30.8.2012

Uudistuksia

Tällä viikolla on jo ehtinyt sattua ja tapahtua monenmoisia asioita. Lassella on edelleen ollut masu vähän ''siinä ja tässä''-kunnossa, joten lääkäri hankki meille jotain erittäin kummaa allergic-ruokaa. No Lasselle se maistuu, mutta tuloksia ei ainakaan vielä ole näkyvissä. Eilen pistin koneet hyrräämään ja sakset heilumaan, Lasse sai vielä viimeisen kesäluukin tälle vuodelle. Sen turkki kasvaa nykyään niin hitaasti, että kylmiikeleihin mennessä toivottavasti on karvaa edes vähäsen. 


Agilityn saralla ollaan otettu askelia, treenattu kotonakin noita kontakteja ahkerasti ja voin jo aika reippaasti mennä siitä ohitse, ilman että Ruffe sinkoaa perään kuin jänis pusikkoon. Vakiovuoroja ei talveksi siis hallille oteta, kun on sen verran tyyriitä. Sen sijaan napataan (jos on vielä jäljellä) vapaavuoro-kortti ja käydään tämän tästä treenailemassa. Tätä varten piti olla agilitylisenssi, joten vihdoin sellainen hommailtiin. Ihan kiva, että niitäkin saa junnu hinnoilla, no vielä tämän vuoden.

Ruffella oli muutama viikko sitten ensimmäinen hierontakerta. Kauheeta venpulointia aluksi, mutta hetkenpäästä sai jo taistella unta vastaa, kun alkoi liiaksikin rentoutumaan. Hieronnan jälkeen huomasi kyllä niiiiiin selkeä eron liikehdinnässä, ja lihasten pehmeydessä, että varmasti mennään uudestaan. Suosittelen muillekin Heiluvan Hännän koirahierojaa (ja rally-toko mestaria) Milla Lindiä. Aivan ihanaa, kun tuttu ihminen on hierojana, niin Ruffellakin oli kivempi olla. Seuraava kerta onkin varmaan kahden kuun sisällä.


Rally-tokoon ei kuulu paljon muutoksia. Etsitään edelleen treenipaikkaa, kaikkialla tuntuu olevan vain alkeiskursseja, jatkokursseista ei siis ole tietoakaan. Ja jos on, niin sattuvat olemaan samoina päivinä kuin agilityt, huoh. Ainoa muutos rally-tokon parissa, on pian tulevat kisat ja ihan viralliset. Kyllä, vihdoin uskaltauduin Alokas luokkaan, saas nähdä oliko kannattava siirtyminen. Edellisistä möllikisoista saatiin se 98p ja ensimmäinen sija, tuolloin palkkasin radalla kahdesti. Toivottavasti jaksaa tehdä töitä koko radan ajan palkkaamattakin, maltan tuskin odottaa!

Talvikauden ajaksi (ainakin) meidän ihana treeniryhmä hajoaa. Vain kolmella oli samanlaiset treenaamis toiveet, joten siitä ei halliryhmää syntynyt. Perjantaina pitäisi jakaa ryhmät, ja sen jälkeen saataisiin tietää, että ollaanko me päästy johonkin ryhmään talvikauden ajaksi. Toivon kovasti, että päästäisiin edes johonkin, superia olisi jos päästäisiin samoihin ryhmiin omien ryhmisten kanssa. Vaikkei päästäisi mihinkään, alkaa meillä kuitenkin lokakuun alkupuolella agitreenit Kouvuhaassa. Samaisessa paikassa käytyyn rally-tokoilemassa, ja nyt suunnataan sinne kokeilemaan agia. Agility Akatemiaankin haluisin mennä kokeilemaan, mutta sitä saan kyllä odotella vielä pitkään.

Itse olen edelleen vielä aika flunssainen, joten Ruffe saa tyytyä kontaktin harjoitteluun tyynyillä. Toivottavasti tästä paranen viimeistään maanantaihin mennessä, että pääsisi treenailemaan.

Ciao!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)