Pikku musta pulikoi

Tällä viikolla sain ilokseni Morriksen mukaan töihin. Hänelle onkin blogin ja töiden puolella kertynyt vankka faniclubi. Syy Morriksen hypettämiseen on varmasti käsittämättömän söpö olemus, ja hänen tavanneet voivat sanoa vain hyvää luonteesta. Töissä Morris ei ollut moksiskaan uusista ihmisistä, eikä rähjäävästä isosta intouimaristakaan. Ei tarvinnut muille haukkua, mutta uikuttaa piti, kun minä lähdin altaalle hetkeksi ilman häntä. Niin voitteko kuvitella, kauheaa. Olin ainakin kahden metrin päässä. Tällä välin Morris löysi tiensä aina kolleegani syliin, jonne halusi päivän aikana usemapaankin otteeseen. 

Uiminen itsessään sujui tällä kertaa erittäin mallikkaasti. Liivien kanssa näytti jotenkin tönköltä, niinpä nakkasin liivit auki ja laitoin morriksen uimaan piiiienen matkan ramppia kohti. Tämä sujui paljon paremmin kun odotin, ja Morris oli vapautuneempi ilman liivejä - myös kuvaajamme mielestä. Näinpä otettiin vähän erinlainen lähestymistapa käyttöön. Otin pikkuisen syliin, näytin sille rampin päähän asettamaani namia, innostin kaverin ihan äärimmilleen uusian herkkujen kanssa. Sitten matkattiin yhdessä altaan päätyyn (8metriä) ja saman matkan Morris teki itsenäisesti takaisin ja erittäin innoissaan nappasi naminsa joka kerta. Se, että pieni pystyy syömään ja nauttimaan olostaan, on äärimmäisen tärkeää. Niin minulle, kuin koirallekin.

Uintitunnin puolikkaasta uitiin ehkä 20 minuuttia. Karvan kastuessa koirilta katoaa villojen välissä oleva lämmittävä ilma, joten kylmä tuli nopsasti. Altaan vesihän on 28 asteista, joten veden puolella ei tarvinnut täristä. Kylmän tullen siirryttiin kuitenkin hetimmiten muihin tiloihin, ettei tarvitse yhdistää ikävää kylmää ja nautittavaa vettä toisiinsa. Jos ensi kerralla jo katsottaisiin Morriksen kanssa rampilta itsenäisestä lähtöä? Aika hurja ajatella, että Morriksestakin saisi uimakaverin.

Joka viikko tajuan, kuinka tärkeitä hoitokoirat ovat minulle. Ne ovet parhaita ystäviäni, ja täyttävät koko olemukseni ilolla - joka kerta. Meillä on kaikkien koirien kanssa yhteinen sävel, ja hienoja kokemuksia. Mikä rikkaus onkaan pitää hoitokoiria töissäkin mukana. Olette kaikki ihan parhaita.

Onko Morris sulattanut sinunkin sydämmesi?

Pienellä olemuksellaan, hullunkurisilla kuvilla vai koko olemuksellaan.

MOVEMBER

Tyrni lähetti meille Movember-haasteen, johon oltiinkin jo bannerissamme otettu kantaa. Marraskuinen hauska viiksi tapahtuma on muutakin kuin käsittämättömien viiksi mallien aikaa. Tapahtuman tarkoitus on herättää huomiota, ja edistää miesten terveyttä mm. Kivessyövän ja mielenterveyden kohdilla. Movember-tempauksella kerätään varoja ja edistetään tietämystä, ja me haluamme myös olla mukana tässä. Haaste on simppeli, tästä lähtee.

1. Julkaise kuva koirasi viiksistä
2. Haasta vähintään kolme ystävääsi tekemään samoin!

Me halutaan haastaa kaikki tekemään tämä haaste, ja toivomme että linkkaatte omat MOVEMBER-haaste kuvanne tähän postaukseen. Jakaminen on parasta, ja hauskat viiksikuvat vielä kivempia. Nimimerkillä, en yrittänyt teipata raukkojen nassuun tekoviiksiä, en en. Nyt viiksi kuvien ottoon ja tietoa jakamaan, ihanaa sunnuntaita kaikille - me jatketaan omaamme lemmikkimessuilla!

