22.12.2015

vuosi 2015 !

Vuosi alkaa olla pulkassa ja tänään töissä mietittiin, mitä on oikeasti saatukaan kuluneessa vuodessa aikaiseksi. Vähentynyt bloggailu on kertonut vain ja ainoastaan kiireestä - niin hyvässä kuin pahassakin. Tilanne katsaus siis taas luvassa, hyvinkin samanlaisena vaikkakin erilaisena kuin viime vuonna, click click.

Tammikuu 
  • Vuoden ensimmäiset kisat, rally-toko alomöllit (R 73/100 & L 97/100)
  • Ruffe pääsi ikuisen laihdutuskuurinsa huippulukemiin 9,3kg !
  • Ostettiin maailman suurin sohva, jotta matuisi koiria ja kavereita kylään
  • Leevi ja Ruffe jakoivat hännät huiskuten viiden kerran koiratanssikurssin
  • Allekirjoittanut vietti syntymäpäiviään loisto seurassa, jäätelön kera
  • Leevi aloitti ihan viimeisillä päivillä takajalansa oireilun ja ravasi lääkärissä

Helmikuu
  • Leevi kävi fysioterapiassa/osteopaatilla vuoroviikoin
  • Allekirjoittanut oli niin huolissaa Lellistä, että menetti puolet hiuksistaan
  • Levättiin, taukoiltiin, remmilenkkeiltiin ja masennuttiin
  • Allekirjoittanut kävi virossa Isällään, osti koko vuoden kestäneen treenivihkosen
  • Töissä riitti kiireksi asti hommia ja lilluinkin altaassa liki päivittäin
  • Koko kuukausi oli enemmän tai vähemmän pyllystä


Maaliskuu
  • Leevi täytti kokonaisen yhden vuoden 1.3 !
  • Leevi ravasi edelleen fyssarilla ja pääsi vihdoin virallisiin luustokuviin
  • Lausunnot C/C ja pelkkää nollaa. Lantioluun kasvuhäiriö ja niveltuledus.
  • Kipulääkkeiden kanssa alkoi elämä todella hitaasti rullata, Leevi siis levolla
  • Rally-toko kisoissa Ruffelle eka tulos avoimesta 75/100
  • Viikkoa myöhemmin toinen tulos avoimesta 85/100
  • Allekirjoittanut tutustui paremmin Oonaan & Mudeihin
  • Leevi pääsi ekaa kertaa kahteen kuukauteen leikkimään (Renin kanssa)

Huhtikuu
  • Ruffen kanssa avattiin pyöräily/vetokausi
  • Avattiin myös Bea belkin kanssa viestikausi
  • Saatiin lääkäreiltä hyvät ennusteen Leevin jatkosta ja lupa rallyyn
  • Treenailtiin ahkerasti rallyä, iloisesti ja rauhallisesti
  • Käytiin joka toinen vk Leevin kanssa fyssarilla vesijuoksumatolla
  • Uitiin kolme kertaa viikossa ja palauteltiin hävinneitä lihaksia
  • Vietettiin Mirandan kanssa kentällä aikaa viikottain tottiksen parissa

Toukokuu
  • Avattiin mökkikausi aikasessa, liki kuukautta aiemmin kuin yleensä
  • Sain suvun tiluksilta oman osani, nimeksi tontti sai Välkekallio
  • Leevi sai viimein luvan liikkua vapaana omassa tahdissaan metsässä 
  • Leevi kävi kisaamassa ensimmäiset viralliset, tuloksin 94/100 alohyv
  • Ruffe juoksi Bean kanssa hurjasti viestiä
  • Leevi kävi kultahippuhoidossa joka viimeisteli meidän hoitotaipaleen
  • Leevin häntä jouduttiin trimmaamaan nakuksi, kamalahan se oli
  • Alettiin käymään siskon mukana tallilla viikoittain maastoilemassa


Kesäkuu
  • Ruffe kisasi itselleen viimeisen avotuloksen, 85/100 ja tittelin RTK2!
  • Pojat tutustuivat kahteen uuteen viikottaiseen shelttikaveriin Islaan ja Demiin. 
  • Leevi kisasi itselleen kaks rallykoetta, tuloksin 84/100 ja 96/100
  • Leevi ansaitsi tittelin RTK1, 1 vuoden ja 3 kuukauden iässä.
  • Pojat tutustuivat myös entisen kämppiksen bernipentuun
  • Käytiin Bean kanssa avaamassa viestikausi voittajassa, ykköstuloksella!
  • Ruffe kävi hakemassa voittajasta hyllyn, 64/100 (OV)
  • Leevi kävi fyssarilla kerran, todetakseen että katsotaan tilannetta syksyllä

Heinäkuu
  • Heinäkuun kaksi ekaa viikkoa meni treenitauolla
  • Ruffe varasti ruokaa elämänsä ensimmäisen kerran ja sai suklaamyrkytyksen
  • Uitiin ja mökkeiltiin ihan hulluna, nautittiin lomasta 
  • Treenailtiin loppukuusta itseksemme, Mirandan ja Roosan kera
  • Leevi eleli normaalia elämää, jokseenkin lihaksettomana - doboilua riitti
  • Lenkkeiltiin uuden ystävämme Isla-sheltin kera kokonaiset 34km
  • Sosialistettiin Nean Demi-shelttiä, ja opetettiin taas yksi tyyppi uimariksi
  • Käytiin kisanomaisissa treeneissä HSKH'lla, todetakseni helleherkkiäkoiria

