, kun taas pakottaminen kannattaa heti jättää pois.

''Ei koskaan hermostunut'', hän joka omistaan koskaan hermostumattoman koiran nostakoon kätensä ylös. Jokainen hermostuu joskus tai jostain. Sheltti ei ole hermostunut noin yleiskäsitteen mukaan. Yllättävän moni pieni kaveri kuitenkin jännittää uusia paikkoja, uusi halli jossa kaikuu äänet saattaa olla hiukan pelottavaa - myös isommille paimenille. Sheltti ei ole hermoheikko, mutta väärissä käsissä siitä sellaisen saa. Stressiherkälle ihmiselle en suosittele shetlantilaista. Koirat peilaavat omistajiaan, joten mikäli kisoissa tiuskit koirasi jännittävän, kannattaa katsoa omaa kireää naamaa peilistä. Sheltit ei turhasta hötkyile, jos et sinäkään.

Kun valitaan itselle sopivaa rotua, aloitetaan aina tutulla lauseella ''.. Ne on niin nättejä!'', ei hyvä. Sheltti on rodunomaisesti ulkonäöltään ''Pieni, pitkäkarvainen, erittäin kaunis paimenkoira, joka ei saa olla kömpelö eikä karkea. Liikkeet ovat joustavat ja sulavat. Ääriviivoiltaan tasapainoinen ja kaikilta osiltaan sopusuhtainen. Runsas karvapeite ja kaulus, kaunismuotoinen pää ja suloinen ilme kuuluvat ihanteelliselle shetlanninlammaskoiralle.'' Tottakai koiran tulee miellyttää omaa silmää, mutta. Rotua valitessa kiinnittäkää huomiota alkuperäiskäyttöön. Esimerkiksi vetokoiraa ei ole minusta reilua ottaa kerrostaloon. Jokaisen koiran tulisi päästä, tavalla tai toisella, kokeilemaan omaa juttuansa. Sheltti on jalostettu kestäväksi lammaspaimeneksi. Ne ovat aktiivisia, eivät koskaan passiivisia. Silti kotikoiraksi tottunut kaveri varmasti nukkuu tyytyväisenä päivälenkin jälkeen, samoin harrastuskaverit. ''Eikai ne vaadi paljon ulkoilutusta?'', mikäli ennen koiran ottoa tuskailet lenkkeilyä - älä missään nimessä ota shelttiä, tai muita työkoiria. Pehmoleluja löytyy stockalta. Jokainen koira tarvitsee reippaasti liikuntaa.

Paimenkoira on puhdas työkoira. Ne on jalostettu kunniottamaan ja 'nöyristymään' omistajalleen. Paimenet ovat helppoja kouluttaa, sillä miellyttämisen halu on mitä korkeimmillaan. Ne odottavat käskyjä häntä heiluen, sillä työntekeminen on niille parasta palkkaa - nakki takintaskussa on kuitenkin aina plussaa. Vaikka sheltit käpertyvätkin syliin telkkaria tuijotellessa, ei minusta ole oikein työkoiraa kohtaan ottaa sitä seuraneidiksi. Mikäli sinulla on intoa tehdä koirasi kanssa kaikkea uutta ja jännittävää, viihtyy se varmasti kanssasi. Pihalle ketjun päähän en koskaan toivo työkoiran joutuvan, sama pätee sohvia. Paimen tarvitsee virikkeitä niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Paimenen tulisi olla ohjaajapehmeä, "nöyrä", mutta se ei saa olla liian tilannepehmeä, vaan sen tulee kyetä kohtaamaan myös vaarallisia ja epämukavia tilanteita niistä liikaa paineistumatta. Nämä kaikki ominaisuudet tulisi edelleen olla shetlanninlammaskoirilla, siitä huolimatta että nykyään viettävätkin perhe- ja harrastuskoiran virkaa.

