18.2.2012

RALLY vol.5

Tulin toissapäivänä treeneistä hiukan ennen kymmentä kotiin, ja painuin suorinta tietä nukkumaan, joten postaaminen jäi väliin. Systerin kanssa siis tosiaan suunnattiin treeneihin illan suussa, kamerat tietysti laukussa keikkuen. Meitä oli siis hallissa omaa porukkaa, 4 koirakkoa, ja sitten rästituntia suorittava tyttönen koirineen. Keskittyminen alkoikin tällä kertaa heti, kun halliin päästiin, siitä olin kiitollinen. Vinkui kuitenkin jonkinverran hetkellisesti, mikä saatiin häiriöllä loppumaan. Meillä oli taas rata suoritettavana, mutta ennen sitä harjoiteltiin uusia kylttejä, jotka tällä kertaa olivat nuo: istumisen kautta maahan meno, saksalainen täyskäännös, yms. Itse sain harjoiteltavaksi vielä voittajaluokan kyltin, jossa koira vaihtaa puolta, ohjaajansa jalkojen välistä, sujui yllättävän hyvin! Sitten päästiinkin radalle, ensimmäisinä taas kerran. Suhteellisen helppo rata, pyörimistä vaan kauheesti niin ehti huono-olo tulla muutamaan otteeseen, onneksi ei oltu pujottelua tungettu tolle samalla radalle!



Treenit meni kokonaisuudessaan hyvin. Radalla haistelemiseen tulee jatkossa kiinnittää huomiota, kun tuppaa se nenä olemaan maassa, ellei ole houkutuskättä lähellä. Eikä sitä voi remmistäkään riuhtoa, kun rapisee roimasti virhepisteitä. Ensi treeneissä on luvassa alokasluokan viimeinen kyltti, liikkeestä maahanmeno. Aijai, tulee olemaan vaikeeta. Koiran siis tulee mennä maahan kyynärpäät edellä, eli jos se peppu nyt sitten osuu maahan, niin liike on suoritettu väärin. Joten harjoitellaan tätä nyt jo etukäteen kotona, kumartamisen kautta. Muutama kymmenen minuuttinen on siis tähän käytetty, ja toimii ihan hyvin, mutta vain käsiohjauksella, eli oon itse sitten virheellisessä asennossa, kun oon kumartunut sillain, että käsi melkein ylttää lattiaan. Pitäisi saada nuoriherra kumartamaan käskystä, ilman noita omia kumartelujani. Ensikerrassa on myös uutta se, että valmentajaksemme vaihtuupi Milla, joka siis kisaa rally-tokossa omien koiriensa kanssa voittajaluokassa. Saadaan siis kunnon tehotreeniä!


Huomenna onkin siis edessä ne Espoon laskiaismätsärit, hiukan sää varauksella mennään, sillä huomiseksi on luvattu aikamoista lumimyräkkää. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Oli miten oli, Ruffe joutuu kuitenkin tänään kylpyyn ja föönattavaksi. Se on kyllä niin huonossa karvassa, että huhhu. Mutta kokemuksen perässähän me mätsäreihin mennään, ei sillä etten haluaisi sijoittua, mutta ei se oli meille se pääpointti. Mutta nyt alkaakin puunaaminen, huomenna tunnelmia mätsäreistä!


Ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)