Matka jatkuu

Osteopaatilta päästiin lääkärille, jossa tehtiin perustarkastus ja maailman kovakouraisimmat venytykset (lue: ei enää koskaan mennä samaan paikkaan). Lääkäri totesi samat asiat kuin minä hänelle ''Ontuu vasenta etujalkaa, johtu varmaan takajalasta, enkä löydä selkeää kipukohtaa''. Tämän jälkeen hän empimättä kirjotti meille aika rankat kipulääkkeet, tokaisi vain että varman päälle. Ei puhettakaan ollut fyssarille menemisestä, kunnes minä avasin suuni. Lääkäri kuitenkin tuki ajatustani ja sanoi, että voisin aloittaa kipulääkekuurin vasta fyssarin jälkeen. Tästä suoraan soitto Viikin Yliopistolliseen, ja fyssari ajan sain heti torstaiksi.

Eilen kurvattiin siis Viikkiin, yllättävän positiivisin mielin. Minua ei enää ehkä pelota se, että mitä jalasta löytyy. Tahdon vain palavasti tietää, mikä siinä on vikana ja mitä voin asialle tehdä. Käsittely sujui mukavasti, ja fyssarikin tokaisi, että ompa hoitomyönteinen tapaus. Ruffe lössähti matolle itse ja sulki silmät. Harmikseen, tämä ei kuitenkaan ollut hierontaa, vaan nyt etsittiin kipupisteitä. Jo liikkeitä katsoessa fyssarimme huomautti, että luulee takajalan olevan kaiken pahan alku. Koira pysyi onneksi suorassa, mutta epäpuhdashan sen liike on. Ei ehkä maallikon silmään, mutta sekä ammattilainen että omistaja tällaisen muutoksen huomaa.

Lopputulos käsittelyn jälkeen oli seuraava. Vasemman etujalan ranne tuntuu reagoivan voimakkaammin kuin muu osa jalasta. Toistuvasti laajentaa silmiään ja koittaa päästä pois tilanteesta.Turvotusta ja aristelua siis näkyvissä. Kävi se kerran huomauttamassa ihan irvistämälläkin. Keskiselkä on jumissa, johtuu luultavasti jommasta kummasta/tai kummastakin jalasta. Vasen takajalka on mysteeri. Aristaa koko jalkaa, mutta polvessa tuntuisi olevan jotain epämääräistä. Sain itsekin tunnustella, ja polvessa tosiaan on kummallinen patti lumpion jälkeen, suunnilleen siinä mihin reisilihas kiinnittyy.Näillä puheilla päätettiin vielä lykätä kipulääkekuuria ja varata ortopediaika. 

Ortepedille siis matkamme jatkuu. Fyssarikäynnissä positiivista oli se, että Ruffen lanne, lavat ja reidet olivat täysin auki! Tätä en ole kuullu viimeiseen kahteen vuoteen. Aina on ollut jossain näistä edes pieni jumi. Ei ole enää. Hitto miten hyvältä tuntuukaan. Mielessä toki kummittelee edelleen tämä rumasana, nivelrikko. Kaikesta me kuitenkin selviydytään, ja nyt vaan odotellaan ortopediaikaamme.