Nolla(a) ajattelu

''Ei se vaan kisoissa osaa kontakteja'', ''Enhän mä edes jännitä kisoissa enää'' ja suosikkini ''Varmaan otti häiriötä tyylin tuomarista''. Tunnustan. Niinkuin miljoona muuta suomalaista, olen selittelijä. Tästä tavasta olen kuitenkin päässyt eroon. Syytän vain itseäni, ja omia virheitäni. Koiran piikkiin menevät vain hauskat jutut, jotka se on kuitenkin minun ohjausvirheestäni johtuen tehnyt, voi elämä. Agility on sekuntti laji, joka pitää sisällään niin mahdottoman määrän tekniikkaa, esteosaamista, ohjauksia, rytmityksiä, kehon käyttöä, ja ja ja. Tätä listaa en edes jaksa luetella läpi.

Tunnustus nro. kaksi. Kisoissa on kamala kiire. Niin minne? Seuraavalla esteelle, maaliin, toiseen luokkaan, tämäkin lista jatkuu pitkään. Lopettakaa se kiirehtiminen. Entä sitten, jos kisaatte kakkosissa yli vuoden pääsemättä eteenpäin? Kyseessä on silloin vielä puute jostain, kisakokemuksesta, estevarmuudesta, osaamisesta, psyykkisestä osuudesta, ja kyllä tämäkin lista jatkuu pitkälle. Teillä, meillä, eikä kellään muullakaan pitäisi olla kiire kisoissa. ''tule,tule,tule, hophop, mene, mene'', aika harva hoputtaa koiraansa treeneissä. Kisoissa pitää kuitenkin kauheasti jutella ja kannustaa. Tämä on oman pään rauhoittelua, mikä sekoittaa koiraa. Hyssytihys, pysykää opetetuissa käskyissä.

''Nyt me tehdään nolla!'' vs. ''Nyt me noustaan kakkosiin!'', intohimo ja kunnianhimo kohtaavat. Väkinäiset nollan vääntämiset kamalalla sähellyksellä, eivät ole mielestäni yhtään niin hienoja, kuin hylly maailman tyylikkäimillä kontakteilla ja kepeillä. On oivallista, että haluatte pärjätä hyvin kisoissa, mutta. Luopukaa nolla ajattelusta. Kisoihin pitäisi mennä tekemään sellaista suoritusta, johon olet aina tyytyväinen. Suorituksen pitäisi vastata sinun käsitystä siitä, mitä agility on. Kovin moni ei toivo sen olevan koiralle rääkymistä, hätiköimistä ja huonoa tunnetta mahassa. Eihän?

Tunnustus nro kolme. ''Jos mä en ehdit tuohon, niin mä teen näin'', ''tuonne mä en ainakaan ehdi'' ja erityisen suosittu '' jos en ehdi valssiin, niin leikkaan jotenkin päin, miten sitten ehdinkään.'' Yksi rata, yksi suunnitelma. Miksi tehdä kaksi, jos ensimmäinen on hyvä. Aivan, eihän siihen ensimmäiseen ehdi kuitenkaan. Miksei? Älkää suunnitelko tekevänne mitään, mikä ei treeneissäkään toiminut. On koiralle pelkästään reilua, tehdä hyvä ja varma suunnitelma, jolla molemmat pystyvät suorittamaan radan mahdollisimman hyvin. Treenit ovat kokeiluja ja uuden opettelua, eivät nollasuorituksia varten. Kun treeneissä sujuu täydellisesti, ei sitä ole vaikea siirtää kisakentälle. Oli sitten kyse ohjauksesta tai esteosaamisen lisääntymisestä.

Kun rataan tutustutaan, on miljoonia tapoja se tehdä. Käykää katsomassa lähdössä se kohta, mihin aijotte koiran jättä ja miksi. Mitä se sieltä näkee ja mihin se on siitä menossa. Käykää rata läpi kävellenkin, ainakin kahdesti. Miettikää tässä vaiheessa erivaihtoehtoja ohjauksiin, tuleeko valssi vai takaaleikkaus. Sitten koko rata juosten, missä kohtaa tuli se tunne, että ''eikun, hetkinen''. Keskity, ja mieti mukaasi tämä virtuaalikoira. Missä haluat olla, kuin koira tulee tuolta. Jos suunnitelma Aaa on epävarma, siirry suoraan Beehen. Koiralle on helmpompi toimia, kun et mieti ''kumman mä teen, ehdinkö nyt, apua en, äkkiä takaaleikkaus.'' 

Olkaa kiitollisia ja iloisia harrastuskavereistanne. On etuoikeus omistaa ystävä, joka tekee aina kaikkensa ja yrittää parhaansa. Jokaisen koira on erinlainen agiliitäjä, joka ansaitsee omistajaltaan samanmoisen kohtelun. Ne pitävät teitä maailman napana, niin pidättehän tekin heitä. Karvaturrit kiittävät!

