''Lepoviikko''

Viime kisoihin mennessä valittelin huonoa oloa ja kuten sanottu tavoitteisiin oli listattu se, ettei ohjaaja pyörry tai oksenna kehään. Niiltä osin tavoitteet täytetty, mutta voi taivas kun tulikaan maanantai aamu. Vatsatauti taitaa olla viimeisin mitä ikinä kenellekään toivoisin, ja viimeisimmän olen tainnut sairastaa tarhaikäisenä. Koiranomistajalle ja yrittäjälle ei mikään helppo virus.

Viikosta selvittiin kuitenkin yllättävän hyvin. Sunnuntaista keskiviikkoon koirat nukkui mun kanssa kotona ja kävivät hurjia 500m lenksuja miehen kanssa - hänelläkin paha flunssa päällä. Keskiviikkona koirat olivat vielä ihan järkipäisiä, mikä oli musta yllättävää ja mukava huomata. Jokatapauksessa toivoin niille parempia lenkkejä ja päiviä. Niimpä Leevi lähti keskiviikko iltana vanhemmilleni Rassea leikittämään.

Koittipa torstai ja oma olo edelleen yhtä karsea. Riitti yksi tekstiviesti Roosalle ja Ruffe haettiin pikapikaa belkkarien seuraksi suureen Sipooseen isoine pihoineen. Tämän lisäksi moni muu ilmoitti että voisi koirani ottaa milloin ikinä vaan tarvetta olisi. Lämmittä sydäntä hurjasti, että kaikki olette noin auttavaisia! Perjantaina välähti joku toivon kipinä ja Ruffe tuli kotiin. Karvakäärö olikin mukavasti rauhallinen ja mutainen hoitoreissultaan. Viihtyi kainalossa koko viikonlopun, edelleen huimilla 500m lenksuillaan. Lauantaina ja sunnuntaina sain jopa istuttua lattialla sen verran, että naksuttelin täysin tarpeettomia kolikkotemppuja, jotta tyyppi pääsi jotain touhuamaan.

Viikonlopun aikana olo huononi ja parani ja huononi ja parani. Enimmäkseen huononi. Sunnuntai iltana Leevi kuitenkin tuli kotiin, ja oli hänkin käyttäytynyt vallan mallikkaasti. Molemmat koirat sai hoitotädeiltään kehuja ja lupauksia tuli että koirat saisi viedä takaisin jos ei olo kohene. Ihanaa, kelvollisia karvakorvia olen tainnut kasvattaa - ainakin vieraskoreita, jos ei muuta. Tänään auringon noustessa (oikeasti paistoi aurinko, hämmentävä kokemus) olo oli edelleen ihan surkea. Niimpä miljoonas soitto lääkäriin, ja vihdoin sain ihan lääkkeetkin tautiin, hiphei! Tehokkaat lääkkeet olikin, kun tänään pääsin ensimmäistä kertaa viikkoon ulos ovesta ja hurrrrjan 3km remmikävelylenksun, kiitos vaan isosiskolle henkisestä tuesta tällä matkallani.

Kyllä vaan on voittaja olo ja arvostaa terveyttä taas uudella tapaa. Kamala tauti ja toivottavasti lääkkeet puree huomenna yhtä hyvin kun tänään, jotta pääsisi töihin kouluttelemaan taas ihania oppilaita. Kiitos siis kärsivällisille koirille, ihanille hoitopaikoille, sairaanhoitaja/avomies Juusolle ja maailman parhaalle yrityskumppanille joka meni keuhkoputkentulehduksessa mun sijasta töihin. Yrittäjyyden suola nämä sairaspäivät, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Toivotaan, että on lepoviikko levätty ja päästäisiin normaaliin arkeen kiinni!

Ps. Kuvituksena muutaman viikon takaisia leikkikuvia Leevistä ja Nean valloittavasta kirppusheltti Demistä, kuvienottohetkellä 6kk ikäinen ipana. Viimeisessä kuvassa myös Nean vähemmän kirppusheltti Dana 4v.