15.4.2012

Punaista pukkaa

Jälleen kerran luvassa oli mätsärit. Lähettiin siis kymmenen jälkeen Piian kanssa Konalaan. Mätsärit pidettiin ulkona, ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Mielessäni oli tietenkin jäätävä kauhuskenario mutaisista kehistä ja Ruffen valkoisista haivenista. Kentät kuitenkin olivat suhteellisen kuvia ja tilavia. Ainoa ongelma oli kylmyys, sormet kohmeisena jo ilmoittautumisen aikoihin.


Saatiin numero 12 ja odoteltiin kehän ulkopuolella, tällä kertaa suhteellisen kovaan ääneen piipaten. Päästiin kehään Ruffe esiintyi nätisti, kävy oli nättiä ja maata hipovaa, häntä pysyi alhaalla! Seisominenkin sujui hyvin, vähän kärsimättömästi. Saattaa johtua mun sähläyksestä sen narun kanssa. Pöydällä aristeli jostain syystä peppuaan tällä kertaa. Muutoin heilutti häntää ja nuoli tuomarin käsiä. Tuomarina toimi Outi Toni. Jouksutin Ruffen vielä edes takaisin, ja ympyrän. Meni aivan tosi nätisti. Seisotettiin koirat vielä vierekkäin ja odotettiin tulosta. Hymyillen tuomari toi meille punaisen nauhan. Kiittelin ja suorastaan kehuin Ruffen ulos kehästä.

Jäädyttiin ulkona vielä monen monta minuuttia, aika kului madellen sillä sormet olivat järkyttävän jäässä. Seurasin kutenkin isojen koirien kehässä hilluvaa Piia, joka tulikin Sabin kanssa sinisten ensimmäisiksi! Onnea heille.

Vihdoin menivät siniset kehään, ja pian olikin punaisten vuoro. Vyöryttiin kehään ja Ruffe uhkui intoa. Seisotettiin koirat, meitä oli joku 9 kappaletta, jos en väärin muista. Meidän taakse sattui Ruffen mielestä kaaaauhean kiinnostava puudeli tyttö, joten seisomisesta ei tullut kyllä yhtään mitään. Ei malttanut olla katsomatta pois päin puudelistaan, ja jos malttoi oli naama kiinni mun namikädessä (seisoen täysin vinosti). Tuomari kutsui viidenneksi tulleen, sitten neljänneksi, ja kolmanneksi, tässä vaiheessa tiesin jo ettei meitä palkittaisi tänään. Hassu ipana. Sijoittumattomina poistuttiin kehästä ja kipitettiin kuvaamaan Sabia&Piiaa BIS-kehään. Kaiken kaikkiaan ihan mukava päivä, lämpimämpi olisi voinut olla, hyrrr. 


Illemmalla suunnattiin Jennille. Napsu oli ensin vähän Ruffea vastaan, mutta rauhottui pian ja antoi tulokkaan olla rauhassa. Lenkkeiltiin ja kateltiin Frendejä. En kauheesti halunnut poikaa väsyttää, sillä sunnuntaina on kuin onkin hallivuoro. Yay.

Ciao!

2 kommenttia:

  1. Kiitoos, niistä kuvista& seurasta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mittää, uusiksi vaan taas piakkoin (: Vaikken kyllä tänä viikonloppuna Espooseen ehdikkään:c

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)