Taskukokoinen raketti. Sukulaisistaan poiketen sheltti on minulle sopivankokoinen rotu. Vaikka shelttien rotumääritelmässä koko on merkitty vastaavasti, ''Urokset 37 cm, nartut 36 cm. Yli ± 2,5 cm poikkeama on vakava virhe.'' on shelttejä jokaiseen makuun. Toiset suosivat minikokoisia pikakiitäjiä, ja toiset medikokoisia sopusuhtaisia koiria. Maxishelttejä on kutakuinkin vähän, mutta kuitenkin tarpeeksi mainittavaksi. Toisen sheltin ottamisessa on pelko suuresta kokoerosta. Ruffe on omaa silmää miellyttävä 40cm kokoinen. Jos pentueesta voisi etukäteen sanoa, tilaisin itselleni toisen medin samantien. Minisheltinkin kanssa varmasti harrastaisin ja kisaisin - mutta maxishelttiä en veisi loikkimaan 60cm rimoja kisoihin. Olenhan vannonut, että ennenkuin rimoja lasketaan, en suostu ottamaan maxia harrastuskaveriksi.

''Miksi vaihtaisin?'', tähän en oikeastaan löydä mitään muuta syytä kuin kokeilunhalu. Päällimmäisenä mielessäni pyörii Australiankelpiet, jotka ovat sopivan kokoisia ja oloisia - sekä tietenkin näköisiä. Kuumia kisakoiria suurella intohimolla ja pienellä koolla. Heti seuraavana on Belgianpaimenkoira Malinois, tällaista tuskin tulen ottamaan - kun minulla ei oikeasti ole tarjota käyttölinjaiselle työkoiralle tarpeeksi töitä. Tässäkin jätän omat intohimoni taka-alalle ja ajattelen koirien parasta. Sheltille minulla riittää aika, ja seuraavassa tapauksessa saisi olla vielä lisääkin potkua. Mutta yli 60 cm kokoista työkoiraa en ahda minun arkeeni, en lompakollenikaan.

Harrastuskoirana paimenet on ykkösiä. Tämä ei ollut minun mielipiteeni, vaan SM-kisojen tuloksia. Bordercolliet hallitsevan maxiluokkaa upeine suorituksineen, mini ja mediluokat on aikalailla shelttipainotteisia. Eikä tarvitse muistuttaa, mille joukkueelle meni kultaa tänäkin vuonna. Agikoirana sheltti on ehdottoman hyvä - näitäkin on kovin erilaisia. Kuumia ja nopeita, varmoja ja hitaampia, rämäpäitä ja varovaisia. Sheltti on mielestäni muovattavissa mieleisekseen. Persoonilla on tietenkin eroja, mutta enpä ole tyytymätöntä sheltinomistajaa kohdannut!

Haukkuherkkyys on päivän sana joka päivä. Minusta tähän on kovin monta mielipidettä ja jokaisella omansa. Aloitetaan siitä, että paimenkoiralle on tuhansia vuosia pienen kokonsa takia toivottu kuuluvaa ääntä, jotta saisi lampaat liikkeelle. Sitten tuli aika, jolloin sheltti rekattiin myös seurakoiraksi. Kerrostalossa ei olekaan paimennettavaa, mutta vietti on jäljellä. Näinollen haukunnan kohteeksi kelpaa vaikka postimies. Koira ei hauku valtoimenaan, ellei sen anneta. Haukkumiseen kannattaa kiinnittää huomiota jo pienempänä. ''Helppo se on sanoa, kun Ruffe osaa olla käskystä hiljaa!'' Meillä on tehty pitkä matka häkissä rähjäävästä ärripurrista, kentän laidalla nukkuvaan paimeneen. Kaikki on mahdollista, ja se on remmin toisesta päästä kiinni. Mikäli koiran annetaan elää ensimmäinen vuosi haukkuen, ei se sitä maagisesti lopeta aikuistuessaan. Tähän tulee siis kiinnittää huomiota, eikä selitellä miksi juuri teidän shelttinne haukkuu. Sheltin ei tule olla äänekäs tai pompottava. Vaan miellyttämisen halun ja hännän heilutuksen tulee riittää. Intohaukahdus kavereita nähdessä suotakoon!

