Perinteiset loppiais kisat

 Tällä kertaa kuitenkin epäviralliset. Kilpaileminen on musta hirmuisen hauskaa ja omaa toimintaa parantavaa aktiviteettia, joten viralliset tai epäviralliset, meille kyllä päivä lajin parissa kelpaa. Tarjolla oli alo ja avo luokat, joten sysäsin molemmat koirat avoimeen. -20 asteen pakkasessa olin kovin kiitollinen, että järjestetään hallikokeita. Enkä koskaan ole ollut yhtätyytyväinen siihen, että sisällä on vain 10 astetta lämmintä! Huisin hyvin tarkeni, vaikkakin tunnustan änkeneeni päällekäin kahdet toppahousut. Alla bonuksena meidän ensilumiposet! Erotatteko te lukijat näitä toisistaan ja millä perustein? Tullut huomattua, että oma äitinikin vierailuillaan nämä sekoittaa, vaikka minulle ero on päivän selvä.

Kisapaikka oli hilppasen täyteen ängetty, kukaan ei tietenkään koiria autossa pitänyt, joten kuonoja riitti. Onnellisen moni piti koiria häkeissä ja vielä äärettömän hiljaisinakin - mutta. Kolme tappelua tuli päivällä nähtyä, ihan puruihin asti menneitä tilanteita. Kaverukset keskustelivat keskenään ja vallan unohtivat että remmin päässä on joku kisakaveri joka ei ehkä tykkääkään kaikista. Toisessa tilanteessa pääsi tempova koira irti hihnastaan ja ensimmäiseen vastaantulijaan kiinni. Kolmannen känän aikaan olin itse kehässä ja vastoin suunnitelmia palkkasin Ruffen, sillä meteli oli aivan käsittämätön! Apuva. Me onneksi säästyttiin hampailta ja tyydyttiin rähähtämään yhdelle häkkiin tunkevalle lintukoiralle kertaalleen. Jotenkin kummallinen kisatilanne, ohjaajille vähän noottia oikeasti. Ei koirien tartte muita rakastaa, eikä moikkailla, mut hanskassa pitää oikeasti olla jos haluaa änkeä koiria täynnä olevaan halliin. 

Leevin oli kolmantena vuorossa ja ehti suhteellisen mukavasti huomata olevansa hallissa. Tosin nyt olinkin parempi ohjaaja ja kannoin metallihäkin halliin turvapaikaksi. Edottoman kivasti toimii leevillä hallissa pidempään olo! Ennen rataa naksuteltiin asennonvaihtoja ja kontaktia, radalle lähdinkin hyvillä mielin. Alku meni ihan ok, pyörähdyksen kävin varmistamassa, kun näin ettei tyyppi ollut enää kuulolla. Tästä eteenpän sujui koko ajan paremmin ja paremmin. Tuli muutamaan otteeseen ihan flowfiilis, jolloin häviää ajantaju, ei mieti mihin on menossa, koska tietää ja tuntee tilanteen. Ei jännitä koiran osaamisia ja menee vain. Ensimmäinen kerta sitten ekojen kisojen. Lopputulema radalta oli 90/100, -5 lähti palkkaamisesta.

Ruffe oli vuorossa liki viimeisenä. Meitä edeltäviä koirakoita oli jättänyt tulematta, joten istuin vielä häkin vieressä omissa maailmoissani, kun tuomari kysäisi että ajattelinko tulla kehän puolelle. Jahas! Äärettömän puutteelliset lämmittelyt ja virittelyt. Vähän kiehuva pieni sheltti kuitenkin petrasi hienosti radalla. Jouduin uusimaan pujottelun, kun tyyppi kiersi kyltin (?) joten sieltä -3. Uusin myös istu, askel oikeaan, istu -kyltin, kun koira lysähti maaan, josta -3 ja uusimisen jälkeen tehtiin sama maahanmeno, joten -13 sieltä. Loppu rata menikin aikalailla flowfiiliksillä, vaikka Ruffe ei parasta osaamistaan päässytkään nyt näyttämään. Lopputulema 79/100, tässäkin se -5 palkkaamisesta.

Erittäinkin kivat kisat. Leevi yllätti mut aivan täysin odottelu taidoillaan ja osaamisellaan. Ja Ruffe puolestaan on aina kamalan loistava kilpakumppani. Se mitä näistä skaboista jäi taas treenilistalle, takataskuun ja korvantaakse on yksi isompi asia. Saumattomuus/Yhteistyö/katkeamaton katsekontakti. Nämä menee kaikki vähän saman otsikon alle ja ovat toisistaan riippuvaisia, sekä toisiaan tukevia. Jatkamme siis näiden asioiden kanssa puuhastelua. Radalla aina sekunninkin katsekontaktin katoaminen tuntuu ikuisuudelta ja maailman lopulta. Videot aina vähän lohduttavat, kun huomaa, miten pienistä hetkistä on ollutkaan kysymys. Tekniikka on siis kohdillaan, mutta me halutaan vielä lisää fiilistä! Jos teillä on jotain huiseja treenivinkkejä/ideoita niin antaa tulla vaan.