Miten ollakkaan ?

Jälleen liian pitkään odotettu osteopaatti käynti koitti. Me ollaan hyväksi todettu ja koettu Koira osteopaatti Hanna Kivinen. Kalenterihan on aina täynnä, ja sehän on pelkästään hyvä merkki. Muutamalla viikolla myöhästynyt käynti kuitenkin koitti ja eilen käytiin tarkistuttamassa Tikkurilan toimipisteellä. Viime kerralla löytynyt löysä nikama oli minun suurin huolenaiheeni. Kerran vinksahtaneet nikamat eivät niin vain pysy paikoillaan, ja sitä näin ollen kammosin ja odotin.

Vastaanotolla Ruffe odotteli pätevästi, vaikka ympärillä pyörikin kaksi muuta shetlantilaista. Satuttiin oiken shelttisumaan. BOTti päällä piti tietenkin hinkkautua rottinki penkkeihin ja pitää kauheaa urputus ääntä. Murinan ja ulvonnan välimuoto sai muutamia katseita, onneksi hymyllisiä. Kyllä sheltti ihmiset tiesi mistä on kyse - takit on inhoja. Odottelujen jälkeen pääsi kuitenkin takistaan eroon, ja piti heti hinkkautua Hannaan, minuun, mattoon, lipastoon ja ihan joka paikkaan. Siis hinkkaus on pop.

Aloitettiin tällä kertaa takapään kanssa, kun Ruffe jostain syystä ujopelleili niin, ettei halunnut Hannaa ollenkaan katsella. Rentoutui kuitenkin taas nopsasti, vaikka hieronnat onkin sen mielestä kivempia. Nikamia läpikäydessä olin niin helpottunut, kun nikama ei ollut uusinut vinouttaan. Muutama takaselän nikama oli milleittäin vinossa, jotka sitten palautuvatkin nätisti omille kohdilleen. Rangan ongelmissa kuitenkin on aina jotain muuta takana, varsinkin kun Ruffe ei ole yliliikkuva, mistään kohtaa. Mitään poikkeavaa ei kuitenkaan löytynyt, ja aloin heti velloa ajatuksissa, joita yksinkertaisesti vihaan. Oikein suututtaa, kun ei ole löytynyt syytä toisen jumeille, yli puoleen vuoteen.

''Milloin se on kastroitu?'' herätti minut täysin vihanvellomisistani. Kesällähän se oli, 2012. Hanna löysi leikkauskohdan ympäriltä reippaasti parantumatonta arpikudosta, jota ei pääleppäin näy, eikä maallikon käsillä tunne. Näitä sulateltiin ainakin vartin verran. Näinkin pienestä voi tulla jotain suurta, mikäli se jää hoitamatta. Tämä ei kuitenkaan ollut loogisin vaihtoehto, joten etsintää jatkettiin arpien sulettua. Tämän jälkeen oli vuorossa sisäelinten läpi käynti. Kuullostaa niin kauhean brutaalilta, vaikka olikin erittäin herkkä toimenpide. Ruffe retkotti selällään silmät kiinni, kun Hanna kopeloi kaikki sydämmestä viimeiseenkin suolen pätkään. ''Noniin!'' liki innostuneella äänellä Hanna totesi löytäneensä jotain. Ruffen perna oli kylmä. Tämä johtuu toimintahäiriöstä. Sisäelimet toimivat yhdessä ja erikseen, ja tämä kaveri oli päättänyt toimia vain yksinään. Niimpä sitä heräteltiin, ja saatiinkin lämmitettyä. Verenkierron palatessa paremmaksi pernan ympärillä, alkaa se toivonmukaan toimimaan yhteistyössä muiden sisäelinten ja lihasten kanssa.

Perna ei ole välttämätön sisäelin, mikä on minusta ihan absurdi ajatus. Perna vastaan immuunijärjestelmästä ja miljoonasta muusta asiasta, mutta leikattaessa perna pois, se jättää tehtävänsä muille elimille, jotka pärjäävät yhtä hyvin yksinään. Niimpä huolta ei siis aiheesta tulisi ottaa - varsinkin kun kyseessä ei ole sairaus tai lääkittävä tila. Kyseessä on piiiiiieni toimintahäiriö, joka on pistänyt koko rangan kamalalle koetukselle toukokuusta lähtien. Tämä on syvin syy siihen, että lihakset ovet olleen jumissa - ainakin näin toivomme.

Sanomattakin selvää, että nyt on pari päivää niiiiini varovaista liikuntaa ja viikonlopun kisat peruttu. Huojennus ja huoli vielä tappelevat keskenään sisälläni, mutta päällimmäisenä tunteena on kuitenkin onni. On löytynyt syvempi syy kaverin jumeille. Hieronnat ovat tietenkin auttaneet, mutta ne ovat hoitaneet vain oiretta, eivätkä itse syytä. Onneksi taas päädyttiin osteopaatin osaaviin käsiin ja seuraava aika onkin jo varattuna. Joulukuun puolella siis toinen käynti, jossa tsekkaillaan, että miten on reagoinut hoitoon. Toivotaan parasta, ja tehdään kaikkemme lihasten ja ilmeisesti sisäelintenkin hyväksi. Nyt lepopäiviä, ja sitten paaaaljon venyttelyjä ja hierontaa. Karvakaverit joutuvat pysymään meiltä poissa ja uintikin nyt hetkeksi jää. Agitauko meillä on viimeksi ollut kesällä, ja joulukuuta muutenkin suunnittelin rauhalliseksi kuukaudeksi. Nyt pidetään pernalle peukkuja ja pidetään ajatukset positiivisina. 

Miksi edes panikoin aiheesta, johon ammattilaiset käyttivät sanoja pieni ja korjaantuva. Tämä on tätä oman vauvvan vaalimista. Äidinvaistot ja sitä rataa. Me nautitaan nyt kerrankin viikonlopusta jolloin ei tehdä yhtäääään mitään. Ihanaa viikonloppua kaikille, ja tuokaahan joku nyytä rauhoittavia, sitten kun teen seuraavan päivityksen siitä, miten olen vakuuttunut Ruffen käyttäytyvän erilailla kuin ennen. Kyylääminen seis, ja peiton alle!