En ole kertaakaan nähnyt agressiivista shelttiä. En pelosta, en reviiritietoisuudesta, en mistään. Keskenään sheltit tulevat aina toimeen, joka on todistettu 30 koiran yhteislenkillä. Tietenkin kyseessä on pehmeitä koiria, joilla ei ole syytä selvitellä nokkimisjärjestystä. Sosiaalinen ja iloinen koira on kaikkien kaveri, josta olen iloinen. Ruffen voi ottaa mukaan minne tahansa, ja voin luottaa siihen, että se osaa käyttäytyä. Tämä ei tule kuitenkaan automaattisesti, mutta on helposti koulutettavissa!

Jostain syystä sheltin otettuani, en enää osaa kuvitella muunlaista koiraa taloon. Jokaisesta rodusta löydän yhden asian, mitä en niihin halua (koko, luppakorvat, riistavietti, vetotyö, liika kovuus) tai yhden asian mitä niiltä puuttuu shelttin verrattuna (karva, työmotiivi, sosiaalisuus, iloisuus, outous). Shelttiomistajia yhdistää koiriensa yhteisymmärrys ja outous. Shelteillä on enemmän outoja omia juttuja, kuin millään muulla tapaamallani rodulla. Tämä kummastuttaa ja naurattaa, saa hymyilemään joka päivä. Ja se on kuitenkin koiran perimmäinen tarkoitus.

Kolme plussaa ja kolme miinusta omalle rodullesi?

Shetlantilaissielut

Vuoden viimeinen, ja meidän toinen Etelä-suomen shelttien lenkki, 2013. Paikkana toimi jälleen hyväksi todettu Salmenulkoilualue. Liikkeelle lähdettiin 30 ihmisen ja liian monen kuhisevan karvakasan kanssa. Remmin alemmassa päässä olevia oli mahdoton laskea. Kaikkeen tähän sekamelskaan sattui mukaan yksi berninpaimenkin, kaikkien pitämä Luna. Me lähdettiin kahden kaksijalkaisen ja oman junnun kanssa mukaan pikkujoulujen viettoon.

Ruffe oli peräti koko lenkin yhtä hurmaava, korvat takana ja häntä pyörimässä. Ruffella oli ilossa pidättelemistä, kun paikalla oli niin paljon sukulaisia. Koko rempasta Ruffe löysikin heti oman emonsa, vaikka he ovat viimeksi pentuvuotena nähneet. 

ESS-lenkkien vakio karvaturrina toimi jälleen Kaneli & Tilli. Molemmat ovat ihania karvapalloja, omanarvontuntoisia ja syötävän suloisia shetlantilaisia. En kertakaikkiaan kestä noita nappisilmiä!

Paikalla oli tälläkertaa kasvattikokous, kasvattajamme toimesta! Mukana blogeista tunnistettava Kristan vaavi Jade ja Suvin koirat Taika&Prinssi. Kuvassa siis vain Kepposen Kennelin soopeleita, ja olivatpa mukavia kaikki! Kuvan ulkopuolellekin ilmestyi vielä loppuvaiheilla viitisen lisävahvistusta soopelipoppooseemme. Ihana tavata 'sukulaisia'!

Kiljukaulojen puolia piti kolmen nuoren likan poppoo. Tytöt juoksivat kärkipäässä pää viidentenä jalkana koko lenkin, eikä vauhtihiipunut kuin omistajilla, kun sanoin kilometrimäärän ääneen. KAHDEKSAN, koirilla varmasti tupla.

Kyllä.. Näit yllä kuvan tästä kaverista. Mutten voinut vastustaa. Tässä vielä toinen otos, joka ehkä vielä suloisempi. Mä niin tykkään tästä pellavatukasta.

