Mun pojat

Ensimmäinen yö sujui todella hiljaisesti. Aamulla särki omaa päätä tuhottomasti, olin oikeasti puoli valveilla vain ihmetelläkseni sitä, ettei se vieläkään itke. Toinen oli tosi pätevä, ja oma peti on turvallinen paikka, jossa kelpaa nukkua aina kuuteen asti aamulla. Huhhuh. Pienokainen saikin mulle leveän hymyn naamalle, kun yritti ihan tosissaan loikata sänkyyn. Tämä mun jenkkisänky ei vielä hetkeen ole tarpeeksi pieni pennunpediksi. Tämä myös lohduttaa Ruffea, joka mielellään nukkuu mu vieressä vapaalla tyyny paikalla - niin nytkun miesystävä ei sänkyä valtaa. Mokoma.

Ihan mieletön päivä takana. Pentu jaksoi hauskuuttaa siskoa miehineen, koko pääsiäispäivällisen ajan. Malttoi nukkua portin takana kertaakaan piippaamatta, ja oli tosi urhea lapsi automatkallakin. Ihan vaan heitettiin kaveri bussipysäkille, jolloin Leevi sai matkata autossa kaksi kymmenen minuutin pätkää, jotka sujui mainiosti. Häkin opettelu alkaa tässä pikkuhiljaa, kunhan opetellaan ensin tähdellisempiä asioita.

Ruffe on ottanut pennun nyt ihan omakseen. Sille ei tarvitsekaan murista, eikä mua tarvitse puolustaa. Pentu saa ihan makoillakin meidän kanssa, ja purra korvaa. Ruffe on mitä mahtavin isoveli, josta olen hirmu ylpeä!

Ulkona oli kaikki tosi jännää ja uutta. Maltettiin kuitenkin istua ja tulla luokse tosi hienosti, ja vähän Ruffen kanssa leikkiäkin. Pätevä minimies on myös tehnyt tarpeitaan ulos jo todella moneen otteeseen! Sisällä hommat harvemmin osuu paperille, mutta suurinosa saatiin jo tänään ulos tehtyä. Pätevää!

Tässä vielä ihan virallinen seitsenviikkois kuva! Nyt me kääriydytään peittoihin, ja vartotaan tulevaa päivää, jos minäkin saisin tänä yönä yhtä hyvin unta, kuin maailman pätevin pentu. Kuvista iso kiitos Hannalle!