Olipa kerrassaan mahtavat treenit! Varsinkin edellisiin verrattuina. Mutta alkuun vielä vähän tästäpäivästä. Koulun jälkeen suuntasin Viiville hakemaan tämän cavaljeria Eppua, meille vierailulle. Matka suijui ongelmitta ja pian oltiinkin jo meillä. Lasse piti taas lukita muualle, sillä nähtyään Epun alkoi järjetön rähinä. Rähinästä puheenollen, Ruffe ahdisteli Eppua liiakseen, niin että tältä meni hermo. Ärähti muutaman kerran, tästä Ruffe tietysti vain innostui, onhan se tottunut terrierin ääniin. Piti sitten ottaa välillä yli-innokasta poikaa pois toisen naamalta.
Lähdettiin ulos päästelemään höyryjä ja pojilla ei tuntunut enää olevan mitään ongelmaa. Epulle tämä oli täysin uusi ympäristö, joten pysyi visusti flexissä, Ruffen juoksennellessa villisti ympäri peltoa. Eppukin kuitenkin sai hupinsa pallon kanssa. Ruffe pistettiin hetkeksi jäähylle, sillä juoksi taas jalkansa rikki. Hömppä kun on. Lumi tuntuu tosiaan olevan niin kovaa että rikkoo osan Ruffen polkuanturoista. Paranevat onneksi huimaa vauhtia, ja suurinosa olikin jo ehtinyt parantua. Tänään kuitenkin rikkoi oikeasta tassusta osan ruvistaan. Loppu matka sujuikin kävelytahdilla.
Energiaa oli päivällä kulunut kiitettävästi, joten treeneissä Ruffe toimi kuin unelma. Täysin erilainen kuin viime treeneissä! Saavuin muutaman minuutin myöhässä, ja pääsinkin melkein heti radalle. Tosi mukavan radan oli pistänyt, ympäri kiertämisiä, maahan menoa (istualteen ja liikkeestä), spiraalia vasemmalla ja oikealle, ja muutamia erillaisia käännöksiä. Nuuski vain muutaman kerran maata, muutoin kontakti oli aaaaaivan upea. Tapitti jatkuvasti silmiin ja tarjosi perusasentoa tosi hyvin. Ei ollut yhtään ongelmakohtia radalla, liikkeestä maahanmeno toimii tosin edelleen hiukan kumarrellen. Jäi todella hyvä fiilis treeneistä! Ainoa asia mikä harmittaa on se, ettei kukaan ollut kuvaamassa. Tosi mukava päivä, kiitos Viiville ja Epulle lenkkiseurasta. Ja erityisesti loistavista kuvista!
Buonanotte!
jee :D kiitos sullekkin oli mahtavAaaaa:) ! joskus uusiksi !
VastaaPoista