22.3.2012

RALLY vol.9

Harmaan päivän piristykseksi, oli meillä tänään rally treenit. Lähdettiin ajoissa, jotta ehdittiin poimia Aino mukaan kuvaajaksi. Paikalla päästyämme spottasin heti uuden koiran, taas jokeri meidän ryhmässä. Ruffe tietenkin huomasi tämän heti ja piippaaminen alkoi. Rauhoittui kuitenkin kun sisälle päästiin. Välillä erehtyi sielläkin piippaamaan, mutta vain kerran tai kaksi.


Meitä oli siis tänään paikalla omaryhmä ja uusi koiruus, oli sellanen nätti ranskis narttu. Häiritsi kuitenkin suuresti ensimmäisellä radalla Ruffen keskittymistä. Veikkaan että se johtui siitä rohinasta, mikä lyttykuonoisista usein lähtee. Innostui siitä sitten ja koitti kauheesti päästä sen luokse. Tokalla kerralla meni jo paremmin. Radalla oli tänään muutamia ihan kivoja juttuja, kuten liikkestä maahanmeno (joka ei sujunut ensiyrittämällä jokakerta), Askel oikeaan ja seuraamisissa nuo peruutukset. Toisella radalla muutettiin vain muutamia kylttejä, ja onnekseni tuo kauan treenattu saksalainen täyskäännös. Tuotti kuitenkin ongelmia, kosa täysikäännös piti tehdä poispäin kyseisestä ranskis neidistä. Tokalla kerralla onnistui sekin.


 Hallissa oli kuulemma eilenkin ollut kauhea viehättäviä hajuja, ja niin oli tänäänkin. Meni kaikilla vähän höseltämiseksi, ainakin ekalla radalla. Tokalla kontakti parani, niin minulla kuin muillakin ja kolmannella radalla Ruffe toimi jo meilkein moitteettomasti. Hallin keskikohdassa, oli selvästi jotain ihanaa tuoksua, sillä tuppasi jummaamaan aina siihen. Liimasi kuononsa kiinni maahan ja alkoi loksutella leukojaan. Muutoin, treenit meni ihan okei. Keskittyminen vähän hukassa, kun oli monta hämmentävää tekijää. 

Ensikerta onkin sitten rästikerta, ja ajankohta on vielä vähän epäselvä, luultavasti ensi torstaina. Tähän päättyykin meidän Rally-tokon alkeiskurssi. Keväälle ollaan jo kehitelty muuta, siitä ensipostauksessa!


ps. Raasu on eilisen aikana saanut itselleen jostain haavan naamaan, oisko kissan kanssa leikkinyt? Ken tietää, kovaa vauhtia paranee, kun jaksaa hoitaa.

Buonanotte!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostamme vaivanäköäsi, kiitos tuhannesti kommentistasi! :)