Vauhtia riitti, mutta vaarallisilta tilanteilta vältyttiin. Shelttien kanssa ei turhaan tarvitse murehtia toimeen tulemisista. Kaikki löysivät paikkansa laumassa, eikä nokkimisjärjestyksestä suuremmin kitisty. 

Yllä vielä kuvat Suvin koirista. Toiset ovat niiiiin nättejä ja pienoisia. 33 senttiä kuullostaa liki liioittelulta näiden kaverien kanssa. Ainutlaatuinen valkovoittoisuusväri on minusta hurmaava, niinkuin Taigusti muutenkin.

Ruffe ei liiemmin painimaan ryhtynyt - mikä on minusta nyt vain hyvä asia. Eipä mene ihan ruttuun kaikki lihakset, vaikka tietenkin sai rellestää miten halusi. Dansun kanssa ottivat tietenkin vähän matsia, kun muut ehtivät kauemmas, ja pariskunnalle jäi omaa rauhaa.

Kasvattajamme uusin tulokas oli varsin kaunis kaveri. Kepposen Velho, kotoisammin Noita. Tämä hiippaileva shetlantilaisen alku tuli upeasti kuoresstaan esiin lenkin aikana - vaikka kaikki olikin aluksi epäillyttävää!

Soopeli edustuksen keskellä oli minun ihailema Tinka. Tinka on Ruffen äiti ja onkin jo ehtinyt 11-vuoden ikään. Upea mahonkiturkki valloittaa aina ja Tinkan rauhallinen olemus jaksaa ihastuttaa. Oli kerrassaan mainiota tavata Tinkaa, joka oli ihan vartavasten otettu mukaan. Hyvin jaksoi perheen mummakin koko lenkin kaahottaa. Kuten kuvasta näkyy, Ruffen korvat eivät edes pysyneet ylhäällä, kun oli niin innoissaan! ...tämä on joku shelttijuttu.

Harvinaista kyllä oli trikkejä vähemmän kuin yleensä. Eivätkä molemmat merletkään tallentuneet kameraan. Näin vaikeita kuvausolosuhteita saa etsiä! Jalkoja jokapaikassa, ja salaman nopeita karvapuuhkia pusikossa. Onneksi muutama otos onnistui, ja muutama näistä otoksista jäikin vain omaksi iloksi (lue: laiska kuvanmuokkaaja). Kiitos kaikille ihanasta lenkistä! Kuvia voi kysellä lisää koirien nimillä/värityksellä - voin laittaa vaikka mailin kautta tulemaan, mikäli otoksia koirastasi löytyisi. Nyt vielä toinen kuppi glögia, ja saunareissu. Ihana sunnuntai.

Onnen kyyneleitä

Osteopaatti kerran jälkeen on pidetty vähän taukoa. Viikkohan tuosta kertyä, vaikka vain parin päivän riehumisen hillitsemisestä oli puhe. Otettiin varman päälle viikko ja pari bottipäivää väliin. Reilusti juotavaa after drinkillä varustettuna, sekä lihaksistoa tukevia ruokia. Kyllä, minun täytyy aina panostaa sadalla ja yhdellä prosentilla ja perfektionistina en muuhun enää kykene. Parempi näin varman päälle! Mutta vihdoin eilen vihdoin päästiin ulos kotoa ja tekemään asioita. Töihinkin pienimies pääsi mukaan, ja 20 minuutin ratauinnille. Yllättävän hyvin jaksoi, ja on vihdoin tajunnut homman ytimen. Illalla oli kuitenkin lempipuuhaa luvassa, kun kaarrettiin ojangolle kahdeksan jälkeen. Vieno piipitys kävi autossa, josta häntä huiskuten suunnattiin lämppälenkille. Hallissa sitten häkki seinän vierelle ja koira sisälle, eikä ääntäkään. Ainahan se on nykyään hissuksiin (paitsi kun muut menee putkissa), mutta oli jotenkin äärettömän rauhallinen. 

