Mika Jalosen Koulutus 23.1.2016 / Koirakoutsi

Motivaation, keston ja suoritusvarmuuden rakentaminen. Aika suuren tittelin alla oli luennon sisältö. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että tunteeko ohjaaja oman koiransa. Osaako ohjaaja tätä motivoida. Onko ohjaaja itse suoritusvarma. Ja näin edelleen. Itsekukin sai tämän luennon aikana oivalluksia omaan tekemiseensä, vielä lisäpotkua mustavalkoisuuteen ja johdonmukaisuuteen. En nyt lähde koko puolentoista tunnin luentoa availemaan, jos aihe kiinnostaa niin kannattaa ehdottomasti käydä Mikan opissa! Alla siis meille tärkeitä asioita ja huomautuksen arvoisia ajatuksia luennosta, sekä käytännönkoulutuksesta.

Ohjaajaa mä metsästän. Oli paljon puhetta siitä, miten juuri paimenkoira toimii. Käytiin läpi erilaisia toimintamalleja kullekin rodulle (myös muille kuin paimenille) ja mulle jäi alleviivatusksi yksi lause. ''Tarve hallinnoida liikettä'', tämä löytyy jokaiselta paimenviettiseltä koiralta ja se miten tämä tulee esiin tai on muokattavissa on yksilöllistä. Meillä tämä näkyy arjessa Ruffen metsälenkkikyttäyksillä. Leevillä tämä näkyy koko sen pienessä olemuksessa. Tyyppi jää herkästi ''silmällä kiinni'' erilaisiin ärsykkeisiin. Se mihin tätä voi käyttää olikin positiivinen juttu. Juteltiin paljon seuraamisesta ja siitä miten se voi olla paimenelle hyvällä tapaa ''takaa-ajoleikki'', ja näin ollen itsessään palkkaava toiminto.

Sisäinen motivaatio. Palkkaatko koiraasi oikein. Mistä koirasi palkkaantuu. Käytiin läpi sisäistä motivaatiota, jonka saa aikaan jokin alkukantainen tarve - esim. nälkä. Todettiin kuitenkin, että muutaman tuhannen toiston jälkeen namin saaminen kädestä on itsessään motivoivaa, ilman nälkääkin. Namin ottaminen kädestä on käytös aivan siinä missä mikä tahans muukin temppu. Ja tietysti namikeskustelun yhteydessä käytiin läpi tuttu ja turvallinen ''onko palkka tarpeeksi motivoivaa'' keskustelu. Arvostan itse tietysti helppoa, murustelematonta, tahraamatonta palkkaa. Mutta mulle ei ole asia eikä mikään kantaa treeneissä Leeville mukana keitettyä kanaa, raakaa kivipiiraa tai vaikka märkää kissanruokaa. Koira antaa 100% niin minä en ala nameista pihistelemään.

80 000 toistoa. Puheeksi nousi koiran motivaation suuntaamista ohjaajaan. Mikalla, sekä Kristalla molemmilla koirat syövät vai kädestä ensimmäisen 6kk. Ruokakuppia käytetty vain jos on joku tarve takapalkkaan/kaukopalkkaan. Laskeskeltiin että muutama hassu toisto siinä tulee per. nappula tehtyä. Ruffe syönyt kupista 2/3 aterioista pentuna. Leevi 1/3. Seuraava ei syö kupista kyllä lainkaan.

Oijoi, hupsis. Halutaan opettaa koiralle luopuminen. Luopuminen toisista koirista, ruuasta, leluista, ihmisistä, häiriöistä ja koko ympäristöstä. Puhetta oli ''virhevihjeen'' opettamisesta naminyrkin kautta, joka olikin meille treeninä tuttu. Opetetaan koiralle, että '' oho, hupsis, äpäp, oijoi'' tarkoittaa sitä, että tuli huti. Vihje ei todellakaan saa sisältää uhkaa, vaan sen täytyy sisältää mahdollisuus onnistua uudelleen. Voittaa ja ansaita palkkio. Kun vihje on selkeä, koiralle voi mukavalla tavalla viestittää virheistä ja antaa sille näin selkeämpiä vihjeitä. Korjauksista ei tipu palkkaa. Esimerkkinä. Koira pyydetään sivulle ja koira menee maahan. Sanotaan ''oijoi'' ja koira korjaa asentonsa. Merkataan koiralle että tämä oli hyvä pelkällä kehulla ja sitten otetaan uudestaan. Vain ekalla oikein suoritetuista tulee palkkio! ps. Voi tietysti käyttää vasta, kun käytös on niin varma, että ohjaaja voi mitään ylipäätään vaatia.

Ohjaajan suoritusvarmuus. Tiedätkö minne olet menossa. Montako vihjettä annat yhdelle ja samalla kommennolle. Oletko aina samanlainen? Hyvänä esimerkkinä Mika käytti asennonvaihto kylttejä. Avoimenluokan, istu, seiso > kierrä koiran ympäri. Ohjaaja sanoi ensin seeeeeiso. Koira ei noussut. Ohjaaja painotti SEIso. Koira ei liikkunut. Ohjaaja otti vasemmalla kädellä ''kuonosta kiinni'' ja painotti kovemmin ''SEISO''. Koira ei liikkunut. Ohjaaja nousi ylös kumarasta asennostaan ja sanoi alkuperäisellä äänellä '' seeeeeiso '' ja koira ponkaisi ylös. Mikä tässä oli johdonmukaista? Ei yhtään mikään. Tätä kuitenkin näkee päivittäin. Käskyllä pakko olla aina sama merkitys, sama äänenpaino ja sama ohjaajan kroppavihje/käsivihje jos sellaisen haluaa. Ruffella esim aina vastakkainen käsi tietyssa asennossa ja vihje '' seeeiiiiiso '', Leevin kanssa aina koiranpuoleinen käsi ja napakka ''seIso'' Eniten tätä äänenvaihdon muuttelua ym. näkee varmasti maahanmenoissa. Ei siis hoeta tai jatkojalosteta käskyjä eihän?

