16.10.2012

Tehis ja lääkäri

Sunnuntai iltana lähdettiinkin hallille TEHIS koulutukseen. Olihan sitä nyt pakko, oli oman seuran koulutus, ja hintakin tosi alhainen. Koulutus kesti 2 tuntia, mukana oli 6 koiraa, joten odoteltiin omaa vuoroamme yli 1,5 tuntia, mutta tehtiin siinä sitten haukkutreeniä, ja juteltiin vierustoverien kanssa, jota saankin kiittää kuvaamisesta. Treeniporukasta löytyi myös Mari koiransa Sentin kanssa, hassua nähdä heitäkin ihan livenä. Ollaan tosiaan heidän blogia seurattu ties mistä lähtien, mutta ei koskaan oltukaan tavattu.


Radan kokoaminen sujui minuuteissa, kun oli niin monta auttavaa kättä. Katselin rataa kauhulla jo rakentamis vaiheessa, ja vielä enemmän sitten rataan tutustumisen aikana. Onneksi tehtiin tätä pätkissä, sillä Ruffella ei ollut motivaatio jostain syystä kohdillaan. Loppujen lopuksi radalla ei sen kummempia ohjausksia tarvinnut, ja koska Ruffe ei ole putki hullu, oli A-putki erottelussa erilainen ongelma, kontaktit on nykyään niiiiiiiiin paljon kivempia. Edes pieni nytkähdys multa siihen suuntaan sai koiran sinkoamaan Aalle. Tätä ilmiötä on tallentunut videollekin, samoin meidän niistoharjoittelua ja irtoamis ongelmaa. Ainakin muistaa, että mitä pitää treenata, kun tota videota kattelee. Fiilis oli vähän apea radalla, kun Ruffea ei jostain syystä kiinnostanut treenata, kotona syy selvisi, pojulla oli masu vähän löysällä. Nyt on kuitenkin masu kunnossa!



Eilen käväistiin pitkään pitkitetyllä lääkärikäynnillä. Ruffella on siis tosiaan ollut ihottumaa masussa, ja etenkin kosteiksi jäävissä kohdissa, kuten jalkojen välissä ja kainaloissa yms. Lääkäri otti raappeet ton ihosta, mikä oli Ruffesta ihan kamalaa, piti kiemurrella ja pomppia mun syliin pöydältä. Sain sen kuitenkin rauhoittumaan, ja tehtiin parit temputkin samaisella pöydällä. Mitään ulkoloisia ei ole, joten kutinan syyksy todettiin lievä syysongelma. Kosteus aiheittaa ton ihossa tälläsen aknemaisen reaktion, joten shamppoo meni uusiksi, tilalle siis kaurashamppoota, joka ei sisällä saippuaa. Jos tilanne menee pahemmaksi, niin antiseptistä puhdistus geeliä, joka imeytyy ja vaikuttaa pitkään. Samassa syssyssä ostettiin Doilssia, nivelille ja sama auttaa tuohon turkinvaihtoon ja iho-ongelmaan. Innostuin vielä menemään apteekkiin ja ostamaan sitä tassurasvaa! Otettiin lukijoilta vinkkiä, ja kävin ostamassa valkovaseliinia. Ihanaa mömmöä onkin, kuivuu yllättävän nopeasti. Ja herra makoili kuivimisen ajan sylissä selällään, joten lattialle ei tullut mömmöisiä tassun jälkiä. Toimiva tuote, saas nähdä millainen ero on muutaman viikon kuluttua, otetaan pieni tehorasvaiskuuri.



Ciao!

2 kommenttia:

  1. Missä käytte treenaamassa, kivalta paikalta näyttää ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän seuran hallilla, eli HSKH'lla. Ojangon koiraurheilukeskuksessa (: On vielä kivempi kun miltä näyttää, ainakin eteläsuomen halleista suurin ja paras :)

      Poista

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)