Lihasprojekti edistyy!

Joskus pienen shetlantilaisen elämä voi olla hankalaa. Olkoon sitten syy yli-innokkaan ohjaajan, tai oman rämäpään aiheuttamaa lihasjumia. Useat lihashuollon luennot ja kirjat lukeneena minulla on hyvä käsitys tuon kaverin lämmittelyn perustasta, toteutusta pitää edelleen parantaa. Ruffen selkä jumit alkoivat keväällä, ja liikkuneen nikaman takia pahenivat kesällä. Ruffe kävi joka toinen viikko hieronnassa, ja kesän aikana osteopaattikin tuli tutuksi. Nyt ollaan päästy kerta kuukaudessa hieromaan, ja viime viikolla olikin aikalailla juntturassa selkä. Tähän on simppeli selitys, kisoissa oli A'an kanssa oikein liioiteltu, ja sitä tekikin liian useaan kertaan. 

Keinun ja A'an reeniminen ollaan jätetty suosiolla pois. Ja tämä on jostain syystä nostanut koiran intohimoa näitä esteitä kohtaan. En valita, meillä oli kisoissa mahdottoman hieno ja nopea keinusuoritus. Kaikilla radoilla. A-esteen kanssa pitää vähän katsoa miten edetään. Harjanteen ylihyppivää shetlantilaista en halua kisakaveriksi. Tätä onkin jo hillitty - onneksi kotoa löytyy säädettävä A. Jumit tuntuvat nyt hellittäneen, ainakin kun vertaa keväiseen selkä ongelmaan. Matkamme kuitenkin jatkuu hierojan kanssa, kerta kuukaudessa tapaillaan. Osteopaatti onkin varattu tämän kuun lopulle, joka saa arvioda, miten hyvin nikama on pysynyt aloillaan. Toivottavasti on pysynyt, ja kyse on enää perinteisistä jumeista, joita on huomattavasti helmpompi hoitaa.

Lepopäiviä on sekä lihasten, että kuumumisenkin takia lisätty, ja vau mitä tuloksia onkaan saatu. Koira on kisoissa ihan mieletön ja nollia olisi jo iso läjä, ellei kaksijalkainen säheltäisi. Ei haukuta lähdössä, ei roiskita kontakteja, eikä käydä ohjaajaan käsiksi kertaakaan, edes treeneissä. Sekä uudenlainen palkkaus, että uudet menetelmät ovat toimineet siis mainiosti. Meidän kisoihin valmistautumiseen on tullut selvä rutiini, joka sopii meille molemmille. Kisoja edeltävä päivä on täysin vapaa, lepopäivä vailla vertaa. Tätä edeltävä päivä pitää sisällään tunnin uinnin, ja temppujen tekoa. Toimii meilla mainiosti, eikä koira ole koskaan ollut näin rento. Me ollaan löydetty oma tyylimme, vaikka se aikansa kestikin. 

Viime kisoista tarttui mukaan meidän lihasprojektiamme edistävä ystävä. Vihdoin ja viimein BOTTI. Olin ihan onnesta soikeana, kun löytyi oikean kokoinen ja vielä kisa-alennuksilla. Hintaa jäi vähän ylitse kuudenkympin ja säästöä tuli yli kympin verran. Nyt onkin loimea pidetty kuuriluontoisesti. Treenitilanteissa, kisoissa ym. Myös autossa. Selkäjumivaivaisilta sain ihanasti vinkkejä hoitoon botin avulla. Tunti päivässä, aktiviteetin jälkeen, ja voila. Tämä ennalta ehkäisee jumeja. Hitto että on kätevää, koira saa takin lenkin jälkeen niskaansa ja nukahtaa lämpöön enemmän kuin tyytyväisenä. Koko tunnin pötköttää ja tämän jälkeen venyttelee enemmän kuin tarve vaatii. Kovin tyytyväinen olen ollut, jo näin parin käyttökerran jälkeen. Ensi hieronnassa nähdään, miten on vaikuttanut!

Onneksi omista käsistä on hieromaan ja paikantamaan jumeja. Tästä saan kiittä meitä opettanutta Opaskoirakouluttajaa, meidän hierojiamme, ja osteopaattiamme. Kaikki ovat olleet hirmu auttavaisia ja opettaneet minulle kädestä pitäen käden asennot, joilla en voi koiraa rikkoa. Hyvissä mielin olinkin, kun hieroja viimeksi tokaisi, ettei seuraavalla hieronna ole kiirettä, osaathan sinä itsekin. Sydäntä lämmittävää ja mieltärauhoittavaa kuulla, että minun hieronnoista on apua toiselle. Nyt tuumasta toimeen, ja hieronta matolle.

