20.5.2012

Sisu + Ruffe

Tänään saatiin nauttia Piian ja tämän uuden pennun Sisun seurasta. Piian tulessa meidän pihalle, pisti Ruffe pystyyn sellaisen mekkalan ettei olla aikaisemmin nähty. Molemmilla kävi mielessä, että no hienoo ne ei tuukkaan toimeen. Noh, toisin kuitenkin kävi. Hetikun Ruffe pääsi haistelemaan, se tykästyi Sisuun. 


Lähdetiinkin siis heittämään vähän lenkkiä poikien kanssa. Sisu on vasta 5kk, joten niissä rajoissa mentiin. Päästettiin pojat pellolle juoksentelemaan ja voi että ne juoksi. Kauhee meno oli päällä. Poikien juostessa eteemmällä, spottasin kyykäärmeen lämmittelemässä hiekkatiellä. En muista, että mitä huusin tai kelle huusin, mutta Piia alkoi pomppia ja juostiin pellolle turvaan koirien kanssa. Huhhu. Jollain ihmeen ilveellä Piia kuitenkin onnistui saamaan kuvan siitä veijarista saamaan, hyi kauhia.


 Pellonpuolelta pojat tietenkin löysivät mudan ilot. Voi herttinen sentään. Pojat juoksivat edestakaisin mudassa, pomppivat yli ja kaatuilivat ojaan milloin kumpikin. Hulvattoman näköistä se ainakin oli. Valkoisenpaimenkoiran omistajana Piia ei ehkä enää kotona nauranut. Noh, pääasia että pojilla oli hauskaa. 


Käytiin vielä uittamassa pojat hiukan puhtaamassa vedessä läheisillä hiekkakuopilla. Ruffe ei tykännyt ei sitten yhtään. Piti vähän töniä että sai sen sinne veteen, ja sittenkin se tuli mahdollisimaan lyhyttä reittiä pois sieltä. Oli kuitenkin suhteellisen lämmintä vettä, mitä nyt vähän uikutin että nilkat jäätyi, mutta ihan virkistävää se oli. Matka kotiin oli tuskaisen kuuma, perille kuitenkin päästiin. Pihalla kokeiltiin vielä ottaa vähän agia. Sisu on aivan luonnonlahjakkuus, en voi muuta sanoa. Oppi putkeen menemisen tuosta vaan, mahtava ipana. Agilitystä saadaan lisää kokemuksia, sillä nappaan Piian ja Sisun mukaan hallille treenailemaan ensi viikon puolella.

Buonanotte!

2 kommenttia:

  1. Voi hellanlettas mitä täälläkin on! ;)
    Mahtoi olla koiruudet kurassa tuon lenkin jälkeen.

    Hyi kyykäärme! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiitettävän mutasia, ainakin oli hyvä syy pestä molemmat (:

      Joo, noita on ollu täällä nyt enemmänkin, en oo koskaan ennen nähny kyitä meidän asuinalueella, myt niillä on vissiin joku pesä täällä:c

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)