Otinpa itseäni oikein kunnolla niskasta kiinni, ja tein todella pitkästä aikaa kriteeriporrastaulukon. Näitä tehnyt vissiin viimeksi koulussa. Selkeytti kovasti ideaa ja mustavalkoisuutta seuruun ikuisuusprojektin kanssa. Ja että menisi kunnolla hifistelyksi, kävin itsekseni kävelemässä käännöksiä ja suoria. Ilman koiraakin teen koiran puoleisella kädellä pakkoliikettä liikkeellelähdöissä (näkyy ruun videossa kohdassa 50-55s), joten ihan vaan ohjaaja vaatii treeniä. Yksikseni dallailin siis käännöksiä (90, 180, 270) ja kun sujui itseltä yksinään oikeassa rytmissä ja ilman tohelointia, niin koira mukaan.
Ruulla oli hyvä meno päällä! Hävettävän vähän ollaan paikallaan käännöksiä tehty oikealle, ja se näkyy videolla. Muutoin erittäin kivaa tekemistä, ja suoria hyviä perusasentoja. Ruulla ei taidakaan katsekontaktin kanssa olla minkäänlaista ongelmaa, se todella harvoin ottaa häiriötä yhtään mistään. Hyvä rallykupla siis aluillaan, ja ainakin omaan silmään mukavaa seuraamista. Tässä en ala nillittämään koiralle millivinouksista, edityksistä ym. Korjaa aina paikkansa kuuliaisesti jos huomaa vähän kiihtyneensä, ja tärkein on Ruffen(kin) kanssa tuo palo tehdä tätä hommaa. Niin kauan kuin meillä on motivaatiota, meillä on kaikki hyvin.
Tosiaan lauantaina sain kuulla palautetta, että Leevi ei selvästi tiedä, mitä seuraaminen tarkoittaa. Yllä olevan videon perusteella uskallan olla erimieltä. Leevi teki sitä parasta omaa tekemistään! Ensimmäisissä aloluokan kisoissa meillä oli juurikin tämä fiilis. Tätä mä haluan lisää, puhdasta tekemisen intoa ja käännöksissä piipittävää pientä miestä. Todella kivan tuntuista työntekoa, ja katsekontakti taisi kahdesti seuruun aikana tippua (laskekaa tarkemmat paremmin). Olen siis itse anehtinut liikaa. Rally-tokossahan ei katsekontakti ole kriteeri, mutta minulle se on. Pelisääntöjä siis etsitään vielä vähän lisää ja erittäin hyvällä polulla ollaan nyt.
10 makupalan peli tuottaa heti meillä hedelmää, ja tyypit onkin sitä pari kolme kertaa treenaillut, kotona, ulkona ja hallilla. Leevin kanssa 30-40 sec on riittävä. Ruffe tehnyt vaihtelevasti 10/180s ja 8/180s. Kuin myös motivoivia 10/60s. Vielä pitäisi molemmille koirille saada samaa paloa oikealle puolelle. Ruffella siis oikea puoli aika ok, mutta herkästi jätättää jos ei olekan ihan varma paikastaan. Leevin oikealla puolella seuraaminen on sellaita viihdettä että huhhu! Hetki vielä töitä edessä. Mutta miltäs tekeminen videolla teidän silmään näyttää?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)