Luennon jälkeen luvassa Mikan käytännönkoulutus. Käytiin läpi yhteensä neljä hyvää leikkiä tottelevaisuuteen liittyen. Teorissa käytiin läpi rallyn liikkurointia tokon tapaan. Minuutti aikaa ja liikkuri paukuttaa menemään niin monta kylttiä, kuin koirakko vain ehtii suorittaa. Tässä koira pääsee kuulolle, kun seuraavalle ''kyltille'' ei olekaan 3-5m vaan yksi tai kaksi askelta. Toinen leikki oli käännösleikki. Ohjaajan pää kääntyy ennen muuta kroppaa, ja käännöksiä piti tehdä myös peruutellen. Ihan järkyttävän hyviä treeni-ideoita raapusteltuna vihkoseen.

Näiden kahden teorialeikin jälkeen otettiin loput kaksi käytännössä. Ensimmäinen oli ''suolapatsas''treeni. Napattiin Ruffe häkistä, tönittiin ja fiilisteltiin '' että tehdäänkö töitä hä mitä hä mennään '' ja koira intopinkeäksi. Tästä vaihdoin leikkisästä posesta suolapatsaaksi seisomaan ja katsoin mitä koira tekee. Hittovie, kyllähän se perusasentoon tuli! Mutta. Piippasi hetken, korjasi asentoa, painoi pään jalkaani kiinni ja lopulta pomppasi ylös ''miksei mitään tapahdu perrrrrrhana''. Mika otti aikaa ja Ruffen kesto taisi olla huikeat 12sec. Vähän naurahdin, että joo. Tätä meidän on pitänytkin treenailla.

Mika nappasikin kynän käteen ja käytiin läpi kymmenen makupalan peli. Pelissä tavoitteena on katkeamaton kontakti perusasennossa palkatta 3 minuuttia. Not bad? Tätä kautta siis ohjaajan tarkkailemisen tarpeen nostaminen ja ympäristölle puskuroituminen. Aloitetiin siis ensin 30sec treenillä. 30 sekunttia ja 10 makupalaa koiralle nassuun epäsäännöllisin ajoin. Tippui kontakti ennen viimeistä namia, josta huomautus 'oijoi' ja koira heti paransi tekemistään. Tästä jatkettiin seuraava treeni, 40sec, 50sec... ja muutaman treenin jälkeen Ruu veti 180sec (3min) kymmenellä makupalalla, ohjaajan ollessa siis täysin passiiviinen. Katsekontaktin kriteeri tässä selkeytyy huomattavasti ja kesto paranee. Jos joutuu kahdesti yhden pelin kesken huomauttamaan niin homma seis ja koira pois (häkkiin, autoon, aidalle). Tehtiinkin siis koko leirin paras suoritus ja kamalan ylpeä olin toisen maltista. Leikki jatkuu kotona vielä hetkisen kymmenen makupalan voimin, erilaisissa sekunttimäärissä (joka pitää aina päättää ennenkuin aloittaa), kunnes aletaan vähentämään nameja aina kahdella. Näitä on helppo kirjata treenivihkoon 10/180s, ja pian toivottavasti sitten 8/180s ja niin edelleen nameja vähentäen kunnes on 0/180s ja erittäin ohjaajaan keskittynyt koira.

Vaikka mikään ei yllämainittua leikkiä voinut voittaa, oli viimeinen leikki hyvä heräte monille. Koski juurikin ohjaajan suoritusvarmuutta ja johdonmukaisuutta. Piti ilman koiraa tehdä parin kyltin rata, käskyineen ja ohjauksineen ja heti perään koiran kanssa sama setti. Mikä muuttui? Suurimmalla osalla virtuaalikoira oli huomattavasti nopeampi ja taitavampi. Mä olen näitä treenejä tehnyt paljon itsekseenkin, joten ei tullut yllätyksiä Ruffen kanssa. Käskytän aina rataantutustumisetkin niinkuin olisi koiran kanssa, niin ei tartte miettiä yhtään enempää asioita, kun sinne radalle vihdoin pääsee. Noottia kuitenkin ohjaajalle koko viikonlopoun siitä, että vaikka Ruu reagoikin nopeasti liikeelle lähtö vihjeeseen, voisin sanoa ensin vihjeen, hengittää ja lähteä liikkeelle. Tämän kun muistaisi, niin olisi varmasti vielä harmonisempia ratoja ja sitä kuuluisaa flowfiilistä.

Mikan koulutuksiin mennään ehdottomasti jatkossakin, jos vain mahdollisuus tähän tulee! Jatketaan omaa treeniohjelmaa höystettynä kymmenen makupalan pelillä, niin ei voi kauheasti metsään mennä tämä tekeminen. Päässä vaan huriseen ja vilisee treeni-ideoita/paikkoja/häiriöitä.