19.1.2014

Lampola

Tänään se koitti, Ruffen ensimmäinen paimennuskerta. Viime vuonna tämän jo lupasin tehdä, mutta aika loppui kesken. Joulun kunniaksi ostettiin kymmenen kerran paimennuskortti Primal Sense Farmille, vantaan seutulaan. Kortti tuli alennus hintaan vähän alle kolmella sadalla, mutta on varmasti sen arvoinen! 

Sunnuntaipäivä, pakkasta reilusti yli kymmenen. Kuppi kuumaa ja menoksi. Koiralle autoon miljoona vilttiä ja botti päälle. 40 minuutin ajomatkan päässä sijaitseva paimennuspaikka oli kaikkea mitä olin ajatellut, ehkä enemmänkin. Ruffe loikkasi autosta ulos ja katseli ympärilleen ensin ihan äimistyneenä. Sitten alkoikin mahdoton piipitys. MIKÄ tämä paikka on ja MITÄ noi karvaset pallo on. Mua ihan nauratti Ruffen intopinkeus, vaikka samalla sen vietti ihastuttikin. Aina toi karvakaveri osaa yllättää! Ensimmäisenä oli luvassa muiden seuraamista, että pysyisin kartalla siitä, mistä on oikeasti kyse. Paimenusta oli hirmu mukava katsella, etenkin konkareiden töitä. Avustajan hommassakaan ei valittamista ollut, vaikka takkini narut ovatkin lampaan syömät - söötit otukset. Olen vakuuttunut, että ne haistoivat taskussani olevat lampaan ja riistanliha palaset, joita en muuten mihinkään tarvinnut.


Sitten päästiin hommiin. Ruffe liinaan ja menoksi. Aloitettiin pikkupuolelta, jossa tehtiin opastusta käskyjen yhdistämiseen ja tarkkaan ajoitukseen. Käskyjä täytyy vielä miettiä, ja hidastuskäskyä muuttaa. ''Jarru'' on meidän agissa käyttämä ilmaisu, mikä selvästi nostaa viretiilaa liikaa. Niimpä '' Woooou'', tulee varmaan olemaan meidän vinkkisanamme. Mutta muutoin olen suhteellisen tyytyväinen. Kaveria kiinnosti lampaat, mutta enemmän etäältä kuin tunkeilevasti. Edestakaista lampaiden hakua poika teki pätevästi liinassa, vain yhdessä käännöksessä kaveri innostui liikaa säpsähtäneestä lampaasta, ja haukahti loikkien lammasta kohti. Tähän käskytys, ja homma jatkui. 15 minuuttia lampailla, minuutin tauoilla sujui odotettua paremmin - ja ilman palkkaa. Koira oli niin elementissään, vaikka ei vielä mitään osaakkaan. 

Tuttuja vilisi kentällä, seuramme jäseniä ja agilitymaailman tuttuja. Oli äärettömän hienoa seurata muiden paimennuksia, vaikka varpaat huusivatkin armoa lumisella maalla. Talvikengät tai ei, paikallaan tulee aina kylmä. Pienen hetken päästä (lopun seurueen mielestä iäisyyden) kuluttua oli taas aika lämppäilyn ja hihnan vaihdon. Ruffe tuli portille jo innokkaasti, ja yritti ihan punkea sisälle ennen minua. Tässä sitten skarppina jatkossakin!


Toinen kierros tehtiin isolla kentällä. Erilampaat, erifiilis. Koiralla oli enemmän silmää hommalle, ku oli saanut hetken autossa miettiä. Kipinää myös löytyi, sillä haukkuja tuli muutama enemmänkin. Opettajamme hihkaisikin '' Noniiin, ja kipinää löytyy! '', kun Ruffe itki lampaiden perään - olihan välimatkaa jo 2 metriä. Olin erittäin tyytyväinen siihen, miten Ruffe jaksoi keskittyä lampaisiin ja minun ohjeisiini. Ainoa asia mikä häiritsi keskittymistä, oli tuo ihana lampaan papanakasojen määrä! Ne oli ihan parhaita, ja niistä piti napata välillä maistiaisia. Muutoin homma sujui kivasti ja ohjeistuksella ajettiin lampaita ihan hyvin. Erityiskehuja Ruffelle haluan antaa, riittää-käskyn ymmärtämisestä. Heti, kun tämä suustani pääsi, palasi koira jalkoihin heiluttamaan häntää. Työt oli tehty. 