Mitä teidän lihashuoltoon kuuluu?

Vuosittain, kuukausittain, viikoittain tai päivittäin. 

Uimareita erinlaisia

Viime viikolla oli kauan odotettu Etelä-Suomen shelttien uimapäivä. Tilaa oli varattu kahdeksi tunniksi, ja yhteensä seitsemälletoista shetlantilaiselle. Muutama kuitenkin puuttui, joten uintiaikaa jäi vielä enemmän kuin oli ajateltu. Koitan tähän postaukseen tiivistää ajattelua uimisesta ja paimenien uimisesta noin yleensä. Koitan pysyä pois ammattitermeistä ja vaikeista käsitteistä, että tästä olisi tuleville uimamaisterien omistajille apua ja iloa. 

Meillä käy useita erirotuisia paimenkoiria, ja näänkin kymmeniä koiria päivittäin. Jokaiseen päivään mahtuu hankalampia ja helpompia uimareita. Hankalimmaksi olen kokenut rodut joille uiminen ei ole luontaista. Kuten esimerkiksi vinttikoirat ja muutamat molossirodut. Ajan kanssa on kuitenkin oppinut ymmärtämään heidän näkemystään vedestä, ihan elemetti tasolta. Josta päästäänkin paimenten ajattelumuottiin. Paimenille uiminen ei ole luontainen, muttei luonnonvastainen toiminto. Sheltti on tasapainoinen neliöön menevä koira, jonka on rakenteen puolesta helppo uida. Tähän luokkaan eivät kuulu esimerkikis ranskanbulldogit, jotka etupainoisina uppoavat ilman liivenä alta aikayksikön.

Paimenet ovat oppivaisia ja omaksuvat asioita nopeasti. Useimmille ei tarvitse kuin kerran homma näyttää, ja sitten ne jo kokeilevatkin tarjota erinlaisia variaatiota viimeisimmäksi opitusta asiasta. Tämä heijastuu hyvin uinnissa. Osa uimareista meni ensimmäisen kierroksen jälkeen omatoimisesti ja valtavan pätevästi. Muutama kaveri otti kahden toiston jälkee ohjat omiin käsiinsä, ja suoritui uinneistaan yhtä hienosti. Tietenkin porukkaan mahtui herkkämielisiä karvakorvia, jotka tarvitsivat erinlaista huomiota vedessä, kuin rohkeammat kaverit.

Nämä ujommat, niin sanotut '' hiljaiset oppilaat '' ovat kaikista helpompia tapauksia. Ne luottavat minuun vedessä välittömästä, läheisyyden kaipuun merkeissä. Ne hakevat turvaa ja sitä aina varmasti saavat. Näiden kaverien vastakohta on rämäpää uimarit. Pieneen paniikkiin menneet räpiköivät koirat ovat hankalempia. Ne eivät halua tukeutua uittajaan, eivätkä kykene vielä luottamaan ohjaajan antamiin ohjeisiin. Räpiköinnin ansiosta tulee vettä naamalle, jolloin paniikki nousee ja räpiköinti lisääntyy. Onneksi tämän oravanpyörän voi rikkoa uintiasentoa muuttamalla, mitä nähtiinkin paljon päivän aikana.

''Ei meidän murre tarvitse liivejä, kyllä se ui''. Joudun aina olemaan erimieltä tämän lauseen kanssa. Jokaiselle koiralla allas on uusi ja hämmentävä kokemus. Ja jokainen tarvitsee ohjastusta aluksi. Allas ei vastaa järven luomaa uimakokemusta, tai sen antamaa tunnelmaa. Allas syvenee nopeammin, ja reunat estävät äkkinäisen pois pääsyn. Liivien ansiosta voin ohjailla koiraa helmpommin, koiraa hermostuttamatta. Jokainen kun ei pidä karvoissa roikkumisesta, tai vieraan ihmisen kosketuksesta. Näin ainakin minä ja koirat, olemme kokeneet asian.

