Nivelrikko on sanoista rumin

Jatkoa ensimmäiselle postaukselle, Nivelrikko on ruma sana - jonka voi edelleen lukaista täältä. Lyhyestä virsi kaunis, Ruffe ontui kesällä etujalkaansa, joka johti tiemme pitkän linjan kautta erilaisille lääkäreille ja röntkeniin. Kaikki kovasti hyssyttelivät paniikkiani, tiesin koirassani olevan vikaa, sen olevan kipeä, sen olevan erilainen kuin ennen. Hyssyttely jatkuin minun ärtymiseeni asti, ja sain väki pakolla änkeä koiraa luustokuviin, kun kukaan ei todesta ottanut. Tässä tämä taas nähtiin - tunnen koirani. 
Ruffe kuvattiin ja todettiin, ettei sen suurempaa ongelmaa missään näkynyt. Vihreää lippua liputeltiin agilitylle ja kaikelle muulle raskaalle urheilulle. En uskonut. Ontuminen loppui kipukuurin jälkeen, ja arki palasi suhteellisen normaaliksi. Pienen pieni osa minussa edelleen epäröi koiran kehon haastamista, ja näinollen Ruffe ei koskaan palannut agility kentille. Muutamaa humputtelu kertaa lukuunottamatta - jotka olisi voinut jättää väliin, mutta nyt on enää turha jossitella. 
Sain vihdoin palautteen kolmelta eri lääkäriltä, joka musersi enemmän tai vähemmän itse kutakin. Ruffen molemmat kyynäret, vaikka vaan vasemassa kerrottiin olevan vikaa, ovat rikki. Nollaksi lausutut kyynäret ovat nivelrikkoisia. Eivät onneksi pahasti, ja asteella 0-3 sain ykkösen. Nivelrikko on kuitenkin aina nivelrikko, pysyvää ja valitettavasti ainakin jossain määrin etenevää. Yllätyksenä mulle pamahti kuitenkin Ruffen ranteet. Nekin ovat rikki. Koira jota on treenattu järjellä, huollettu huolella ja rakastettu toden teolla, on kaikesta vaivasta ja huolesta huolimatta rikki. Nivelrikko on sanoista rumin. Onneksemme koira ei oireile raskaankan liikunnan jälkeen (vapaana juokseminen, riekkuminen koirien kanssa, pyöräily pehmeällä alustalla vapaana ym).
Pakollisen itkukohtauksen jälkeen, tultiin tulokseen, että asia ei ole kuitenkaan maailman loppu. Ruffe elää oireetonta, onnellista elämää. Saa harrastaa vielä yhtä sun toista, vaikkei agilitykentille ole paluuta (eikä itseasiassa hinkuakaan). Koira ei osaa lajia ikävöidä, enkä itse voisi ikinä viedä koiraa kentälle, ja huomaan etten lajia edes kaipaa - meille on kuitenkin tärkeintä se yhteinen tekeminen ja tekemisen ilo. 

Alku shokin jälkeen meillä ollaan siis onnellisia. Huomasin asian ajoissa, ja nyt voin tehdä parhaani sen eteen, että nivelrikko etenee mahdollisimman hitaasti. Ruffe on yhtä onnellinen kuin aina, ja niin minäkin. Kisaura jäi lyhyeksi, mutta se ei ole mitää verrattuna vielä monenmonen vuoden ystävyyteen ja karvakaverin mielettömään seuraan. Nivelöljyt tulevat näinä viikkoina, ja painoa tiputellaan aktviisisesti, ja uuden ruokavalion myötä. Vielä edessä madotus ennen ruokavalion/elämäntyylin aloitusta - jotta varmasti lähdetään puhtaalta pöydältä. Onni on tervekoira, joka nauttii elämästä - ja saa nyt parasta mahdollista hoivaa osakseen. Dieetöinnistä taas lissää myöhemmin - tuloksien kera. Ei anneta tällaisen masentaa, ja itsensä syyttely on turhaa, kaikille kanssa eläjille, samaistujille ja muille nivelrikon kohdanneille voimia, tehdäänhän koiriemme elämästä mahdottoman mieletöntä, ja löydetään se uusi yhteinenjuttu.