14.5.2012

Loistavat treenit

Elikkäs. Tänään oli tavallisesti treenit ja saavuikin paikalle ajoissa. Heitettiin pientä lenkkiä, kunnes valkku tuli jo paikalle. Tämän päivän saarna sisältä oikean ohjauksen saloja ja kontaktien vaaroja. Käskyksi tuli pitää treeni päiväkirjaa.

Alotettiin tekemään taas erillaisia pisteitä. Ensimmäisenä me mentiin treenaamaan keppejä. Muut opettelee nyt sitä 2x2 taktiikkaa vielä kahdella. Muttakun me ollaan opeteltu jo, niin päästään aina välillä irrottelemaan. Menikin yllättävän hyvin. Kuutta keppiä vauhdin kanssa! Otin liian monta toistoa koska alkoi kyllästyttämään jossain vaiheessa. Viereisen kentä kisat myös vaikuttivat asiaan. Otettiin siis vielä uudestaan ja siinä samassa kun Ruffe teki oikein, tuli iso palkka ja lähtö vesikupille.

Toisena tehtävänä meillä oli U-putkeen lähetys. Koitin tätä tehdä 'kuolleelle' lelulle ja onnistui loistavasti. Ruffe alkaa olla niin putki hullu ettei pidä treenata liikaa. Sitten käytiinkin harjoittelemassa pöytää ja pussia. Näissä ei mitään uutta. Pussiin menee jo innolla ja pöytäkin tuntuu mieluisalta, istuu vaan aina välittömästi alas, kun siihen pöydälle pääsee. Sitten otettiin nämä kaksi ratana. Ensin pöytä sitten pussi. Lähetyksenä, kutsuna ja kuljettamalla. Sujui oikein hyvin. Lähetyksenä ei mennyt yhtä hyvin, sillä epeli ei pöydältä lähtenytkään vapautuskäskyllä. Jäi vaan päällistelemään että ''nyt vai?''. Onneksi pöytä on aika harvinainen este.

Kolmantena juttuna meillä oli edessä hyppytekniikkaa ja kuljetusta. hyppy-hyppy-hyppy. Suorassa linjassa. Eipä paljon ohjauksia tarvittu, kun Ruffe oli jo menossa. Tämäkin siis lähetyksenä, kutsuna ja kuljettamalla. Molemmin puolin tietenkin. Koska kaikilla meni hyvin, Elina kyhäsi meille radanpätkän jota päästiin kokeilemaan, molempiin suuntiin. Vedettiin Ruffen kanssa nollaa kehiin. Toisella kerralla varasti lähdön, mutta muuten meni täydellisesti! Kuten kuvasta näkyy, oli todella helppo pätkä, ja tarkotuksena olikin saada vauhtia virheettömästi. 


Tunnin lopuksi otettiin vielä kontaktien harjoittelua. Puomille kiipeämis osuudet otettiin irti ja asetettiin maahan. Tarkoitus oli saada koira jäämään 2on2off taktiikalla kontaktille kosketusalustaa käyttäen. Sepä meni loistavasti. Ruffe juoksi alustalle aina innolla ja jäi tököttämään paikoilleen kunnes sai vapautuskäskyn. Ihan loistava poika. Huomenna onkin sitten vapari hallilla ja nappaan Jennin&Elviksen mukaani treenailemaan, tulee oleen hauskaa! Kauhean kuvattomia aina nämä treeni postaukset, mutta ei siellä jää aikaa valokuvailuun. Toivottavasti jaksatte lukea!

Ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)