Uinti tekee hyvää ihan kaikille. Nuorimmat uimarit tällä kerralla olivat kuusi kuukautisia. Nämä kaverit uivat äärettömän hyvin ja oppivat nopeasti altaan salat. Tämän ikäisten pentujen opettaminen uimariksi on helppoa, ja kaikille palkitsevaa hommaa. Talvipennun on vaikea oppia uimariksi seuraavana kesänä, kun ei ole koskaan vettä nähnytkään. Siksi kannustan pentujen tuomista meille uimaan, jolloin voidaan taata positiivinen kokemus vedestä, uinnista ja meistä oudoista mustiin pukeutuneista neitokaisista.

Päivän vanhin uimari sulatti varmasti kaikkien sydämmet. Uimaan tullut mumma oli jo ehtinyt 15 vuoden ikään saakka. Entinen intouimari oli erittäin mielissään päästessään polskimaan, ja vaikka vauhti oli hidastunutkin puoleen, oli silti kunnioitettavan hyvässä kunnossa ikäisekseen.

Meillä käy pääsääntöisesti kahdenlaisia uimareita vakioasiakkaina. Intouimareita ja nautiskelijoita. Intouimareihin luen kaikki vesihullut, pallohullut ja muuten vaan kaikesta innoissaan olevat hurmurit. Nautiskelijoihin sulkeutuu pennut, vanhukset ja kuntoutettavat koirat. Tietenkin lisäksi löytyy miljoonia erinlaisia uimareita, aina näistä intoilijoista vesikammoksijoihin. Intouimarit tulevat ovesta sisälle kaaaauhealla vauhdilla ja piipittävät suihkussa odottaen altaaseen pääsyä. Kun remmin klipsi vihdoin aukeaa, lentää koira altaaseen (pallon kanssa tai ilman). Kierroksia nostattavaa liikuntaa, joka kuluttaa hirmuisen määrän koiran energiaa.

Ja sitten on nautiskelijat. Sisälle sipsuttavat kaverit, jotka kuuliasesti seuraavat omistajia altaille. Uivat allasta ympäri omistajien pyytäessä tai liinassa kulkien. Useimmat nautiskelija uimarit vihaavat ramppia, mutta rakastavat uinnin tuomaa rentoutusta. Uinnin loputtua nämä kaverit venyttelevät maireasti ja nukkuvat koko matkan kotiin oikein tyytyväisenä.

Se miten sinä käyttäydyt altaalla, vaikuttaa koiraan ja sen tulkitsemiseen usein vaaditaan uittajaa. Halusitpa sitten minkälaisen uimarin tahansa, pallon hakian, seura uimarin, rämäpää loiskijan, tai lihashuollon taitajan, on syytä keskustella asiasta uimalan henkilökunnan kanssa. Kukaan ei varmasti toivo rinnalleen tärisevää pikkaraista tai rääkyvää vesihullua. Tähän kaikkeen voi vaikuttaa yhdellä uimaopetus kerralla, ja toivonkin, että tämän ihmiset ymmärtäisivät. Koirien parastahan me kaikki ajattelemme! 

Toivottavasti teillä kaikilla oli hauska ja opettavainen reissu meidän uimalassamme. Kaikkia teitä mielelläni näkisin uudestaan, ja useamminkin. Näissä tunnelmissa toivotan teille ihanaa viikonlopun jatkoa ja tsemppiä uimaharrastuksen pariin! Kiitos vielä paikalla olleille, ja erityiskiitos tapahtuman kuvanneelle Hanna Pietiläiselle.

Uusi alku

Frisbeen parissa ollaan oltu äärimmäisen saamattomia. Suurimmaksi osaksi johtuu siitä, että kaveri on erittäin jumiherkkä. Nyt on jumit kuitenkin auki, ja osteopaattikin varattu kahden viikon päähän. Saatiin lupa fisbeilyyn ja näinollen pohdiskelin asiaa muutaman päivän itsekseni. Kyllä, koira tulee menemään jumiin, mutta sitä koitan parhaani mukaan ennalta ehkäistä lämmittelyllä ja jäähdyttelyllä. Samoin alustan kanssa, vain parhaista parhaat. Unohdetaan heti alkuun oma kuoppainen piha ja lähipellot. Joko hallissa (riippuen kuinka paljon tekonurmi luistaa) tai sittemmin kunnon nurmella - niin siis juuri siellä, missä koiria ei saa pitää vapaana. 

