Muistatteko enää?

Niin siis Lassea - Pookaa. Eipä sitä juuri kukaan enää Lasseksi kutsu. Pooka tai Ake on paljon tutumpia nimiä kotona. Jos vaikka tämä postaus mentäisiin tuolla Pookalla. Lassen kuukausittaiset kuulumiset ovat vähän jääneet, mutta hei: no news, is good news, right? Lasse aloitti barffaamisen kesäkuussa. Nyt on siis nelisen kuukautta takanapäin ja paleltumat sormissa. Raakaruokinta sopii sille loistavasti. Antibiootteja mahan kunnossa pitoon se syö edelleen, mutta onhan herralla jo ikääkin. Löysällä sen maha ei ole ollut kertaakaan barffauksen aloittamisen jälkeen ja se jos jokin on hienoa. Pookalla on myös uusi pilke silmakulmassa ja intoa tehdä ihan mitä vain. Me ollaankin vähän temppuiltu pihalla, aksaputkien parissa.

Ikä ei kuitenkaan tule yksin, ja pappa täyttääkin ensi kuussa 13! Kolarin jälkeiset vammat näkyvät näin iän kanssa enempi. Lassellahan siis on rautaa selässä, ruuvit lonkassa. Seisotuskuvissa näkyy, miten luu elää ja rauta ei. Lantion kohdalla onkin ikävän näköinen pudotus - vaikkei eläinlääkäreiden mukaan ole haitallinen. No joo, eihän sillä tuntoa olekkaan. Takajalat on alkaneet toimia selvästi huonommin, kuukausi kuukaudelta. Ne välillä pettää ja ennenkaikkea menee bambisti solmuun. Siksi, me käytiin vihdoin uimassa!

En ole aijemmin uskaltanut viedä meidän ärisevää kiukkupussia paikalle, mutta nytkun itse olen vedessä, niin on homma huomattavasti helpompi. Lasse on oikea vesipeto ja sen uinti on oikein mallikasta. Takajalat käy kovaa tempoa ja vedot menee oikeisiin suuntiin. Jos tällä saataisiin nivelille tukea, kun lihakset voimistuu ilman sitä kamalaa niveliin kohdistuvaa painetta. Lenkithän Pookalla on nykyään muutamaa sataa metriä, koska alkaa muuten takajalat vipattamaan. Mutta uida se kyllä jaksoi!

Juuri ennen Pookan vuoroa, kävi altaassa toinen vanhus. Pienimpi Cottoni herra, jolla oli ikää samaiset 12-vuotta. Hänelle kolmekierrosta simmarit päällä oli ihan maksimi. Tällaisia vanhuksia on paljon. Siksi olin entistä iloisempi, kun Lasse vaan jaksoi ja jaksoi. Ei puuskutellut vedessä tai näyttänyt väsymyksen merkkejä. Kertaakaan sitä ei altaaseen tungettu, sai mennä silloin kuin itse halusi, mutta lopettaa piti meidän ehdoilla. Toinen oli vielä ihan liekeissä, vaikka oli oman puolituntisensa jo käyttänytkin.

Mua vähän hirvittää tuo ylläoleva kuva. Missä on meidän papan lantiolinja! Vanhoja kuvia selailemalla selvisi, ettei sillä oli sitä koskaan ollutkaan. Kylkiluut tuntuu ehkä paremmin kuin hyvin, eikä koirassa ole pehmeeä kohtaa. Näyttää hirveän punkealta tämä sivuprofiili - vaikka kyseessä on luikkukaveri. Lassella on parhaillaan ollut korkeutta 40cm, nyt vanhusiässä ollaan päästy rotumittoihin, nimittäin mittailin eilen sen usemapaan kertaan ja aina vain näytti 35cm. Paino on pysynyt lääkärin määrittämässä ihanteessa, 10 kilon paikkeilla. Rakennahan tuolla kaverilla on törkeän vankka! Niveliä ajatellen ei missään nimessä voi olla ylimääräistä painoa. Onneksi on slimmi kaveri entuudestaankin!

Olen hirveän ylpeä Pookasta. Uimalassa se ei ärissyt kellekään, eikä säpsynyt mitään. Rohkeasti ja innolla meni joka paikkaan. Antoi jopa kuivata itsensä superpuhaltimella, sekä pukea ihan ällön saunapuvun päälle. Töissä kun oli alessa, niin nappasin molemmille uudet ''kylpytakit''. Tällä kertaa hihalliset, niin pysyy päälläkin. Hyvät naurut saatiin, kun pojile ne päälle puettiin. Oltiin kyllä niiiiiiiiiiin tönkköä niin tönkköä. Höpsöjä poikia.

Kiinnostaako Lassen kuulumiset?

Ruokinta, liikunta, edistys, kolari ym. Onko teillä kotona pappa tai mummakoira?