14.3.2012

Hiljaiseloa

 On ollut tosi hiljainen viikonaloitus, mutta otetaan se sitten loppu viikosta takaisin. Olen taas kipeänä, mutta nyt onneksi paranemaan päin. Tarkoittaen sitä että huomenna pitää rientää kouluun heti aamusta. Tänään sain kuitenkin olla kotona, ja koska oli jo parempi olo, niin tehtiin yhtä sun toista Ruffen kanssa. 


Aamusella käväistiin pikaisella happihyppelyllä ulkona, jonka jälkeen maattiinkin tovi sohvalla. Treenailtiin vähän rallytoko juttuja, ja edettiin roimasti vain muutamassa hetkessä. Ruffe oppi menemään liikkeestä maahan! Aivan tajutonta, niin yksinkertainen asia, kuin tarpeeksi selkeä elekieli sai tämänkin siis aikaan. Vääntämiseksi olisi mennyt, ellen olisi vihdoin tajunnut, että olen ollut ihan epäselvä. Raasu on saanut ihan vääri signaaleja, huhhu. Pitää skarpata. 


Treenatessa kuitenkin huomasin sellaisen ikävän jutun, että Ruffe niiskuttaa. Tai siis vetää henkeä nenänkautta nopeasti sisään ja ulos, aika tukkoisen kuulloisesti. Tai ehkä märän kuulloisesti. Nenä vähän vuotaa, kun tarkemmin katsoin. Epäilen vahvasti nenäpunkkia. Saas nähdä mikä sitten on miehiään, pitää käydä ostamassa sitä Strongholdia, kun siinä on sopivat aineet jotka sais ton poijes, jos nyt edes on nenäpunkki. Tuppaan olemaan aika vainoharhainen, joten toivotaan että olen nytkin vain turhan varpaillani. Varpailla olemisesta puheenollen, ilmoittauduttiin Rallo-toko epiksiin, katsotaan että mahdutaanko mukaan! Ja ilmoittautumisesta mieleen, ollaan siis menossa sunnuntaina mätsäreihin Espooseen. Jänskää. Nyt kuitenkin täytyy soitella poikkiksen suuntaan ja rojahtaa sänkyyn, Ruffe otti jo varaslähdön.

Buonanotte!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)