Paimennus noin kokemuksena oli jokseenkin mieletön. Lampaat oli ihania, vaikka punkikin melkein syliin ja natusteli takkia. Porukka oli mukava, ja ohjaaja on minulle melkein esikuva, niin työssään, harrastuksissaan, ruokinnassaan ja asenteessaan. Mukana ollut oma porukkani, kuvaaja-kaksikko ja kuski oli urhoollisia jäädessään kaikkea tätä katsomaan, kolmeksi tunniksi! Kuukauden päästä on toisen sytyttely kerran vuoro, enkä todellakaan malta odottaa. Videoita tästä kerrasta kertyi, mutta niiden julkaisua saa odottaa, niin näkee vertailua edistymisessä - sitten myöhemmin!


Oletteko te kokeilleet rodunomaisia lajeja?
metsästys, paimennus, vetolajit ym.

10 kommenttia:

  1. Ens kesänä ois vähä suunnitelmis mennä kokeilemaan mitä tuo collienassikka tuumaa lampaista :)

    VastaaPoista
  2. Vaikuttaa ihan mahtavalta kokemukselta! Musta on mieletöntä kun koirat pääsee tekemään sitä mihin ne on alunperin luotukin. Pitäisköhän munkin hankkia paimen niin pääsis kokeilemaan..... ei vaisinkaan, mutta vaikuttaa tosi mielenkiintoselta hommalta :)

    VastaaPoista
  3. Siis vautsi! Ite yritin googlailla oisko täällä päin mitään paimennusjuttuja, kehnolta näytti :( Itellä on kans sheltti (vielä ihan pentu) ja ois mahtava nähdä mitä se tuumaisi lampaista. Olisi kiva saada koiralle luontaista tekemistä, paimennus ois loistava vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  4. Vautsi! Mua kiinnostais mennä myös meidän nuoremman sheltin kanssa kokeilemaan tuota, tuntuu olevan tuota paimennusviettiäkin....

    VastaaPoista
  5. Wau, tota olis hauska käydä kokeilemassa Hymynki kanssa!

    VastaaPoista
  6. Varmasti tosi mielenkiintoista hommaa! :) Me ei vielä olla päästy näkemään eikä kokemaan tuota lajia, mutta toivottavasti ensi kesänä mennään paimennustaipumustestiin. Meillä on gööteillä tapana tosiaan ihan testata kuinka vahvasti kukin yksilö osoittaa luontaista taipumusta hommaan (tosin lehmille).

    VastaaPoista
  7. Jään innolla odottelemaan teidän sytyttelyn etenemistä ja niitä videoita! :-) On aina hienoa kuulla, kun koirat pääsee niille luontaisiin hommiin. Ja ihan huippua tietää, että näinkin lähellä on kunnon paimennuspaikka, tulevaisuutta ajatellen!

    VastaaPoista
  8. Hei, oisko sulla antaa vinkkejä ensimmäisiin näyttelyihin shelttipennun kanssa? Mitä kannattaa treenata, mitä eniten ja mihin asioihin on hyvä kiinnittää huomiota? Pöydällä oloa ja kävelyä ollaan harjoteltu itekseen jo..

    VastaaPoista
  9. Paimennusta ei olla kokeiltu, kun en oikein ole paikallisista mahdollisuuksista perillä ja Netan viettiä epäilen, Miru-colliella varmaan paimennusviettiä enemmän olisi.

    VastaaPoista
  10. Hei törmäsin Mushin kautta paimennuskirjoitukseen. Mä olin autuaan tietämätön, et näin läheltä Helsinkiäkin löytyy paimennuskoulutustoimintaa. Kaikki tilat mitä oon löytäny on ollu sen verran kauempana, että jääny vielä haaveeksi paimennus. Taidanpa ottaa asiasta siis lisää selvää :)

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)