8.7.2012

Karjaan KV

Vihdoin koitti meidän näyttelypäivä ja noustiin aamulla ennen kukonlaulun aikaa valmistautumaan tulevaan koitokseen. Vedettiin pieni uuvutuslenkki pyörällä, jonka jälkeen alkoikin järjetön puunaus ton turkin kanssa. Ehdin kuin ehdinkin laittamaan sen kuntoon ennen yhdeksää, silloin olikin jo aika lähteä Karjaata kohti. Mökiltä ei onneksi kestänyt kuin kymmenisen minuuttia paikanpäälle, joten pukluilta säästyttiin. Kuolata piti vähän kuitenkin. 


 Käytiin ilmoittautumassa ja ryhmityttiin kehän laidalle odottelemaan. Paikalla ei vielä ollut kuin muutama sheltti, mutta Ruffella riitti vinkumista. Kellon lyödessä lähemmäs kymmentä käväisin testaamassa kehän, ja Ruffe tuntui liikkuvan vaivatta ja haistelematta. Tuomarina toimi tänään Oates Seamus. Tuomari oli irlannista kotoisin ja sen kyllä kuuli äänestä. Näyttelyitten kauhutarinoista huolimatta tuomari oli valloittava persoona ja kauhean ystävällinen. 

Olin ilmoittanut Ruffen nuoriin uroksiin, joten oltiin heti pienehkön junnuluokan jälkeen vuorossa. Nuorten kehässä meitä oli kaksi. Ruffea ei kovin kiinnostanut ympärillä tapahtuva, kun mulla oli nakkia taskussa, joten haisteluita tai keskittymisen herpaantumisia ei tullut. Seisotettiin koirat kehän laitaan ja saatiin siinä ollakin tovi. Ruffe kuitenkin pysyi aloillaan mukisematta. Sitten juoksutettiin klassinen ympyrä ja nostin Ruffen pöydälle. Yllättävää kyllä Ruffe ei paljoa arastellut tuomarin otteita, tosin mies oli kovin hellävarainen. Tämän jälkeen otettiin vielä liikkeet edestä ja takaa, ja tultiinn arvostetaviksi tuomarin eteen. Siinä saatiin tietenkin seisoa toooodella pitkään. Välillä piti asetella Ruffea uudestaan ja häntää sai vähän tökkiä alaspäin. Pian kuitenkin kehäsihteeri vilautti lappuja, saatiin arvosteluksi ERITTÄIN HYVÄ. Jopas jotakin.


NUO EH '' Nice head, good earset. Flatt skull. Good stop. Dark oval eyes, good bite. Strong neck. Good shoulders. Deep chest. Nice topline, tailset a little too high. Good bend of stifle. Not moving well in front today.'' Oates Seamus, Ireland. Paperiin oli ilokseni ruksattu rodunomainen lähestyttäessä.

Tyytyväisin mielin suunnattiin autolle, ostoskojujen kautta tietenkin. Mukaan tarttui numerolappupidike, sellainen klassinen käden ympärille tuleva. Ja Ruffelle viilennysloimi. Tavallinen sininen froteeloimi. Taas myyjä sai ihmetellä, että miten mulla on näin pitkä sheltti. Koko oli (kuten aina) 45. Olen todella tyytyväinen Ruffen käytökseen ja olemiseen näyttelyissä. En olis siltä voinut enempää pyytää, keskittyminen oli ihan uskomatonta. Ehkä piipahdan näyttelyihin useammin, taas toisaalta pidän mätsäreistä enemmän. Ja suattaapi olla, että Ruffelta leikellään hiukan miehyyksiä pois. Jos ei pentuja aijota Ruffesta teettä, ei sitä hormooneilla sen enempää kiusatakaan. Joten se tietää lähtöä kulkusille, katsotaan nyt vielä millaisia mielipiteitä tähän löytyy.

Nyt onkin aika suunnata Saimaalla viikoksi, joten kirjoitteluun tulee pienoinen tauko. Mutta koitan aina kirjoitella, kun koneen ääreen satun.

Ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)