26.12.2011

Ruffe 1v !

Ehdin tossa viimeviikolla käymään Jennin luona siel niitten uudessa kämpässä, se oli kyl aika cool. Pien kerrostalosta tulee aina mieleen joku kurala, mut se olikin lukaali! Saunatilat yms, koirat varmaan viihtyy. Käytiin vähän lenkkeilee Napsun ja Elviksen kanssa, ja sitten vaan kuvailtiin ja chillailtiin sisällä, jotain tottelevaisuus koulutus elementtäjäkin oli näkyvissä. Infon mukaan nyt on molemmat koirat vähän kipeinä, muuten oisin mennyt sinne tänään yöksi ton hupsun kanssa.

Elvis & Simo

Joulu meni ihan kivasti, Ruffe oli ihan tohkeissaan kaikista lahjoista, etenkin niistä jotka tuoksui epäillyttävästi siankorvilta. Odotus kuitenkin palkittiin, kun lahjavuoren alta paljastui muutama luu ja uusi 'city-kaulapanta' Ainolta.
Yltäkylläisyyten asti sitten syötiinkin, namuja tuntui satelevan joka puolelta.


Tällaisen mässäilyn jälkeen olikin aika treenailla lumettomalla takapihalla.
Ei kuitenkaan mitään hyppyjä, oli sen verran liukas nurmikko. Joten tyydyttiin käännöksiin, keppien harjoitteluun (edelleen kävelemällä) ja uusien putkien kanssa harjoitteluun. Luulen vähän että ruffe alkaa olla liina innoissaan putkista, imee niille sitä tahtia että on vaikea keskittyä muuhun, siihen pitää sitten keskittyä ensi treeni kerralla.


Pampampaa, tänään on Ruffen yksivuotis synttärit, sen kunniaksi siis Cesarin lammashyytelöä ja banaania, kun se näyttää niin kovin maistuvan. Mutta nyt onkin aika lähteä systerin luokse kyläilemään ruffelin kanssa muutamaksi päiväksi. 

Ciao !

3 kommenttia:

  1. Uu elvis ja simppa on päässy tänne kans! :)
    Oisko sulla muute niitä kuvia ? (:

    VastaaPoista
  2. Onhan mulla ! suurinosa on tärähtäneitä kun pojat oli niin innoissaan :D sanotaan sanotaan.

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)