Elokuu
  • Bea-pelki muutti meille omistajineen kahdeksi viikoksi
  • Avomies karkasi Espanjaan lomailemaan
  • Leevi pääsi vihdoin mukaan vetopuuhiin, canicrossin muodossa
  • Osallistuttiin PK Suomenmestaruusksiin ja juostiin Bean kanssa pronssille
  • Treenailtiin sunnuntaisin rallyä TuuKKin omatoimiryhmässä
  • Pojat treenaili jälkeä kokonaiset kolme kertaa, täydellisesti toimien
  • Myin kaikki viimeisetkin agilityihmisyydenjäänteet pois asunnosta
  • Ratsastin ensimmäisen ja viimeisen kerran koko vuonna
  • Treffailtiin Isla-shelttiä lähes päivittäin, lenkin/uinnin/treenin muodossa

Syyskuu
  • Alettiin treenaamaan rallyä ohjatusti Riikan opissa joka toinen vk
  • Leevi kisaili rallyssä itselleen ensimmäisen avotuloksen, 89/100
  • Ruffe pokasi itselleen Seuramestaruuden ja ekan voi-tuloksen 79/100
  • Edustettiin Suomen maajoukkueessa Ruotsissa Bean kera
  • Juostiin belgien pk-mestaruuksissa Bean kanssa kultaa 
  • Ulkoiltiin älyttömän paljon kelien viiletessä
  • Leevi pääsi mukaan pyöräily puuhiin
  • Pojat kävivät kahdesti hierottavana, hyvässä kuosissa pysyivät


Lokakuu
  • Nähtiin älyttömästi shelttituttuja, ainakin kolmessa miitissä käytiin
  • Treenailtiin omatoimisesti ihan törkeänä voittajan ja mestarin liikkeitä
  • Nautittiin hyvistä keleistä fillaroiden, patikoiden ja lenkkeillen seurassa
  • Käytiin hierottavana kerran, todetakseen että kaikki oli suhteellisen hyvin
  • Leevillä alkoi viimeinkin hiukan olla massaa ja enää pientä toispuoleisuutta
  • Ihasteltiin ainakin kolmen agilitykisat Ojangossa ihan vaan katsojina
  • Treenailtiin häiriöitä jokapaikassa, jotka ovat Leeville aina olleet haaste
  • Allekirjoittanut kaivoin järkkärinsä vihdoin muuttolaatikosta
  • Treenailtiin joka torstai Riikan opissa rallyä
  • Ruffe karkasi elämänsä ensimmäisen kerran peuran perään

Marraskuu
  • Ensimmäiset kaksi viikkoa oli treenitaukoa
  • Uitiin altaassa nousujohteisesti ja juoksumattotreenattiin
  • Doboilu-into nosti päätään ja eikä vieläkään ole laskenut
  • Jatkettiin häiriöiden kanssa treenailua kisapaikoilla ja erilaisissa häiriöissä
  • Allekirjoittaneen fillari pöllittiin päiväsaikaan aidatulta pihalta
  • Oma firma täytti yhden vuoden!
  • Leevi kisasi rallyssä itelleen 86/100 avohyv tuloksen
  • Allekirjoittanut käveli ensimmäistä kertaa ikinä kisoissa kyltin ohi, ja otti Lellille hyllyn
  • Ruffe skabaili itselleen erittäin hyvän hyllyn 69/100, kun ohjaaja laski askeleet väärin
  • Kotikisoissa Ruffe nappasi itselleen toisen Voihyv tulosksen ja luokkavoiton, pistein 86/100
  • Allekirjoittanut sairastui viimeisellä viikolla järkyttävään influenssaan

Joulukuu
  • Kaikki päivät ennen jouluviikkoa allekirjoittanut makasi kuumeessa
  • Pojat lepäilivät ja remmilenksulivat avokin kanssa
  • Ruffe oli hoidossa Roosalla pari päivää
  • Leevi oli ensi kertaa yksin hoidossa kokonaisen viikon velipojallaan
  • Rallyssä keskityttiin oikean puolen seuruuseen/positiohin 
  • Käytiin vihdoin fyssarilla, toteamassa että koirilla on kaikki hyvin
  • Leevillä ei ole enää oispuoleisuutta ja omaa tukevat hyvät lihakset
  • Ruffella pientä lihaskireyttä, mutta nivelet kunnossa
  • Allekirjoittanut sai juuri joululahjaksi uuden läppärin ja jaksoi sen voimin rustata tämän postauksen!
  • Ja 26.12 maailman paras Rudolf täyttää huikeat 5 vuotta!

Olen niin äärettömän iloinen tästä vuodesta. Alkuvuoden pohjamudista on noustu korkealle ja kovaa. Mulla on niin suuri etuoikeus, että voin ylipäätään pitää koiria, omakotitaloa, omaa firmaa, autoa ja maailman parasta avomiestä. Muistakaahan te muutkin katsoa taaksepäin, ihan vain siksi, että näette miten pitkälle olette päässeet. Me rutistetaan siis tälle vuodelle kiitokset ja otetaan vuosi 2016 avosylin vastaan, kaikkine onnen hetkineen ja naurunpurskahdusiksineen. Toivotaan ensi vuodelle parempa terveyttä, firmalle menestystä ja itselle yhtä onnellista vuotta kuin tämän hetkinenkin. Nyt me hiljennymme joulun viettoon, ellei mulla ole kauheita ongelmia jättää uutta läppäriä rauhaan. Äärettömän mukavia jouluja lukijoille, toivottavasti teitäkin viihdyttää nämä meidän postaukset niin tänä kuin ensi vuonnakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)