4.9.2013

Koikkerien kanssa kentällä

Tiistai päivän löhöily loppui kesken kun Petra soitti kysyäkseen meitä treenaamaan - tottakai me mentiin. Autolliseksi ihmiseksi ihanaisesti luonnistui Petralta meidän haku ja palautus, eikä tarvinnut kärvistellä julkisissa koiran ja häkin kanssa. Suunnattiin siis puoli yhden aikaa ojankoon, jossa vietettiin seuraava tunti neljän koiran kanssa reenaillen. 


Ruffelle oli aivopähkinänä persjätöt ja kontaktit. Tuo rasittava 180asteen hyppy meininki ottaa päähän. Kisoissa ollaan usein saatu kielto keskimmäiseltä hypyltä, joten nyt loppui. Treeneissä sujuikin tämä hienosti, vaikka koira kuumui johonkin ihan omiin svääreihinsä kovin nopsasti. Muistutti ihan murkkuikäistä koko treeniajan, napsi jalkoja ja käsiä ja haukkui ja riekkui, ei tullut luoke ja lähti iha karkuunkin - todella pätevää. Onneksi tämä oli vain sen päivän juttu, tiedä sitten että mistä johtui.


Puomin kontaktit oli älyttömän hienot. Huhhu. Käskynä toimii nyt se ''STOP'', koska sen saan karjaistua niin että kuuluu. ''koske''-käskyllä laitetaan etujalat objektille, ''touch''-käskyllä taasen takajalat, tämä meillä on ollut kontakti käskynä, vaan ei riitä noin pehmeä sana meidän riiviölle. ''Stop'' on toiminut ja sillä mennään, lauantain kisoissa sitten pitää perkule käskyttää, eikä ihmetellä kun koira tulee läpi.


Aa'n kontaktit on edelleen aika väljät, tulee niin hitaasti alas, etten oe pysäyttänyt. Myös osteopaatin vinkistä pitää harjoitella jotain muuta kuin 2on2off, länget käyttöön? Eihän se koskaan hyppää aalta liian aikaisin, mutta pidän siitä, miten 2on2off antaa mulle etumatkaa. Nyt täytyy sitten vain olla nopsa jalka. Mutta, k
aiken kaikkiaan kivat treenit ja hyvää seuraa! Loppu lenkki sujui sänkkärillä, jossa Gimma puri itseään kieleen ja Ruffe kävi keräämässä rapiat 200 takiaista. EI KIVA.

Mitkä kontaktit teillä on?
2on2off, juoksu, muut, miten on sujunut.

4 kommenttia:

  1. Meillä on sillisalaatti: puomilla 2o2o, A:lla vapaavalintainen juoksutyyli, keinulla ei mitään, pitää vaan odottaa pamausta-> toimii vapautuksena. :D 2on2offiin vaihdettiin nyt kesällä puomilla juoksarista, toimii jo nyt paremmin kun juoksari ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniiiiin, kirjavat opetukset ollut :) 2on2off on kyllä kamalan helppo kun sen saa toimimaan, ehtiipähän itse kirimään ym.

      Poista
  2. Meillä on Bettyllä epämääräset juoksarit. Tuo on niin säälittävän pieni, eikä oikeastaan ollenkaan harrasta minkään sorttista pomppimista kontakteilla niin siks päädyttiin juoksukontakteihin. Tosin me nyt ollaan kontaktiesteitä tehtykin vasta tosi vähän. Nytkin ollut vajaa 3kk tauko koko lajista kun tuli toi pentu ja betty sai 1-vuotisrokotteesta rokotusreaktion ja joutu saikulle. Nyt on kuitenkin taas terve koira ja päästään pikkuhiljaa taas palaamaan treeneihin. Voi olla että jossain välissä täytyy alkaa kontakteja opettamaan ihan kunnolla jos tuo alkaa käydä ylikierroksilla. Mutta tähän asti on ainakin joka kerta juossut kontaktit nätisti loppuun saakka, niin en oo niitten opetteluun sen enempää huomiota. Keinua me ollaan tehty vasta kaks kertaa, mutta tavoitteena olis että koira pamauttaa keinun alas ja saa jatkaa matkaa.

    Mersulle tuun opettamaan 2on2offit ihan ehdottomasti kun on sen verran iso koira kyseessä. Luultavasti kaikille kontaktiesteille. Tosin ton koiran kontaktiharjoitteluun on vielä niin pitkä aika että eihän sitä voi varmaks sanoa millaset kontaktit sitten sille loppupeleissä on parhaat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikäviä noi saikut. Kontakti hommat kuullostaa olevan ihan mallillaan! Mersulle varmasti tarvitseekin pysäyttävät kontaktit, ja sen kokoinen koiraa saa pidettyä keinun alhaalla pelkällä takapäällä. Kannattaahan sitä perusasentoa jo alkaa iskostamaan :) Pahvilaatikko lattialle ja pepputreenit käyntiin, tulee hienot kontaktit kun aloittaa hetimmiten! Kaikkihan osaa puomin juosta, pysähtymiseen vaaditaankin jo itsehillintää ;)

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)