Pienten ilojen keskellä arki on ollut aika harmaata Lassen kohdalla. Sen elämänilo oli kesällä käsinkosketeltavaa ja kuultavaa. Heitetty tennispallo jaksettiin hakea, tietenkin vain pari kertaa. Ruffen perässä juostiin, eikä omista luista luovuttu. Ensimmäisellä uinti kerralla jaksoi uida hyvin 20 minuuttia, mutta nyt kymmenen kohdalla näyttää rättiväsyneeltä.
Ennen barffausta oli aika, kun Lasse asui kodinhoitohuoneessa. Sen maha oli jatkuvasti ihan kuralla - siis ihan. Lääkäreillä ei ollut tähän selitystä, eikä lääkitystä. Kun porukat oli luovuttamassa, vedin barffikortin esiin. Lasse on pärjännyt sisälle kakkimatta ja ilman löysää mahaa, yli kuusi kuukautta. Mikään ruokinnassa tai liikunnassa ei ole muuttunut. Mutta meidän talo alkaa taas näyttää kolkolta. Nyt ensimmäisenä lähti olohuoneen karvamatto pesulaan, tästäkö se taas alkaa?
Ennen barffausta oli aika, kun Lasse asui kodinhoitohuoneessa. Sen maha oli jatkuvasti ihan kuralla - siis ihan. Lääkäreillä ei ollut tähän selitystä, eikä lääkitystä. Kun porukat oli luovuttamassa, vedin barffikortin esiin. Lasse on pärjännyt sisälle kakkimatta ja ilman löysää mahaa, yli kuusi kuukautta. Mikään ruokinnassa tai liikunnassa ei ole muuttunut. Mutta meidän talo alkaa taas näyttää kolkolta. Nyt ensimmäisenä lähti olohuoneen karvamatto pesulaan, tästäkö se taas alkaa?
Kodinhoitohuoneeseen nyt vapaaehtoisesti siirtynyt vanhus on ihan raasu. Kuvassa näkyvä skenaario on arkipäiväinen. Aamulla ei meinaa millään jaksaa lähteä pikku lenkille, ja ylämäen olen joutunut kantamaankin ylös. Äidillä ja minulla on aika yhteinen mielipide siitä, että koira ei ole entisillään, eikä se näin voi elää. Koiran omistajuus ja kohtalo ovat kuitenkin toisella henkilöllä, jolla tiedän luopumisen olevan äärettömän hankalaa. Onhan Lasse hänen ensimmäinen koiransa. Voin vain kuvitella.
Barffauksen ohella poika on kuitenkin joutunut syömään raintolisää, mikä pilkkoo ruokaa pienemmäksi, kun Lassen kroppa ei siihen enää pysty. Yksi tabletti päivässä on siis pitänyt mahan kasassa, eikä meistä kukaan ole halukas nostamaan annosta - sillä suunta on kohti huononpaa. Turkki on menettänyt kaiken kiiltonsa ja tekstuurinsa. Koira pesusta huolimatta haisee erittäin tunkkaiselle, näkö ja kuulo reistailee, takajalat eivät enää kanna ja säpsymiskohtauksia tulee kymmeniä päivittäin. Eli siis näitä korkeille, rapiseville, ym äänille säpsähtelyä, tärinää ja parketilla kaatuilua. Koira on naamallaan ainakin kymmenen kertaa päivässä. Parketilla kaveri on ihan bambi jäällä.
Lääkärikäynti olisi varmaan taas paikallaa, mutta mitähän sieltä tulee. Kipulääkkeitä, annoksen nostoa, toiveita vai huonoja uutisia. Meillä ei kovin suuressa arvossa pidetä eläinlääkäreitä enää, vastaukset kun on harvassa. Täytyypi pitää vähän keskustelua vanhuksen hyvinvoinnista. Onhan se kuitenkin meidän Lasse.
Voi Lasse <3
VastaaPoistaKoiravanhuksen hyvinvoinnista huolehditaan juurikin käymällä eläinlääkärissä ja antamalla sille sen tarvitsemat lääkkeet, oli ne sitten kipulääkkeita tai muita lääkkeitä. Ei ole eläinlääkäreiden vika, ettei kaikilla klinikoilla ole asiantuntemusta tai välineistöä suorittaa vaikempia tutkimuksia. Ja kaikesta nyt vaan ei voida saada varmaa diagnoosia, ruuansulatusvaivat ovat vaikeita, koska tähystys on kallista ja laitteilla ei päästä kovin syvälle ruuansulatuselimistöön.