Aloiteltiin homma alusta, sillä ei olla edistytty suuremmin kesän aikana. Ruffellehan tämä on ihan uusi ulottuvuus, on enemmän sellaista palloin perässä juoksevaa mallia. Niimpä on kokeiltu erillaisia kiekkoja ja vaikka mitä, mutta vihdoin löytyi se omanlainen. Starmarkin, Eazy Glide-frisbee. Kyseessä solukumista tehty kiekko, joka on erittäin pehmeää, kevyttä ja silti jokseenkin jämäkkää. Hämmentävä materiaali kyseessä, joka selvästi meillä pelittää. Ruffe yritti ottaa kopin jokaisesta heitosta, eikä jäänyt epäröimään hampaittensa puolesta. Ja minä sen sijaan sain heitellä vähän huolettomastikin, sillä tämä kiekko on äärettömän helppo heittää. Lentää hyvin, pitkälle ja lyhyelle, sekä laskeutuu hitaasti! Jolloin meidän kaverin on helpompi seurata liitorataa, ja ajoittaa oma hyppynsä. Edistystä oli siis ensimmäisellä kerralla jo nähtävissä, ja into oli ihan ylitsevuotavaa.

Aina ei kuitenkaan voi onnistua. Into ei nimittäin korjaa tekniikkaa. Yläpuolella kokoelma hienoimmista yrityksistä, sai välillä nauraa kyllä ihan olan takaa, kun toinen kaikkensa yritti. Kreditit koiralle siitä, että todella yritti kokoajan sata lasissa, vaikka minä viskelin huonosti ja vinosti ja liian pitkälle ja, ja, ja. Yrityksiä tuli muutama kymmen, jonka jälkeen saatiin uskomattoman pätevä koppi aikaiseksi. Suora heitto, ja sopivalle etäisyydelle. Oli muuten iloinen koira, kun huomasi saaneensa kopin. Ruffehan siis on koko pienen elämänsä aikana saanut laskelmieni mukaan viitisen koppia. Tässä vaiheessa moni kysyy, miksi edes yritätte. Juuri siksi. Me halutaan oppia uutta, ja mikään ei ole palkitsevaampaa kuin onnistumiset hankaluuksien jälkeen. Koira selvästi nauttii tekemisestä, kun pääsee kahdestaan mamman kanssa pelleilemään. Leikkiähän tämä meille on, ja hauskaa sellaista.

 Meillä on viime viikkoina mennyt älyttömän hyvin. Minä myönnän, että en ole päivittänyt treenikuulumisia, vaikka olen kaikki treenit videoinut - anteeksi siitä. Olen myös kuvannut tuhansia kuvia erikoispostauksia varten ja jättänyt ne kameraan lojumaan. Kaikki aika menee uimalalla, enkä tätä pahemmin valittele. Meillä on hurjan mukavaa arkea, ja aijotaan se tällaisena pitää. Näin viikon tauon jälkeen jaksan taas kirjoitella, eikä kirjoitusahdistus pääse yllättämään, kun luonnoksissa on parisen kymmentä tekstiä viimeisteltävänä. Pian on taas lisää luettavaa, ja videoita katseltavana. Ihanaa viikonlopun odotusta kaikille!

Kuinka usein toivoisit meidän postaavan?

Mitä postauksia odotat eniten, toivoisitko kysmys tai erikoispostauksia enemmän, esim. mielipidekirjoituksia.

Veitsen alla

Tällä kertaa trimmiveitsi kyseessä. Viimeksi olikin puhetta Tytin ajamisesta, ihan käytännön syistä. Likalla on jopa villuriksi erittäin takkuuntuva tukka, eikä asiaa auta viikottaiset uimareissut. Tämä mutakelin alkaminenkin on ihan hyvä syy vielä ajella koiraa, ja niimpä sainkin likan Mammalta suostumuksen trimmailuun. Olen pidemmän aikaa ihaillut villakoiria, enemmän tai vähemmän ääneen. Ja lähipiirini alkaakin olemaan aika täynnä tätä minun mielialan vaihtelua, '' mä haluan kelpin, ei apua, villakoira olisi niin hieno, pakkohan mun on sheltti ottaa....... '' Miksei voi saada kaikkea?

Tytti siis päätyi viime kerralla trimmikoneen käsittelyyn, ihan kolmeksi tunniksi. Pöydällä likka oli todella hienosti, eikä tarvinnut oikeastaan kiinni pitää. Tassujen ajelu oli tietysti ällöä, mutta muuten sai ajella vapaasti. Likasta lähtikin muovikassillisen verran karvaa! Oli muuten äärettömän iloinen likka, kun pääsi uuden tukkansa kanssa juoksemaan ja hinkkaamaan itseään mattoihin. Uintikin sujui paremmin, kun ei ollut niitä iän ikäisiä takkuja nykimässä ihoa. Tytille niitä tulee valitettavan helposti, harmi sinänsä, koska pitkä tukka olisi todella kaunis. Tässä kuitenkin havainnollistava pätkä nykyisestä luukista, josta meidän asiakkaat tykkäsivät hirmuisesti!

