Nolla(a) ajattelu

''Ei se vaan kisoissa osaa kontakteja'', ''Enhän mä edes jännitä kisoissa enää'' ja suosikkini ''Varmaan otti häiriötä tyylin tuomarista''. Tunnustan. Niinkuin miljoona muuta suomalaista, olen selittelijä. Tästä tavasta olen kuitenkin päässyt eroon. Syytän vain itseäni, ja omia virheitäni. Koiran piikkiin menevät vain hauskat jutut, jotka se on kuitenkin minun ohjausvirheestäni johtuen tehnyt, voi elämä. Agility on sekuntti laji, joka pitää sisällään niin mahdottoman määrän tekniikkaa, esteosaamista, ohjauksia, rytmityksiä, kehon käyttöä, ja ja ja. Tätä listaa en edes jaksa luetella läpi.

Tunnustus nro. kaksi. Kisoissa on kamala kiire. Niin minne? Seuraavalla esteelle, maaliin, toiseen luokkaan, tämäkin lista jatkuu pitkään. Lopettakaa se kiirehtiminen. Entä sitten, jos kisaatte kakkosissa yli vuoden pääsemättä eteenpäin? Kyseessä on silloin vielä puute jostain, kisakokemuksesta, estevarmuudesta, osaamisesta, psyykkisestä osuudesta, ja kyllä tämäkin lista jatkuu pitkälle. Teillä, meillä, eikä kellään muullakaan pitäisi olla kiire kisoissa. ''tule,tule,tule, hophop, mene, mene'', aika harva hoputtaa koiraansa treeneissä. Kisoissa pitää kuitenkin kauheasti jutella ja kannustaa. Tämä on oman pään rauhoittelua, mikä sekoittaa koiraa. Hyssytihys, pysykää opetetuissa käskyissä.

''Nyt me tehdään nolla!'' vs. ''Nyt me noustaan kakkosiin!'', intohimo ja kunnianhimo kohtaavat. Väkinäiset nollan vääntämiset kamalalla sähellyksellä, eivät ole mielestäni yhtään niin hienoja, kuin hylly maailman tyylikkäimillä kontakteilla ja kepeillä. On oivallista, että haluatte pärjätä hyvin kisoissa, mutta. Luopukaa nolla ajattelusta. Kisoihin pitäisi mennä tekemään sellaista suoritusta, johon olet aina tyytyväinen. Suorituksen pitäisi vastata sinun käsitystä siitä, mitä agility on. Kovin moni ei toivo sen olevan koiralle rääkymistä, hätiköimistä ja huonoa tunnetta mahassa. Eihän?

Tunnustus nro kolme. ''Jos mä en ehdit tuohon, niin mä teen näin'', ''tuonne mä en ainakaan ehdi'' ja erityisen suosittu '' jos en ehdi valssiin, niin leikkaan jotenkin päin, miten sitten ehdinkään.'' Yksi rata, yksi suunnitelma. Miksi tehdä kaksi, jos ensimmäinen on hyvä. Aivan, eihän siihen ensimmäiseen ehdi kuitenkaan. Miksei? Älkää suunnitelko tekevänne mitään, mikä ei treeneissäkään toiminut. On koiralle pelkästään reilua, tehdä hyvä ja varma suunnitelma, jolla molemmat pystyvät suorittamaan radan mahdollisimman hyvin. Treenit ovat kokeiluja ja uuden opettelua, eivät nollasuorituksia varten. Kun treeneissä sujuu täydellisesti, ei sitä ole vaikea siirtää kisakentälle. Oli sitten kyse ohjauksesta tai esteosaamisen lisääntymisestä.

Kun rataan tutustutaan, on miljoonia tapoja se tehdä. Käykää katsomassa lähdössä se kohta, mihin aijotte koiran jättä ja miksi. Mitä se sieltä näkee ja mihin se on siitä menossa. Käykää rata läpi kävellenkin, ainakin kahdesti. Miettikää tässä vaiheessa erivaihtoehtoja ohjauksiin, tuleeko valssi vai takaaleikkaus. Sitten koko rata juosten, missä kohtaa tuli se tunne, että ''eikun, hetkinen''. Keskity, ja mieti mukaasi tämä virtuaalikoira. Missä haluat olla, kuin koira tulee tuolta. Jos suunnitelma Aaa on epävarma, siirry suoraan Beehen. Koiralle on helmpompi toimia, kun et mieti ''kumman mä teen, ehdinkö nyt, apua en, äkkiä takaaleikkaus.'' 

Olkaa kiitollisia ja iloisia harrastuskavereistanne. On etuoikeus omistaa ystävä, joka tekee aina kaikkensa ja yrittää parhaansa. Jokaisen koira on erinlainen agiliitäjä, joka ansaitsee omistajaltaan samanmoisen kohtelun. Ne pitävät teitä maailman napana, niin pidättehän tekin heitä. Karvaturrit kiittävät!