VastaaPoistaKipulääkkeiden ei myöskään pitäisi olla mitään mörköjä. Koira elää hetkessä ja tuntee kivun, se ei tiedä omistajan periaatteista. Koiran pitää saada apua kipuihinsa ja kipulääkkeillä se sen avun saa. Nykyään on myös tarjolla vaihtoehtoja ja jos yksi lääkeaine ei koiralle sovi voi aina kokeilla jotain toista. Koiran ei pitäisi joutua kärsimään yhtään ylimääräistä ja jatkuvallakin kipulääkekuurilla oleva koira voi elää ihan täyttä koiranelämää. Oma nivelrikkoinen koirani sai 2 vuotta kivutonta lisäaikaa kipulääkkeiden avulla. Sen veriarvoja tietysti seurattiin ja oltiin jo valmistauduttu tekemään lopetuspäätös, kun koiraa ei enää saada kivuttomaksi lääkkeillä. Koira ei kärsinyt jokapäiväisestä lääkityksestä lainkaan, vaan sille tuli aamuinen temppuhetki kun sen piti tehdä joku temppu, josta se sai palkinnoksi maksanmakuisen lääketabletin.
Jos et luota aiemmin käyttämääsi eläinlääkäriin niin suosittelen etsimään uuden. Pääkaupunkiseudulla on paljon pieneläimiin erikoistuneita eläinlääkäreitä ja todella hyvin varusteltuja klinikoita. Joillain eläinlääkäreillä on myös erityisosaamista ruokinnan ja ruuansulatusvaivojen saralla.
Tietenkin koira saa tarivitsemansa hoidon. Koira on kuvautettu, tähystetty, leikattu ja operoitu niin moneen otteeseen, etten voi edes laskea enää. Elämän ilo on hiipunut selvästi, ja kipulääkitystä sekä lisäravinteita on jälleen lisätty.
PoistaLääkkeitä tai ei, niin koiran tulee hymyillä päivittäin. Pilke silmäkulmassa ja ruokahalu kohdillaan, mikäli tämä ei korjaannu - ei se ole enää koiran elämää. Meillä kipulääkkeet on ehdottomasti mörköjä, johtuen siitä että koira on törkeän allerginen lisäaineille ja syökin näin ollen vain 'puhdasta' lihaa. Olen täysin tietoinen apteekin tarjoamasta repertuaarista, mutta en vain usko kipulääkkeisiin. Se on oireen hoitamista, mitä meilläkin nyt silti tehdään. Päätökset eivät ole minun käsissäni, mutta olen tyytyväinen, että nämä näyttäisi edes johonkin vaikuttavan.
En tiedä paljonko olet blogia seurannut, mutta Lasse on autonalle jäänyt traumapotilas. Sen elämään tuskin mahtuu enempää tuskaa, eikä tämänikäinen koira tule kestämään uutta leikkausta. Lonkkaa ja selkää on korvattu raudalla ja proteeseila, häntä roikkuu elottomana lisäkkeenä koiran mukana. Silti se on onnellinen. Koira on käynyt läpi paljon, ja on todellinen taistelija.
Vanhemmuuden myötä on tullut myös tämä hermoperäinen häiriö, jota ei voi hoitaa lääkityksellä. Se häiritsee kaverin elämää päivittäin. Parketilla kävely ei onnistu, kaikki rapina saa seen kaatumaan naamalleen, kuuroutuminen on alkanut ja 'lenkeiltä' (100m) sen saa kantaa kotiin. Näin talven tullen ongelmat aina tuplaantuvat, ja tämän hermojutun kanssa on nyt ensimmäiset lumet edessä.
Olen nähnyt niin monen ihmisen pitkittävän koiransa elämää hirveällä määrällä lääkkeitä, vielä silloin, kun olisi jo pitänyt päästää toinen parempaan paikkaan. Lasse saa tarvitsemansaa hoitoa niin kauan, kun se voi säilyttää elämänilonsa. Se ei elä meitä vaan itseään varten, ja saa mennä, kun siltä näyttää - vaikka se kuinka sattuisi meitä.