Punaisena lankana oli täsmävalssit, ihanaa! Ensimmäinen kerta tyssäsi 8-9 hypyillä, kun lopetin ohjaamisen ja aloin kikattelemaan. Koira oli toiminut täydellisesti alkupätkän ja tietenkin palkkansa ansainnut vaikka minä töpeksinkin. Molemmat valkun kanssa kiinnitettiin huomiota siihen, että mun mokatessa ei koira ole pitkään aikaan tullut lahkeeseen, mutta nyt ei edes haukahtanut. Istahti aloilleen ja alkoi tapittamaan - mitä. Otettiin alusta, ja päästiin loppuun asti, vähän pitkällä käännöksillä, mutta ehdin kuitenkin jokaiseen kohtaan. Kolmas kerta oli liki täydellinen, ja ajaltaan paria sekunttia nopeampi. Ettei voitu pistää tuurin piikkiin, otettiin vielä neljäs. ''Oli vielä upeampi, jos mahdollista'', huikkasi Juuso kun heitin Ruffelle ihanaisen Mushipallon tekonurmelle. Hymy oli herkässä ja keuhkot huusi hoosiannaa, mä olen oppinut juoksemaan ja luottamaan.

Tähän väliin pakko mainita, että nämä hallitut pätkät ovat olleet mun ja Ruffen heikkous - aina. Sillä on palanut hermot jokaisessa valssissa, käännöksessä ym. Aina jos olen ollut metriä lähempänä, olen saannut kuulla kunniani väärästä sijouttumisesta, aikoinaan hampainkin. Tästä koirasta ei ole enää tietoakaan, joka ilostuttaa kyynelehtimiseen asti. Kyynelien syy löytyi myös siitä, ettei syytä ole löydetty aijemmin. Kaverilla on ollut vaikka mitä ammattilaisia ympärillään, ja kukaan ei ole löytänyt äksyilynä esiintyvän kivun syytä. Huhhuh. Nyt on kuitenkin kaikki hyvin, ja tsekkaus käynti luvassa. Onneksi mun pieni mies on taas oma itsensä.

Toinen pätkä oli teknisesti helmpompi, mutta rytmisesti haastavampi. Meni läpi nollana joka kerta, ja aina vain aika parani. Ansa putket ei houkuttaneet, kun kerrankin ohjasin huolella. 7-hypyn takaakierrolle sain jättää koiran itsekseen suorittamaan ja kohdakkain oltiinkin vasta 9-hypyllä. Jarrutukset lyheni jokaisella kierroksella ja pimeään putkeen singottiin hyvällä draivilla. Muutama rima tipahti reenin aikana, kun itse vedin liikaa johonkin suuntaan, malttia vielä vähäsen. En ole varmaan koskaan treeneissä hymyillyt yhtä paljon. Koira oli ihan mieletön. Ei yhtäkään väärää estettä, ei kieltoja, ei haukkuja tai lahkeesta nappaamisia, ei urputuksia lähtöasentoon mentäessä, eikä yhtäkään askelta hiippailua lähdössä. Pitää kiittää vielä valmentajaa, joka aina saa muhun iskostettua uutta ja ihmeellistä, sekä motivoi kehittämään itseä aina vain korkeammalle tasolle, jes!

Kuka on teidän koiramaailmanne tärkein ihminen?

Ketä ilman ette pärjäisi/haluaisi pärjätä. Valmentaja, harrastuskaverit, lihashuoltotiimi,kasvattaja. Kenelle olette kiitollisia harrastuksenne parissa ym.

