3.5.2013

LK Sheltti

Tänään, oi tänään oli se päivä, kun meillä oli trimmiaika! Suunnattiinkin siis Helsingin koirauimalaan, joka sijaitsee mellunmäen kupeessa. Matka sinne oli käveltävä, ja ehdittiinkin heittelemään palloa matkalla. Olin silti taas kauhean ajoissa, ja sain odotella kaikessa rauhassa. Mukavahan siinä oli odotella, altaissa pulikoi vaikka minkänäköisiä karvaturreja. Mieleen painui ihanat Labbikset suurine molskahduksineen ja fysiokäynnillä oleva toyvillis, ihania.

Trimmaaja tuntui todella mukavalta, rupateltiin niitä näitä sujuvasti. Ei harmittanut yhtään, että trimmaaja jolle olin varannut ajan, oli lopettanut. Tämä sopi meille mainiosti. Käsitteli koiraa erittäin nätisti, tiukasti ja hellästi. Ruffe oli pöydällä älyttömän hienosti! Liki tunnin jaksoi pällistellä pöydällä, kun turkkia lyhenneltiin koneella. Ei hötkyillyt missään vaiheessa, eikä laittanut hanttiin tai kyseenalaistanut ammattilaisen työtä.




Poju vedettiin siis lyhyeksi 9mm terällä, että aikamoinen nahkasheltti on siis talossa. Paino putosi aaaivan huimasti, karvaa siis oli todella paljon. Moni jo ihmettelikin, että miksi ihmeessä ajan niin kauniin turkin pois. Onhan minulla syyni, niiden pätevyys on kuulijan korvissa.



  • Kuumaherkkyys, kärsii jo huhtikuussa
  • Iho-ongelmat, kuten ihottuma ja hotspotit
  • Punkit, nyt ne jopa näkee tuosta turkista
  • Agility, haluan harrastaa kesällä (kunnolla)
  • Frisbee, tavallaan kesälaji, nurmella hyvä treenata
  • Uteliaisuus, haluan oikeasti nähdä vähän rakenteita
  • Peseminen, niin uinnin, kurakelien, kuin ripuloinnin jälkeen, kiitos.

Tällainen on noin suurinpiirtein meidän ''pää syyt''-lista ajelemiseen. Lisää syitä keksin useita. Syitä leikkaamattomuuteen en osaa keksiä. Me ei käydä näyttelyissä, kyseessä on leikattu uros ja aktiivi harrastaja. Toivottavasti en saa kaueasti vihapostia tämän postauksen jälkeen. Kenelläkään ei ole sitä yhtä ja oikeaa tapaa hoitaa koiraa. Kaikki koirat ovat ainutlaatuisia ja uniikkeja, rodusta huolimatta. Jokainen ihminen tekee itse päätöksensä koiransa hoidon suhteen. Me päädyimme tähän ja olemme tyytyväisiä. Kunnioitattehan sitä, kiitos! Puolitoista kiloa kevyempänä, energisempänä ja iloisempana, Rudolf.


Mitä tykkäätte Ruffen kesätukasta?

Onko omalla koirallasi jonkinlainen kesätrimmi?

21 kommenttia:

  1. Minä ainakin kannatan valintaasi. Niin kurjaa joilakin koirilla, jokka kunnolla kärsii kuumuudesta! Varsinkin jos ruffe tykkää näin ennemmän. Aluksihan se näytätä hieman karulta kun on vielä niin ajeltun näköinen, mutta tuostako karva kasvaa sentin kaks niin on hyvä kun ei näy noita vetoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla ymmärrystä (: Ruffella tosiaan loistava olo näin. Ihon punoitus nyt loppunut ja energiaa riittää. On kulunut siis kuusi päivää ajelusta ja nyt jo vedot häivyttyneet. Kyllä siitä ihan yhtä komia tulee!

      Poista
  2. Enpä ole koskaan tajunnut, että sheltillä on noin lyhyt häntä oikeasti. Se karva jotenkin hämää ja luo sellaisen vaikutelman, että häntä olisi paljon pidempi.

    Munkin mielestä sun ratkaisu oli järkevä. Vaikka Ruffe näyttääkin vähän hassulta nyt, on koiran hyvinvointi kuitenkin aina etusijalla. Ja tosiaan kun tuo karva tuosta ihan vähän kasvaa, se näyttääkin varmasti hyvältä. Olisi kivaa, jos laittaisit vaikka parin viikon päästä kuvia Ruffen kesälookista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan älyttömän lyhyt! Mittailinkin ennen ajelua, että hännän karvat olivat yli 15 cm pitkiä, tästä johtuu tämä 'pitkähäntäisyys'.

      Kuvia tulee varmasti, sillä haluan valistaa ihmisiä turkin kasvusta ja pitää itselle kirjaa siitä, miten nopeasti kasvaa takaisin. Seisomiskuvia koitan ottaa viikonvälein. Sillä karva on jo nyt kasvanut tuosta kuvasta ihan älyttömästi :)

      Kiitos mieltälämmittävästä kommentista, ihanaa, ettei tule pelkkää vihapostia.

