Kello löi kuutta kun Ruffe halusi jo ulos. Ei kai siinä, nousin ylös ja pistin kengät jalkaan. Pampampaa, ulkona olikin lunta. Ruffe juoksi into piukeena joka suuntaan ja kaivo ittensä hankeen uudestaan ja uudestaan. Lunta siis tosiaan oli 'upeat' 2 senttiä, hyvin sinne yksi sheltti ilmeisesti hautautuu. Ylenpalttisen lumipesun (ja valokuvaamisen) jälkeen, palattiin märkänä kotiin.
Turkkihan oli satoje kaivautumisien ja riekutuksien jälkeen aivan takussa ja täynnä kaikenmaailman havuneulasia ja oksiakin. Harjaamiseen hurahti jokunen minuutti. Onneksi Ruffelta kärsivällisyyttäkin (joskus) löytyy. Joutuin kyllä raa'asti leikkamaan osan takuista pois. Turkkihan ei tosin lopu kesken vaikka puolet silpoisi lattialle.
Viimeisiä vedellään joulusiivouksen kannalla, samoin hermojen. Ruffella nimittäin on erillainen käsitys joulusiivouksen luonteesta. Tähän mennessä se on: repinyt teepussin, kaatanut roskiksen, raahannut pyyhkeet suihkusta keittiöön yms. Tänään toivon aamuisen lenkin rauhoittaneen, jos vaikka selvittäisiin ilman sen suurempia kuningas ideoita. Ainakin näyttää lupaavalta.
Siivoamisten jälkeen alkoi tämä vuoden joulukortin väsääminen. Ihan nättihän siitä tuli, vaikka onkin näin vähän lunta. Eikun vaan ifoloriin tilausta tilauksen perään. Samalla meni joku 20 kuvaa kehitykseen, pääsen taas laittelee tota albumia. Mutta nyt onkin pojun iltaruuan aika.
Ciao!
KATJA äää en pääse omalla koneellanikaan lukijaks, käy samalla tavalla niinkun koulun koneella :(
VastaaPoista