Vinokorvakoirakaveri

Vihdoin, vihdoin, vihdoin Tinsu. Eilen sain töihin seurakseni kauan odotellun Tinan. Oltiin viimeksi nähty kesällä, ja tyttöä on vaivannut vaiva jos toinenkin antibioottien kera aina tänne syksyyn asti. Nyt kuitenkin on likka terve, kuono kauneuspilkkua huomioon ottamatta. Sitä riemua, kun hain likan ei voi oikein sanoin kuvailla. Tinsun mamma päästi hihnasta irti, ja likka juoksi syliin häntä pyörien. Se oli ihan mahdoton. Tietysti farkut ja takki ihan ravassa, kun toinen loikki syliin. Eipä siin käynyt kieltäminen, yhtä innoissaan olin minäkin. 

Samoja tapoja likalla oli edelleen, mutta moni asia muuttunut. Oli täysin leuka lattiassa, kun erään asiakkaan koira pelosta täristen pauhasi Tinsulle erittäin kova äänisesti. Ja likka istahti katsomaan mua, että mitäs sitten. Tina ei ole koskaan ollut agressiivinen, mutta kovin reaktioaltis. Sen on pitänyt ennen saada se viimeinen sana. En edes varmaan tajunnut kehua toista, kun olin silmät lautasina ihan pihalla tilanteesta. Ja koska aina pitää tehdä 100 ja 1 prosenttia, niin käytiin vielä ohittamassa tämä koira. Huhhu. Oli aika pätevä likka.

Koska töissä nyt oltiin, niin pitihän toisen päästä uimaan. Kesällä ollaan kahlailtu meressä, muttei koskaan olla eksytty uimaan asti. Tassut on pysynyt visusti maassa. Shokkihoitoa oli siis luvassa. Ensimmäinen kerta meni niin, että nostin likan rampille istumaan sellaiseen kohtaa, josta oli loogista tulla uimaan. Remmi pidettiin kiinni, että pystyi sillä pitämään likan pois laidoista. Kymmenen toiston jälkeen laitettiin likka itsekseen altaaseen, ja muutamaa laitakosketusta lukuunottamatta, hän ui hienosti ohjausta kuunnellen. Pallot vedessä eivät olleet Tinsun juttu, joten tästä kaverista taitaa tulla kuntouimari - mukavaa vaihtelua tälle pallon viskelijällekin. Viimeinen kierros meni ilman laitoihin koskemista, ja päästinkin remmistä irti loppusuoralla. Ensi kerralla aletaan sitten remmiä häivyttämään, että saadaan omatoiminen uimari.

Tinsu ei hermoile kummempia. Ja ensimmäistä kertaa huomasin sen panikoivan jostain - työpaikan lattia. Tämä hämmentää, koska paikassa käy satoja koiria ja Tina on ensimmäinen, jonka mielestä betonilattia liukuu. Niimpä Tyttö loikki matolta toiselle, ja vilkaisi aina tarkistaakseen, että huomasikohan kukaan. Näinpä me tehtiin lattioista kivoja ja leikittiin vaan siellä, missä ei mattoja ollut. Päivän päätteeksi hän kävelikin itse koko pelottavan (2m) betoni osuuden läpi. Kyllä meitä nauratti, onneksi Tinsu otti nämä kehuina.

Olen kuskannut työpaikalle nyt siis kolme hoitokoiristani - ja kaikista on pidetty. Tina keräsi kuitenkin pisteitä kotiin halailullaan. Tyttö tulee usein syliin kun oleilee lattialla, ja heittää tassut olkapäille. Uutena juttuna mulle on kuitenkin tuo pussailu. Aikaisemmin on vain tunkenut kuonoansa korviin ja muuten mukaviin paikkoihin. Eilen sai kaikki työntekijät pusuja ja haleja, ehkä koira töissä todella vähentää stressiä? Naurun määrä ainakin tuplaantui - ei sillä että me muuten oltaisiin vakavia.