      Poista
  3. Itse olen tehnyt rotuvalinnan aikoinaan sillä perusteella, että koiralla on lyhyt turkki. Sheltin voisin ottaa, jos niitä olisi lyhytkarvaisena ja löytäisin reippaan pennun. Nämä aktiivisten shelttien kesäturkkikokemukset vahvistavat sitä kuvaa, että turkki ei ole kätevä harrastuksissa. Jos turkki painaa 1,5 kg, on se hurja lisäkuorma esim. agissa. Mutta kieltämättä mieleen nousee kysymys siitä, että miksi ei voisi olla lk-shelttiä ihan virallisesti? Ajelemaan en turkkia ala, joten pysyn lyhytkarvaisissa roduissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla turkki ei ole haitaksi. Tiedän myös lyhytkarvaisia, jotka kärsivät yhtälailla. Luitko tekstiä? Syynä oli iho-ongelma.

      Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Jee, lisää nahkashelttejä :D Pitäsköhän minunki vielä ajella toi Mikin häntä? Luulin että se näyttäis tyhmältä ilman karvoja, mutta ihan hyvältähän tuo karvaton häntäkin näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Terveempää turkille, niin kasvaa tasaisesti. Hännän pitkät karvat kärsii siitä, kun muut alkaa kasvaa vauhdilla. Tulee kaksihaaraisia yms, takkuuntuu siis helpommin. :) Kiitos vielä, kannustus on tervetullutta!

      Poista
  5. Mä kyllä kannatan tuota ajelua ja sulla on kyllä siihen pätevät syytkin. Ja mikäpä kukaan on sanomaan vaikka ajelisi ilman syytäkin. Meilläkin tämä ens viikolla edessä, ehkä en uskalla vielä ajella vaan otan harvennussakset käteen ja napsin pois sieltä täältä, kattoo sitten miten kuuma kesä tulee. Samoja ihania koiria ne on ne ajellutkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, olet aivan oikeassa. Sama koira, eri karva. Juu, en suosittelekkaan ajamaan heti pois kaikkea, meilläkin pidetty lyhyenä turkkia saksimalla jo melkein vuosi. Nimimerkillä rintakarvat ruokakipossa.

      Kuvaa sitten koiruudesta heti tulemaan!

      Poista
  6. Tuntuu että yhä useampi sheltti ja collie ajellaan nykyään kesäksi, mikä on mustakin pelkästään järkevää :) Nimenomaan terveyden kannalta, vaikka on varmasti kiinnostavaa nähdä pitkäkarvaisen koiran rakenne kunnolla. Pääasia että koiralla on helppo olla! Laran turkki on sen verran ohut, että on ihan sama ajeleeko sitä vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jokaisesta omistajasta niin kiinni (: Ihanaa, että kannatatte tällaista. Terveyssyyt on aina etusijalla. Larallahan on ihan hyvä turkki? Mitä olen kuvista katsellut, ehkä ne sitten huijaa?

      Poista
  7. Minä kannatan karvojen ajelua. Itellä toki on trimmattava rotu, mutta silti tuli katseita kun ajoin alas turkin. Lucalla trimattiin helmikuussa ja nyt tuntuu et koira tukehtuu n.4cm pitkään turkkiinsa.. Varmasti trimmaan vielä ennen kesää. Itse en kestä sitä määrää hiekkaa sun muuta mitä metsästä koirat turkissa kantavat myös siksi lyhyt turkki on kivempi. Kesällä pitkässä turkissa treenaminenkin tuntuu jo kidutukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja! Ja ihmeellisiä ihmisiä, karvat pois vaan :)

      Poista
  8. Aika radikaali lookkimuutos! Mun mielestä teit kyllä järkevän valinnan kun ajelit, varmasti päätyisin itsekin samaan jos koiralla olisi noin paksu pehko. Ei se turkittomuus koiraa mitenkään pahenna, päin vastoin. Uskon että kukin osaa ihan itse arvioida mikä on omalle koiralle parasta, Ruffe varmasti arvostaa keveämpää oloaan!
    Taikalla on luonnostaan kleiniksi tosi ohut ja lyhyt turkki, mutta saatan silti päätyä vähän keventämään sitä kesäksi. 1,5 kiloa on kyllä huima määrä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! (: 1,5 iloa on ihan älytön määrä minustakin. Arvostaa suuresti, kun saa mennä uimaankin. Agility sujuu paremmin ja vauhtia on aiiiivan hulluna.

      Kuvia sitten kleinistä heti! Tahtoo nähdä ennen jälkeen kuvia :)

      Poista
  9. Oi Ruffehan on ihan kun toinen koira ! Toivottavasti kesäturkki auttaa kuumuudessa, hyviä treenejä ja kisoja teille ! Aika suuri muutos koiran ulkonäössä mutta mielestäni oikea päätös koiran hyvinvoinnin kannalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla (: piristää minun aamua kaikkien kommentit. Koira näyttää nyt tosi hyvältä ja iho oikein hehkuu - rusketustakin tullut ;)

      Vauhdikas agiliitäjä kiittää kannustavista kommenteista!

      Poista
  10. Eihän tuo pahalta näytä ollenkaan,vaikka muutos on toki suuri :) Ja parempihan se noin on koiralle ja se on tärkeintä, niin kun monissa kommentaissa on sanottukin jo :) Onnea ja menestystä teille harrastusten pariin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon (: Turkki näyttää näin viikon jälkeen, erittäin hyvältä. Alkaa jo kasvaa hurjasti. Tuntuu jo koiralta rapsuttaessa ;) Toivotaan mekin sitä menestystä, ilolla eteenpäin!

      Poista
  11. Meillä on Löwcheneitä ja koska ne eivät näyttelyssä käy, niin helppouden vuoksi vedetään ns. kiinanharjakoira look,eli päähän vaan vähän karvaa..:D

    VastaaPoista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)