Trimmi on siis kokonaan omaa käsialaa, ja sekoitus kaikesta mahdollisesta, mistä itse pidän villiksissä (leijona tukka kun nyt ei ollut mahdollisuus). Terrieri leikkauksen korvat ja päänalueen tukka. Terrierikovar on musta todella hienot, kun villureilla on mielettömän muotoiset läpyskät. Mohikaani ideasta saan kiittä aksakisoissa näkemääni upeaa isovillistä. Kyseessä tosin nyörivillis, jolla oli uskomaton mohikaani! Häntä taas puolestaa menette puolet karvoistaan, kun laitettiin tilalle meidän nimeämä 'muumihäntä'. Tämä ihan vain siksi, että Tytillä on kippurahäntä, joka näyttäisi hupsulta ilman mitään karvoja. Loppu kroppa menikin 9mm terällä, ja naama vielä vastakarvaan. Ihan nohevan näköinen kaveri tuli! Kuivana pään tukka on vielä hienompi, kun pysyy ihan pallonmuodossa. 

Mitä tykkäätte uudesta tukasta?

positiivista/negatiivista 

Voittonolla

Kävi kisaamassa viikko takaperin Ojangossa. Kolme starttia edessä ja fiilis oli ihan katossa. Meillä oli kyllä hirmu mukavat kisat. Ekoilla radoilla oli vireet juuri oikeailla paikoilla, eikä tarvinnut mulle huutaa lainkaan. Viimeisellä huusikin jo ennen lähtöä, ja jos olisin fiksu ollut, olisin jättänyt menemättä. Samat kierrokset nimittäin säilyivät seuraaviin reeneihin, jossa menetettiin molemmat äänemme. Olin jo ihan unohtanut miten täpinöihin toi pääseekään. Ensi kisoissa siis pysyy häkissä - myös viimeisen startin kohdilla. Otin sen nimittäin tavallista aikaisemmin pois, ja kehän laitaan tuijottelemaan. Turhaan.

Ensimmäinen startti sujui odotetun mukaisesti, en ehtinyt koska en juossut, ja Ruffe mokasi kepeillä koska en sitä pyytänyt jarruttamaan. Hauskaa kuitenkin oli, ja puomin kontakti oli ''kisakontaktiksi'' loistava. Sieltä selvittiin siis tuloksin 5 rv / -3s. Vitossijalle päädyttiin, sillä radalla tuli kamalasti nollia, ja hienoja ratoja olikin! Ruffelle vielä propsit älyttömän hienosta keinusta, nopsaa toimintaa.

Toisella pätkällä hiukan vähemmän, kun koiria houkutteli väärät putkenpäät ihan liikaa. Meillä tämä ongelma ohitettiin ja tehtiinkin meidän toinen nollamme, -6s ajalla! Tästä meille napsahti siis toinen LUVA, vitsi olin iloinen. Radalla tuli ylimääräinen pyörähdys ennen keppejä, sillä vapautin sen kontaktilta minua katsoen - valopää. Ja puomin kontaktikäskyä en edes sanonut, ihmekös tuo, jos ei pysähtynyt. Tästä huolimatta voittonolla, ja merkki kisakirjaan, enää yksi nolla jäljellä. Pelkästään noin hienoilla lähdöillä pääsee pitkälle. Harmittaa ainoastaan tuo keinu sihinä - miksihän sitä hidastin?

Kolmannen startin kohdalla olin vielä ihan täpinöissä nollasta, ja siitä varmaan johtuukin Ruffen kierrokset. Alun kielto hämmensi suuresti, vaikka videolta katsottuna saankin syyttää itseäni. Hämmennyksissä sitten jatkettiin, ja sähelsin sen kepeiltä ulos ja hypyltä sitten omiin jalkoihini. Hohhoijaa, onneksi oli vauhdikas loppupätkä, niin jäi molemille hyvä mieli. 

Oli kyllä äärettömän kivaa jälleen. Seuraavat kisat onkin tämän viikon lauantaina, jolloin päädytään taas Ojankoon, tällä kertaa I-HAH:in kisoihin. Onneksemme vain kaksi starttia, niin saadaan varmaan pidettyä kierrokset kurissa. Ainakin Ruffen puolelta. 