Likka sai siis vihreät liput kaikilta kolleegoilta, ja omia kananameja kaappiin. Tinsu on rentoutunut taas hurjasti viime näkemästä, eikä enää edes haukkunut minun perääni jos sen jätin tiskille hetkeksi yksin. Piipittää piti, mutta sekin loppui, jos sai jonkun vara halattavan tilalle. Se on kerta kaikkiaan hieno likka, ja toivottavasti tulee taas pian duuniin mukaan. Meillä oli huisin hauska päivä! Vinokorvakoirakaveri on aina tervetullut töihin.

Teihin voi luottaa

Rakkaat lukijat, on tullut jälleen minun vuoroni pyytää teiltä apua. Alati kasvava joukkonne on saanut mun pääni taas ihan pyörälle, ja olette mahtavia. Katsotaan mihin pystytään yhdessä. Äänestetään Ruffe joulukuun barffaajaksi ja näin voitte auttaa meitä voittamaan ilmaista ruokaa - joka on aina tervetullutta! Arvon tykkääjien kesken taas ihania palkintoja, joulumieltä siis kehiin! Idea on simppeli, avaa linkki ja käy tykkäämässä arkittelistamme Mushin sivuilla. Yli 50 tykkäystä, ja saamme 2 pussia lihapullia ja mikäli kerättäisiin huiiiimasti ääniä ja voitettaisiin, saataisiin kaksi kokonaista laatikollista V.A.I.S.T.O ruokaa! Nyt vaan tykkäilemään, näyttäkää voimanne :)

KLIKKAAMALLA KUVAA PÄÄSET TYKKÄÄMÄÄN !
Suuri kiitos jo etukäteen, mä tiedän että pystytään tähän. 

Miten ollakkaan ?

Jälleen liian pitkään odotettu osteopaatti käynti koitti. Me ollaan hyväksi todettu ja koettu Koira osteopaatti Hanna Kivinen. Kalenterihan on aina täynnä, ja sehän on pelkästään hyvä merkki. Muutamalla viikolla myöhästynyt käynti kuitenkin koitti ja eilen käytiin tarkistuttamassa Tikkurilan toimipisteellä. Viime kerralla löytynyt löysä nikama oli minun suurin huolenaiheeni. Kerran vinksahtaneet nikamat eivät niin vain pysy paikoillaan, ja sitä näin ollen kammosin ja odotin.

Vastaanotolla Ruffe odotteli pätevästi, vaikka ympärillä pyörikin kaksi muuta shetlantilaista. Satuttiin oiken shelttisumaan. BOTti päällä piti tietenkin hinkkautua rottinki penkkeihin ja pitää kauheaa urputus ääntä. Murinan ja ulvonnan välimuoto sai muutamia katseita, onneksi hymyllisiä. Kyllä sheltti ihmiset tiesi mistä on kyse - takit on inhoja. Odottelujen jälkeen pääsi kuitenkin takistaan eroon, ja piti heti hinkkautua Hannaan, minuun, mattoon, lipastoon ja ihan joka paikkaan. Siis hinkkaus on pop.

Aloitettiin tällä kertaa takapään kanssa, kun Ruffe jostain syystä ujopelleili niin, ettei halunnut Hannaa ollenkaan katsella. Rentoutui kuitenkin taas nopsasti, vaikka hieronnat onkin sen mielestä kivempia. Nikamia läpikäydessä olin niin helpottunut, kun nikama ei ollut uusinut vinouttaan. Muutama takaselän nikama oli milleittäin vinossa, jotka sitten palautuvatkin nätisti omille kohdilleen. Rangan ongelmissa kuitenkin on aina jotain muuta takana, varsinkin kun Ruffe ei ole yliliikkuva, mistään kohtaa. Mitään poikkeavaa ei kuitenkaan löytynyt, ja aloin heti velloa ajatuksissa, joita yksinkertaisesti vihaan. Oikein suututtaa, kun ei ole löytynyt syytä toisen jumeille, yli puoleen vuoteen.

