20.4.2012

Alkeiskurssi läpäisty

Tänään oli tosiaan meidän viimeiset Rally-toko treenit, niin siis alkeiskurssin merkeissä. Kaikkia ryhmäläisiä ei ollut paikalla, mutta haittaako tuo. Oli vähemmän häiritekijöitä, tai niin luulin. Paikalle kuitenkin tupsahti cairni herra, jolla ainakin oli sanottavaa! Kerrankin mulla ei ollut äänekkäin koira, pisteet siitä. 


Tehtiin aika yksin kertaisia ratoja. Muuteltiin samalta radalta kylttejä aina tämän tästä. Tavoitteena tälle tunnille, oli häiriötekijöiden sieto. Joten yhden lähtiessä radalle, toinen lähti perään (muutamaa kylttiä jäljessä). Koirat itse asiassa keskittyi kaikilla huomattavasti paremmin kun radalla oli muita. Kummia otuksia. 

Ruffen kanssa meni niinkuin odotinkin, hyvin. Keskittyi ja kuunteli, otti käsi ohjauksia hyvin. Liikkeestä maahan meno taisi olla ainoa joka takkusi, mutta siihen on helppo lisätä treeniä. Aika varmalta vaikutti kaikki liikkkeet. Eteen istuttaessa jää vähän vinoon. Pitäisi palkata siis hiukan toisesta suunnasta, jos vaikka osaisi laskea peppunsa oikeen paikkaan. Treenaamista siis vielä tarvitaan ennen ensi viikonloppuisia Rally-kisoja, vaikka mölli luokkaan ollaankin tosin menossa.


Kisoista puheen ollen, HUOMENNA on meidän ensimmäiset agilitykisat, nyt jännittää. Pitäkää peukkuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)