Tökkivä toko

Heti aluksi täytyy taas julistaa, etten ole tokoihminen. Ja seuraava ilmoitusluontoinen asia on se, että mä kauheesti tykkään kuitenkin tokoilla. Lähiaikoina on ollut kiirettä töissä ja autokoulun parissa, joten on muu kuin ohjattu toiminta taas jäänyt. Eräänä sumuisena aamuna kuitenkin hipsin läheidelle nurmikentälle kuvaajan kanssa vähän tokoilemaan - ihan vähän vain. Aloiteltiin riehakkaalla pallon heittely sessiolla, jolla sai viretilaa korkealle. Tämä toimi loistavasti, sillä seuruu oli parempaa, kuin tuolla on ollut aikoihin. Videolta kuitenkin näin omia virheitä. Joten edelleen, loppui se koiran kyttääminen, käännöksissä hidastelu ja reiden taputtelu. Hohhoijaa. Koirahan osaa hommansa oikein mallikkaasti ja häntä heiluen!

Seuruun lisäksi otettiin luoksaria, joka on muuten loistava ja kaukoja. Maahan menot toi on taas alkanut tekemään pepun kautta, ihmekös tuo. Maku treenejä pitäisi lisäillä koko ajan. Sukeltaa kyllä oikein näppärästi rally-toko liikkeissä, muttei kaukoissa tai vaihdoksissa. Oli silti tosi pätevä, ja otti 25 metrin kaukot oikein hienosti. Vaikkei tämä tokoon kuulukaan, on musta hienoa, että Ruffe osaa toimia myös ilman ääntä. Se on merkkikoulutettu, ns. kuurokoulutettu. Käsimerkeillä menee siis maahan ja istumaan ja peruuttaa - no oikeastaan kaikki temppunsakin osaa jollain merkillä. Kätevää, eikö?

Mulla on hirveä hinku päästä reenaamaan ohjatusti. Oli sitten kyseessä Rally-toko tai klassinen toko. Tahtoo reenata ja heti. Tällä hetkellä ei aikataulu kuitenkaan anna anteeksi viikottaisia lisiä harrastusrintamalle. Mutta kyllä me vielä. Huomasin nimittäin kirjoittaneen tavoitteisiin AVO-rallykisoin osallistumisen ensi vuodelle. Juu heihei, pitää jonnekin päästä kylttejä taas oppimaan. Kyllä mä sitten, kun on oma auto (tai edes se kortti).

Töitä on vielä edessä, mutta hitto me kehitytään! Täytyy siis omista pahoista maneereista päästää irti, että saadaan oikeasti kunnon seuruuta aikaiseksi. Tässä kuitenkin meille iso askel, todistusaineistoa ja kaikkea. Muistiksi itselle, käsi irti reidestä, et taputtele ollenkaan. Koiraa ei kurkita, eikä varsinkaan silloin jos jätättää. Ja ehkä tärkeinpänä, aina hymyssä suin. Ruffella kova vire ennen yhtään seuruu yrityksiä, muuten aika turhaa hommaa. Lelut kehiin ja lisää kainalo palkkausta - kiitos muuten Tyrni opeista, me yritetään. 

Kutkutava Morrila

En olekaan nähnyt Morrista aikoihin. Meillä on mennyt omistjien kanssa aikataulut aina hankalasti ristiin, mutta viime viikolla pääsi pikku-urpo mukaan töihin. Samalla tarjosi Mamma hänelle omat uimaliivit, joita pääsi heti mun kanssa kokeilemaan. Morris oli yllättävän pätevästi töissä. Ei hermotunut edes haukkumaan, mikä on pikku kaverille aika tavallista. Läähätteli vähäsen aluksi, mutta tästäkin toipui hetkessä. Olihan sillä kivaa töissä, varsinkin kun meidän kassalikka temputteli makoisien namien kanssa - ei paha ollenkaan.

Morris on kovin tyypillinen uimari. Pieni ja kevyt, joten eihän niitä takajalkoja tarvitse käyttää? Pysyyhän sitä pinnalla ilmankin. Pureuduttiin siis vähän niitten käyttämiseen, ja loppu pätkillä potki jo hienosti kaikilla jaloilla. Mikään intouimari Morris ei ole, mutta ehkä hänestä vielä tulee! Videoon oli ihan pakko jättää äänet, alkoi sen verran Minun ja kolleegani kehumiset naurattaa. Enimittä puheitta, tässä pätevä pikku Morrila uimassa. 

Löytyykö täältä pikku-uimareita?

Minkä kokoisia lukijoiden koirat ovat, löytyykö näitä alle 10 kiloisia.