''Milloin se on kastroitu?'' herätti minut täysin vihanvellomisistani. Kesällähän se oli, 2012. Hanna löysi leikkauskohdan ympäriltä reippaasti parantumatonta arpikudosta, jota ei pääleppäin näy, eikä maallikon käsillä tunne. Näitä sulateltiin ainakin vartin verran. Näinkin pienestä voi tulla jotain suurta, mikäli se jää hoitamatta. Tämä ei kuitenkaan ollut loogisin vaihtoehto, joten etsintää jatkettiin arpien sulettua. Tämän jälkeen oli vuorossa sisäelinten läpi käynti. Kuullostaa niin kauhean brutaalilta, vaikka olikin erittäin herkkä toimenpide. Ruffe retkotti selällään silmät kiinni, kun Hanna kopeloi kaikki sydämmestä viimeiseenkin suolen pätkään. ''Noniin!'' liki innostuneella äänellä Hanna totesi löytäneensä jotain. Ruffen perna oli kylmä. Tämä johtuu toimintahäiriöstä. Sisäelimet toimivat yhdessä ja erikseen, ja tämä kaveri oli päättänyt toimia vain yksinään. Niimpä sitä heräteltiin, ja saatiinkin lämmitettyä. Verenkierron palatessa paremmaksi pernan ympärillä, alkaa se toivonmukaan toimimaan yhteistyössä muiden sisäelinten ja lihasten kanssa.

Perna ei ole välttämätön sisäelin, mikä on minusta ihan absurdi ajatus. Perna vastaan immuunijärjestelmästä ja miljoonasta muusta asiasta, mutta leikattaessa perna pois, se jättää tehtävänsä muille elimille, jotka pärjäävät yhtä hyvin yksinään. Niimpä huolta ei siis aiheesta tulisi ottaa - varsinkin kun kyseessä ei ole sairaus tai lääkittävä tila. Kyseessä on piiiiiieni toimintahäiriö, joka on pistänyt koko rangan kamalalle koetukselle toukokuusta lähtien. Tämä on syvin syy siihen, että lihakset ovet olleen jumissa - ainakin näin toivomme.

Sanomattakin selvää, että nyt on pari päivää niiiiini varovaista liikuntaa ja viikonlopun kisat peruttu. Huojennus ja huoli vielä tappelevat keskenään sisälläni, mutta päällimmäisenä tunteena on kuitenkin onni. On löytynyt syvempi syy kaverin jumeille. Hieronnat ovat tietenkin auttaneet, mutta ne ovat hoitaneet vain oiretta, eivätkä itse syytä. Onneksi taas päädyttiin osteopaatin osaaviin käsiin ja seuraava aika onkin jo varattuna. Joulukuun puolella siis toinen käynti, jossa tsekkaillaan, että miten on reagoinut hoitoon. Toivotaan parasta, ja tehdään kaikkemme lihasten ja ilmeisesti sisäelintenkin hyväksi. Nyt lepopäiviä, ja sitten paaaaljon venyttelyjä ja hierontaa. Karvakaverit joutuvat pysymään meiltä poissa ja uintikin nyt hetkeksi jää. Agitauko meillä on viimeksi ollut kesällä, ja joulukuuta muutenkin suunnittelin rauhalliseksi kuukaudeksi. Nyt pidetään pernalle peukkuja ja pidetään ajatukset positiivisina. 

Miksi edes panikoin aiheesta, johon ammattilaiset käyttivät sanoja pieni ja korjaantuva. Tämä on tätä oman vauvvan vaalimista. Äidinvaistot ja sitä rataa. Me nautitaan nyt kerrankin viikonlopusta jolloin ei tehdä yhtäääään mitään. Ihanaa viikonloppua kaikille, ja tuokaahan joku nyytä rauhoittavia, sitten kun teen seuraavan päivityksen siitä, miten olen vakuuttunut Ruffen käyttäytyvän erilailla kuin ennen. Kyylääminen seis, ja peiton alle!