2.2.2012

RALLY vol.3

Pääsin just treeneistä kotiin, tosi hyvissä fiiliksissä. Ruffe kuunteli treeneissä tosi hyvin. Ja haki perusasentoa aina tarvittaessa (ja muutenkin). Itse sen sijaan en osannut laskea askelia pidemmällä kuin kahteen. Tarkkuutta siis siinä. Kylmyyden takia on jäänyt lenkit lyhyemmiksi kuin ne yleensä on, tekosyyhän tämä olisi, jos oman kylmyyden takia tulisin sisälle. Sehän olisi vain pukeutumis kysymys, mutta sen sijaan Ruffelle tulee kylmä. Nostelee tassuja hulvattomannäköisesti korkealle ilmaan, liukastellen kolmella jalalla. Joten tämän päivän treenit tulivat tarpeeseen, ylimääräistä energiaa oli kertynyt enemmän, kuin tarve vaatii. Elikkäs meillä oli tänään radan suorittamista ja spiraalin, sekä 'pujottelun' harjoittelua. Kipeyden takia meitä oli tänään vain kolmisen koirakkoa, joten tilaa oli taas mukavasti. Päästiin ensimmäisinä radalle ja ainoa jolla oli keskittyminen hukassa oli luultavimmin minä itse.
Radan suorittaminen suijui jotenkuten, tietenkään niitä parhaita suorituksia ei tullut videolle. Ei kai siinä. Mulle ainakin ois helpompaa, jos Ruffe olis ilman remmiä. Kun koira kiertää takaa, niin siinä ei kauheesti pidellä remmiä nätisti ja jatketa kävelyä. Enemmän oppimista on kuitenkin mulla, kuin Ruffella. Meen liian lähelle kylttejä ja tallon sen hännälle. Keskittymistä siis. Johdattelen kävellessä liikaa kädellä (nameilla), treenien loppu puoliskolla aloin pitää kättä seläntakana, ja kulki ihan yhtä nätisti. Itseasiassa paremmin, sillä ei hyppinyt nameja kohti yli-innokkaasti, niinkuin sillä tapana on. Ruffella on vaan kauheen suuri miellyttämisen halu, joten innostuu ihan tajuttomasti, kun pääsee radalle. Vaikka kyseessä onkin vain lyhyehkö harjoitusrata.



Nämä olivat siis tämän tunnin uusi asia. Ruffelle tuntui olevan helppoja, seurasi nätisti, varsinkin vasempaan kierrokseen tuota spiraalia. Oikealle on vähän tönkömpi, mutta siitä päästään treenaamalla. Ymmärtäähän sen, kun vasemmalla puolella yleensä tallustellaan. Vähän tuppaa tulemaan eteen välillä. Pujottelu oli Ruffelle entuudestaan tuttu juttu, joten hiottiin sitä vain parempaa kuntoon. Jos kartiot oli liian lähekkäin, tuppasi menemään agility-modi päälle ja lähti suorittamaan niitä juosten. Siitäkin tosin päästiin hetkessä. Maan nuuskiminen on uusin ongelma. Siitä rapisisi kisoissa pisteitä, joten yritetään kytkeä se pois. Nyt saattoi kyllä johtua myös ihanista keksinpalasista, joita oli murusina lattialla kartioiden välissä. Oli miten oli, nuuskimisen täytyy loppua. Loppumisesta mieleen, sanoin etten osta Ruffelle pitkiin aikoihin mitään. Mutta tilasin juuri 12 kpl agility keppejä, sekä rengas esteen kylkijäisiksi. Olivat sopivasti halpoja, vähän käytettyjä, joten päätin pistää ranttaliksi ja ostaa ne vielä tuonne takapihalle. Alkaa olla kohta hallin verran tarvikkeita kasassa etten sanoisi.



ps. ilmoittauduin laskiasmätsäriin Ruffen kanssa, 19.2 !
pps. Laitan treeneistä videota, kunhan saan sen koottua.

Buonanotte !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)