1.1.2014

2 0 1 4

Nyt on aika juhlan. Uudesta vuodesta selvittiin, ja oikein puhkun intoa tätä vuotta kohti. Minulla on niiiiiiiiiiin paljon tehtävää ja kalenteri alkaa täyttyä. Kisakausi avataan 6.1 ja kisakautta jatkuu siihen päivään, kunnes ykkösluokan viimeinen LUVA ja SERTi osuu kohdalle. Erittäin iloisella mielellä lähdetään kisaamaan, kun on hammasvapaa koira mukana! Nyt kuitenkin ensi vuoden tavoitteita, pakkohan nämä on listata, että voi ensi vuonna katsella taas ylpeänä (toivottavasti).

Rally-toko
  • Keväällä lajin herätteleminen uudestaan, omassa seurassa
  • Mahdollisuuksien mukaan ryhmässä jatko, niin pitkään kuin mahdollista
  • AVO-luokan korkkaaminen!
Frisbee
  • Hauskanpitoa kiekkojen parissa, ei paineita!
Agility
  • Kerran viikossa ohjatut treenit (niinkuin tänäkin vuonna)
  • Käy useammin ulkopuolisissa koulutuksissa
  • Luentoja, lihashuollosta - kisasuorituksen parantamiseen ym.
  • Ohjaustekniikoiden parantelu!
  • Onnistuneita kisasuorituksia, ilman paineita! (tietysti kakkosluokka houkuttelee)
Dobo
  • Aktivoituminen dobon saralla, lihaskuntoa&tasapainoa
  • Sekä uusien temppujen opettelua sen avulla
Paimennus
  • Lampaisiin sytyttely (10 kerran kortilla)
  • Mikäli löytyy potenttiaalia, niin toisenkin paimenkortin osto!

Muusta ei vielä luvata mitään, ja sanomattakin selvää, että toivotaan tervetta vuotta! Harrastustavoitteita siis listattu ja loput pidetäänkin omana tietonamme. Minun yleinen toiveeni tälle vuodelle on edetä omalla allallani ja kouluttautua uusiin haasteisiin. Agilitykoulutusohjaajakortti tuleekin voimaan tammikuussa, ja dobo-koulutusohjaaja kurssi alkaa viikonloppuna. Tästä tulee hyvä vuosi!

8 kommenttia:

  1. Samaiselle dobo koulutusohjaajakurssille olen minäkin tulossa viikonloppuna :)
    Mihin ootte menossa paimentaan?

    Hyvää vuotta 2014 ja tsemppiä tuleviin opintoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa! Mukavaa, että on 'tuttuja' (eikö sheltti-ihmiset aina ole) kurssilla :) Minulle jäi vielä epäselväksi, oliko omalle koiralle tarvetta viikonloppuna? voipi olla, että tuo tulee mukaan joka tapauksessa.

      Paimentamaan mennnään PrimalSense Farmille, vantaalle. Heidän kotisivunsa löytyy täältä: http://www.primalsensefarm.fi/ - Heillä on paimennusohjaajana ihana Aino Pikkusaari, ja muutama äärimmäisen pätevä shetlantilainen. 19.1 jälkeen voin kehua paikkaa lisää ;)

      Kiitos samoin, ja viikonloppuna nähdään! :)

      Poista
    2. Mä käsitin, että oman koiran saa ottaa, mutta ilmankin pärjää. Mä vielä arvon, että lähdenkö koiran kanssa vai ilman...

      Tuo paimennuspaikka kuulostaa kivalta, luen mielelläni paimennuskokemuksista lisää. :)

      Poista
  2. Täältä tullaan kanssa dobo koulutukseen! Paljon muuttuvia tekijöitä oli viime vuoden lopusta ettei tiedä miten tämä treeni ja näyttelykausi menee :( Hyvää uutta vuotta teille!

    http://teamfastflavor.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee! Sheltti-ihmisiä ympärillä - sopii :) Katsoinkin juuri teidän vuottanne blogistanne. Leuka pystyyn ja valmiina kaikkiin haasteisiin. :) Toivottavasti tämä vuosi on teille suopeampi!

      Viikonloppuna nähdään! :)

      Poista
  3. Multa lähtee Roni ainaskin mukaan, hieman hankalaa olisi lähteä yli 4h ajomatkan päähän hakemaan koiraa. Yövytään lauantaina hotellissa :)

    VastaaPoista
  4. Lukijaksi liitytty. :) Todella mielyttävä ulkoasu ja todella tarkkoja ja ihania kuvia!

    VastaaPoista
  5. Hei osaatko sanoa monelta alkaa 6.1 päivä maxit ojangossa? :-)

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)